Kuopio 16.10.1845

Parahin Veli!

Kiitoksia päivän kirjeestäsi. Puuha, johon olet joutunut asioitteni kanssa, velvoittaa minut vieläkin suurempaan kiitollisuuteen. Jätän asian kokonaan Sinun hyvään huomaasi. Tavaroiden pitäisi olla täällä ennen marraskuun 11. päivää, josta pitäisi tulla hääpäiväni, ts. kuitenkin viimeistään 9. päivänä, jotta sovitukset voitaisiin asianmukaisesti hoitaa. Hätätilassahan tavarat tulevat postilähetyksenä.

Niinpä oikeastaan kirjoitan neuvoakseni Sinua, jos neuvojaksi kelpaan, ettet lykkäisi matkaasi ulkomaille enää pitempään. Ne väitöskirjat, joita nyt kirjoitat kuukausikaupalla, kasaat kokoon vuoden matkan jälkeen yhtä monessa viikossa tai päivässä. Tutkinto ei ole välttämättä tarpeen, koska tässä mielessä poikkeuksiin kuuluminen voi olla yhtä edullista kuin enemmistöönkin lukeutuminen.

Yhdentekevää ei sen sijaan ole, ennättävätkö suomalaiset runot saksalaisten käsiin vuotta aikaisemmin vai myöhemmin. Tuulta on käytettävä hyväksi, silloin kun se puhaltaa. Suomalaisten nykyisten pyrkimysten toitottaminen maailmalle kaikin voimin on ikään kuin laillisen vahvistuksen hankkimista niiden oikeutuksen takeeksi. Tämä ei ole yhdentekevää Sinun itsesikään kannalta. Sinulle on nyt avoinna tilaisuus hankkia hyvää mainetta nimellesi; ellei tilaisuutta kuitenkaan nopeasti käytä, sen voi helposti menettää tai joku toinen voi siepata sen itselleen. Älä anna houkutella itseäsi luopumaan Brockhausista. Vuoden hiljainen työskentely hänen kanssaan on hyvää koulutusta. Berliinissä ei saa kuulijoita ilman oppineisuutta. Oppineisuus taas on hankittava. Suomen kieliopin luennointi, ellei sitä käsitellä vertailevasti, ja kuivat Kalevalan käännökset eivät houkuttele ketään. Kieliopinnot merkitsevät saksalaiselle aina avainta kokonaisiin kieliryhmiin. Heidän kanssaan saa aina varoa ”sich zu blamieren” [itsensä nolaamista]; etenkin Suomen kirjallisuuden ensimmäisen profeetan on latauduttava perusteellisesti. Mieti tätä tarkoin ja pidä piiloutumista puoleksi vuodeksi Brockhausin luo välttämättömänä valmistautumisena.

Vielä kerran: älä viivyttele äläkä pidä opinnäytteitä pääasiana vaan sivuasiana. Jos dosentinväitöskirja on välttämättä julkaistava, tee se valmiiksi muutamassa viikossa. Siitä tulee joka tapauksessa työ, jota kukaan ei tunne eikä välitäkään tuntea, katoamaan tuomittua roskaa; ja siihen kulutetulla vaivannäöllä on arvoa vain harjoitteluna. Samaan tulokseen voi päästä paremmillakin keinoilla. – Tunnustan, että Sinun viivyttelysi on yllättänyt minut ja pidän sitä odottamattomana osoituksena aidosta helsinkiläisille akateemisille piireille ominaisesta rajoittuneesta umpisilmäisestä pedanttisuudesta. Vai mitä sellaista voit tämän vuoden aikana tehdä, mikä vastaisi työskentelyä Brockhausin luona? Ja etkö voi tulevina vuosina koko elämässäsi löytää mitään parempaa puuhaa kuin tutkinnon suorittamisen Sjöströmille, Gyldénille & kumppaneille? Mitä hittoa uudistava sukupolvi voi Sinun mielestäsi saada sillä tavalla aikaan. Joko – tai – joko suomen kielen asia on sellainen, että sen hyväksi kannattaa tehdä työtä, siis: tehdä työtä, pitää ainoana kohteena, tai sitten, jos sitä on ajettava yhdessä mainittujen kumppanusten kanssa, sitä ei kannata edes ajatella; eihän sellaisessa seurassa ajatella eikä tehdä työtä, vaan ajelehditaan virran mukana.

Olen oikein huolissani siitä, etten ole kirjoittanut ukko Tengströmille – ja vain hiukan vähemmän siitä, etten ole vastannut Robertin viime kirjeeseen. Robert saa kuitenkin Kallaveden seuraavassa numerossa pienen saimamaisen tervehdyksen. Sano kuitenkin sydämelliset terveiset.

