[suomeksi]

H[yvät] H[errat]

Kulunut on taas vuosi Kirjallisuuden Seuran toimien ajanlaskussa. Seuran vaikutus toki on niin tasainen ja vakaa, ett’ei se järeämmillä pykälillä eroita vuosilukujansa, toista toisesta. Ja on se otollisin vuoden vaiheen merkitys, jos Seura vuosipäivänään voipi paraiten luoda silmänsä tulevan vuoden toimiin. Sillä siinä on todistus elähyttävän hengen aina eteenpäin Seurassa liikkuvan, kuin joka tuleva vuosi Seuralle tarjoo runsasta ja tärkeätä työntekoa.

Sihteerin vuosikertomuksesta on Suomen yleisö näkevä, että Seuran vaikutuksesta nyt menneenä vuotena voidaan toivoa pysyviäkin hedelmiä, vaikka siitä kenties paras osa koskee vasta tulevien töitten valmistelemista.

Tahdon kuitenkin erittäin tässä mainita Porthanin kirjoitusten ulosantamista, joka vuoden kuluessa viidennen osan painattamisella on päätetty. Seuran päätöksen johdosta on tälle Suomen kirjallisuuden isälle nostettu kuvapatsas Suomen kansan sivistyksen kehtosialle. Hänen omat teoksensa kuitenkin ovat muistomerkit kaikkia vaskipatsaita pysyväisemmät, aere perenniora; ja on Kirjallisuuden Seura näitten teoksien uudestaan painattamisella täyttänyt velvollisuuden sekä Porthanin muistoa että kirjallisuutta kohtaan koko Suomenmaan puolesta.

Seuran tulevaa työskentelemistä koskevista toimista luulisin kaikkein tärkeimmän olevan päätöksen valmistaa oppikirjoja keinollista opetusta varten. Moni mies ei kyllin arvanne, mikä merkitys kotimaisella teollisuudella on kansan hengellisessäkin edistymisessä. Jokainen meistä kuitenkin hyvin tietää, mikä tärkeä vaikutus-ala nykyisissä kansoissa on ollut niin kutsutulla keskisäädyllä; ja helposti on havaittava, että sen säädyn paraana tukena ovat teollisuuden kannattajat. Heidän jokapäiväinen työnsä ja elämänsä heitä kiinnittävät kotimaan edistymiseen; he harrastavat siis oman kansan valistusta ja hyvää toimeen tuloa, josta heille itselleen tulvaa rikkautta. He suosivat myös vapautta sekä valtiollisissa että yhteiskunnallisissa suhteissa; sillä vapaus näissä on heidän hankkeittensa hengitys-ala, ja he pian havaitsevat, ett’ei tämä pysy laajana ilman valtiollista vapautta. Todistuksena on se puheen-valta, minkä nämät voimakkaat aineelliset harrastukset ovat saavuttaneet kaikissa kansoissa, missä niitä löytyy. Mutta heidän menestyksensä riippuu myöskin muiden kansain oloista, ja heidän täytyy siis oppia näitä tuntemaan ja tämän tiedon nojassa näitten rinnalla ja näitä vastaankin valvomaan oman kansansa etuja. Niin ovat teollisuuden kannattajat kansallisuuden tukena, vaikka toisin kuin maanviljelijät. Nämät, niin sanoakseni, pitävät kansallisuuden paikallaan, sitkeästi estyttäen kaikkea muukalaisuutta; milloin edelliset sitä vastaan kansallisuutta elähyttävät ja kehittävät omaa kansaansa vaurastumaan muiden kansain rinnalla.

Luonnonmukaisesti onkin teollisuus likin toimi, johon saattaa talonpoika ryhtyä, jos hänen mielensä on astua ulos oman säätynsä piiristä. Vasta toisessa miespolvessa helpponee semmoiselle talonpojan suvulle ylemmän opin hankkiminen, kuin oppilas jo kodistaan tuopi jotain korkeampaa sivistystä, mikä ei opillakaan helposti pysty ihmiseen, joka sitä ei ole lapsuudestaan harjoittanut. Mutta mikä valitettavan julma asia eikö se ole, että vielä yhdeksännen-toista vuosisadan lopulla joku kansa Euroopassa löytyy, jolla ei ole mitään opin tietä vievää semmoiseen sivistyneeseen keinollisuuteen! Häpeän sanoa: Suomalainen on ollut ja vieläkin on tässä surkeassa tilassa.

Meidän maan Ruotsalaiset kävivät vielä vuosisadan alulla Ruotsinmaalla tätä oppia pyytämässä. Kielensä heimolaisuus Saksan kielen kanssa tekee heille myös jotensakin helpoksi sekä käyttää Saksalaisia oppikirjoja, että käydä Saksanmaan teknologillisia kouluja. Mutta sanokaamme, minkä totuus meiltä vaatii, että yleensä keinollisuus vielä meidän maassa on verraten nuori ja heikko. Kuitenkin on jo kolmekymmentä vuotta täällä löytynyt yksi ylempi, kaksi alempaa niin kutsuttua reaalikoulua. Mutta nämät eivät ole olleet eivätkä ole Suomen kieltä puhuvia ja lukevia varten. Suomalaisella ei ole missään tilaa oppia senkään verran, että hän tulisi kelvolliseksi masinistaksi höyryveneessä.

