Hra Professori J. J. Tengström
Helsinki
Kuopiossa 15.9.1843
Kunnioitettu Ystävä ja Veli!
Veljen kirje yllätti minut mieluisasti, sillä itse asiassa se on ensimmäinen Helsingistä saamani kirje. Veli tietää ilman minun vakuutustanikin, ettei mikään muu todellakaan olisi voinut olla tervetulleempi.
Matkani sujui niin turvallisesti kuin ne maassamme tavallisesti sujuvat. Vain kirjani tulivat huolellisesta pakkaamisesta huolimatta surkeaan kuntoon. Savo ei maisemiltaan vastannut lainkaan odotuksiani. Heinolan ja Mikkelin välillä näkee kauniita maisemia, mutta viimeksi mainitun paikkakunnan pohjoispuolella näkymät muuttuvat yksitoikkoisiksi, matalat kukkulat ovat karuja kivikkoja tai kasvavat lyhytkasvuista lehtimetsää, eikä viljelyksiä havaitse juuri lainkaan, koska talot sijaitsevat hajallaan etäällä toisistaan. Tie kulkee vain harvoissa kohdissa vesistöjen tuntumassa. Kaiken kaikkiaan ei siis mikään voyage pittoresque [maalauksellinen matkareitti]. Vasta Kuopiota lähestyttäessä tullaan varsinaiseen pienimuotoiseen alppimaisemaan, jossa avautuu laajoja näkymiä yli vesien ja maiden. Itse kaupungin sijainti on tunnetusti kaunis, Kallavesi saartaa kaupunkia kahdelta puolelta, sen lukemattomat pienet saaret ovat kaunista katseltavaa, ja itse kaupunki näyttää avoimelta, iloiselta ja hyvin hoidetulta. Paikkakunnan ja lähiseudun hyvinvointi kuuluu kasvaneen viime aikoina monien uusien sahojen, Pietariin suuntautuvan elintarvikkeiden kaupan ja avautuneiden vesiliikenneyhteyksien ansiosta. Kaupungin suuri kivikirkko sijaitsee kauniissa paikassa samoin kuin Helsingin uusi kirkko, mutta suuremman torin laidalla, ja meidän koulutalomme on tehtäväänsä nähden palatsi.
Ulkonaiset seikat antavat siis monessakin suhteessa aihetta tyytyväisyyteen. Myös asukkailta saamani kohtelias vastaanotto on saanut minut jo kotiutumaan paikkakunnalle. Koulunuoriso näyttää tottuneen hyvään kuriin, osoittaa sangen hyvää tarkkaavaisuutta ja kuuliaisuutta ja näyttää myös odottamattoman siistiltä ja hyvätapaiselta. Vain oppisaavutusten laita näyttää olevan kehnosti, ja tässä suhteessa täytyy monien asioiden muuttua, vaikka minun on viisasta toimia hitaasti ja varovaisesti niin asioita kuin henkilöitäkin käsitellessäni. Virkatoverini ovat toki yhtä poikkeusta lukuun ottamatta luotettavia miehiä, mutta uudistukset aiheuttavat silti ongelmia, kun epäjärjestyksestä on tullut vallitseva järjestys ja etuoikeus. Tämä tietysti luottamuksellisesti sanottuna.
Kokemattomuus tällaisen viran hoitamisessa ja täkäläisiä oloja koskevien tietojen puute ovat antaneet minulle paljon puuhaa näinä ensimmäisinä viikkoina. Muuten velvollisuutenani on opettaa vain kahdeksantoista tuntia viikossa siten jaettuna, että minulla on kolmena päivänä viikossa vain yksi opetustunti. Hieman tätä työtä lisää 30–40 kirjoituksen korjaaminen viikoittain. Koen tämänkin vähän lisänä muihin huolehdittaviin pikkuasioihin vievän kyllä aikaa omalta työltä enkä siis voi juuri toivoa pystyväni tulokselliseen kirjalliseen työhön. Sanomalehteä voidaan kuitenkin hoidella käsityöläisen tapaan, ja minulla on halua kokeilla, mitä tuollaisella laulujen lurittamisella voi ansaita. Rehtorin virasta saan suunnilleen 1 800 assignaattiruplaa. Toivon toki saavani siitä säästöön jotakin ja olen jo suorittanut osamaksuja ensimmäisen vuosineljänneksen palkastani, mutta tiukimmallakaan säästäväisyydellä täällä ei tuollaisella summalla voi saada paljon aikaan, koska elinkustannukset paikkakunnalla ovat korkeat ja seuraelämä sellaista, että ylimääräisetkin menot ovat välttämättömiä. Mielelläni ja mieluimmin pysyttelisin erossa kaikesta seuranpidosta, mutta se olisi aivan liian tylyä suhtautumista siihen hyväntahtoisuuteen, jota minulle on täällä joka taholta haluttu innokkaasti osoittaa.
