Kuopiossa 20.3.1849
Kunnioitettu Setä!
Yhä voimistuneen alttiin kiintymyksen ja kiitollisuuden tunteen vallassa olen lukenut Sedän viime kirjeen, joka on niin täynnä myötämielisiä ja kohottavia sanoja.
Maailmassa voi käyttäytyä miten miehekkäästi tahansa; elämä olisi kuitenkin raskasta ilman jalojen lähimmäisten myötäelämistä, ilmeneepä se suosion osoittamisena tai moitteina, varoituksina tai lohdutuksena. Etenkään minä en ole koskaan voinut tulla toimeen ilman tätä elämän suomaa iloa, ja kiitän nöyrästi Jumalaa siitä, että hän on suonut tätä minulle niin paljon, samalla yhtä nöyrästi tunnustaen, että enemmän kuin mikään muu maailmassa juuri tämä lahja on antanut minulle voimaa ansaita siitä edes pienen osan.
Ennakolta tiedetty vastoinkäyminen ei ole juurikaan painanut mieltäni. Vain se seikka, että olen näin vanha, on saanut minut epäröimään rivakan päätöksen tekemistä. Hetkellistä katkeruutta voi toki tuntea saadessaan näin tuntuvan muistutuksen siitä, että eletään yhteiskunnassa, jossa hyvä tahto ja uuttera työ yleisen edun palvelemiseksi eivät riitä mihinkään. Vaatimuksistaan kuitenkin tinkii, kun ajattelee, että tällaista on maailman meno yleisimmin ollut ja että tapahtumien minulta edellyttämä alistuminen välttämättömyyteen on vähäinen asia verrattuna muiden, kyvykkäämpien, kohtaloihin suurista sankareista puhumattakaan.
Saatuani Upsalasta kehotuksen lähetin tammikuussa hakemuksen professuuriin, joka jäi avoimeksi E. A. Schröderin jälkeen. Kaduin kuitenkin pian tätä hanketta, johon olin ryhtynyt heikkouden hetkellä ja peruutin asian jo ennen täällä tapahtunutta ratkaisua. Vielä samassa postissa, joka toi Sedän sangen tervetulleen kirjeen, sain Upsalasta kehotuksen toimittaa sinne papinkirjani; hakuaika nimittäin päättyy vasta huhtikuussa. Nyt olin kuitenkin jo karaistunut kestämään kiusauksen. Tämän kerron selvittääkseni asian oikean laidan, ovathan huhut ehkä vääntäneet sitä epäedulliseen suuntaan.
Olen huolestuneena ottanut vastaan tiedon, ettei Sedän terveys ole tänä talvena ollut aivan hyvä. Päättäkää nyt tehdä matka Tornioon heti kesäkelien tultua, tätä tietä pohjoiseen ja Vaasan ja Tampereen kautta takaisin. Jos joku tytöistä lähtee mukaan, Setä saa seuraa ja huolenpitoa matkalle. Pienet, matalat vaunut tai ehkä jopa kevyet kuriirinkiesit ovat soveliaimpia ajoneuvoja meidän mäkiimme, joissa kulkeminen on kuitenkin vaaratonta millaisilla ajoneuvoilla tahansa miesten ja hevosten kokeneisuuden ansiosta. Muistutan Natalia-siskoa anovasti hänen lupaamastaan käännöksestä. Palkkioksi luvataan vähintään kuusitoistarivinen onnitteluruno, heti kun minua muistutetaan palkkion maksamisesta kuulutuksella saarnastuolista kolmena perättäisenä sunnuntaina.
Pyydän Setää ystävällisesti välittämään H. Kellgrenille ystävälliset terveiseni ja samalla kiitokset nimettömästä kirjeestä. Haluan esittää kaksi huomautusta asian johdosta hänen pohdittavakseen. Toinen ilmenee vertaamalla tätä kirjettä siihen, jossa Kellgren perustelee päätöstään kirjakaupan haltuun ottamisesta, jota minä vastustin, kuten hän varmaankin on kertonut. Toinen kutakuinkin vastaa tunnettua kaskua: ”Anna niiden viedä pääsi, veli Lindeberg; se tuntuu niin hyvältä, se tuntuu niin hyvältä!” En kiistä kehotuksen tosiasiasisältöä; se kuitenkin muistuttaa ihmisen luonnollisesta taipumuksesta nähdä asiat toisin, kun kyseessä on oma menestyminen.
Olen ollut huolestunut saatuani kuulla huhuja Helsingissä tapahtuneista omapäisyyksistä ja niiden ikävistä seurauksista. Hieman toki lohduttaa tieto, ettei vahinko ole ollut niin suuri kuin se olisi saattanut olla ja että kaikki on nyt ohi. Valitettavasti asioiden järjestys on semmoinen, että järkevyys on uhrautumisen vihollinen ja että taipumus viimeksi mainittuun suuntaan näin ollen hankkiutuu ilmoille ikäkautena, jolloin ei laskelmoida, ja ilmentää pakostakin aina ymmärtämättömyyttä.
Tiedän, ettei Setä kuulu niihin ihmisiin, jotka hämmästelevät olojen vaikeutumiseen viittaavia ajan merkkejä. Se on varmasti edessä. En kuitenkaan pelkää sitä, ettemme ”suhtaudu asiaan kylmästi”. Tuskin on aihetta pelätä harkitsemattomuuksia edes niiden taholta, jotka yllättyvät. Epävarmempaa sen sijaan on, säilyykö pakkasen läpi jokin kipinä parempien aikojen tuloon saakka. Kaikki on vielä niin puolinaista ja velttoa, että karaistunut sitkeys on keskuudessamme varmastikin harvinainen Herran lahja.
Maailman yleisen tilan ja olojen tarkkaileminen kiinnostaa minua enemmän kuin oma asemani. Päivät, joina uutisia saapuu, ovat lohtunani, kun arki muuten ikävystyttää. Litteraturbladet on minulle raskas taakka täkäläisen karkean ja mielivaltaisen sensuurin takia. Minua houkuttelee nyt ajatus painatuksen siirtämisestä Helsinkiin. Tuskinpa siellä mielivalta vähäisempää on, mutta toivoakseni siellä on kuitenkin enemmän tervettä järkeä. Koulutyön yksitoikkoisuuskin pyrkii rasittamaan enemmän kuin sen pitäisi.
Lopetan esittämällä nöyrät, ystävälliset terveiseni kaikille perheen jäsenille. Omassa perheessäni kaikki ovat Jumalan kiitos terveitä ja huolettomia. Heidän kanssaan jättäydyn Sedän jatkuvan isällisen ystävyyden huomaan.
Kunnioittavasti ja alttiisti
Joh. Vilh. Snellman.
