Uutisia
Herra Cajanin ”Suomen historian” ensimmäinen, pakanuuden ja katolisen ajan käsittävä osa on ilmestynyt Helsingin Suomalaisen kirjallisuusseuran kustannuksella. Tämä uudelleen muokattu laitos näyttää siis sisällöltään rikkaammalta kuin edellinen.
Hra Lillja on julkaissut ”luettelon Suomessa painetuista, vielä saatavilla olevista kirjoista ja kirjasista”. Aakkosellista luetteloa edeltää vastaava tieteellinen. Ensiksimainitun luettelon 108 sivusta yleiset kuulutukset ym. vievät 40 sivua, siis yli kolmasosan. Hanke ansaitsee kaiken kiitoksen ja voi vain hämmästellä, että julkaisijan kertoman mukaan on kustantajia, jotka eivät ymmärrä omaa etuaan vaan ovat kieltäytyneet lähettämästä julkaisijalle kappaleita kustantamistaan tuotteista.
Muita uutisia voi etsiä Finl. Allm. Tidningistä, josta vähitellen näyttääkin tulevan ainoa isänmaata koskevista asioista kirjoittava lehti.
Ranskassa hyvin usein toistuvat tulvat ovat jälleen saaneet aikaan suuria tuhoja; niinpä Loiren varrella raju tulva on nielaissut kokonaisen kauppalan ja sen 500 asukasta. – Portugalissa Kuningatar on julistautunut yksinvaltiaaksi, ja hänen arvellaan saavan Englannilta tukea tälle askeleelleen. Maan tiedetään olleen jokseenkin Englannin kaupallisen siirtomaan asemassa. Näin äärimmäistä hintaa tämän asiaintilan jatkumisesta Englannin hallitus tuskin kuitenkaan haluaa maksaa tai edes pystyy maksamaan. Yksinvaltius näyttääkin tässä vaiheessa hallitsevan vain pääkaupunkia. Allmänna Tidningenin mukaan tämä tilanne näyttää kuitenkin vahvistaneen luottamusta hallitusvaltaan niin paljon, että Lissabonin pankki luovuttaa epäröimättä varansa käytettäväksi. – Tanskassa Slesvigin säätykokous jatkaa vastalauseiden esittämistä. – Irlannissa jatkuvat puute ja sen nostattamat pelot. Länsi-Intian Havannasta on saatu tietoja suunnattoman voimakkaasta hirmumyrskystä, joka on heittänyt rantaan ja murskannut sotalaivoja aivan kuin ne olisivat olleet kevytrakenteisia veneitä. – Kaikkialta siis uutisia vain huolestuttavista tilanteista. Saksasta ei mitään.
–––––––––––––––
Hfors Tidningarista on luettavissa oikea musiikkiarvostelu, mikä on maassa uutta. Nimimerkki agis ilmaisee kirjoittajaksi kotimaisen säveltäjän hra Ingelius. Meillä ei ole ollut tilaisuutta kuulla kirjoittajan sävellyksiä, emmekä tietenkään uskaltaisi sanoa juuri mitään niiden arvosta. Haluamme ainoastaan kiinnittää huomiota hänen kirjoitustapansa sekä sisällölliseen että muodolliseen omaperäisyyteen. Tuollaisen ilmaisutavan takana vaikuttaa varmasti jokin erityinen tekijä, vaikkakin ilmaisusta paljastuu vielä enemmänkin järjestymättömiä voimia kuin sopusointuisuutta. Mitä Lindbladin sävellyksiin tulee, hra agis näyttää olevan ankarampi tuomari kuin Spohr, jonka olemme nähneet Ruotsin lehdissä esittävän varsin myönteisen käsityksen saman säveltäjän hengentuotteista.
