Tämän vielä avoimen haudan ääressä meidän asiamme ei ole puhua Johan Ludvig Runebergin arvosta runoilijana. Aikalaiset ovat esittäneet siitä arvionsa, ja jälkimaailma esittää tuonnempana lisäksi omia puntarointejaan ja arvioitaan. Suurilla lahjakkuuksillahan on sellainen etuoikeus, ettei ihmiskunta koskaan väsy tulkitsemaan heidän työtään. Me tiedämme varmasti, että tämän runoilijan nimi on kirjoitettu unohtumattomaksi historian lehdille ja että hänen runonsa elävät koskaan katoamatta.
Meidän sopii sen sijaan ilmaista tämän haudan ääressä se kunnioitus, kiintymys ja kiitollisuus, jota Suomi on tuntenut ja tuntee tätä suurta runoilijaa kohtaan, josta tuli kansansa suuri opettaja.
Tuntui siltä kuin hän olisi ensimmäisenä havainnut, että meillä on tällainen rakastamisen arvoinen isiemme maa, kun hän osoitti tuhatjärviämme, niihin kuvastuvia lehteviä niemenkärkiä, niiden rantoja kiertäviä ihania hongikkoja, kaikkea tätä kesäyönä, jolloin päivä unohtaa painua lepoon ja kulorastaan surumieliset sävelet kaikuvat seudun yli; kun hän osoitti talvipäiviemmekin ilon valaen runon kullanhohtoa auringon heikosti valaisemalle hangelle, jolla hirvenhiihtäjä kiitää eteenpäin sydän sarkatakinkin alla yhtä puhtaana ja turmeltumattomana kuin hänen hengittämänsä ilma, ja kotilieden ympärillä jouluiltana vallitsevaan rauhaan, jossa yksinkertaiset tavat ja rakastava mieli yhdistävät niin ylhäiset kuin alhaisetkin.
Hän löysi täältä, tästä maasta, jota me toki olemme aina rakastaneet, mutta jonka kauneudelle hän avasi meidän silmämme, myös sukukunnan, johon kuuluviksi tuskin rohkenimme tunnistaa oman itsemme – niin yksinkertaisen ylevänä nousi silmiemme eteen hallan tuhoja vastaan urheasti taisteleva Suomen saloseutujen mies käskiessään panemaan leipään pettua ja antamaan säästyneen viljan vielä kovaosaisemmalle naapurille uskoen lujasti Jumalan kaitselmukseen – niin suurenmoisina näemme ne henkilöhahmot, joiden veri on kostuttanut tätä maata, kun he ovat puolustaneet sitä viimeiseen hetkeensä saakka, tietämättä koskaan saavansa sankarin mainetta, ainoastaan horjumatta täyttäen velvollisuutensa, niin kuin he sen käsittivät, käyden taisteluun kuten työmies lähtee jokapäiväiseen uurastukseensa ja kohdaten kuoleman taistelukentällä niin kuin merimies kohtaa myrskyn ja aallokon.
Heistä kaikista tuli Runebergin runoudessa todellisen miehuuden tyyppihahmoja, koska hän, näkijä kun oli, etsi ja löysi henkilöistä jalouden, puhtaan ihmisyyden ja esitti sen ihailumme ja rakkautemme kohteeksi.
Arvostamme suuresti Runebergin runoutta kokonaisuudessaan. Olemme kiitollisia sen lukemisen tuottamasta nautinnosta, sen antamasta mielenylennyksestä, siitä kunniasta, jonka se on tuonut Suomen nimelle. Tätä suureen runoilijaan kohdistuvaa ihailua tuntevat kuitenkin meidän laillamme muutkin kansakunnat. Mutta näitä runoja, joiden aiheina ovat Suomen luonto ja kansa – näitä me koko sydämestämme rakastamme. Näissä runoissa suuresta runoilijasta tuli kansansa suuri opettaja ikiajoiksi. Vain me voimme ymmärtää oikein häntä, kun hän niissä viittaa mahteihin, jotka ovat pitäneet isiämme yllä, ja näitä kohtaan tuntemansa luottamuksen varassa tulkitsee tulevaisuuden toivoamme.
Kohdistaen ajatuksensa tähän hänen opettajantyöhönsä Suomen kansa ilmaisee tämän haudan ääressä edustajiensa välityksellä kiitollisuutensa siitä, mitä Johan Ludvig Runeberg on eläessään merkinnyt Suomen kansalle, vielä kuolemansa jälkeen ja tulevien aikojen kaikissa vaihteluissa merkitsee.
Ovatko nämä runot pelkästään suuren nerouden luomuksia? Eivät. Ne ovat sydämestä nousseita virikkeitä, joille nerous on antanut hengen ja hahmon. – Isänmaanrakkaus oli niiden alkulähde – siitä todistaa niiden jokainen rivi. Edesmennyt suurmies ei voinut jättää nerouttaan perinnöksi kansalleen, mutta hän jätti sille tämän rakkautensa ja toiveikkaan luottamuksensa.
Tästä syystä hänen hautansa ympärillä vallitsee tungos.
Tästä kalliista lahjasta kansan edustajat ilmaisevat täällä sen kiitollisuuden.
Näistä runoista iloinneet, oppineet ja jalostuneet sukupolvet sukupolvien jälkeen tekevät pyhiinvaelluksia tälle haudalle, nekin sydän täynnä kiitollisuutta. Kuten me myös ne lähtevät tältä haudalta sanoen: ”Vaali, isien maa, syleile hellästi suuren poikasi tomua; kallisarvoisempaa ei ole koskaan uskottu vaalittavaksesi!”
[Fredrika Runebergille kohdistetut sanat]
Sinulle, edesmenneen suurmiehen keskuuteemme jääneelle puolisolle, Suomen kansa esittää meidän, edustajiensa, kautta kiitoksensa jokaisesta onnen päivästä, jonka soit, jokaisesta huolenpidon päivästä, jonka lahjoitit rakkaallesi, jota Suomen kansa rakastaa.
Kun nyt koet eron tuskaa, olkoon lohtunasi se, että hän säästyi sitä kokemasta.
