Monilla maanmiehillämme lienee näinä päivinä ollut ilo saada kappaleensa teoksesta ”Die Literatur der Geschichte Liv-, Ehst- und Curlands aus den Jahren 1836 bis 1847 nebst einem Anhang über die Wirksamkeit der Ehstländischen literärischen Gesellschaft von 1844 bis 1847” herausgegeben von Julius Paucker. Dorpat 1848. [Liivinmaan, Viron ja Kuurinmaan kirjallisuushistoria vuodesta 1836 vuoteen 1847 sekä liite Viron kirjallisuuden seuran toiminnasta, julkaissut Julius Paucker.]
Kolmessa mainitussa maakunnassa, joiden yhteinen väestömäärä on hieman suurempi kuin Suomen, on suuri joukko kirjallista ja yleishyödyllistä toimintaa harjoittavia yhdistyksiä, joista suurin osa tosin on syntynyt vasta viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana. Paitsi Tallinnassa toimivaa, vuonna 1842 perustettua ”Ehstländische Literärische Gesellschaftia”, on mainittava vuonna 1844 perustettu ”Der naturforschende Verein zu Riga”, vuonna 1839 perustettu, Tartossa toimiva ”Gelehrte Ehstnische Gesellschaft”, Riiassa toimiva, vuonna 1834 perustettu ”Gesellschaft für Geschichte und Alterthumskunde der Russischen Ostseeprowinzen”, Mitaussa toimiva, vuonna 1817 perustettu ”Kurländische Gesellschaft für Literatur und Kunst”, Riiassa toimiva, vuonna 1803 perustettu ”Literärisch-praktische Bürgerverbindung” ja kaikkein vanhin, ”Livländische gemeinnützige und oekonomische Societät”, joka on viisikymmenvuotisen toimintansa aikana tehnyt työtä myös maan kirjallisuuden hyväksi. Viimeksi mainitulla yhdistyksellä on useita alaosastoja eri paikkakunnilla. Lisäksi on olemassa lukuisia maanviljelys- ja teollisuusyhdistyksiä, sekä Riiassa toimiva lääkäriyhdistys (perustettu 1822) sekä taideyhdistys. Raamattuseurojakin näkyy syntyneen vasta viime aikoina (noin vuodesta 1830), vaikka niitä lasketaankin nyt olevan Kuurinmaalla 60 ja yhtä monta Liivinmaalla. Lisäksi Virossa toimii 40 apu-raamattuseuraa kuuden yleisen yhdistyksen, ”sektio-komitean” alaisina ja nämä puolestaan ovat yhteydessä Pietarin Evankeliseen Raamattuseuraan. On erityisesti huomautettava, että rahvaskin on saatu mukaan näiden seurojen toimintaan. Pastori Masingin tavallisille ihmisille viron kielellä kirjoittama, näitä asioita valaiseva teos myytiin loppuun parissa vuodessa ja uusi 5 000 kappaleen painos julkaistiin vuonna 1847. Yksityiset yhdistykset hoitavat myös kuuromykkien laitosta ja kolmea avustuslaitosta heitteille jätettyjä lapsia varten ja julkaisussa selostetaan niidenkin toimintaa. Viime aikoina perustettujen laitosten yhteydessä on mainittava myös useita satoja kansakouluja opettajaseminaareineen. Sekä seminaarien johtajat että maaseudulla toimivat papit ovat julkaisseet selostuksia näiden laitosten perustamisesta ja myöhemmästä toiminnasta. Kaikki kymnaasit ja piirikoulut julkaisevat tietoja asioistaan. Papisto antaa runsaasti tietoja myös seurakuntien tilasta ja joka vuosi kokoontuvien synodien pöytäkirjoista saa yleiskäsityksen kirkon tilasta ja tarpeista.
