Uutisia
Tukholmasta kerrotaan suuri uutinen, että Porvoon lukion lehtori J. L. Runeberg on nimitetty Pohjantähden ritarikunnan ritariksi. Ulkomaisten ritarien sarja, jossa Runeberginkin nimi esiintyy, sisältää kaikkien alojen suurmiehiä kaikista Euroopan maista, luonnontutkijoita, filosofeja, runoilijoita, kuvanveistäjiä ym. Meidän tietääksemme ritarikuntaan on vuoden 1809 jälkeen vain yksi suomalainen otettu ritarikuntaan komentaja-asteelle, vaikka ritarikunnan kunnianosoituksia muutoin satelee sellaisina kuuroina että kiittää sen onnea jos sellainen joskus osuu ansioituneelle henkilölle. Kruunajaisten seurauksena on nähty muun muassa oikea teologisen oppineisuuden tulva, jota osoittavat muutaman tusinan teologian tohtorin nimitykset. Se, että tämä oppineisuus on parin vuosikymmenen ajan Ruotsissa pitänyt kynttiläänsä yhden vakan alla, lieneekin myöhemmän nimityksen ennakoivaa seurausta.
Lontoo. Ranskan kuningas on saapunut Windsoriin 7. lokakuuta ja hänen uskotaan viipyvän Englannissa 14. päivään saakka. Lontooseen hänen ei uskota tulevan siksi että joku ranskalainen salamurhaaja voisi siellä helpommin uhata hänen henkeään. Ranskan pääkaupungissa ryhdytään tällä välin kaikenlaisiin varotoimiin pelättyjen levottomuuksien ehkäisemiseksi. On myönnettävä, että kaikki tämä antaa erityisen todisteen Ranskan kansan tyytyväisyydestä hallitukseensa ja rakkaudesta sen päällikköä kohtaan.
Vanha O’Connel matkustaa niin kuin aiemminkin ympäri Irlantia ja pitää puheita kelpo irlantilaisilleen. Olisi todellinen aikamme valistuksen riemuvoitto, jos tämä puhuminen saisi aikaan sen, mikä tähän asti ei koskaan ole onnistunut ilman miekaniskuja. Ehkäpä esimerkki johdattaisi muutkin ”toiminnan” jättiläiset ”sanan” miehiksi.
Virallinen lehti sisältää Armollisen kuulutuksen joka koskee sinettipaperin vaihtamista ensi vuoden alusta käyttöön tulevaan leimattuun paperiin. Käyttämättömät arkit tulee vaihtaa ensi vuoden loppuun mennessä. Passilomakkeita ja muita vuonna 1843 leimattuja lomakkeita samoin kuin ammattikuntaviraston lomakkeita saa kuitenkin käyttää edelleen sitten kun ne on Paperi-sinettikonttorissa varustettu uudella kontrollileimalla.
Kuopio
Yksityistä tietä on saapunut tieto, että kesän aikana on tutkittu kohtaa, jossa Päijänteen ja Saimaan vesistöt voitaisiin yhdistää, ja tällöin on kuulemma todettu, että kaivuutöitä on tehtävä kaikkiaan 9 virstan matkalla ja että sulkuja tarvitaan 8. Tämä vastaa suunnilleen sitä aiemmin ilmoitettua tietoa, että tämä uusi kanava maksaisi 1/3:n Saimaan ja meren välisen kanavan hinnasta. Mikäli hallitus pyrkisi pian käynnistämään tämän hankkeen toteuttamisen, siitä saataisiin nähtävästi se lisähyöty, jonka jokainen mittavampi hanke tuottaa pienempään verrattuna, etenkin kun voitaneen hyvin otaksua, että Päijänteen vesistöstä tuleva liikenne täysin vastaisi puolta Saimaan vesistöalueelta tulevan liikenteen määrästä.