Omaisesi ovat terveitä ja reippaita. Vain sangen suloinen Josefina on kärsinyt hammassärystä.

Voi hyvin!

Ystävä ja veli

Snellman

Saima nro 42, 16.10.1845

Kuopio

Markkinat päättyivät yhtä vaisusti kuin alkoivatkin, rahvasta ei saapunut paikalle myymään eikä ostamaan. Saamamme tiedon mukaan koko markkina-aikana myytiin esim. ainoastaan neljä tynnyriä ruista. Syynä on varmaankin lähinnä sadon pienuus, koska suhteellisen vähän ruista oli kylvetty viime syksynä. Tästä syystä odotetaan kevääksi myös suurta puutetta oljista, ja hinta on jo nyt korkealla. Monillakin seuduilla Iisalmen ja Nilsiän pitäjissä kuuluu halla tuhonneen ohrasadon; tämä epäonni on ollut ankara isku monille viljelijöille, jotka eivät olleet kylväneet ruista, mutta olivat saaneet kruunun viljavarastoista lainaksi kevään kylvösiemenen, jonka merkitys on mennyt.

Ensilumi satoi tänne 12. päivän iltana, ja sitä oli hieman jäljellä jopa 15. päivänä. Vielä toivotaan kuitenkin pitkää syksyä erityisesti järviliikenteen takia.

Olemme jo aiemmin huomauttaneet siitä kaupungin poliisijärjestyksen puutteesta, ettei maalaisten tavaroille ole määrätty nimenomaista myyntipaikkaa. Emme tiedä, onko leipurien ja teurastajien noudatettavaksi määrätty jokin virallinen hinnasto, mutta tuntematon se on muillekin kaupunkilaisille. Teurastajille maksetaan kuitenkin tuoreesta naudanlihasta 20 kopeekkaa markalta [pieni painomitta]. Leipurit eivät myy muunlaista kuivattua leipää kuin ns. näkkileipää, jonka raaka-aineena on käytetty vehnän ja lestyjen ruisjauhojen sekoitusta, eikä sitä myydä painon mukaan, vaan kappaletavarana. Näitä leipiä mahtuu markkaan noin kolme, ja koska niiden hinta on 10 kopeekkaa kappaleelta, maksaa siis naula 6 ruplaa assignaattirahaa. – Sekä nämä poliisijärjestyksen puutteet että muut samantapaiset osoittavat, että köyhemmän väestön asioista on huolehdittu huonosti. Ja vaikka tilanne on tällainen, on vielä yhden leipurin hyväksyminen kaupunkiin evätty peräti korkeimmalla tasolla saakka.

Uutisia

Tarjolla on merkittävä uutinen, että Viipuriin on todellakin perustettu Kirjallisuusseura. Näyttää siltä, että se ei ole aiemmin perustetun Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran haaraosasto, vaan tarkoitus on muodostaa itsenäisesti toimiva yhdistys. On vaikea sanoa, onko tästä enemmän hyötyä kuin haittaa. Seuran itsenäisyys voi kannustaa toimintaa, mutta se voi myös hajottaa voimavarat, joilla jotain voisi tehdä. Seuralle valittujen toimihenkilöiden joukosta emme löydä Kanavan toimittajan nimeä. Toivomme silti, ettei seura ole unohtanut mainitun lehden merkitystä pyrkimystensä äänitorvena. Jos seura voisi kustantaa valitsemansa toimittajan julkaisemaa, Kanavaan yhdistettyä ”Suomalaista kirjallisuuslehteä” niin se olisi jo mittaamattoman arvokas tulos seuran olemassa olosta. Saiman kustantajan kanssa voitaisiin ehkä sopia painokustannuksistakin, sillä laajempi ja lehdelle ominainen sisältö luultavasti laajentaisi sen lukijakuntaa merkittävästi.

Saksa ansaitsee tällä hetkellä kiistatta ajattelevan tarkastelijan suuremman huomion kuin mikään muu Euroopan maa. Siellä käynnissä olevat liikkeet tulevat varmasti vaikuttamaan suuresti Euroopan kulttuuriin, erityisesti germaanisen sivistyksen laajalla alueella. Mielten kuohunta on tullut ratkaisevaan vaiheeseen, minkä huomaa jo siitä tavanmukaisesta voimaa tai heikkoutta osoittavasta toimenpiteestä, että sen etenemisestä ei nyttemmin saa julkisuudessa kertoa juuri mitään, tai ei yhtään mitään. Vielä enemmän kertoo se huoleton ja luja asenne, jolla eri uskonnolliset puolueet kokoontuvat julkisesti konventteihinsa ja synodeihinsa, päättävät asioistaan ja tosiasiallisesti järjestelevät niitä virallisten määräysten ja yhtä lailla myös virallisten mielipiteiden mukaan tai näiden vastaisesti. Suuret uudistukset näyttävät väistämättömiltä, mutta sekä kansanluonne että valistuksen taso lupaavat väkivaltaisten mullistusten välttämistä. Toivoa sopii, että olosuhteiden voima pakottaa kaikki osapuolet myönnytyksiin. Kaikkien säätyjen uskonnollisissa kysymyksissä osoittama innokkuus todistaa silti jälleen siitä, että välinpitämättömyys vallitsevaa kirkkoa kohtaan ei ole sama asia kuin välinpitämättömyys kristinuskoa kohtaan.

Espanjan pääkaupungissa uudet levottomuudet on rauhoitettu raudalla ja lyijyllä. Nuori kuningatar, jonka läsnäolon odotetaan vaikuttavan rauhanomaisemmin keinoin, on äkkiä palannut matkaltaan Itä-Espanjaan ja baskimaakuntiin, jossa hänen nuoruutensa ja kauniimpi sukupuolensa näyttää pehmittäneen ritarillisten Hidalgojen sydämiä.

Irlannissa levottomuus on myös orangistien eli protestanttisen puolueen suunnalla noussut niin suureksi, että sotajoukkoja ollaan kokoamassa.

Ruotsin kuningas on päättänyt Suurkäräjät Kristianiassa ja hänen odotetaan palaavan Tukholmaan 7. marraskuuta.

EUn hallitsijatapaamisesta ja Englannin kuningattaren uusista matkoista viime postissa tulleet lehdet eivät kertoneet mitään uutta. Posti ei tuonut myöskään ruotsalaisia lehtiä.

Tilastotietoja kaskiviljelystä Suomessa

Seuraava laskelma on maamme kannalta siinä määrin kiinnostava, että se ansaitsee tulla suuren yleisön tietoon. Meillä on myös erityinen syy esittää se tässä jatkona siihen, mitä edellisissä numeroissa olemme sanoneet Itä-Suomen taloudellisesta tilanteesta. On helppo ymmärtää, että näin kattava laskelma voi olla vain suuntaa-antava. Mutta koska sen takana on maamme maataloustilastoihin perehtynyt, laskelmissaan tarkka mies jolta lehtemme on aiemminkin saanut aiheeseen liittyviä tietorikkaita kirjoituksia, niin uskomme varmasti arvion osuvan niin lähelle oikeaa, että se voi kelvata lähtökohdaksi kaskiviljelyn hyötyä ja välttämättömyyttä arvioitaessa. Tulemme kuitenkin lisäämään siihen eräitä huomautuksia, jotka koskevat mahdollista siirtymistä kaskiviljelystä peltoviljelyyn.

Maanviljely tarvitsee peltoa, niittyä, metsää ja karjaa; kaskiviljelyyn tarvitaan vain metsää. Pellon ja niityn raivaaminen sekä karjan ja karjasuojien hankkiminen vaativat kustannuksia; metsän tuottaa luonto.

Kaskiviljelyä harjoitetaan siten siellä, missä kustannuksiin ei ole varaa, viljelyksille ei ole mahdollisuutta tai missä karjanhoito tarvitsee hyviä kesälaitumia. Ylipäänsä kaskiviljely on maataloudessa samaa kuin mellotuslaitos vuoriteollisuudessa – epäsuotuisissa olosuhteissa tarjolla oleva pakokeino.

Kaskiviljelyä harjoitetaan ja on vuosisatoja harjoitettu kaikkialla Savossa ja Karjalassa sekä osissa Hämeen, Viipurin ja Oulun läänejä, yhteensä 900–1000 neliöpeninkulman suuruisella alueella, jossa asuu noin puoli miljoonaa ihmistä. Se käyttää noin 2 1/2 miljoonaa tynnyrinalaa metsää. Maa koostuu kivisistä, kiviperäisistä ja louhikkoisista kukkuloista ja ainakin puolet tuosta maa-alasta on pääosin kivien peittämää.

Tämän maa-alan mukaan laskettuna niin että siitä vuosittain kasketaan kymmenesosa eli 250 000 tynnyrinalaa, kaskiviljelyn vuotuinen tuotto on 1/2–2/3 miljoonaa tynnyriä ruista, 1/2–3/5 miljoonaa parmaa olkia ja 3/5 miljoonaa tynnyriä nauriita, mikä vastaa arvoltaan yhteensä 3–3 1/2 miljoonaa hopearuplaa. Lisäksi tulee 1/2 miljoonaa sylystä halkoja ja parantuneiden laitumien antama tuotto. Tuotantokustannukset, joihin on laskettava 8 1/2 miljoonaa rengin- ja miljoona hevostyöpäivää, on arvioitava kolmeksi miljoonaksi ruplaksi.

