Kuopio

Jo kuukauden ajan vallinnut jatkuva kylmyys ei vieläkään näytä väistyvän lämpöisempien etelän tuulosten tieltä.

Sen johdosta, mitä viime numerossa kerroimme täkäläisestä kerjuusta, lehdellemme on ystävällisesti kerrottu, että läänin kuvernööri on jo kauan sitten kuuluttanut seurakuntien velvollisuudesta tehdä rajan lähellä asuvien tilanomistajien kanssa sopimus ulkopaikkakuntalaisten kerjäläisten kuljettamisesta kotiseudulleen. Ajan mittaan ja ehkä määräyksen toimeenpanon hankaluuden vuoksi tämä on kuitenkin painunut unohduksiin. Nyt maaherra kuuluu antaneen kruununpalvelijoille määräyksen kiertävien kerjäläisten lähettämisestä omiin seurakuntiinsa. Jo sitä ennenkin jotkut seurakunnat ovat valvoneet tarmokkaasti rajojaan ja karkottaneet kerjääjät alueeltaan. Tämän johdosta näissä seurakunnissa ei nyt ole lainkaan ulkopaikkakuntalaisia kerjäläisiä.

Eilinen posti toi nimilistan niitä varten, jotka haluavat liittyä Helsingissä perustettuun taideyhdistykseen. Lista on esillä hra Wiikin huoneiston klubihuoneessa.

Suuri teatterimme on saanut entistä esiintymiskelpoisemman primadonnan neiti Lundqvistista, vaikka hän on koettanut vain saada suosiota taiteensa avulla. Koominen kyky herra Nordberg saisi myös suosiota suuremmalla näyttämöllä. Ylipäänsä tulee suoda tunnustus seurueen vaivannäölle, jonka ansiosta teatteri on ajoittain edistynyt paremmin kuin mitä liikkuvalta maaseututeatterilta voi vaatia.

Ulkomaanuutisia

Englannissa kuningatar on avannut parlamentin istuntokauden tavanomaisella puheellaan. Allmänna Tidningen näyttää olevan sitä mieltä, että kehnon perunasadon mainitseminen ei ollut kuningattaren arvon mukaista. Onkin myönnettävä, että peruna on aivan liian vähäpätöinen elintarvike, jotta kuningattaren asemassa oleva henkilö voisi edes mainita sen nimen. (Hänen nälkää näkevät alamaisensa saattavat kylläkin pitää sitä herkkuna.) Allmänna Tidningen ei varmaankaan ole yksin paheksumassa ministerien menettelyä, kun nämä sijoittivat valtaistuinpuheeseen tuon kohtalokkaan sanan. Sillä tavalla kansa saadaan vähitellen uskomaan, että sen hallitsija saattaisi jopa alentua syömään perunoita. Irlantilaisparat kärsivät ankaraa hätää, jonka takia maassa on tehty jopa lukuisia murhia. Hätää aiotaan lievittää ensisijaisesti lähettämällä maahan uusia joukkoja. – Algeriassa uusi profeetta Bou Massa on lähtenyt Abdelkaderin jäljille, ja nämä molemmat näyttävät nyt saattaneen Ranskan siirtomaavallan suurempaan vaaran kuin koskaan ennen.

Saiman tilaajilta

Viipurissa, Käkisalmessa, Savonlinnassa ja Sortavalassa on julkaisijan pyydettävä nöyrimmästi suopeamielistä anteeksiantoa siitä, ettei viimeksi ilmestynyt numero saapunut heidän käsiinsä. Tämä johtuu siitä, että torstaisin, jolloin posti lähtee täältä klo 7 i. p., täkäläinen postitoimisto on avoinna vain klo neljään i. p. – Vähäinen vastoinkäyminen samana päivänä tapahtuvassa painatuksessa voi siis aiheuttaa lehden jäämisen pois lähtevästä postista. Emme tiedä, mistä syystä postin lähetystoimiin tarvitaan kolme tuntia.

–––––––––––––––

Helsingistä kirjoitetaan, että professori J. J. Nordström on pyynnöstään saanut Armollisen eron virastaan. Huhun mukaan syynä tähän on hra Nordströmin aikomus muuttaa Ruotsiin, ja jos se pitää paikkansa, hänen lähtönsä saa monen suomalaisen tuntemaan epämieluisia tuntemuksia sydämessään. Ainakaan maa ei ole liian ahdas miehille, ei hänenkaltaisilleen miehille.

Hra Gt. Runebergin puolesta

Jos vielä palaamme Herra Gt:n Morgonbladetissa Saiman ”Kuningas Fjalar” -kritiikin johdosta julkaisemaan kirjoitukseen, niin se tapahtuu hyvästä tahdosta, ettei keskustelu sinällään näin opettavaisesta aiheesta pääsisi loppumaan. Tilaisuus on harvinainen ja se tulee hyödyntää, vaikka herra Gt:n vastaväitteet eivät antaisikaan aihetta mihinkään kovin valaisevaan kirjoitustenvaihtoon.

Saiman kommenteissa Runebergin omiin ”Kuningas Fjalar” -selityksiin on hra Gt:n mielestä syyllistytty kaksinkertaiseen virheeseen. Mehän koetimme osoittaa, että Runebergin selityksiin sisältyy väärä käsitys perheen ja valtion suhteesta.

Suurin virheemme on herra Gt:n mukaan siinä, että olemme aliarvioineet eroa, jonka Runeberg tekee perheen ja valtion välillä ja joka herra Gt:n mukaan on täysin oikeutettu.

