Hki 26.4.1856

Hyvä ystävä Fredrika! 

Ethän pahastu käsikirjoitusten palauttamisen viivästymisestä. Voisin mainita: monta rautaa tulessa, ja luullakseni Sinua hämmästyttäisi kuulla, miten monenkirjavat tällaisen hutiluksen huolet ja työt ovat. Voisin lisätä lasten sairastamiset, ensin tuhkarokko, sitten hinkuyskä, ja nyt pikkuruisen keuhkotulehdus, joka päättynee samaan loppuun kuin meidän kaikkien loppu. Mutta viivytys ei johdu näistä, vaan halusta vastata hyvällä omallatunnolla Ystävä Fredrikan osoittamaan suureen luottamukseen.

Totisesti väheksyisin Sinun ystävyyttäsi, jos vain ohimennen lukaisisin kaiken ja antaisin sitten välinpitämättömän lausuntoni. Luonteeni vaatii, että luen yhden kerran, pohdin asiaa ja luen sitten vielä kerran – enkä joutilaana iltahetkenä, vaan työpöytäni ääressä, samassa järjestyksessä kuin työskentelen Yliopiston kanslerille tarkoitettujen promemorioiden, Maanviljelysseuran sääntöjen, virkaanastujaispuheiden, Keisarilliselle senaatille osoitettujen anomusten, Litteraturbladin artikkeleiden, Palovakuutusasiakirjojen ym. ym. parissa.

Älä kuitenkaan säiky moista materialismia. Sieluni sopukassa minulla sentään on vielä vähän tilaa runoudelle ja –a –g:n runoille.

Nämä runot ovat Sinun ystäväsi käsityksen mukaan jotkut kauniita, jotkut kauniimpia ja jotkut, ihanat, kaikkein kauneimpia. On aivan mahdotonta, ettei niitä julkaistaisi joka ainutta. Sanoisin suoraan: kaikkia, paitsi ”Prologia” ja ”Pärongrenskaa”

Laatu on omintakeinen, samoin käsittely; ajatuksen lento erinomaisen keveä ja yksinkertaisuudessaan rikas, toteutus useimmiten huoliteltua ja hienoa. Luulen että itse laadun vuoksi kaksi viimeksi mainittua seikkaa säädellevät arviointia enemmän kuin proosassa yleensä. On olemassa paraabeleita, joiden koko arvo riippuu siitä, että merkitys on iskevä ja syvä, kuva johon ne sijoitetaan on keveä ja ilmava, ja sanasto ja kieli ovat poeettisia kuin lyyrisessä laulussa. Fredrika Runebergin runot ovat aivan omansa lajisia paraabeleita. Niissä on vanhoihin verrattuna se etu, että ne peilautuvat enemmän todelliseen elämään ja pysyvät ulkoiselta muodoltaan yksinkertaisempina. Poeettinen proosa on nimittäin vaarallinen juttu; pikkuisenkin liikaa pilaa sen heti. Samoin olen vakuuttunut, että tämä laji ei siedä hitustakaan tavanomaista romaaniproosaa; tästä johtuen arvelen että kauneimmat runot ovat ne, jotka eivät lainkaan muistuta meidän kaikkien Pärongrenska-elkeitämme. Esimerkiksi muutoin kovin kauniissa ”Vackraste Händerna” -runossa on sitä hiukkasen liikaa. Myös aivan lyhyistä kappaleista sanoisin, että ne juuri lyhyytensä vuoksi sietävät parhaiten ilmavuutta ja hohtoa.

Huomaat varmaan, hyvä Fredrika, että tämä Sinun ystäväsi ajattelu on myös allekirjoittaneen, arvostelijan. Sinulla on varmaan omat käsityksesi hänestä ja hänen arvosteluistaan; mutta ensiksi mainitusta uskot kai, että hänellä ei ole parempaa sanottavaa. Nojautuminen vain mieltymyksiin olisi itserakasta ja tyhmää. Mutta yksi järkevä sana – voi johtaa kolmeen järkevään ajatukseen.

Sitten toinen asia. Myönnän, että aluksi aioin neuvoa pidättäytymään kokoelman julkaisemisesta – nyt heti. Perusteluna monta ulkoista syytä. Se on vaativampaa. Silloin on seulottava tarkkaan. Hyvällä kyvyllä ja lahjakkuudellakin on vaikea välttää yksitoikkoisuutta – juuri muodon, poeettisen proosan vuoksi. Ja näin käy helposti, kun kaikki kootaan yhdeksi kirjaksi; sillä tavalliset lukijat lukevat kirjan heti kannesta kanteen. Älä tulkitse tätä yllä sanotun vastaiseksi. Puhun nyt yhtenä lukijakunnasta. Ja kokonainen nide pelkkiä idyllejä, tai pelkkiä balladeja tms., vaikka kuinkakin kauniita, on sille liikaa. Ymmärräthän, että tämä liittyy pelkkään ulkoiseen spekulaatioon. Ystävänä minä lisään: älä luota humoristisiin tai leikillisiin välikkeisiin; sillä ne eivät toimi siten, että kehystäisivät arvollisesti kauniimpaa kudosta.

Sen sijaan jos yleisölle on esitelty kappale toisensa jälkeen, on aivan luontevaa koota ne yhteen. Vaikutelma on syntynyt vähitellen, ja kokoelmasta haetaan nyt milloin yhtä, milloin toista vanhaa tuttua.

Mutta ei myöskään sovi sirotella herkkupaloja sinne tänne, missä ne eivät tavoita kunnon lukijoita eivätkä arvoistaan paikkaa. Viimeksi mainitun suhteen Litteraturbladetin laita voi olla niin ja näin; mutta ainakin sillä on maamme paras lukijakunta. Niinpä ajattelin suositella sitä ja itseäni, tarjoten arkista sen minkä suunnilleen itse saan, 15 hopearuplaa. – Mutta tätä vastaan on muita syitä.

Ensinnäkään ei meidän mikään lehtemme eikä mikään kirjallisuuskalenterimme tavoita suurta sivistynyttä lukijakuntaa Ruotsissa. Samoin on laita Ruotsin kalenterien täällä; eikä siellä edes ole ainuttakaan minkään arvoista. Toiseksi palkkiokaan ei ole sivuseikka. Ja jokin Ruotsin kustantamo maksaisi kokoelmasta hyvin; meikäläisetkin jotakin.

Lisäksi on vielä yksi ”jos”. Jos olisi enemmän sitä laatua kuin ”Serdar Khans Maka”, ”Simrith”, ”Manala Jungfrun” sekä ”Visorna” ja ”Fläktarens lek” ynnä muuta pientä mutta hyvää: Sellaista kuin esim. ”Prestkragarne” voi joku muukin kirjoittaa; mutta Khanens makan veroiseen ei juuri kukaan muu pysty. Ja tätä laatua pitäisi enimmän olla, minun makuni mukaan, silloin kun Fredrika Runeberg julkaisee runonsa. Se minkä olen nähnyt ja äsken maininnut, täyttää tosin pienen vihkon; mutta siihen ei pitäisi liittää mitään vähemmän erinomaista.

Kuten sanottu tämä on pelkkää ulkoista spekulaatiota. Mutta erästä seikkaa en tiedä, nimittäin kuinka monta ja mitä on aiemmin tullut julki. Tiedän vain Simrithin ja Manala Jungfrun.

Nyt olen varmaan vastannut moneen, mitä minulta ei ole lainkaan kysytty, ja ollut kenties jokin Märtha. Mutta ei suinkaan ole pahitteeksi kuulla liikemieheltä neuvoja liikeasioissa.

Pikku merkintöjä käsikirjoitukseen minun ei ole tarvinnut tehdä, tuleehan Runeberg lukemaan kaiken läpi ennen painoon menoa.

Kuolemattomuudesta kuolevaisuuteen. Kunpa Teidän lähipiirinne säästyisi tänä huolten ja sairauksien aikana, ja kunpa Fredrika, joka jo on saanut runsaan osansa huolta ja murhetta, pääsisi kaikessa rauhassa ihastuttavaan Kroksnäsiin – joka pääsee melko ansaitsemattomaan kuolemattomuuteen. Tervehdi Runebergiä. Kirjoitan hänelle pian, pelkkiä liikeasioita.

Pikku vaimoni lähettää nöyrimmät terveiset. Meitä odottaa neljäs yö pikku tyttösen tautivuoteen ääressä – toivoa on vähän muusta kuin lapsen levollisesta poismenosta. Onhan elämässä enimmäkseen tarjolla surua ja murhetta; mutta kun näkee tuollaisen lapsukaisen menehtyvän, tahdon todella lujasti uskoa, että Jumalan enkelparvi kasvaa. Olkoon se Hänen kädessään.

Sinun

uskollinen Veljesi

Snellman

Pidempi kirje seuraa.