Helsinki 9.12.1856

Kunnioitettu, hyvä Ystävä! 

Kirjeiden suhteen tavanomaisen hitaana pyydän Sinua laskemaan tämän mainion ominaisuuteni syyksi siihen että olen vaiennut näin pitkään.

Mutta lisäksi epäröin kauan, pitääkö minun käyttää Fredriquen lähetystä Litteraturbladetissa. En tahtonut tehdä näin siinä tapauksessa, että kokoelma julkaistaan piakkoin; silloin ei olisi ollut hyvästä hajottaa kokoelman palasia.

Nyt voin Litteraturbladetin puolesta kohteliaasti kiittää lähetetyistä, vaikka niiden käyttö hiukan painaa tuntoani. Ehkä olisi hyvä, jos Frederique osallistuisi vakituisesti toimitukseen, ja kun tämä varasto on lopussa, kirjoittaisi uutta. On kuulemma innostavaa, kun yleisön eteen saadaan jotakin aivan tuoretta. Sitten neljän viiden vuoden kuluttua on aika koota oikein soma kokoelma ja ehkä painattaa se Ruotsissa.

En ollut arvellut, että yleisotsikko olisi välttämätön, mutta tohdin ehdottaa yhtä sellaista. Älä pahastu jos se tuntuu kömpelöltä. Pidän soveliaimpana jotain semmoista kuin ”runoa ja todellisuutta”. Mutta esitetty tai jokin sen tapainen voisi ikävä kyllä viitata, että nämä kaksi olisivat toisilleen vastakkaisia asioita – kuten mielestäni asia ei ole kappaleiden sisällön suhteen. Tarkemmin sanoen: osittain on – kuten esim. Danserskan silkat fantasiat, mutta enimmäkseen ne tendenssissään kohdistuvat elämän todellisuuteen, nimittäin naisen elämän; ja luullakseni monet minun laillani arvioivat, että paras osa on kummunnut Sinun oman sydämesi todellisuudesta, rakas Ystävä! Oli miten oli, minun otsikkoni ei paljonkaan vaikuta asiaan – ota tai jätä. Sen virheen tein etten numeroinut kappaleita.

Ensi vuoden tammikuun vihkosen aion aloittaa Khanen’s makalla. Annan kuulua itsestäni lisää pian.

Sinun uskollinen Ystäväsi

Joh. Vilh. Snellman

Tervehdi Runebergiä! Teidän pitäisi tulla tänne pyhäksi. Tengströmien lohduksi ja iloksi.