Georg von Alfthanilta

Tietoka dokumentista

Editoitu teksti

Suomi

Oulussa 24.12.1867

 

Jalosukuinen Herra Senaattori. 

 

On jo niin kauan siitä, kun olen saanut kirjeen Herra Senaattorilta, että alan pelätä esiintyneeni tahtomattani jollakin tavoin harkitsemattomasti ja menettäneeni tämän takia oikeuteni sellaiseen luottamuksellisempaan sanomien vaihtoon, jota on tähän saakka välillämme tapahtunut yksityisenä kirjeenvaihtona ja joka on sangen olennaisesti helpottanut kykyäni ymmärtää ja toteuttaa hallituksen tarkoituksia.

Tukeutuen ainoaan jäljellä olevaan toivooni, että nimittäin Herra Senaattorin käytettävissä olevan ajan niukkuus ja monenlaiset tähän vaikeaan aikaan liittyvät huolet ovat olleet syynä Herra Senaattorin vaikenemiseen, rohkenen kommentoida muutamalla sanalla tänä päivänä valtiovaraintoimituskunnalle lähettämääni anomusta tai ilmoitusta.

Olisin ilman muuta halunnut mieluummin esittää suunniteltujen uusien tuotannonalojen mahdollisuudet valoisampina ja parempina – lääninsihteeri Hildén taas näyttää kertomuksestaan päätellen paljon toiveikkaammalta – mutta minun mielestäni on parasta olla varovainen, etenkin kun kuluvana syksynä tällä paikkakunnalla saamani lyhyt kokemus on osoittanut, että on erittäin vaikeaa saada säikähtäneet ja pahoihin vaikeuksiin joutuneet kauppiaat mitenkään tehokkaasti ponnistelemaan mainitun tarkoituksen hyväksi. Ellei keisarillinen senaatti ole tyytyväinen todellisiin tuloksiin, minulla ei ole muuta puolustelua kuin se, että olen yrittänyt tehdä kaiken minkä olen voinut.

Juuri nyt saapui käsiini valtiovaraintoimituskunnan tuorein selvitys eräistä kotitalouksissa valmistettavista käsityötuotteista ja niiden viennistä ja sen mukana tieto, että erilaisia näytteitä sisältävä pakkauslaatikko on samoin tulossa. Tämä tuorein selvitys on erityisen mielenkiintoinen ja sisältää niin tarkkoja hintatietoja kuin Oulun kauppiaat ja ketkä hyvänsä muut kauppamiehet ovat suinkin saattaneet toivoa.

Oulun kaupunki anonee pian ennen mainittua 50 000 markan kuoletuslainaa sillanrakennustöiden loppuunsaattamiseen. – Tohdinkohan toivoa Herra Senaattorin kannattavan tätä anomusta, joka on paikkakuntamme ja koko tämän läänin kannalta tavattoman tärkeä.

Myös ruukinpatruuna Sjöberg on pyytänyt minua puoltamaan hänen Pyhäjärvellä sijaitsevaa Vesikosken ruukkiaan varten pankilta pyytämänsä 24 000 markan lainan myöntämistä, mutta en todellakaan tiedä, saanko enää vaivata Herra Senaattoria yksityisillä viesteillä, ja lopetan sen takia toivottamalla hyviä pyhiä ja menestystä uudelle vuodelle, samalla kun minulla on kunnia allekirjoittaa vilpittömintä kunnioitustani ja alttiuttani vakuuttaen olevani

Jalosukuisen Herra Senaattorin

nöyrin palvelija

G. v. Alfthan

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: