Johan Axel Cedercreutzilta

Tietoka dokumentista

Tietoa
7.8.1863
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Turun lääninkonttorissa 7.8.1863

 

Suuresti kunnioitettu

Herra Senaattori ja Ritari! 

 

Sen ilmoitukseni johdosta, ettei Porin kruununmakasiinista voida luovuttaa rukiin kylvösiementä Kokkolaan lähettäväksi, koska mainitun makasiinin varastojen tarkastuksessa makasiinin edesmenneen johtaja Bergin poismenon jälkeen havaittiin merkittävää vajausta, jonka määrä on 859 tynnyriä 13 1/4 kappaa ruista, 756 tynnyriä 28 ½ kappaa ohraa sekä 99 tynnyriä 26 1/4 kappaa kauraa, Herra Senaattori ja Ritari on eilisiltana tänne saapuneella sähkeellä kehottanut minua ostamaan Porin kauppiailta Kokkolaan kuljetettavaksi rukiin kylvösiementä, mikäli sitä on saatavissa, ja minulla on kunnia vastaukseksi tähän ilmoittaa, ettei sellaista ruista hankkimieni tietojen mukaan ilmeisestikään ole saatavissa Porista, vaikka varmaa vastausta asiasta en ole vielä saanut, eikä myöskään täältä. Loimaan pitäjässä kuitenkin on runsasvarainen pitäjänmakasiini, jonka kylvösiemen- ja hätäapuvarastoissa oli kruununvoudin viime huhtikuussa suorittaman tarkastuksen mukaan hieman yli 1 200 tynnyriä viljaa, mistä tosin jokin osa lienee sittemmin lainattu. Jos mainitun makasiinin nykyinen vilja havaittaisiin täysin kelvolliseksi kylvösiemeneksi ja seurakunnan jäsenet olisivat halukkaita tai voitaisiin ainakin taivuttaa myymään kruunulle kaiken makasiinissa olevan rukiin hallituksen luvalla, joka voidaan mielestäni vaaraa aiheuttamatta myöntää, koska Loimaan pitäjä on hyvää viljanviljelyaluetta ja siellä odotetaan nytkin varsin hyvää satoa, voitaisiin vilja ostaa sillä ehdolla, että se toimitetaan tänne, mistä se sitten kuljetetaan meritse määräpaikkaansa. Mahdollisuudet tähän selvitetään ensi tilassa ja lienevät paremmat täältä käsin kuin Porista, jonne Loimaan vilja samoin voitaisiin kuljettaa. Samalla kun viipymättä ryhdytään toimiin tiedon saamiseksi Loimaan makasiinissa olevan rukiin määrästä ja laadusta ja muista asian hoitamiseksi tarpeellisista seikoista lähetetään nyt myös pikalähetit Halikon ja Uskelan pitäjiin hankkimaan tietoja, onko näiltä hyviksi tunnetuilta viljanviljelyseuduilta mahdollisesti saatavissa rukiinsiementä kruunun tarpeisiin, ja asiasta ilmoitetaan valtiovaraintoimituskunnalle sähkeitse heti kun tarvittavat tiedot on saatu. Lopuksi pyydän saada lisätä, että jos ruista ryhdytään kuljettamaan Kokkolaan, olisi tarpeen saada lupa käyttää hinaukseen tarvittaessa jotakin tullilaitoksen alusta.

Täydellisintä kunnioitustani vakuuttaen minulla on kunnia edelleenkin olla

Suuresti kunnioitetun Herra Senaattorin ja Ritarin

nöyrin palvelija

J. A. Cedercreutz.

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: