[joulukuussa 1859]

Parahin Veli. 

Jos uskot, että selityksesi voi jollakin tavalla vahingoittaa asiaa siltä kannalta kuin minä sen ymmärrän: rajoittaa sitä oppia Suomen poliittisista tai valtiollisista oloista, jonka olen huomautuksessani tuonut esiin – sen julkaiseminen on varmaankin arveluttavaa. Paljonhan riippuu siitä, millaisen perinteisen oikeuden me näin käsitetylle poliittiselle asemalle kykenemme hankkimaan; ja Nordströmin tavoin voidaan todeta: kaikki perustuu yksipuoliseen lupaukseen ja vakuutuksiin, jotka voidaan peruuttaa milloin tahansa.

Uskoisin kuitenkin, ettei tästä tarvitse nostattaa kiistaa. Olen esittänyt huomautukseni asianmukaista tahdikkuutta noudattaen enkä ole arvaillut, mistä syystä kirjoittaja on omaksunut käsityksensä, enkä moittinut kirjoittajaa siitä. ”Väärä ilmaus” – esitys ”ei tyydytä” – ovat ainoat käyttämäni sanat. Jos haluat osoittaa ilmauksen oikeaksi ja esityksen sellaiseksi kuin sen pitää olla, en aio missään nimessä sanoa mitään sitä vastaan. Huomaan toki, että Sinun on vaikea puolustaa väitettä muuten kuin kirjan tarkoituksen, esityksen välttämättömän lyhyyden tai jonkin muun tällaisen seikan perusteella – koska muuten jouduttaisiin väistämättä keskustelemaan siitä, mikä asiasisällössä on oikein tai väärin. Mutta vaikka niinkin kävisi, ainoa vastaukseni on toistaa se, mitä sanoin – ei suinkaan inttämisen halusta, vaan yleisen mielipiteen takia ja muistutukseksi viranomaisille, että asiaintila näin käsitetään – tämän yleisen mielipiteen piirissä.

Jos katsoisit voivasi myöntää, että myöhemmät keisarilliset vakuutukset on käsitettävä [maan Venäjän valtakuntaan yhdistämisen julistaneen] manifestin merkityksen vahvistuksiksi ja että niiden sisältö olisi tästä syystä ehkä pitänyt sisällyttää esitykseen, tekisit varmasti asialle suuren palveluksen. – Toivottavaa olisi myös, että voisit ilmoittamasi tarkoituksen mukaisesti käsitellä laajemmin anomusoikeuden merkitystä. Jos haluat osoittaa, että se on mainittu ja sitä on perusteltu kirjassasi, ei päähäni pälkähtäisi sanoa mitään sitä vastaan. – Kaikki huomautukset minun taholtani olisivat silloin tarpeettomia.

Tuus [Sinun]

J. V. S:n