Kerranpa alkaessa illansuun
Japanin keisari, auringon poika, veli kuun
Heräsi torkuiltaan ja ymmällensä meni.
Ylhäisyys kyseli: Missä on rouvaseni?
Minne hän tohveleissaan kipitteli,
Kun vielä aamutuimaan mua ripitteli?
Mä silloin, Tsinkinkankung, nöyrä alamainen,
Armonsa eessä maassa matavainen,
Tomussa jonka nosti herra tamppajaloin,
Pölyä nielin, kunnes raporttini aloin.
Nääs asia on niin, näin kerroin hälle,
Suurelle keisarille, kaikkitietävälle:
Ihanan Skrinklomaran aatos korkealle lentävä
Toi mieleensä: Nyt Kuopioon on mentävä
Ja siellä omin ylhin silmin nähtävä
Ne juhlat, korkealle tähtäävät,
Jotka on hurjan huimat kuulemma
Toisena tammikuuta, luulemma.
Sen tiedän, vastas poika Taivaan,
Mun puolestani nouskoon vaikka maailman äären laivaan.
Kas rouvaani ei turha arkuus vaivaa.
Vaan mukanaan vei hoviherrat fiinit,
Mestarit viisaat, ylväät mandariinit.
Koko mun kaartini hän kera houkutteli
Kaupunkiin kuuluun, jossa alkaa peli
Vasiten suunniteltu viisautta varten
Ja hoitelema satumaisten kaunotarten.
Ei niitä vastaan auta järki verraton;
Se kiihkoissaan käy koukkuun,
Jää viettelysten loukkuun!
Tuo ansa koettu jo monet kerrat on
Siis sinä, Tsinkinkankung, riennä sotiin
Ja hoida rouvaseni kotiin
Ja kisko mandariinit suosta,
Ennen kuin ehtivät he ansaan juosta.
Somasti asias tuo esiin, sukoile,
Ja päivän kuningattarelta rukoile:
Eteenne hahmossani lankee hallitsija Japanin
– tää totisesti ole ei mun tapani –.
Hän silmienne tähden pyytää: Säästäkää
Ees mandariinit, heidät päastäkää.
On Teillä palvojia kumminkin
Myös ilman heitä, suurin summinkin.
Vaan jolleivät he lumottuina malta
Paeta enää taikuutenne alta,
Niin vihje mulle suokaa, parastani teen
Takaisin saadakseni heidät kotoiseen.
En mitään voi, jos Teitä haluttaa
Narreja nuorassanne ~taluttaa.
Voi! Kutsuanne vähän kammitsoikaa,
Niin taasen kuulevat he Taivaan poikaa
Ja oivaltavat: Kaksin kaunihimpi,
Kun käden tavoittaa Japanin impi.