Kerrotaan, että läänin viimevuotisista maksuista valtiolle on rästissä vain vähän, niin että koko rästisumma, noin 1 000 hopearuplaa, koostuu enimmäkseen sakkorahoista. Tosin kuiskaillaan, että kruununvoudit ovat maksaneet ennakkoina merkittävän osan maksusuorituksista, mutta tämän pitäisi joka tapauksessa todistaa, että he luottavat rästiläisten maksukykyyn. Yleisesti ollaan vakuuttuneita siitä, että lähinnä sahaustoiminta on saanut maksujen suorittamisen tällaiseen järjestykseen. Tämä on sitäkin kiitettävämpää, kun kruununmakasiineista on läänin viljantarpeen takia jouduttu kuluvana satovuotena luovuttamaan 27 000 tynnyriä viljaa avustustarkoituksiin. Varmana pidetään, että jauhojen tuonti Venäjältä silti jatkuu. Viime vuonna tämän tuonnin määrä oli 40–50 tuhatta säkkiä.
Täällä on 29. päivänä alkanut puhaltaa pohjatuuli, joka on tuonut selkeän sään ja pakkasen. Sade jatkui sitkeästi vielä viimeisinäkin päivinä ennen tätä muutosta.
–––––––––––––––
Eräs Åbo Tidningin kirjoittaja sanoo valinneensa tuon ylistetyn lehden palstat siksi, että hänen nerontuotettaan ei ole julkaistu Saimassa vaikka se on toimittajalle lähetetty. Meiltä ei kukaan ole kuitenkaan kysynyt, tullaanko artikkeli julkaisemaan Saimassa vai ei. Asia on yksinkertaisesti niin, että olemme katsoneet tarpeelliseksi antaa artikkelin käsittelemän aiheen toistaiseksi olla. Koska kirjoittaja ei myöskään sano mitään erityisen merkittävää vaan ainoastaan lämmittelee vanhoja asioita, niin emme katsoneet tarpeelliseksi tehdä poikkeusta hänen kirjoituksensa kohdalla. Kärsimättömänä näkemään neronsa loistavan painomusteella hän on ehkä uskonut että sillä tulee olemaan suunnaton vaikutus. Haluamme tukea hänen toivettaan viivyttämällä edelleenkin omaa kannanottoamme. Se olisi muutoin liitetty lähettäjän kirjoitukseen, joka sitä paitsi jokaisen ymmärtävän ja isänmaallismielisen miehen silmissä kumoaa itsensä. Ei ole meidän vikamme, että kirjoittaja on tehnyt todisteen omasta rajoittuneisuudestaan nyt todisteeksi myös omasta itserakkaudestaan.
Pitääkö koulukirjat hyväksyä käyttöön ennen kuin ne julkaistaan painosta?
Taustalla täytyy olla yhtä vähättelevä käsitys koulukirjan vaikutuksesta kuin luja usko sen arvioimisen helppouteen, jos Borgå Tidningin tavoin katsotaan, että oppikirjan kelvollisuus voitaisiin tarkistaa ennen kirjan painattamista.
Jos oppikirjan käyttökelpoisuus olisi niin helposti ratkaistavissa, niin täytyy tuntua kummalliselta, että niin harvat koulukirjat ovat päässeet laajaan ja pitkäaikaiseen käyttöön. Pitäisihän toki useimpien kirjailijoiden onnistua saamaan työnsä yhden tai useamman asiantuntijan arvioitavaksi. Luulisi, että harva kirjoittaja myöskään jättäisi käyttämättä tällaista keinoa, jonka avulla hän voisi varmistua teoksensa käyttökelpoisuudesta. Erityisen tarpeellinen se on, jos tekijä itse epäilee, saavuttaako hän kirjan julkaisemisella päämääränsä. Koulukirjojen julkaisemisen tarkoitus on niiden hyväksyminen kouluissa käytettäviksi. Siitä taas ei yksikään kirjailija voine olla täysin varma.
