Bosgårdissa 13.6.1843
Sangen jalo ja korkeasti oppinut Herra Rehtori!
Herra Rehtorin kahdesta kunnianarvoisesta kirjeestä minulla on nyt ilo esittää mitä ystävällisin kiitokseni. On tosin tuskallista, että Kuopion koulu, joka kipeästi tarvitsisi tarmokasta ja toimeliasta rehtoria, kärsii todennäköisesti suuren menetyksen, kun Herra Rehtori matkustaa pois maasta. Mutta kun tämä menetys on vähäinen verrattuna siihen, jonka isänmaamme tieteen kannalta kärsii Herra Rehtorin lähdöstä, minun on jätettävä se syrjään. Osaksi olen ollut selvillä siitä, mitä Herra Rehtori jälkimmäisessä kirjeessään kertoo kokeneensa, ja luulin sen takia, että oleskelu Kuopiossa jonkin aikaa, kunnes filosofian professuuri Helsingissä vapautuisi, voisi ehkä tasoitella niiden akateemisten isien ärtynyttä mieltä, jotka eivät mielellään näe sellaista ihmistä, joka uskaltaa ajatella toisin kuin annetun mittapuun mukaisesti. Olen pienissä puitteissa itse kokenut samaa, mitä Herra Rehtori joutuu suuremmassa mitassa kestämään. Olen kestänyt taistelun, joka syntyy tiedettä ja puhdasta tietämistä sen oman valon takia rakastavan miehen mielessä, kun hänen on tartuttava leipätyöhön. Olen kuitenkin myös havainnut, että se sujuu, kunhan vain muutamia päiviä viikossa on vapaata mieliaihetta varten. Tämän kokemukseni takia toivoin, että Herra Rehtori mukautuisi Kuopioon. Mutta kun arvokkaampi puhtaasti tieteellinen ura avautuu, toivotan totuuden itsensä tähden Herra Rehtorille onnea sillä; sillä toden sanoakseni haluan mainita, että olen harvoin lukenut kenenkään filosofisia teoksia, joissa syvyys ja selkeys ovat niin hyvin yhdistyneet kuin Herra Rehtorin painosta julkaisemissa. Tavallisesti filosofit, erityisesti niin hegeliläiset kuin schellingiläisetkin, pyrkivät kietoutumaan ensiksi mainitut sanojen verkkoon, jälkimmäiset kuvien sädekehään, niin että sekä asia että kirjoittaja katoavat näkyvistä. Herra Rehtori olkoon hyvä ja suokoon minulle anteeksi, että tunnustan avoimesti Herra Rehtorin olevan heidän vastakohtansa. Mitä taas tulee toimintaan pelkästään tietämisen hyväksi, epäilen, voiko se meidän maassamme koskaan täysin vapautua niistä siteistä, joilla kaikkea vapaata tutkimusta kohtaan tunnettu epäluuloisuus sen sitoo. Lundissa sitä vastoin voi puhua ja kirjoittaa niin kuin ajattelee.
Pahoittelen kuitenkin, jos Herra Rehtori muuttaa maasta, omaa osaani, kun silloin olen menettänyt ilon päästä joskus keskustelemaan, kuten toivoin, aiheesta, joka on kiinnostanut minua 1/4:n vuosisataa. Nimittäin tunteen kehittymisestä hurskaudeksi ja jumalisuudeksi samalla kun tahto kehittyy siveellisyydeksi ja ensiksi mainitun kehityksen toteutumisesta kirkon sekä jälkimmäisen toteutumisesta valtion piirissä. En voi nimittäin pitää kirkkoa ja valtiota muuna kuin kahtena korreloivana ideana (vertausta käyttääkseni) samoin kuin kulmia ja sivuja suorista viivoista koostuvassa kuviossa, joka jotakin sivua osiin jaettaessa ja venytettäessä lähenee yhä enemmän ympyrää. Kirkon alistaminen valtion alaisuuteen vapaissa valtioissa lienee toki yhtä kohtuutonta kuin valtion alistaminen kirkon alaisuuteen katolisissa valtioissa. Kummallista kyllä nämä ideat on kumpikin erikseen itsenäisesti toteutettu käytännössä kristityn Euroopan despoottisimmassa valtiossa, ja se sujuu oikein hyvin, vaikka tapahtuukin sokeasti.
Pyydän kuitenkin, että vaikka Herra Rehtori pääseekin eteläisemmille seuduille, Herra Rehtori kuitenkin pitäisi vanhan pohjolamme muistissaan ja siellä hänet, joka kunnioituksen ja ystävyyden tuntein edelleenkin on
Sangen jalon ja korkeasti oppineen Herra Rehtorin
nöyrä palvelija
Carl G. Ottelin
PS Melkeinpä unohdin mainita, että olen onnellisesti selviytynyt sairaudestani, joka ei ollutkaan kovin paha, vaikka en pystynyt tekemään työtä enkä matkustamaan kaikkina päivinä. Tauti oli rintakuume, joka minulla osaksi oli ruumiissani jo ennen pappisvihkimystä, mutta joka puhkesi vilustumisesta hoitaessani virkaa Lammilla ja Hauholla, tunkkaisissa kirkoissa, joista tulin kylmään ilmaan. Kaikkien terveydentilani häiriöiden vanha liittolainen reumatismi pahensi rintavaivaani, niin etten uskaltanut jatkaa matkaani Laukaalle.