Kaikesta tästä näkyy, että viime vuosikymmeninä on myös Itämeren maakunnissa herännyt vireä yleisen sivistyksen harrastus. Asiaan on varmasti vaikuttanut myös heikentynyt yhteys Saksaan. Niin kauan kuin kirjallinen toiminta oli tarkoitettu koko saksankieliselle lukijakunnalle, rajoitetummat kohteet oli jätettävä maan omiin puitteisiin. Nyt on puolestaan syntynyt tälle maalle tarkoitettu ja sitä käsittelevä kirjallisuus.
Kirjalliset tiedotukset esitetään osaksi yhdistysten omissa asiakirjoissa, joita useimmat niistä julkaisevat, osaksi erillisissä julkaisuissa, mutta suurelta osalta myös enemmän tai vähemmän yleisissä sanoma- ja aikakauslehdissä. Sisällöltään rikkain on Das Inland -viikkolehti, joka käsittelee Itämeren maakuntien historiaa, maantietoa, tilastoja ja kirjallisuutta. Lehteä julkaisee valtioneuvos tri Bunge, joka toimi aiemmin professorina Tartossa, mutta on nyt pormestarina ja syndikuksena Tallinnassa. Sama oppinut historioitsija ja juristi julkaisee myös ”Arkistoa” Itämeren maakuntien historiasta ja siinä on mukana juridisiakin tutkielmia.
Mainituista seuroista viljelee rahvaan kieltä kaksi, viroa Tarton Die Gelehrte Gesellschaft ja latviaa Lettischliterärische Gesellschaft. Edellisessä toimii tri Fählman, tunnettu viron kieliopin tekijä, jälkimmäisessä on tri Napiersky erinomaisen toimelias jäsen. Pastori Büttnerin julkaisemassa kokoelmassa on peräti 2 854 latviankielistä laulua, joista useimmat tosin ovat vain nelisäkeisiä. Tallinnan Literärische Gesellschaftiin kuuluu myös suomensukuisten kielten erinomainen tuntija, tri Wiedemann, joka on laatinut syrjäänin ja tšeremissin kieliopin, samoin Kuusalussa vaikuttava pastori Ahrens, tunnettu Viron kirjallisuuden esitaistelija ja viron kieliopin laatija.
Viimeksi mainittu seura jakaantuu kuudeksi osastoksi: ne käsittelevät isänmaata koskevia tietoja, juridiikkaa, kirjallisuutta ja taidetta, matematiikkaa, luonnontiedettä ja lääketiedettä, kielitiedettä sekä pedagogiikkaa. Kahden ensiksi mainitun osaston merkkihenkilöitä ovat jo mainittu hra Bunge ja Seuran varapuheenjohtaja, tri Carl Julius Paucker, Viron ”Gouvernements-procureur”, joka on luultavasti tässä esiteltävän teoksen tekijäksi merkitty ”Julius” Paucker. Seuraan on muutoin kutsuttu jäseniä kaikista säädyistä, etenkin opettajia, pappeja ja juristeja. Jäsenistössä on kuitenkin myös kauppiaita, taiteilijoita jne. Kun tämä ”kirjallinen” seura on ollut niin ennakkoluuloton, että se on kutsunut jäsenikseen käytännön miehiä eri toimialoilta, on tämä epäilemättä suuresti edistänyt Seuran toimintaa. Ei siis ole vain kutsuttu mukaan suurta joukkoa isänmaallisia aiheita käsitteleviä kirjoittajia, vaan osanotto Seuran toimintaan on saatu levitetyksi huomattavasti laajempiin piireihin. Ja on todella hämmästyttävää nähdä, millainen määrä aineistoa ja kritiikkiä näiltä aloilta on kertynyt viimeisen vuosikymmenen aikana (1836–1847). Itämeren maakunnissa kirjallisuus on siis hyvin kukoistavassa vaiheessa verrattuna Suomeen.