–––––––––––––––
Morgonbladet ei nähdäksemme ole selviytynyt kovin hyvin koulukuria koskevasta keskustelusta. Keskustelussa ei tarvinne välttämättä päätyä siihen, että osapuolet väsyttävät toisensa tai että toinen osapuoli vie asian muodollisesti päätökseen luopumalla ilmaisemastaan vakaumuksesta. Itse asiaa kuitenkin vääristellään, jos erimielisyys Mbl:n osaksi noudattamalla tavalla sivuutetaan aivan kuin mielipiteissä ei olisi ollutkaan eroa. Niinpä nyt on saatu aikaan sellainen käsitys, että me olisimme olleet Mbl:n kanssa samaa mieltä siitä, että koulun tarkoituksena on tietosisällön opettaminen eikä moraalinen kasvatus; me olemme kuitenkin esittäneet näkemyksenämme, että opetustakin on tarkasteltava tämän kasvatuksen välineenä. Saattaa olla samantekevää, tietääkö yleisö meidän kannanotoistamme vai ei. Mutta samantekevää ei ole, saako yleisö sen käsityksen, että monet tai useimmat kysymyksestä julkisuudessa mielipiteensä esittäneet ovat olleet samaa mieltä Mbl:n kanssa.
–––––––––––––––
Viime numerossa julkaisemassamme vastauksessa hra Nervanderille jätimme huomiotta sen, miten hra N. on artikkelinsa jatko-osassa muuttanut käsitystään tiedemiehen kiinnittämisestä yliopistoon niin, että tämän pitäisi tehdä siitä Consistorium Academicin ”kautta” kanslerille osoitettu hakemus. Me puutumme siihen vaikutukseen, joka tällaisella muutoksella voi olla. Olemme sitä mieltä, ettei tällaiseen keinoon voida turvautua alentamatta tiedettä ja sen harjoittajan itsetuntoa. Ei myöskään ole helppoa nähdä, kuinka tieteen viralliset edustajat tällaisen manööverin avulla saavuttaisivat ”laillisen oikeuden” suositella hakijan tukemista tai kiinnittämistä. Hra N. kun on nimenomaan ”todistanut”, että sellainen oikeus on vain tehtäessä ehdotusta vakinaisen viran täyttämisestä.
Pietistisiä kiistoja
Muuan anonyymi on muistuttanut meitä Saiman lupauksesta käsitellä myöhemmin Turussa 1846 julkaistua pientä kirjasta ”Wäärän opin kauhistuksesta” jne. jossa asianmukaisesti arvioidaan hra Renqvistin julkaisemaa ”Wäärän opin kauhistus” -kirjaa. Vaikka tämän kaltainen lupaus ei mielestämme tarkoitakaan muuta kuin aikomusta, jonka kirjoittaja syystä tai toisesta voi myös jättää toteuttamatta, niin tässä tapauksessa anonyymin muistutuksella on perustelunsa. Meidän on nimittäin korjattava eräs tekemämme virhe Saiman numerossa 13, jossa tämä kirja edellisen kerran mainittiin.
Oman kokemuksemme pohjalta epäilimme kuvaa, jonka Renqvist antaa Ruotsalaisen ja hänen kannattajiensa opista. Turkulaiskirja antaa nyt vahvistuksen siitä, että hra R. on todellakin sekoittanut toisiinsa ne kaksi muuta lahkoa, joita vastaan hän taistelee. Mutta koska olimme kuulleet monien Ruotsalaisen kannattajiin luettavien pietistien tunnustavan kyseisessä Saiman numerossa mainittua oppia, että autuudenjärjestyksen eri vaiheet käydään läpi jonain määrättynä ihmiselämän kautena, mutta että kaikki muut vaiheet läpi taistelleella on koko loppuelämäkseen jäljellä vain pyhityksen vaihe, niin katsoimme tämän olevan myös Ruotsalaisen edustama oppi. Olimme saaneet tähän asiaan oikaisun jo toiseltakin taholta ennen kuin turkulaiskirja meille lähetettiin. Ja kun lupasimme palata tuohon kirjaseen, aikomuksemme oli oikaista tämä virhe.
