Dokumentit

Rehbinderin apurahan myöntäminen, eriävä mielipide yliopiston konsistorissa 1.12.1858

1.12.1858
Ilmaistakseni konsistorin enemmistön päätöksen vastaisen mielipiteeni anon, että pöytäkirjaan otetaan vastalauseenani seuraava lausunto: Koska haettavaksi julistetun Rehbinderin apurahan hakijaksi on ilmoittautunut vain yksi henkilö, maisteri Edlund, ja kun yleisesti tiedetään, että yliopistossa on...

Aineellisten intressien siveellisestä vaikutuksesta, esitelmä 11.11.1858

11.11.1858
Sanotaan: meidän aikamme on materialistinen! – Minä en tahdo tässä asettua aikakauden puolustajaksi. Se puolustaa kyllä itse itseään tarpeeksi kaunopuheisesti. Ajan mahti ulottuu toki jossain määrin myös meidän vähäiseen isänmaahamme. Ja jos katselemme ympärillemme, niin se rikkaus, joka meitä...

Fredrika Runebergiltä

22.12.1858
Porvoo 22.12.1858 Sinun runsas hyvyytesi ja ystävällisyytesi, jota olet osoittanut sekä minua että pieniä sepustuksiani kohtaan, suo minulle rohkeutta myös lähettää Sinulle pienen, vasta ilmestyneen kirjani. Olisin paljolti rauhallisempi jos olisin voinut pyytää Sinun arviotasi siitä, ennen kuin...

Vuoro-opetuskoulun opettajien pätevyydestä, konsepti senaatille

20.12.1858
Suurivaltaisin Kaikkein Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas   Niiden kahdeksantoista vuoden aikana, jotka poikien ja tyttöjen vuoro-opetuskoulut ovat toimineet Helsingissä köyhemmän kansankerroksen lasten opettamiseksi, koulujen johtokunta on saanut useasti kokemusta siitä, miten tämä opetus kärsii...

Määrärahan myöntäminen vuoro-opetuskoulun II opettajan palkkaukseen, muistio Helsingin maistraatille

28.12.1858
Muistio!   Todettuaan, että poikakoulun opettajavoimien lisääminen on ehdottoman välttämätöntä, kaupungin vuoro-opetuskoulujen johtokunta on päättänyt ottaa kouluun toisen opettajan, joka saa vuosipalkakseen toistaiseksi 200 hopearuplaa sekä ilmaisen asunnon koulun tiloissa ilmaisine polttopuineen...

Litteraturblad nro 1, tammikuu 1859: 1859

2.1.1859
Ei kannata puhua siitä, mitä vuodesta tuhatkahdeksansataa viisikymmentäyhdeksän voi tulla Suomelle; sillä vaikka on maailman helpointa puhua sellaisesta, mistä itse tai kukaan muu ei tiedä, ei sellainen puhe kanna hedelmää. Kulunut vuosi ei liioin ole erityisen merkittävä Suomen aikakirjoissa....

Litteraturblad nro 1, tammikuu 1859: Kotimaista kirjallisuutta

2.1.1859
Historiska upplysningar om religiösa rörelser i Finland, – utgifna af Matth. Akiander. D. II. H:fors 1858. [Historiallisia tietoja Suomen uskonnollisista liikkeistä, julkaissut Matth. Akiander. II osa. Helsinki 1858.]   Teoksen ensimmäisessä osassa julkaisijan kirjoitukset yleisellä otsikolla ”...

Litteraturblad nro 1, tammikuu 1859: Läänien järjestelystä

2.1.1859
Voi olla hieman sopimatonta käyttää yllä olevaa otsikkoa, koska tulemme sanomaan niin vähän kyseisestä asiasta. Mutta läänien uudesta järjestelystä on tullut paitsi yleinen puheenaihe myös pohdiskelujen kohde lehdissä. Ja kun uskomme tietävämme, että läänien järjestely sellaisena, kuin se on tullut...

Litteraturblad nro1, tammikuu 1859: Vielä rahakriisistä

2.1.1859
Muuan Helsingfors Tidningar -lehden yleisönosaston kirjoittaja on tehnyt pari huomautusta joulukuun 1858 vihkossa otsikolla ”Suomen rahakriisi” esittämiämme mielipiteitä vastaan. Kunnioitettu huomautusten tekijä pitää itse otsikkoa sopimattomana. Hän ei halua kuulla puhuttavan rahakriisistä vaan...

Litteraturblad nro 1, tammikuu 1859: [Muuan hra von Berg, Saksin kuninkaallinen ylimetsäneuvos]

2.1.1859
Muuan hra von Berg, Saksin kuninkaallinen ylimetsäneuvos ym. on Finl. Allm. Tidningissä suvainnut ryhtyä allekirjoittanutta vastaan vuodatukseen, jota en halua sen oikealla nimellä kutsua. En silti halua lukea hänen viakseen niitä epätotuuksia, jotka hän esittää sen syiksi. Ne lankeavat sen niskaan...