Kun maan rahajärjestelmästä jatkuvasti näyttää vallitsevan hämmentyneitä mielikuvia, toimitus suvainnee antaa lehdessä tilaa seuraavalle.
Maan pakolliset maksuvälineet ovat 8. marraskuuta 1865 annetun asetuksen mukaan:
Venäläiset metalliruplat,
kahden ja yhden markan kolikot,
venäläiset kopeekkamääräiset vaihtorahat 2 ½ ruplaan asti,
pennimääräiset rahat 10 markkaan asti.
Kaikkia näitä rahoja otetaan siis vastaan myös kruunun kassoissa, vaihtorahaa kuitenkin vain mainitun määrän alle jäävissä suorituksissa.
Samana päivänä annetun kuulutuksen mukaan pakollisia maksuvälineitä ovat 13. maaliskuuta saakka myös Suomen Pankin setelit, eivät vain markkamääräiset, vaan myös ruplamääräiset.
Myös näitä seteleitä otetaan siis mainittuun päivään saakka vastaan kruunun kassoissa.
Mutta 13. maaliskuuta lähtien setelien vastaanottaminen niiden nimellisarvostaan perustuu siihen, että vastaanottaja voi luottaa Suomen Pankin täysiarvoisella hopearahalla lunastavan nämä velkasetelinsä.
Koska hallitus ei vain luota siihen, vaan sen täytyy luottaa siihen, niin Suomen Pankin seteleitä tullaan myös maaliskuun 13. päivän jälkeen ottamaan kruunun kassoissa vastaan rajattomia määriä.
Itsestään selvää on jopa se, että vaikka Suomen Pankki lakkaisi lunastamasta seteleitään, niitä kuitenkin otettaisiin kruunun kassoissa vastaan niiden nimellisarvosta – niin kuin ennenkin on tapahtunut.
Siis: kruunu tulee vastaisuudessa vastaanottamaan rajattomasti Suomen Pankin seteleitä niiden nimellisarvosta, lunastetaan ne sitten tai ei.
Sama koskee penninrahoja. Kukaan kruunun ylöskantomies ei ole velvollinen ottamaan niitä suorituksena enempää kuin 10 markkaa. Mutta kukaan tuskin kieltäytyy ottamasta niitä vastaan, koska ylöskantomiehet voivat toimittaa niitä rahastoihin niin paljon kuin haluavat.
Nämä yksinkertaiset tiedotukset eivät varmastikaan ole tarpeen lehden lukijakunnan suurelle enemmistölle. Ja kuitenkin olisi toivottavaa, että ne voitaisiin toistaiseksi julkaista esim. joka toisessa numerossa samoin kuin käännöksenä Virallisen lehden joka numerossa.
Se voisi nimittäin saada hyväntahtoisia lukijoita kertomaan asiasta suullisesti sille suurelle yleisölle, joka ei lue sanomalehtiä.
Tämän yleisön on erityisen tärkeää saada selkeä käsitys ja vakuuttua näistä kahdesta asiasta:
1) Markkoja ja pennejä omistava ei kärsi minkäänlaista tappiota näiden rahojensa suhteen, olkoon markat metallirahoja tai seteleitä.
2) Suomen Pankin niin markka- kuin ruplamääräiset setelit tulevat vastaisuudessa kelpaamaan täydestä kruunun kassoissa.
Tähän voidaan lisätä, että kukaan järkevä ihminen ei kieltäytyne yksityisessä maksuliikenteessä vastaanottamasta Suomen Pankin seteleitä myös maaliskuun 13:nnen jälkeen niin kauan kuin pankki ne lunastaa.
Päinvastoin setelien vastaanottaminen tulee välttämättömäksi kaikissa suuremmissa maksuissa. Markankolikko on nimittäin niin pieni raha, että kukaan tuskin haluaa vaivata itseään tai muita laskemalla tuhansittain markanrahoja tai kuljettamalla niitä. Jo 2 000 markkaa painaa noin leiviskän [8,5 kg].
Tämänkaltaisia tiedotuksia ei voida esittää hallituksen kuulutuksina. Jos sellainen kuulutus sisältäisi vain, että kruunu ottaa pankin seteleitä vastaan niin kauan kuin niitä lunastetaan, niin vaikutus olisi päinvastainen kuin tarkoitus. Sellaista säädöstä taas ei voida antaa, että setelirahaa otetaan vastaan nimellisarvostaan, lunastetaan sitä tai ei. Ei voi määrätä, että metalliraha on ainoa maassa käypä raha ja sen päälle kuuluttaa, että kruunulle myös seteliraha on laillisesti käypä maksuväline. Kruunu maksaa palkansaajilleen samassa rahassa kuin se kantaa verot. Eikä voida julistaa, että palkansaajien on tyydyttävä paperiin, kun taas kaikilla muilla maan asukkailla on oikeus vaatia metallirahaa. Voidaan vain olettaa, että palkansaajat eivät kieltäydy setelien vastaanottamisesta ja tällä edellytyksellä voidaan myös seteleiden vastaanottaminen kruunun kassoihin sallia. – Määräykset tässä suhteessa on välitetty asianomaisille ylöskantomiehille – sikäli kuin niitä on katsottu tarpeellisiksi.