Mutta minkä hyvänsä kirjan menestys voi osoittautua tällaisesta ennakkotarkastuksesta riippumattomaksi ja ennen kaikkea löytyy lukemattomia esimerkkejä oppikirjoista, jotka on komeasti otettukäyttöön kouluissa, mutta sitten nopeasti hylätty. Sillä niin kuin hyvän koulukirjan kirjoittamiseksi on välttämätöntä, että tekijä itse on antanut opetusta ja nimenomaan kirjansa alalta, niin kirjan tarkistamiseen ei myöskään voi olla muuta varmaa tietä kuin opettajanammatissa hankittu kokemus. Voisi ehkä ajatella, että kokeneen opettajan pitäisi helposti kyetä arvioimaan tämän tai tuon oppikirjan soveltuvuutta ilman että hän erityisesti kokeilisi sitä opetuksessa. On kuitenkin selvää, että jos näin olisi, niin kyseinen opettaja olisi samalla paras kyseisen kirjan tekijä. Näin ei kuitenkaan aina ole asia. On nimittäin toinen asia arvioida, mikä jossain käsillä olevassa kirjassa on huonoa kuin itse tehdä kirja niin ettei se anna aihetta vastaaviin huomautuksiin. Ensin mainittuun vaaditaan vain opetustyöhön paneutumista ja tavallinen tietomäärä.
Koulukirjan arvioiminen pelkän tutkimisen perusteella edellyttää jo samaa kykyä mikä kirjailijallakin on: pystyä joka kohdassa erikseen eläytymään oppilaan ajatusmaailmaan. Sitä vastoin vaikeudet, joita käytössä olevan kirjan sisällön välittämisessä ilmenee, erehdykset joihin se voi oppilaan johtaa, sekä opetuksen pitemmällä aikavälillä arvioidut tulokset antavat opettajalle aivan varmasti käsityksen käytetyn oppikirjan eduista ja puutteista.
Ja jos koulunopettajalle on mahdotonta antaa luotettavaa arviota ilman tällaista kokemusta, niin kuinka paljon vaikeampaa se onkaan kenelle tahansa muulle? Miten edes lukion opettaja tai tuomiokapitulin jäsen kykenee tavoittamaan 10-vuotiaan pojan lähtökohdat? Olkoonkin että nämä miehet itse ovat aikaisemmin opettaneet myös tuon ikäisiä oppilaita. Mutta he eivät ehkä enää tunne nyt käytössä olevia oppikirjoja eikä heillä siten ole pohjaa vertailla niitä ja niiden käytöstä saatavia tuloksia. Ja silti on jäljellä olennaisin asia: välitön kokemus kyseisen kirjan käytöstä opetuksessa.
Näin kumoutuu kaikki mitä B. T. on esittänyt vastakkaisen käsityksen puolesta. Jopa suopea lupaus, että tuomiokapituli hyvinkin sallisi koulujen johtajien läsnäolon ehdotettua oppikirjaa arvioitaessa, millä B. T. haluaa täydentää koulu- ja lukiojärjestystä, jää vaille merkitystä jos kirjasta ei ole kyllin monta käsinkirjoitettua kappaletta ja arvioijille annetaan niin runsaasti aikaa, että teosta voitaisiin kokeilla käytössäkin. Muutoinhan kohtuullinen varmuus hyvien kirjojen valinnasta muuttuu suureksi epävarmuudeksi.
Sitä paitsi jokainen näitä asioita tunteva myöntää, että jo ulkoisen muodon sotkuisuuden vuoksi käsikirjoitusta on vaikeampi arvioida kuin kirjaa. Jälkimmäistä on helpompi silmäillä ja kokonaisuus on varmemmin tavoitettavissa. Ja jos koulukirjojen hyvä tuotto houkuttelisikin leegion kirjoittajia niitä laatimaan, niin pitäisikö tuomiokapitulin ja yliopiston filosofisen tiedekunnan jäsenten ja B. T:n mukaan myös koulujen rehtoreiden kahlata läpi kaikki nämä käsikirjoitukset? Siitä tulisi helposti virkavelvollisuus, jonka lisäksi muuta ei ehtisi tehdäkään. Vaadittu arviointi nimittäin edellyttää tarkkaa tutkimista, ei pelkkää hätäistä selailua.
Entä mihin koko tätä harmia loppujen lopuksi tarvittaisiin, ja miksi oppilaitoksia pitäisi uhata kehnojen tai jatkuvasti vaihtuvien oppikirjojen onnettomuudella? Jotta asianomaiset kustantajat vapautettaisiin kaikista riskeistä ja siten annettaisiin heille mahdollisuus rohkaista kirjailijoita. Mutta sellainen huolenpito kustantajasta on aivan liian hellämielistä. Yrittäjänä hänen pitää varautua myös tappioihin. Niitä välttääkseen hänen tulee kääntyä joka asiassa pätevimpien miesten puoleen ja maksaa näille kunnon korvaus. Jos kirjailija ei löydä kustantajaa niin hän voi itse hankkia pätevät lausunnot työnsä laadukkuudesta ja anoa tukea hallitukselta. On tietysti mahdollista, että jokin heikko työ pääsee tälläkin tavoin päivänvaloon, mutta koko maan opetusta se ei pääse pilaamaan.
Nyt on tosin myönnettävä että lukio- ja koulujärjestyksen tiukat määräykset, että maan kaikissa oppilaitoksissa on käytettävä samoja oppikirjoja, tekevät uusien kirjojen käyttöönoton miltei mahdottomaksi. Monet syyt puoltavatkin päinvastaista kantaa, että oppikirjojen valinta jätetään kunkin oppilaitoksen asiaksi, kuitenkin kouluhallituksen luvalla niin että tämä voi myös määrätä uusista kirjoista niin pian kuin ne jossain oppilaitoksessa ovat osoittautuneet vanhoja tarkoituksenmukaisemmiksi. Näin tehdään jatkuva edistyminen mahdolliseksi. Mutta minkään ei luulisi estävän, etteikö myös meidän maassamme yksi tai toinen oppilaitos voisi pyytää Keisarilliselta Senaatilta lupaa kokeilla uutta oppikirjaa, jos aiemman kehnous on riittävästi todistettu. Tätä lupaa ei pidä ymmärtää poikkeuksena oppikirjojen säädetystä yhdenmukaisuudesta, vaan mahdollisuutena siirtyä jatkuvasti vanhoista ja huonoista kirjoista uusiin ja parempiin. Sellainen menettely tulee myös välttämättömäksi, ellei oppilaitosten tahdota kärsivän joko liian itsepintaisesta vanhoissa oppikirjoissa pitäytymisestä tai kokeilemattomien uusien kirjojen käyttöönotosta.
Muistutamme vielä, että koulukirjat tulee kaiken muun kirjallisuuden tavoin alistaa julkisen kritiikin kohteeksi. Olisihan maailman järjettömin asia, jos jokin kotimaisen kirjallisuuden alue rauhoitettaisiin kaikelta kritiikiltä. Mutta juuri niin tosiasiassa tapahtuisi, jos koulukirjat tarkastettaisiin ja hyväksyttäisiin jo käsikirjoituksina; silloinhan moittiva kritiikki näyttäisi korkean Kouluhallituksen päätöksen moittimiselta. Kun B. T:llä on kaikkia näitä haittoja vastaan esittää ainoastaan kirjailijan ja kustantajan taloudelliset edut, niin näitä syitä täytynee pitää aivan liian kevyinä. Kysymys on kuitenkin niin tärkeä, että katsoimme sen sinänsä ansaitsevan hieman tarkemman käsittelyn, olkoonkin että B. T:n käsitykset siitä olisi voitu kumota paljon lyhyemminkin.