Sekä Seuran yleisissä että osastojen kokouksissa on pidetty lukuisia esitelmiä kaikilta tieteen haaroilta ja suuri osa niistä on sittemmin painettu. Niistä Seuran käyttöön asetetut painetaan nykyään mainitussa hra Bungen ”Arkistossa”. Kun silmäilee hra Pauckerin pohdiskelevaa luetteloa historiallisesta kirjallisuudesta, oppii heti sen kuinka paljon Suomea vilkkaampia kirjalliset pyrkimykset ovat Itämeren maakunnissa. Mainitut yksitoista vuotta ovat tuoneet pelkästään tällä alalla päivänvaloon vähintään puolitoista tusinaa kirjoitusta, tutkielmaa ja artikkelia. Ja koska on kysymys vain maan historiasta, ymmärtää helposti mitä tilanne todistaa maakuntien isänmaallisesta hengestä.
Suomessa ei nykyhetkeä haluttane vertailla siihen aikaan, jolloin Porthan, Tengström, Bilmark, Gadd, Helenius ym. keräsivät uutterasti tietoa isänmaasta. Eikä tuonkaan ajan toiminta kestä vertailua siihen, mitä nykyään tapahtuu Itämeren maakunnissa. Meidän mielestämme tämä osoittaa, kuinka paljon voimakkaammin tieteenkin alalla vaikuttaa yleinen henkinen herätys kuin yksittäisen oppineen ponnistukset.
Riiassa on kylläkin 70 000 asukasta, mutta siellä ei ole mitään julkista oppilaitosta, ei akatemiaa, ei yliopistoa. Tallinnassa on 23 000 asukasta ja Mitaussa hieman vähemmän. Sen sijaan Riiassa on yli 80 ja Tallinnassa yli 40 yksityistä koululaitosta. Ja niiden opettajat näyttävät todella pitävän velvollisuutenaan kehittää itseään ja hyödyttää maataan eikä vain opettaa lapsille aakkosia. Meillä asetetaan sitä vastoin kyseenalaiseksi, pitääkö edes yliopiston opettajan ottaa muita velvollisuuksia kuin mitä tentit ja luennot vaativat. Ihmeellistä on myös nähdä kuinka Itämeren maakunnissa papit, juristit ja lääkärit, sotilashenkilöt, jopa kauppiaatkin ovat mukana tieteellisten kokousten keskusteluissa, sekä suullisissa että kirjallisina julkaistuissa. Tämä tosiasia ei liity vain kyseiseen maahan; päinvastoin se on yleinen kaikissa sivistyneemmissä maissa.
Mutta kun tämän perusteella muistelemme esimerkiksi juristien Suomessa julkaisemia kirjoituksia, pystymme mainitsemaan viimeksi kuluneelta vuosikymmeneltä vain hra Nordströmin tunnetun ja kuuluisuutta saavuttaneen työn. Etsikööt muut toisia syitä tällaiseen tilanteeseen. Omalta osaltamme pidämme syynä sitä, että juridiikan opinnot eivät ole meillä tieteellisiä. Ainakin meidän on vaikea ymmärtää, miten niistä opinnoista voi saada tieteellisiä ilman yleisen oikeus- ja valtio-opin syvempää tuntemusta, ilman vertailevaa laintutkimusta, ilman tietoja omien lakien historiasta, toisin sanoen ilman että Ruotsin vanhempaa lainsäädäntöä tutkitaan sen omista lähteistä, itse laeista. Maassamme yleisesti vallalla olevaan käsitykseen taitavasta juristista ei liitetä vaatimusta tällaisista tiedoista. Taitaisi olla vaikea ratkaista, eikö tässä tarkoitetun taitavuuden voisi saavuttaa muillakin valmistelevilla opinnoilla kuin pelkällä ulkoluvulla ja hyvällä ruotsin ymmärtämisellä; tosin viimeksi mainittua kykyä ei ole helppo saavuttaa ilman valmistelevia opintoja.