Kirjan mukaan mainittu lahko pitää hengen sovitukseen ja rauhaan pyrkimistä koko maallisen elämän kestävänä työnä niin ettei ihminen voi koskaan saada täyttä varmuutta Jumalan armosta. Tämä tieto vastannee todellisuutta niin hyvin kuin tämänkaltaisten lahkojen oppien kohdalla on mahdollista. Erehdyksemme selittynee helposti siten, että kaikki kannattajat eivät ole ymmärtäneet oppiaan oikein ja ehkäpä asiaan kuuluu myös, niin kuin turkulaiskirja sanoo, että vastakääntynyt harkitusti jätetään suuremman luottamuksen varaan, minkä opettaja lannistaa vasta sitten kun se näyttää johtavan turvallisuuden uneen vaipumiseen.
Kukaan ei hevin sano mitään näin maltillista ja järkevää käännytystyön käsittämistä vastaan – jollei siihen tule vielä eräitä lisäoppeja kuten yhteinen sopimus tietyistä tavoista luopumisesta, oma erottuva puku, kaikkien eri tavalla ajattelevien tuomitseminen ja sivistyneempien halveksunta tiedettä, taidetta sekä yhteiskuntaelämää kohtaan samoin kuin Kaitselmuksen epäileminen maailmanhistoriassa. Onhan oikein ja paikallaan, että ihminen joka hetki nöyryyttää mielensä. Mutta se ei tapahdu vain niin, että epäilee pelastumistaan, vaan yhtä lailla niin, että nöyränä täyttää oman tehtävänsä, työskentelee kykyjensä mukaan isänmaan ja muiden ihmisten hyväksi. Yleensä ihmisen uuttera keskittyminen omaan itseensä, omaan päähänsä, sydämeensä ja vatsaansa osoittaa sairaalloista mieltä, ja se onkin yleisin tie hulluuteen. Mitä enemmän ihminen sitä vastoin omistautuu työhön toisten hyväksi, sitä paremmin kuoleutuu hänen egoisminsa, ja mitä enemmän hän samalla sisimmässään nöyryyttää mieltään, sitä paremmin menestyy hänen työnsä. Emme katso kyseisen opin sinänsä olevan ristiriidassa tällaisen terveen ja aktiivisen elämän kanssa, mutta kaikki näyttäisi viittaavan, että sen kannattajat tekevät sisäisestä ”kilvoituksesta”, jota käsitettä turkulaiskirja heidän tapaansa käyttää, elämän pääasian.
Toisen, Etelä-Suomessa vallitsevan lahkon opeista kirja ei kerro muuta kuin että usko yksin tekee autuaaksi ja todella myös antaa ihmiselle lujan luottamuksen – siis sama oppi kuin hra Renqvistin kirjassa. Myös kirjoittajan pääasianaan pitämä hra Renqvistin Lutherin ajattelutavasta esittämien käsitysten oikaiseminen jää itse asiassa sivuasiaksi. Hra Renqvistin siteeraamat Lutherin sanat kuvaavat selvästi hänen pelkoaan siitä erehdyksestä, joka luulee pääsevänsä mukavasti nauttimaan uskon hedelmistä ilman että on saavuttanut niitä ankaran katumuksen kautta, mitä Ruotsalainen näyttää pelkästään korostavan, tai osoita niitä vakavalla parannuksenteolla, josta taas hra Renqvist innokkaimmin muistuttaa.