Nyt olen enemmän kuin täydellisesti selostanut, mitä nykyinen elämäni voi tarjota, sillä olen vakuuttunut siitä, että Veli haluaa myötämielisesti kuulla näistäkin pikkuasioista. Uskon täysin varmasti, että jos olisin nyt jälleen saanut elää vuoden Ruotsissa tai Saksassa ja ansaita leipäni kynälläni, olisin tämän vuoden aikana saanut käsistäni pari kolme aivan kohtalaisen laajaa nidettä. Ellen jo pian olisi 40-vuotias, saattaisi parin vuoden lepo ehkä olla paras valinta. Nyt tilanne on hankalampi. Silti siitä saattaa koitua hyvääkin – ellei vain kaikkia maailman asioita koskeva välinpitämättömyys, josta olen jo varsin pitkään kärsinyt ja jonka olen toisinaan uskonut ennustavan pikaista lähtöäni tästä maailmasta, pääse liiaksi valloilleen. Tai ehkä se on vain hämmästystä siitä, että olen odottamatta päätynyt eräänlaiseen vakiintuneisuuteen, joka on aivan toisenlaista kuin nuoremmalla iällä viettämäni kuumeisen levoton elämä. Olkoon tämän asian laita miten tahansa, mutta mielestäni ei ole syytä ihmetellä, jos Napoleon väsähti oleillessaan pienellä mustan mullan tilkkusella ”vanhan Euroopan” ulkopuolella. Eikä hän kuitenkaan elänyt nykyisen kaltaisena pikkusielujen aikana – eikä toki ollutkaan pro Flora & Fauna Fennica -seuran jäsen ja Kuopion koulumestari.
Sain Sjömanin poismenosta tiedon surukirjeellä samana päivänä kuin Veljen kirjeen. En osannut odottaa sitä saatuani Helsingistä lähtiessäni tiedon, että hän voi hyvin ja oli pian palaamassa takaisin. Nyt minusta tuntuu siltä, että yliopisto olisi kyllä voinut sietää häntä sen lyhyen ajan, joka hänellä oli elettävänään. Sanottakoonpa mitä sanotaan – mutta enpä tiedä, oliko maassa hänen lisäkseen ketään eteenpäin ”pyrkivää” lääkäriä. Ja sellaisten miesten läheisyys olisi varmaankin nuorille suurimmaksi hyödyksi. Tämä palauttaa mieleeni myös Lindforsin, joka täällä yhä kylvää ympärilleen ajatuksia, joista voisi kehrätä kokoon kirjoja, ja joka on edelleen nuorekkaasti kiinnostunut asioista, vaikka onkin hieman vanhentunut.
Olen hyvin iloinen kuulleessani, että Robertin ja hänen toverinsa matka on onnistunut noin hyvin. Varmasti Reinin-matka vielä täydellistää heidän tyytyväisyytensä, etenkin jos he ovat saaneet nauttia ihanasta jälkikesästämme, joka suo meille tänne yhä 23 asteen lämpötiloja varjossa iltapäivisin ja mitä leudoimpia kuutamoiltoja. He langennevat tuossa iässään väistämättä syvään ihailuun, ja se voi kylläkin hieman haitata, jos sitä kestää kauan. Erityisen vaarallista tuommoinen ihastelu on luullakseni suhteessamme saksalaisiin, joiden kaikki harjoituskirjoitukset me olemme tottuneet nielaisemaan täytenä totuutena. – Mutta nuorten lievä ihastelukuume laskee varmaankin vuosien mittaan ja ehkä uuden matkan myötä. Ystävälliset terveiseni heille, kun he palaavat, mikä varmaankin tapahtuu jo lokakuun alkupäivinä.
Pyydän Veljeä välittämään myös muille Veljen rakastettavan perheen jäsenille nöyrän tervehdykseni. Teistä kaikista on varmasti hyvin ikävää jättää Puotila, varsinkin se on varmaan kovaa Veljelle, joka niin vakaasti ja tietoisesti nautti tuosta rauhallisesta pakopaikasta. Useampien vaihdosten vaaraan ei varmaankaan ole aihetta antautua, vaan Veljen lienee vuokrattava pitkähköksi ajaksi jokin samantapainen kohde. Tuottakoon se samaa iloa kuin Veljellä on tähän asti ollut kesäpaikastaan.
Toivon saavani aina tulevaisuudessakin ilokseni jokusen rivin Veljen kynästä vakuuttuakseni siitä, että Veli on edelleenkin reippaassa kunnossa. Jokainen kirje on täällä minulle osoitettu hyvä työ, ja Veljen kirjeet ovat oikein sunnuntailahjoja
Veljen
sangen alttiille ja kiitolliselle
J. V. Snellmanille
PS Lähetä, Hyvä Veli! Fredrik Ehrströmille Feuerbachin ”Wesen des Christenthums” [Kristinuskon olemus] ja kaikki muu Veljellä oleva ja Veljen mielestä tähän lähinnä liittyvä poleeminen kirjallisuus. Sitä tietä saan kirjat viipymättä ja voin myös yhtä sujuvasti palauttaa ne. Näiden rivien aaltoilu osoittaa, miten näkökyky on rasittunut tämän 8-tuntisen koulupäivän jälkeen. Voi hyvin!