Toimituksen vaihdoksen täytyy varsinkin tämänkaltaisessa lehdessä johtaa linjan ja katsomusten jonkinlaiseen muutokseen.
Mitä lehden viiden viimeisen vuosikerran ohjelmaan tulee, on se mielestäni ehkä liian vähän vastannut alaotsikkoa ”yleinen kansalaissivistys”. Erilaisen kotimaisen kirjallisuuden esittely on vienyt enemmän tilaa kuin pitäisi, ja tausta-artikkelit, valaisevat esittelyt, opettavaiset kuvaukset ovat niihin verrattuna joutuneet taka-alalle.
On kylläkin maita, joissa kotimainen kirjallisuus kattaa kaikki alat, joiden voi katsoa kuuluvan yleiseen kansalaissivistykseen. Mutta meidän kotimainen kirjallisuutemme on liian köyhää voidakseen vastata näitä vaatimuksia. Enemmänkin: olosuhteiden pakosta sekin vähä, mitä kotimaisella kirjallisuudella on näytettävänään, on aika väritöntä ja mautonta. Koulu- ja hartauskirjat, lastensadut ym. ovat edelleen sinänsä varsin tervetulleita, mutta niiden ansiokkaatkaan arvostelut ja niistä poimitut otteet eivät juuri sovellu yleisen kirjallisen sivistyksenlevityksen välineiksi. Tässä suhteessa vaikuttaa verrattomasti enemmän kuin tarkinkaan vuosittainen kotimainen bibliografia, jos tehdään tunnetuksi ja luetuksi yksi ainoakin erinomainen runoteos, yksi ainoakin historiallinen, luonnon- tai taloustieteellinen työ, kuulukoon teos minkä maan kirjallisuuteen tahansa. Seikkaperäiset arvostelutkin puolustavat paikkaansa vain, mikäli niissä käsitelty aihe antaa aiheen puoltaa tai kumota oppeja, jotka ovat yleiselle sivistykselle tärkeitä ja mikäli niissä esitetään terveen kritiikin perusteita.
Tarkoituksena on käsillä olevassa vuosikerrassa noudattaa nyt mainittuja periaatteita lehteä toimitettaessa. Oikeastaan tämä on paluuta siihen ohjelmaan, jota kolmessa ensimmäisessä vuosikerrassa noudatettiin. Ainoana uutuutena tulee olemaan pyrkimys antaa lehdelle käytännöllisempi suunta julkaisemalla kansantaloudellisia kirjoituksia.
Ensi sijassa otettakoon silti huomioon, ettei yleistä kansalaissivistystä ajavan aikakauslehden pidä olla aihetta käsittelevän kirjallisuuden rekisteri, vaan itsekin kirjallisuutta. On melko lailla yhdentekevää, tarjoaako lehti alkuperäisartikkeleita vai käännöksiä ja otteita vieraista teoksista, kunhan se pystyy esittämään sinänsä lukukelpoisia, laajemman yleisön makuun meneviä kirjoituksia. Sen pitäisi kyetä ansaitsemaan paikka kirjahyllyllä ja tarjota luettavaa, johon vielä joidenkin vuosien kuluttua voidaan palata huvia ja hyötyä saaden.
Toimitus ei voikaan puolustautua vetoamalla sellaisen luettavan puutteeseen, sitä kun ulkomaiset sanoma- ja aikakauslehdet tarjoavat yllin kyllin. Kolme seikkaa kuitenkin vaikeuttaa suuresti lehden toimittamista siihen tapaan kuin yllä sanottiin. Ensinnäkin maassamme on suhteellisen vähän kansalaisia, miehiä ja naisia, joilla on minkäänlaista kirjallista sivistystä, edes siinä mielessä että heillä olisi halua ja kykyä sivistävään lukemiseen. Toiseksi kirjallinen hanke riippuu monista muistakin asianhaaroista. Kolmanneksi vaatii toimittaminen oman aikansa ja vaivansa, koska jo artikkelien valinta, jota kaksi edellä mainittua seikkaa lisäksi vaikeuttaa, edellyttää itse toimittajan lukevan paljon. Hänelle ei suo siihen tilaisuutta itse työ, joka ei anna jokapäiväistä leipää, tuskin siihen tarvittavaa suolaakaan. Näissä oloissa lienee lukijoilla syytä suhtautua tilanteeseen jossain määrin suuripiirteisyyttä osoittaen, ja sen vähäisen kelvollisen ohella, mikä lehteen onnistuu pääsemään, pitää hyvänään loputkin, kunhan se ei osoittaudu kaikkea huomiota ansaitsemattomaksi.
”Täytyyhän minun elää” on huono puolustus, sen jälkeen kun on tullut kovin yleisesti tunnetuksi vastaus: ”Miten niin muka?”. Mutta maassa, missä sanomalehdistön kilvoittelulla ei ole muuta päämäärää kuin joten kuten kertoa päivän uutisista, ei suinkaan ole liikaa, jos on olemassa aikakauslehti, joka pyrkii täyttämään ajattelevien lukijoiden tarpeet. Että sellaista tarvetta on, näkyy mielestämme siinä, että tätä lehteä on voitu julkaista jo kahdeksan vuosikertaa.
Jos kuitenkin se käsi, joka viisi vuotta on yksin ohjannut lehteä, on väsynyt, voi se ihmetyttää vain niitä, joiden mielestä uhrautuvaisuus on kiitettävää, kunhan sitä ei heiltä itseltään vaadita. Allekirjoittaneelle on mainittu seikka ollut lähimpänä syynä siihen, että hän jälleen ottaa toimituksen huolekseen. Rohkenen toivoa, ettei vaihdos vieroita lehdestä niitä harvoja lukijoita, jotka tähän saakka ovat sille lahjoittaneet tukensa. Toivottavasti vielä kerran koittaa aika, joka tekee helpommaksi tyydyttää lukijoiden taholta tulevia ankarampiakin vaatimuksia, ja kasvattakoon tämä aika nuoremman polven, jolla on voimaa ja halua kohottaa kotimainen kirjallisuus tasolle, millä sillä on suurempi merkitys yleiselle sivistykselle. Ei näet käy kieltäminen, että tämän kaltainen lehti saavuttaa täyden merkityksensä vasta kun oman maan kirjallisuus tarjoaa sille riittävästi lähteitä ja aiheita tutkimukseen ja arvioiden esittämiseen. Sitä ennen se on olemassa vain paremman puutteessa, niin kuin vähäinen kotimainen kirjallisuutemme yleensä.
Mutta maailmanhistoriasta emme tunne ainoatakaan kansaa, jolla olisi ollut kukoistava kirjallisuus muulla kuin omalla kielellään.
J. V. S.