On vanha kokemus, että lahkolaisintoilijoiden keskinäinen kiivailu on paljon ankarampaa kuin heidän vastustuksensa maailmanlapsia kohtaan. Selviä osoituksia tästä antaa myös näennäisen asiallisesti kirjoitettu turkulaiskirja. Ainakin painoon menevää tekstiä kirjoittavalla pitäisi sentään olla jokin kalpea aavistus siitä, että ns. armonjärjestys on yritys tieteellisesti, systemaattisesti käsittää Jumalan hengen vaikutuksia ihmisen hengessä ja että kiistat ovat koskeneet ja koskevat sitä, miten sanat ”usko” ”vanhurskaus” ym. on tällöin käsitettävä. Ei pitäisi olla tuntematonta, että juuri näissä asioissa kaikki kristilliset kirkkokunnat ovat ilmaisseet erilaista oppia ja että tänäkin päivänä satoihin kohoavilla erilaisilla seurakunnilla on niistä erilaisia käsityksiä. Silti ne eivät tyydy vain yksinkertaisesti väittämään omaa oppiaan totuudeksi ja esittämään todistuksia sen oikeellisuuden puolesta. Tai jos he eivät kykenekään todistamaan mitään ja halveksivat kaikkea todistelua, mutta kuitenkin katsovat asiakseen esittää jotain julkista tunnustusta, niin eikö heille riittäisi, kun he lisäisivät: tämän opin varaan me rakennamme sielumme rauhan. – Ei. Vaikka tämän lajin teologi olisi oppinut kaiken teologisen tietonsa katekismuksesta ja jostain postillasta, hän ei unohda vakuuttaa kaikkien toisella tapaa ajattelevien kulkevan kadotuksen tietä. Tätä rakkaudetonta omahyväisyyttä ei voi milloinkaan tarpeeksi kurittaa ja nostaa esiin julkisen paheksunnan kohteeksi. Olemme myös varmoja, että yhtä epäkristillistä mielenlaatua he eivät osoita edes suurinta rikollista kohtaan, vaan luottavat hänen kääntymisensä ja parannuksen mahdollisuuteen. Mutta toiseen ihmiseen, jonka heidän täytyy myöntää elävän yhtä siveellisesti kuin he itsekin, he eivät suhtaudu yhtä suvaitsevaisesti, jos hänen vakaumuksensa hiuskarvankaan verran eroaa heidän kannastaan. Mutta kuinka valtavaa itsekästä sokaistumista tällainen menettely osoittaakaan? Miljoonat ihmiset elävät ja ovat eläneet toisessa uskossa kuin heidän, luottaen ja toivoen niin kuin hekin, mutta silti he eivät epäröi julistaa: ”Nuo miljoonat ovat kaikki olleet jumalattomia ja hukanneet ajallisen sekä iäisen rauhansa. Ainoastaan kappalainen N. N., neiti N. N., sekä isäntä N. N. ovat oikeita Jumalan lapsia”!
Niin ikävää kuin tällainen epäinhimillisyys onkin, tarkoituksemme ei silti tietenkään ole ylistää piittaamattomuutta ja uskonnollista välinpitämättömyyttä, joka omasta puolestaan osoittaa yhtä alhaista sivistystasoa. Mutta totuuden puolesta intoileminen on kiitoksen arvoista vain silloin kun toisenlaista vakaumusta ei sinänsä pidetä moraalisesti tuomittavana.
On helppo ymmärtää, että näin järjettömässä lahkokuntien keskinäisessä kiistelyssä ei väärinkäsityksiä puolin ja toisin voida välttää. Niinpä huomaa selvästi tämän turkulaiskirjan epäoikeutetusti syyttävän hra Renqvistiä siitä, että hän tekee uskon hedelmät uskon edellytyksiksi. Yhtä väärin lienee lukea Ruotsalaisen ja hänen oppilaidensa viaksi sitä, etteivät he kylliksi luota evankeliumien lupauksiin.
Seuraava näyte osoittaa, kuinka naurettavaksi näiden vastapuolten tavanomainen kiistely voi rappeutua: ”Mutta vaikka nämä kuuluisat miehet (Renqvist ja Ruotsalainen) ulkoisessa katsannossa ovatkin niin eri mieltä, etteivät he tunnusta toisiaan saman Isän lapsiksi ja saman Herran palvelijoiksi, heillä kuitenkin on pääasiasta sama vakaumus ja he ovat, vertausta käyttääksemme, sidotut hännistään yhteen kuin Simsonin ketut.” Ja anonyymi kirjoittaja todellakin siteeraa jokseenkin tarkasti Tuomarien kirjan 15. luvun 4. jakeen.
Emme pidä tarpeettomana, että maamme sanomalehdistö hiukan seuraa tätä kiistakirjallisuutta. Se ansaitsee yleistä huomiota jo aiheensa vuoksi, ja taistelijoiden jatkuva vetäminen yleisen järjen tuomioistuimen eteen voisi kuitenkin jossain määrin vaikuttaa taistelutapaan.