Valitettavasti Suomalaiset ei näy itse ymmärtävän, mikä mahdottoman suuri haitta heillä on tämmöisistä oloista. Sen havaitsi talonpojansäädyn keskusteluista ja päätöksestä tähän koskevassa asiassa viime valtiopäivillä.

Tosin ei Kirjallisuuden Seuralla ole valtaa saada jotain teknologillista koululaitosta Suomalaisia varten toimeen pannuksi. Mutta Seura saattaa puolestaan poistaa sitä estettä semmoiselle koululle, joka tulisi oppikirjain puutteesta. Ja tähän toimeen on Seura kuluneella vuodella ryhtynyt. Seuran käytettävät varat kyllä ovat nykyään vähällä. Mutta luulen tämän asian olevan niin arvokkaan, ett’ei sen ajamiseksi saa varoja puuttua, ja että mitä vieläkin tarpeelliseksi katsottaisiin tämän toimen johtamiseksi, on kansallemme tuottava verratonta hyötyä. Toivon myöskin maanmiehiä löytyvän, jotka, kuin tulevat tietämään, mikä Seuran harrastus tässä suhteessa on, kyllä varoillansa ovat Seuralle olevat avulliset. Kehotan siis Seuran kunnioitettavia jäseniä miettimään ja esittämään, mitä olisi Seuran vielä tekeminen tarkoituksensa edistymiseksi.

Oli Kirjallisuuden Seuralla aikanansa puheenjohtajana kunnon mies, Johan Jakob Tengström, jota moni vielä minun kanssani syvällä kunnioituksella muistanee. Hän kerran, lienee siitä jo kolmatta kymmentä vuotta, minulle kirjoitti epäilevänsä Suomen kansan tulevaisuutta, ”sentähden että meillä ei löytynyt kansallista keinollisuutta”. – Hänen sanansa olivat viisaan miehen. Jos iloksemme sittemmin semmoinen keinollisuus Suomessakin on ollut nousemassa, niin katsokoot Suomalaisen väestön ystävät, ett’ei tämä jäisi siihenkin rientoon osattomaksi.

Kääntyen tulevaisuudesta takaisin tämän hetken toimiin, saattanen ääneksi kaikkien meidän ajatukset, jos sanon tämän vuosipäivän viettämisen isosti kaunistuvan siitä, että Seuralla on ollut, nyt ensikerran, tilaisuus jakaa esikuvallisille käännöksille määrätyn kilpapalkinnon, ja että siis tässä tilassa saadaan julkaista Seuran päätös kuudella sadalla markalla palkita Herra Johan Enlund’ilta tehtyä Suomalaista käännöstä mainion Oehlenschläger’in yhtä mainiosta murhenäytelmästä ”Axel og Walborg”. Semmoista käännöstä ei tehdä ilman erinäisettä luonnon lahjatta, johon kääntäjä kunniaksensa teoksessaan on liittänyt erinomaisen huolen ja paljon uutteraa työtä. Toivoopa Seura, että Herra Enlund katsoisi tätä palkintoa itselleen kehoitukseksi kirjallista harrastustansa jatkamaan, kuitenkin sillä tavoin, että joka uusi teos, joka hänen kädestänsä lähtee, selvästi näkyviin toisi viehättävän edistyksen etu-arvoisten teoksien kääntämisen ylen vaikeassa taidossa; ja luulen Seuran, jos niin tapahtuu, ilomielin hänelle jakaavan uusia kehoituksia.

Vuoden kuluessa ei ole kuoleman peitsi kovemmasti sattunut Seuran keskuuteen. Kuolleitten rivissä kiitollisuudella mainittakoon Seuran jäsen Apteekari Emil Carger, eläissään isänmaata rakastava mies, joka viimeisessä tahdossaan on Seuraakin lahjalla muistanut. Sopii tällä erällä kunnioituksella muistaa myös Metsänhoitajaa Torsten Collan, joka jo vuonna 1870 uupui kuoleman uneen, ja joka Seuralle jätti ison osan omaisuudestaan, mikä nyt on tullut Seuran haltuun, siis todistaen suosiotansa Suomalaista kirjallisuutta kohtaan.

Tällä lauseeni lopetan. Pyydän vaan nöyrimmästi saadakseni lisätä, että vaikka vuodet vaihettelevat Seuraa koskematta, joka tuleva vuosi jo raskaasti painuu Seuran nykyisen puheenjohtajan hartioille. Jos siis minulle sattuisi se iso kunnia vielä tulevaksi vuodeksi tulla määrätyksi tätä paikkaani pitämään, ja Jumala minulle suopi yli sen lopun elossa olla, niin tahdon minä ainakin silloin siirtyä pois, antaen sijaa nuoremmalle miehelle, sen tiedän kyllä, muutoinkin kykenevämmälle Suomalaisen Kirjallisuuden etuja valvomaan.