Tübingenissä 27.5.1842
Parahin Ystävä!
En tiedä, oletko vielä Tukholmassa. Hyvään onneen luottaen lähetän tämän sinne – näin pitkän vaikenemisen jälkeen sinä varmaan uskot, että olen unohtanut Sinut, ja olet minulle vihainen siitä, että olen jättänyt näin pitkäksi aikaa kirjeesi vastaamatta. En pysty puolustelemaan itseäni enkä yritäkään sitä millään keinotekoisella selittelyllä selvittää; minun on täysin antauduttava armoillesi. Itseään Kornbeckia olen varsin useinkin pyytänyt kirjoittamaan kanssani yhteisen kirjeen, mutta jo kauan hän on suhtautunut pyyntööni, miten nyt sanoisin, välinpitämättömästi, mistä voin ainakin päätellä sen verran, että hän on kokonaan luopunut kirjoittamisaikeista.
Lähetän sinulle pienen kirjani; sinä kompastut heti ”Johdantoon”, joka toki näyttää vähän kelvolliselta johdannoksi järjestelmään. Olen viime talvena luennoinut aiheesta, ja vasta silloin löytänyt sen oikean ja täsmällisen määrityksen. Sen selittäminen sinulle voisi kuitenkin liian paljon tilaa. Luovun kirjailijantyöstäni nyt pitkähköksi ajaksi antaakseni sitten asialle sen ansaitseman käsittelyn. Katsohan, minä en etsi itselleni mainetta siitä, etten esitä mitään uutta, enkä siitäkään, että esitän jotakin uutta; en vain voi muuta kuin tavoitella totuutta niiltä urilta, jotka olen löytänyt. – Sinun kirjasi olen lukenut hyvin kiinnostuneena ja saanut siitä paljon hyötyä; uskoakseni Sinä olet osannut täysin oikein esittää Hegelin filosofian erikoislaadun, minä vain en pysty pitämään sitä oikeana. Olen kirjoittanut teoksestasi arvioinnin – toimittajan vaatimuksesta lyhyen – Zellerin julkaisuun Jahrbücher für Theologie, jota on nyt ilmestynyt kaksi vihkoa; se ilmestyy kolmannessa vihkossa. Sikäli uskoisin ainakin jossakin määrin täyttäneeni sinulle antamani lupauksen. Deutsche Jahrbücheristä olen luopunut. Herra Ruge ei näytä pitävän filosofisten teosten arvosteluista; ne eivät soinnu yhteen niiden torvien ja rumpujen, sen metelin ja pauhun kanssa, jota hän on jo kauan mielellään yleisön edessä pitänyt yllä. Nimenomaan hänen linjansa on vähitellen muuttunut niin epämääräiseksi, niin tyhjäksi ja sisällyksettömäksi, ettei lehdellä ole minulle mitään annettavaa; ei mitään muuta kuin toistuvaa estotonta itsetehostusta, ei sisältöä, vain joutavuuksia, mutta ei minkäänlaista filosofiaa. Nyt ovat pinnalla Feuerbach ja hänen huono kirjansa ”Wesen des Christentums”. Tällä ihmisellä on otsaa väittää, että jokainen, joka haluaa toisenlaista uskonnonfilosofiaa kuin hän eli joka ei tee uskonnosta pelkkää inhimillisen puuhailun kuvausta, on naurettava. Niin murheellinen on meillä filosofian tila, tällaisiin epämääräisyyksiin se on näivettynyt. Millaisia huomautuksia Feuerbach on esittänyt kirjaani vastaan? Osittain hän vastustaa minua omilla väitteilläni, osittain minä en taas mahda mitään sille, että hänen oikkunsa eivät ole minun oikkujani, ja hänen oikuistaan – mainituista epämääräisesti kehitellyistä totuuksista – hänen filosofiansa riippuu; hirttäytyköön se niihin! Ei, nämä herrat, joilta täysin puuttuu perusteellinen syventyminen filosofiaan, eivät ansaitse, että heille edes korvaansa lotkauttaa.
Mutta mitä mieltä olet Schellingistä? Tiedän toki etukäteen, ettet pysty paljon sanomaan hänestä tai siitä, mitä tämä salaperäinen mies on nyt julkaissut. En minäkään. En saa siitä oikein mitään irti. Oletan, että Sinäkin olet kuitenkin jo saanut Berliinistä tietoja suurista ilmestyksistä. Kun en kuitenkaan saa yksittäisistä käsitteistä tolkkua, vaikka olen nähnyt paljon vaivaa selvittääkseni, miten ne on käsitettävä, tiedän kuitenkin, ettei peruskatsomus kelpaa mihinkään.