Ei liene epäilystäkään, etteivätkö sanomalehdet kukin omassa piirissään voisi vaikuttaa hyvinkin hyödyllisesti välittämällä kyseisiä muistutuksia setelirahan käypyydestä ym. – Valitettavasti niiden ”ankarasti rasitetuille” palstoille ei sellaista taida mahtua.
Sitä vastoin on syytä muistaa, että niiden palstoilta löytää näihin asioihin liittyviä väitteitä, jotka ovat erittäin suuresti omiaan harhauttamaan yleisöä.
Eräs sellainen on vaatimus, että venäläistä setelirahaa pitäisi Itä-Suomessa kruununveronkannossa ottaa vastaan johonkin keskikurssiin.
Tarkoitus täytyy kai olla, että tämä keskikurssi olisi alempi kuin Suomen Pankin. Pankin kurssiinhan voi venäläisiä seteleitä vaihtaa Viipurin, Kuopion, Joensuun, Mikkelin, Käkisalmen ja Sortavalan pankki- ja vekselikonttoreissa.
Vaaditaan siis, että
1) hallituksen tulee avata mahdollisuus spekuloida vekseleillä alle käyvän kurssin.
2) ylöskantomiesten tulee toimittaa koko rahavero venäläisinä seteleinä ja venäläisenä vaihtorahana –
3) että hallituksen tulee ylipäänsä asettua lain yläpuolelle kruunun kassoissa vastaanotettavan rahan suhteen.
Jos näin ei tapahdu, sen sanotaan olevan suuri epäoikeudenmukaisuus.
Mutta miksi ei vaadita, että rahassa suoritettaviin veroihin pitäisi koko maassa saada muutaman prosentin alennus? Onhan selvää, että silloinkin kun ne maksetaan Suomen Pankin seteleillä, maksu on nimellisesti 19–20 % pienempi kuin ennen. Kun kauppias toisin sanoen maksoi tuontitavarasta ennen uudistusta markan, hän maksaa siitä nyt 80–81 penniä. Mutta myyjän, rahvaan, täytyy kruununveronkannossa maksaa se markka eli antaa seteli täydestä arvostaan.
Tämä on huolestuttavaa. Mutta se johtuu ilmeisestikin siitä, että menneinä vuosina kaikki kruunun verot maksettiin huonommassa rahassa niin, että maksajat pääsivät vähemmällä kuin olisi pitänyt. Tämä etu on nyt poissa.
Yhtä selvää pitäisi olla, että tätä tappiota ei ole kärsinyt vain itäisen Suomen rahvas. Vaatimus, että vain sen pitäisi saada alennusta veroistaan, ei ole millään tapaa oikeudenmukainen.
Tämä ei ratkaise kysymystä, olisiko sitten ollut oikeudenmukaista myöntää sellainen alennus kaikille maksajille. Vain itäistä Suomea koskeva poikkeus sen sijaan ei selvästikään olisi oikein. Kun tiedetään kertoa, miten tämä rahvas raahaa ”kuormakaupalla” kuparirahoja Pietarista maksaakseen niillä kruunulle, ja sillä on useimmiten tilaisuus maksaa venäläisellä hopeavaihtorahalla, niin vaatimus näyttäisi myös kohtuuttomalta. – Se on kohtuuton myös siitä syystä, että venäläisillä jauhoilla elävän ja muutenkin suuren osan tarvitsemistaan tavaroista Venäjältä hankkivan Itä-Suomen rahvaan on ollut ja on paljon helpompi käyttää venäläistä setelirahaa. Maan muissa osissa rahvaan on usein ollut pakko luopua tästä rahasta siihen kurssiin, mitä heille on suvaittu tarjota.
Mainitut vaatimukset ovat omiaan harhauttamaan ja ärsyttämään tietämättömien joukkoa.
Vielä pitää muistuttaa, että myös mainittu etu verojen suorittamisessa on pääasiallisesti ollut vain nimellinen. Verohinnathan ovat viime vuosina nousseet rahanarvon laskun myötä ja veroja on tästä syystä vaadittu enemmän. Näin ollen veronmaksajat eivät ole suinkaan hyötyneet koko kurssierotuksen vertaa, vaan ainoastaan osan siitä. Hyödyn tarkkaa määrää lienee kuitenkin mahdoton sanoa, koska veroruplan tärkein osatekijä eli viljan hinta on noussut myös huonojen vuodentulojen seurauksena.
Hallitus on yleisesti alentanut vuodelle 1865 määrätyn verohinnan 10 prosenttia lainakomiteoiden asettamaa pienemmäksi ja näin osoittanut, että se haluaa vähentää edellisten vuosien vaikutusta keskimääräiseen verohintaan. Ystävällinen tiedottaminen tästä asiasta todistaisi hyvää oikeudenmukaisuuden ja mielten rauhoittamisen tahtoa, eikä veisi kovinkaan paljoa tilaa.