Kaskiviljelyn tuottoa vastaavan viljamäärän tuottamiseen tarvitaan 1/2–2/3 miljoonaa tynnyrinalaa peltoa ja niittyä, joiden raivauskustannukset karjan ja karjarakennusten aroa lukuun ottamatta nousevat 10–14 miljoonaan ruplaan. Kaskiviljelyyn käytettävän pääoman turvin voitaisiin siis neljässä vuodessa raivata vastaavan tuoton antamat uudisviljelmät. Mutta sinä aikana kaskiviljelyn elättämät 250 000 ihmistä sekä 100 000 hevosta ja lehmää olisivat täysin vailla elantoa. Ja juuri tätä menoerää ei kyetä tuottamaan.

Peltoviljelyn vuotuiset tuotantokustannukset ovat 20 prosenttia alhaisemmat kuin kaskeamisen, mutta tällä tavoin ei pellonraivauskustannuksia saada takaisin kuin 15–20 vuodessa, vaikkei korkoakaan lasketa. On myös kyseenalaista, löytyykö niistä osista maata, joissa kaskeamista lähinnä harrastetaan, 1/2 – 2/3 miljoonaa tynnyrinalaa viljelykelpoista maata.

Vaikkemme epäilekään tämän laskelman oikeellisuutta, niin näyttäisi kuitenkin siltä, että kaskeamisesta peltoviljelyyn siirtyminen on siinä arvioitu liian vaikeaksi. Jos siirtymäajaksi neljän vuoden sijasta lasketaan esim. 60 vuotta, niin oletetut vaikeudet ovat paljon vähäisemmät. Silloin pellonraivauskustannukset eivät vuosittain ole kuin 1/15 kaskiviljelyn vuotuisesta tuotosta eli noin 200 000 ruplaa. Tämä kustannuserä taas on oikeudenmukaista jakaa koko sen puolimiljoonaisen väestön kesken, joka asuu mainitulla kaskiviljelyalueella. Silloin kustannukset ovat henkeä kohti 0,4 ruplaa eli 40 kopeekkaa hopeaa. Näin laskettuna kaskiviljelystä peltoviljelyyn siirtyminen vaatii 40 kopeekan säästämistä jokaisen henkilön vuotuisissa elinkustannuksissa tai sitten jokaisen väkilukuun kuuluvan on ansaittava nämä 40 kopeekkaa muulla tavoin niin että pellonraivaukseen tarvittavat pääomat ovat siten taas käytössä.

Tällainen henkeä kohti laskettu panos pellonraivauksen hyväksi taas on niin merkityksetön, että sellainen voidaan vaikeuksitta suorittaa. Peltoviljely on myös kiistatta paljon varmempaa ja tuottoisampaa kuin kaskeaminen. Jos siis kaskiviljely tästä huolimatta ei sanotun ajan kuluessa häviä, niin siirtymisen hitauteen on etsittävä muita syitä kuin pääoman puute.

Näitä syitä voidaan tuskin etsiä ja löytää muualta kuin maan jakamista estävistä ulkoisista olosuhteista sekä alhaisen sivistyksen aiheuttamasta haluttomuudesta. Kuinka paljon siis esittämämme laskelma näyttäisikään puhuvan maataloutemme nykytilan välttämättömyyden puolesta, niin lähempi tarkastelu osoittanee silti laskelman antavan lisää tukea sille, mitä olemme aiemmin tästä asiasta esittäneet. 40 kopeekan vuotuinen kustannus henkeä kohti on itse asiassa niin vähäinen, että pieninkin tavanmukaisen ylittävä ponnistelu riittäisi sen vajauksen kattamaan.

Myös kirjoittajan epäilyä, löytyykö kyseisiltä alueilta puoli tai 2/3 miljoonaa tynnyrinalaa viljelykseen sopivaa maata, voidaan pitää liiallisena vaativuutena. Kun nimittäin numerossa 40 esitetyn arvion mukaan Kuopion läänissä, joka on osa mainitusta alueesta, on kaskimaina vähintään 250 000 tynnyrinalaa viljelemätöntä peltomaata, niin luultavasti sitä on samassa suhteessa myös vähemmän vuorisilla alueilla. Mutta kun myös Kuopion läänissä soita on yli 50 prosenttia enemmän kuin kaskimaita, niin koko tämä alue antaisi 3 3/4 miljoonaa tynnyrinalaa. Ei liene liian rohkeaa olettaa, että kolmasosa tästä maasta olisi kelvollista pelloiksi ja niityiksi ja sen, mitä kaskimaista ei voi muuttaa pelloksi, korvaisi runsain mitoin suoviljely, viljelymenetelmä jota kaskialueella tuskin voi sanoa edes aloitetun.