Schelling erottaa toisistaan käsitteet das Was ja das Dass, Was sisältää reaalisesti olevan apriorisesti välttämättömät, mutta eivät todelliset määreet, viimeksi mainittu reaalisesti olevan itsensä todellisena. Erinomaista metafysiikkaa, eikö totta! Haluamme kylläkin käydä vanhan mestarin Hegelin koulua oppiaksemme jotakin kelvollista mieluummin kuin olla mukana tässä kaiken filosofian konkurssissa. Mitä lienee mies lukenut historianfilosofiasta, mutta sanonpa vain, että Leibnizin kirjoista hän olisi voinut oppia, mitä metafysiikka on, että das Was tai olemus on itse *** ja että ilman tätä käsitettä kaikki metafysiikka joutuu hunningolle! Tällaiset mietteet saavat kunnon saksalaisen, jollaiseksi olet oppinut minut tuntemaan, pakostakin alakuloiseksi; ja – oikeassa olet, meillä näyttävät asiat olevan surullisella kannalla tuossa ja joka suhteessa, ja jos oikein näen, ei voida toivoa, että täällä pian päästään parempaan suuntaan. Kaikki menee hautaan, ja miten hiipien, miten hitaasti, millaista poroporvarillista taitavuutta osoittaen kuoleman oma pitääkään kiinni elämästään ja miten poroporvarillisesti, inhottavan narrimaisesti pöyhkeillen aivan kuin nuoruutta ja voimaa vielä olisi! Schelling on meidän surkeutemme symboli! En kuitenkaan luovu toivosta. En usko, että meidän perintöosaamme tullaan meiltä viemään kuten eräs ranskalainen taannoin uhkaili.
Epäilemättä tiedätkin, että Fichte tulee tänne filosofian professoriksi. Tälle miehelle on luvattu 2 300 guldenin palkka. Eh bien [mikäpäs siinä]! Hän on suuri filosofi, ja nämä ovat kalliita, koska he ovat harvinaisia. Hänestä riippuu, miten häneen suhtaudun; aivan hyvin ei kaikki käy, minä aion moittia häntä herjaavasta arvostelusta, jolla Weisse on muistanut minua hänen aikakauskirjassaan ja joka on pelkästään sarja valheita, joihin on sekoitettu säälittäviä väitteitä. – Minulle on suotu tänä vuonna 400 guldenia ”korvaukseksi luentojen pitämisestä”; rohkenen sen perusteella päätellä, etteivät herrat kuitenkaan ole suorastaan minua vastaan. – Myös Kornbeck on noussut kateederille nyt ensimmäisen kerran. Aluksi hän epäröi tämän rohkean askeleen astumista, mutta se sujui kuitenkin menestyksekkäästi, kun hän uurastaa kovasti yleistajuisuuden ja tulkinnan hyväksi. Todennäköisesti hän asettuu aloilleen dosentiksi.
Sillä, mitä edellä kirjoitin Deutsche Jahrbücheriä vastaan, en halunnut sanoa, etten toivoisi sinun arvostelevan teostani siinä. Arvostelusi on minulle hyvin tervetullut, ilmestyipä se missä hyvänsä. En kuitenkaan tiedä, oletko täysin luopunut ajatuksesta arvostella teokseni, ja kun toki tiedän ansaitsevani enemmän moitetta kuin kiitosta, en toden sanoakseni pidä sitä kovin tärkeänä. Kun minulla kuitenkin sinun kirjeestäsi päätellen on aihetta odottaa perusteellista arvostelua, se olisi minulle sinun kädestäsi lähteneenä aina sangen tervetullut.
Toivon käyttäytyväni vastaisuudessa paremmin ja kirjoittavani sinulle, niin kuin oikein on. Niinpä minua suuresti ilahduttaisi, jos sinä soisit minulle armon ja haluaisit todistaa sen sillä tavalla, että osoitat etelässä elävälle ystävällesi käytännön teolla, että hänellä on yhä sija sinun muistoissasi ja osuus ystävyyteesi.
Voi hyvin!
Sinua tervehtii sydämellisesti
Sinun Reiff.