Vaikka teosten kirjoittajat eivät maan pappiskunnassa ole mitenkään harvinaisia, on silti todettava, että varsinaisessa teologisessa kirjallisuudessa on yhtä harvoja kotimaisia tuotteita kuin juridisessakin. Silti pappien koulutustilanne on ollut toinen kuin juristien. Kun lakikirja ja lakikokoelma ovat merkinneet juridiikan opiskelijalle kaikkea, on teologian opiskelija ehtinyt pelkiltä valmistelevilta opinnoilta vain harvoin päästä käsiksi itse teologiaan. Pappis- ja pastoraalitutkintoon sisältyy vielä latinan kieltä, geometriaa, aritmetiikkaa, yleistä historiaa ym., kun taas juristit ovat virkatutkinnossaan päässeet koko tästä koulumaisuudesta. Tarton yliopistossa, samoin kuin saksalaisissakin yliopistoissa, joutuvat pappissäätyyn pyrkivät ja juridisen ja hallinnollisen valtionviran tavoittelijat keskittymään ainoastaan omaan erikoisalaansa. Edelliset alkavat heti perehtyä raamatun uudempaan kritiikkiin ja dogmatiikan kiistoihin, jälkimmäiset joutuvat selvittämään roomalaista ja saksalaista oikeutta ja Itämeren maakunnissa lisäksi Ruotsin ylivallan ja lainsäädännön vaikutusta. Tällaiset opinnot luovat pakostakin tieteellistä mielenlaatua ja henkeä; ne näet viittaavat yhtäältä historialliseen kehitykseen, jota tuntematta alaa ei voi ymmärtää ja toisaalta ne vaativat itse ratkaisemaan, mikä on totta ja mikä valhetta, mikä on oikein ja mikä väärin. Useimmat saksalaiset teologian tai juridiikan opiskelijat käyttävätkin opintojensa luonteen pakottamina jonkin aikaa vakaviin filosofisiin opintoihin.
Kaikesta huolimatta on tunnustettava, että tällainen provinssikirjallisuus yleensä on maaperässään kuin ansarikukka. Kuurinmaalaisilla, liivinmaalaisilla ja latvialaisilla sekä virolaisilla on vähäinen osuus koko asiassa. Saksalainen kirjallisuus on saksan kielen tavoin tuotu maahan eivätkä ne ole juurtuneet kansaan. Saksalaiset tunkeutuivat maahan noin vuonna 1200. Viron puoleinen osa oli sitten jonkin aikaa Tanskan ylivallan alainen, mutta laajasti ottaen saksalaiset ritarit pysyivät maassa vuoteen 1561, jolloin Liivinmaa joutui puolalaisten valtaan. Ruotsalaiset valloittivat nämä maakunnat vuonna 1621 ja vuonna 1711 ne joutuivat Venäjälle. Saksan kieli on pysynyt opetuksen, kirjallisuuden ja korkeamman sivistyksen kielenä. On kuitenkin nähtävissä, että maan kaikki asiat ovat myös saksalaisen väestön lämpimän harrastuksen kohteena. Kuten sanottu, maan historia ja tilastolliset tiedot ovat olleet erityisinä kirjallisen toiminnan kohteina, ja saksalaiseen heimoon näkyy kuuluvan viron ja latvian kielen kehittäjiäkin.
Viron kirjallisuuden seuran omat tilastot kertovat, että Seurassa oli 24. kesäkuuta 1847 243 jäsentä. Tallinnan yleinen kirjasto, joka on annettu Seuran hoitoon, on kasvanut vuodesta 1844 noin 3 000 teoksella, niin että kirjastossa on tätä nykyä 9 000 erillistä teosta, ja monet niistä ovat suuria ja moniosaisia. Seura on myös perustanut museon, joka on nimeltään Museum für vaterländische Alterthümer, Kunst und Natur-Erzeugnisse. Jäsenille avoimessa lukusalissa on tarjolla 30–40 aikauslehteä sekä muuta uudempaa kirjallisuutta, jota on hankittu kirjastolle tai jonka joku jäsen on tarjonnut Seuran käyttöön. Aikakauslehtien joukossa mainitaan myös Schweglerin toimittama Jahrbücher der Gegenwart sekä Revue des deux Mondes. On helppo käsittää että näistäkin laitoksista on suurta hyötyä Seuran toiminnalle.
J. V. S.
