[marraskuussa 1844]

Kunnioitettu Veli! 

Minulla on ollut kunnia ottaa vastaan luottamuksellinen kirje marraskuun 7. päivältä, ja olen asiaa harkittuani tullut siihen tulokseen, että velvollisuuteni on lähettää siihen nöyrä vastaus, ja pyydän, että Veli ystävällisesti ilmoittaa sen sisällön asianomaisille korkeille tahoille.

Osaan arvostaa sitä suurta hyväntahtoisuutta, josta saamani ojennus on osoituksena, ja esitän siitä kunnioittavimmat kiitokseni. Voin myös hyvin ymmärtää, että se pilaileva tapa, jolla olen joskus lehdessäni kertonut ulkomaanuutisia uudessa muodossa, on saattanut herättää tyytymättömyyttä, koska tahallisia tarkoituksia voidaan helposti aavistella löytyvän pelkän leikinlaskun takaa. Lupaan myös noudattaa tulevaisuudessa kaikkea mahdollista varovaisuutta näissä asioissa, toivoen kuitenkin, että kannunvalantojani Suomen Virallisesta Lehdestä lainattujen uutisten johdosta ei pidetä tuomittavina sen takia, että ne poikkeavat viimeksi mainitun lehden herra toimittajan arvioista.

Yhtä vilpittömästi kuin olen tunnustanut tehneeni tässä virheen rohkenen kuitenkin vakuuttaa, etten ole kotimaan asioita käsitellessäni koskaan tahallani kiivaillut sellaista vastaan, minkä olen aavistanut olevan olojen vaatimaa, saati sitten sivuuttanut lain nimenomaisia määräyksiä. En ole koskaan maininnut maan hallituksen toimia ilman asiaan kuuluvaa kunnioitusta, en koskaan moittivasti, mutta usein ilmaisten vilpittömästi iloa ja kiitollisuutta. Kenenkään nimenomaisen auktoriteetin toiminnasta ei lehdessäni ole julkaistu mitään. Silloinkin, kun olen ilmaissut jonkin mielipiteen yleisistä hallinnollisista ja taloudellisista kysymyksistä, uskon ottaneeni huomioon sen kunnioituksen, jota olen velvollinen osoittamaan päätökset tekevälle vallalle, esittäessäni ajatukseni tavallisesti epävarmana olettamuksena tai nöyränä kysymyksenä.

En siis todellakaan pysty tietämään, mitkä ”pohdiskeluni asioiden tilasta ja oloista maassamme” ovat voineet ”herättää tyytymättömyyttä”. Sellaisina ei voi pitää edes sitä, että olen toisinaan puhunut maassa vallitsevasta sensuurista – lukuun ottamatta Saiman numerossa 43 esitettyjä uhkarohkeita, mutta moniselitteisiä ja hämäriä kysymyksiä, joiden sopimattomuuden olen tarkemmin harkitessani havainnut ja tunnustan. Olen tuonut myös sensuurin julkisen keskustelun aiheeksi, ja tämä on tapahtunut todellisen yleisen edun edistämiseksi, koska niin tehokkaasti toimiva mahti lakkaa vaikuttamasta tavallisuudesta poikkeavalta, ts. yleistä tietoisuutta ahdistavalta vain, kun se asetetaan vallitsevien yhteiskuntaolojen edellyttämien monien muiden rajoitusten rinnalle avoimesti. Kun olen joskus uskaltanut ilmaista iloni sensuurin vapaamielisyydestä, tämä on tapahtunut samassa tarkoituksessa yksityistapausten yhteydessä. Mutta jos tämän ohella jokin [toive], että tämä helläkätisyys ulottuisi myös teoriaan ja tieteelliseen [toimintaan] on ilmennyt minun [kirjoittelussani], tämä suotakoon minulle anteeksi sen takia, että yksityinen yhteiskunnallinen [asemani] on juuri tässä suhteessa ollut rajoitusten alainen, niin että minun on ollut pakko hakeutua ulkomaille voidakseni harjoittaa jonkinlaista tieteellistä toimintaa, vaikka myönnän uudelleen, että se muoto, jossa tämä toive esitettiin mainitussa numerossa 43, oli harkitsematon ja aiheutui sillä hetkellä tuntemastani kärsimättömyydestä.

Vapaa keskustelu yleisestä sivistyksestä ja opetuksesta sekä kotimaisesta kirjallisuudesta on ilmaa, jota kotimainen kirjallisuus hengittää elääkseen. Tällä alueella rajoitukset merkitsisivät ainakin minulle kieltoa käyttää koskaan kynää Suomessa eli karkotusta maan rajojen ulkopuolelle. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, ettei tästä ole kyse – eikä koskaan voi herätä kysymyksiäkään, kunhan ei avointen sanojen ja tekojen sijasta arvioida oletettuja tarkoituksia.

Lopuksi saanen samaa avomielisyyttä osoittaen, josta edellä esitetty todistanee, vakuuttaa, että tuntisin itseni hyvin masentuneeksi, jos olisin antanut aihetta johonkin sensuuriviranomaisten poikkeukselliseen toimeen, sekä sen epämiellyttävän vaikutelman takia, jonka tällainen toimi synnyttäisi monellakin taholla, että vieläkin enemmän niiden epämiellyttävien seurausten takia, joita siitä aiheutuisi kotimaisen kirjallisuuden tulevalle kehitykselle. Teen kaiken minkä vakaumukseni puitteissa voin ehkäistäkseni minkään tuollaisen toimen kohdistumisen lehteeni ja katson lisäksi kiitollisuuden velan yhä sitovan minua sen luottamuksen takia, jota minua kohtaan osoitettiin, kun sain Armollisen suostumuksen lehden julkaisemiseen, sekä sen valistuneen vapaamielisyyden takia, josta suhtautuminen lehden sisältöön on tähän mennessä ollut osoituksena.

Saanen erityisesti kiittää siitä hienotunteisesta tavasta, jolla Veli on ystävällisesti ilmoittanut minulle tämän masentavan ojennuksen, ja uudistan pyyntöni, että Veli saattaisi hyväntahtoisesti sopivimmalla tavalla tämän vastauksen sisällön asianomaisten tietoon. Kunnioittavasti

Arvoisan veljen nöyrin palvelija

Joh. Vilh. Snellman