Akateeminen lukuyhdistys
Helsingors Tidningarista voi iloisena lukea, että suunniteltu Lukuyhdistys on perustettu. Emme tunne järjestelyä tarkemmin, mutta voi olettaa, että myös Yhdistyksen ulkoisessa muodossa on ajateltu sen tulevan pystyssä pysymisen ehtoja.
Yksi olennainen asia on silloin varmasti yhdistyksen omat tilat, koska sen tarpeisiin sopivaa yksityistä asuntoa ei helposti saa vuokratuksi ja vuotuiset muutot häiritsisivät jäsenten tyytyväisyyttä. Muistutamme tässä suhteessa eräässä ulkomaisessa yliopistossa käytetystä keinosta. Lukuyhdistyksen talon rakentamiseksi perustettiin erityinen yhtiö, jonka kanssa tehtiin vuokrasopimus aluksi kymmeneksi vuodeksi. Tämän ajan kuluttua talo siirtyi yhdistyksen haltuun siihen sijoitetun pääoman vuotuista takaisinmaksua sekä sille sovittua korkoa vastaan. Yhtiö saattoi siis laskea saavansa kymmeneltä ensimmäiseltä vuodelta hyvän tuoton ja niiden kuluttua sen pääoma oli yhä koskematon.
Mainitussa huoneistossa oli erilliset oleskeluhuoneet opettajille ja opiskelijoille, kirjastohuoneet, yksi yhteinen lukusali sanomalehtien ja kaunokirjallisuuden lukemiseen, kaksi muuta tieteellisen kirjallisuuden ja ylipäänsä vakavasisältöisempien aikakauskirjojen lukemista varten, edelleen tanssi- ja konserttisali sekä tilat ravintolalle ja yhteiselle ruokasalille. Esim. tupakanpoltto oli sallittu vain ensiksi mainitussa, suurimmassa lukusalissa. Kaikissa oleskeluhuoneissa oli jopa biljardi. Tämä järjestely antoi yliopiston opettajalle vapauden päättää itse vierailustaan opiskelijoiden tiloissa ja samoin hän tupakansavusta kärsimättä saattoi viipyä tieteellisen kirjallisuuden lukusalissa.
On iloista todeta, että meidän maamme yliopistossa niin nuoremman opettajakunnan keskinäiset suhteet kuin suhteet opiskelijoihinkin ovat paljon luottamuksellisemmat kuin Saksan yliopistoissa tai jopa Ruotsissa. Mutta parhaalla tahdollakin voi yhdessäolo joskus tuntua vaivautuneelta ja varsinkin opettajien puolella on käsiteltävänä asioita, jotka eivät sovi julkiseen keskusteluun. Koko järjestelyn jatkuvuus ja suurelta osin sen hyödyllisyyskin taas perustuu juuri opettajien läsnäoloon. Yhdistyksen tulee siis tarjota niin heille kuin opiskelijoillekin yksityisen seurustelun korviketta ja samalla antaa heille mahdollisuus vaikuttaa opiskelijoihin suotuisasti. Rohkenemme siis pitää mainitunlaista järjestelyä varsin tärkeänä.
Vielä eräs seikka. Jos yhdistys ei saa tulojaan säännöllisesti, sen johtavat jäsenet joutuvat vaikeuksiin. Edellä kuvatussa lukuyhdistyksessä oli säädös, että maksun laiminlyöminen johti erottamiseen yhdistyksestä, ja sen johtajien päätöksestä ilmoitettiin joka kerta erikseen suurimmassa lukusalissa sijaitsevalla ilmoitustaululla. Muutama päivä ennen viimeisen maksuajankohdan umpeutumista maksuvelvolliselle kuitenkin lähetettiin painettu maksukuitti, muistutus laiminlyönnin jatkumisen seurauksista sekä uudesta huomautuksesta koituvasta lisämaksusta. Tämän yksinkertaisen järjestelyn ansiosta maksut tulivat täsmällisesti.
Nämä hyväntahtoiset kommentit saattavat olla turhia. Sen parempi. Ei ole kuitenkaan turhaa, että myös maakunnissa ollaan kiinnostuneita kaikista yliopiston yleishyödyllisistä hankkeista.
