Korkeaa vierailua, jonka vastaanottamiseen Suomen pääkaupunki valmistautuu, todistanee melko vähäinen osa maan asukkaista. Mutta se iloinen liike, jonka tieto siitä on herättänyt maan kaikissa kolkissa todistaa, että kansamme ymmärtää arvostaa korkealle sitä suopeutta, josta tämä vierailu on niin ilahduttavana todisteena.
Hänen Majesteettinsa Keisarin vierailut ovat olleet harvinaisia – nimittäin suhteessa siihen kaipaukseen, jolla niitä on alituisesti odotettu, vaikka tiedämme, että vähäinen maamme on tässä suhteessa nauttinut suurempaa onnea kuin moni suuren keisarikunnan osa. Siksi Hänen Majesteettinsa vierailu on harvinainen juhla, ja sen muisto liitetään visusti niiden tapausten sarjaan, johon nojaamme tulevaisuudentoiveemme.
Mutta sen, että Hänen Majesteettinsa on nyt koonnut ympärilleen Korkean perheensä, Hänen Majesteettinsa Keisarinnan, joka ensimmäistä kertaa astuu Suomen kamaralle voidakseen katseistamme lukea sydämemme täyttävän kiitollisuuden Hänen jaloa puolisoaan kohtaan, Hänen keisarillisen Korkeutensa Kruununperijän puolisonsa ja, kuten olemme saaneet tietää, niin rakkaan ainoan tyttärensä kera, sen Suomen kansa käsittää raikuvaksi vakuutukseksi Suomen suuriruhtinaalta, että vuosien saatto ei ole vähentänyt vaan kasvattanut sitä tyydytystä, jota hän on ilmaissut niissä toimissa, jotka ovat lujittaneet meidän yhteiskuntamuotoamme ja tehneet meille mahdolliseksi edistyä kulttuurissa ja jotka siksi kantavat tuleville sukupolville Aleksanteri Toisen nimeä.
Nykyajan viaksi voi laskea monia puutteita. Monessa se on silti menneisyyttä parempi ja yhdessä kohtaa varmasti viime vuosisadan edellä. Jos katsoo ympärilleen Euroopan useimpia valtaistuimia ja sitä rakkautta, jolla kansat niitä vaalivat, niin huomaa, että kiintymykseen on suuresti vaikuttanut ilo nähdä hallitsijan jakavan vähäpätöisimmän alamaisensa kanssa elämän yksinkertaisimmat velvollisuudet, puhtaan, rauhallisen perhe-elämän huolet ja ilot. Hallitsijamme esiintyy nyt meidän keskellämme perheenisänä, aivan kuin hän inhimillisesti sanoisi meille vain: ”Katsokaa näitä rakkaimpiani, puolisoani, lapsiani!” Hän ei erehdy uskoessaan, että sitä kieltä myös Suomen kansa ymmärtää.
Kuten kansat syystä uskovat, että perherakkauden siteen yhdistämällä valtaistuimella ei ole millään alhaisella sijaa, niin voidaan myös katsoa, että sellaisen näyn liikuttamissa ja ilahduttamissa kansoissa on siveellinen ydin, joka pitää niitä pystyssä myötä- ja vastoinkäymisissä.
Kun nuori kruununperijäpari matkusti vastikään ympäri saaristoamme vieraillen rahvaan vähäisissä mökeissä ja katsellen sen yksinkertaista elämää, silloin puhui koko Suomen kansan puolesta se nainen, joka osoitti iloaan siitä että sai nähdä ”meidän keisarimme pojan”. Eläytymistä, jolla läheltä ja kaukaa on kuunneltu kertomuksia tältä matkalta, niin että niistä on tullut jo kansantarua, ovat lämmittäneet myös ruhtinasperheen rakkauden näkeminen ja toiveet, joita tämä näky on antanut kaukaisemmasta tulevaisuudesta. Myös nuori, korea puoliso on lähtöisin kuningashuoneesta, johon Eurooppa on jo kauan sitten oppinut katsomaan kunnioituksella.
Siksi kaikki tässä keisarivierailussa kehottaa Suomen kansaa kiitollisuuteen Jumalalle menneestä, varmasta luottamuksestaan tulevaisuuteen, ja siksi tämä kansa toivottaa sydämestään suuriruhtinaansa ja suuriruhtinattarensa ja heidän rakkaansa tervetulleiksi, tuhannesti tervetulleiksi!
