Esityksen ja säätyjen vuonna 1863 valtiopäivillä tekemän päätöksen mukaan vankiloita varten tarkoitettujen määrärahojen pitäisi mennä viinanpolttoverosta. Mutta vielä vuonna 1870 viinanpolttoveron tuotto ei noussut yli sen velan, johon rahasto edellisinä vuosina oli pysähtynyt. Ja vaikka vuonna 1871 vero kasvoi merkittävästi, valtiopäivät päätti 1872 rakentaa Hämeenlinna–Turku–Tampere -rautatien mahdollisesti valtion laskuun, mutta ei ollut lainkaan varmaa, että vuosituotto riittäisi kattamaan siihen tarvitun 20 miljoonan lainan vuosittaiset kulut.

Sellaisessa tilanteessa vuoden 1872 valtiopäivät myönsivät vankilarakennuksiin miljoonan – mutta joutui pakosta siirtämään määrärahan suostuntaverorahastoon. Rikoslakia muuttavat määräykset yleensä lieventävät rangaistuksia ja poistavat ruumiillisen rangaistuksen. Niistä annettiin määräykset, mutta niitä ei voitu eikä voida vielä panna täytäntöön, koska samanaikaisesti täytyy toteuttaa vankilauudistus. Myös tämän yleisesti hyväksytyn ja toivotun uudistuksen lämpimät ystävät korostivat välttämättömyyttä aloittaa sen läpivieminen.

Suostuntaverot olivat alun alkaen liiallisuutta, jota voitiin perustella vain lähimpien vuosien heikoilla valtiontuloilla ja suurilla valtionmenoilla. Sillä jokaisen hallituksen huoliin kuuluu myös kansakoulujen perustaminen, kuten kaikki muu huolenpito yleisestä sivistyksestä, niin suurelta osin kuin sen voidaan katsoa riippuvan valtiontuesta. Ei voi ainakaan väittää, että kansakoulujen ylläpito ympäri maata kuuluu kaikille niille leskille, pienipalkkaisille virkamiehille ja kaikenlaisille pienelinkeinon harjoittajille, jotka vaivalla ponnistelevat saadakseen niukan toimeentulonsa, mutta joihin suostuntaverotus nyt iskee. Ja keiden vanhempien lapsille? Myös niiden, jotka omistavat ja viljelevät 5 000, 10 000, 20 000, 50 000 tai 100 000 markan maaomaisuutta. Lisäksi samoja veronmaksajia verotetaan vielä usein melko raskaasti omassa kunnassa ja sen koulujen ylläpitoon. Sitä vastoin se väestö, jonka kouluista he myös maksavat, maalaisväestö, joutuu vain poikkeustapauksissa maksamaan suostuntaveroja.

Vielä vähemmän olisi sellaisten veronmaksajien velvollisuuksiin pitänyt kuulua rakentaa maan majakoita.

Yhtä vähän pitäisi vankiloiden rakentamista panna heidän tehtäväkseen, varsinkin kun valtiontalous ei siihen pakota ja kun suurin osa maan hyvin toimeentulevasta väestöstä olisi vapautettu velvollisuudesta.

Säätyjen päätös määrää, että viinanpolttoveron koko kertymä aina tämän vuoden loppuun asti siirretään kulkulaitosrahastoon. Viimeksi mainitulla ra­hastolla on silloin säästössä noin 7 miljoonan markan kertymä. Ellei suurem­paa hätää satu, tulevalla viiden vuoden jaksolla voidaan viinanpolttoverosta odottaa vuosittain lähes 2 miljoonan markan kertymää. Niin runsailla varoilla voidaan nyt varmaan toteuttaa vuoden 1863 säätyjen päätös ja ottaa varat vankilarakennuksiin viinanpolttoverosta eikä edellä mainitusta veronmak­sajien jokapäiväisestä leivästä. Sitä vastoin ryhdyttäköön alentamaan kevyt­mielisesti hoideltuja suostuntaveroja, sopivimmin nostamalla alarajaa. Monet yksityiset tai oikeammin paikalliset edut voivat kiivaasti katsoa jokaisen viinanpolttovaroista otetun pennin vahingoittavan niitä. Mutta vaikka se ei olisikaan väärinkäsitys, niin kuin se on, sitä tuskin voidaan ottaa huomioon.

J. V. S.