Tämä sanoo suunnilleen näin: moitteeton perheenjäsen on usein julkisessa elämässään moitteenarvoinen ja kotielämän tärkeimmätkin hyveet arvioidaan varsin vähäpätöisiksi verrattuna julkisuuden miehen isänmaata ja ihmiskuntaa hyödyttävään toimintaan. Tältä pohjalta perhettä tulee hänen mielestään pitää alempana yhteiskuntana suhteessa valtioon eli korkeampaan yhteiskuntaan. Ja kun Runeberg on selittänyt tämän suhteen näin, niin asia on herra Gt:n mukaan järjestyksessä. Me olemme siis väärässä.

Meidän aikanamme tuskin kiistetään sitä, että valtio on yhtä paljon perhettä varten kuin perhe valtiota varten. Kumpaakaan näistä yhteiskunnista ei siten voi kutsua alemmaksi tai korkeammaksi. Silti on myönnettävä, että siveellisyys, joka kansan tavoissa ja laeissa esiintyy kehittyneenä, on perheessä vasta siemenenä ja ilmenee tunteen muodossa, ei tavaksi tulleena vakaumuksena. Toistaiseksi meillä ei siis ole ollut mitään huomauttamista edellä esitettyjä nimityksiä vastaan. Runebergin käsityksissä näiden kahden asian suhteesta olemme sitä vastoin moittineet hänen näkemystään, että perheen etu ylipäänsä on uhrattava valtion vuoksi ja että se, joka rikkoo perhesiteet hyödyttääkseen valtioliittoa, ansaitsee palkinnon eikä rangaistusta.

Tämän vaatimuksen olemme löytäneet Runebergin selityksessä hänen omasta runostaan. Vain siltä pohjalta voi, kuten hän, pyrkiä todistamaan, että perheen ja valtion oikeuksien ristiriita ei sopisi draamallisen runon aiheeksi. Tästä näkökulmasta hän myös sanoo perheen ”etua” alempiarvoiseksi kuin valtion ja pitää edellisen uhraamista ”kiitoksen”, siis palkkion arvoisena. Herra Gt. väittää, että me olisimme (tarkoituksellisesti tai ei) sivuuttaneet tähän kuuluvat sanat: ”niin että tämä uhri lähinnä järkyttää hänen omaa sydäntään”. Olemme jättäneet ne huomiotta yksinkertaisesti siksi, että maailmanhistoria ei koostu tarkoituksista ja tunteista vaan teoista ja siksi myös teko saa seurauksissaan palkintonsa tai rangaistuksensa, ei yksilön mielenlaatu. Perheen oikeus ja sen edut eivät ole vain yksilön asia. Kun yksilö uhraa ne, hän ei uhraa vain omia tunteitaan ja halujaan, vaan rikkoo myös vallitsevaa järjestystä, yhteiskunnan yleistä ja toisten yksilöiden oikeutta vastaan. Lapsenmurhaajatar, joka tahtoo vapauttaa yhteiskunnan puutteessa ja rikoksessa syntyneestä jäsenestä ja siksi tekee väkivaltaa äidinrakkaudelle, ei voi odottaa jumalallisen tai inhimillisen oikeudenmukaisuuden palkkiota. Kun Fjalar antaa hukuttaa tyttärensä, hän ei uhraa vain isänrakkauttaan ja saa oikeutta kiitokseksi; hän syyllistyy lapsenmurhaan ja rikkoo yhden yhteiskunnan pyhimmistä siteistä. Jopa ”lähinnä”-sana on siksi Runebergin huonosti valitsema rajoitus.

Herra Gt. tosin suvaitsee pitää ”uhrausta seuraavaa katkeraa, syvän tuskaista tunnetta” ”riittävänä kostona”, joka ”tekee kaiken muun ulkoisen rankaisun tarpeettomaksi”. Vahinko vain, että sen paremmin yhteiskunta kuin historiakaan eivät jaa herra Gt:n mielipidettä. Ensiksi mainitulla on rikoslaki ja jälkimmäinen ei voi tekoa muuksi muuttaa, vaan sen seuraukset koskevat niin syyllistä kuin syytöntäkin. Onhan se tarpeetonta, herra Gt, mutta sitä nyt ei voi auttaa, että inhimillinen yhteiskunta ja maailmanhistoria sattuvat olemaan olemassa.

Herra Gt:n tässä asiassa käymä tyhjä ja asiasta sivuun menevä keskustelu on johdattanut hänet toiseenkin varsin ajattelemattomaan huomautukseen. Hän sanoo, että jolleivät perhe ja valtio ole alempi ja korkeampi yhteiskunta, ei myöskään ihmisessä voi puhua alhaisemmista ja jalommista pyyteistä ja intohimoista. Intohimoinen isänmaanrakkaus on hänelle yhtä jaloa ja yhtä epäjaloa kuin intohimoinen rakkaus viinaan. Hän vaivaa aivojaan rikkiviisailla todisteluillaan ja ammentaa tyhjäksi kielen helisevien sanojen varaston. Me emme edes sanoneet eläimellisiä, aistillisia viettejä alemmiksi kuin tietämisen ja totuuden halua. Vain intohimon asteelle nousseena olemme pitäneet edellistä alhaisena ja epäsiveellisenä. Mutta hra Gt:llä kuuluu olevan ”spekulatiivinen näkökulma”, josta hän voi nähdä asiat toisin.

Ja tulos, johon hän ”oman” spekulaationsa kautta Morgonbladetin palstoilla haluaa päästä on se, että Fjalarin tuhon syy oli hänen ylpeä egoisminsa. Runeberg oli sanonut koko runoelman esittävän vain Fjalarin luottamusta omiin voimiinsa jumalia ja ihmisiä vastaan sekä hänen tästä uhmasta saamaansa rangaistusta. Sanoimme tähän, että sellainen tyhjä uhma vie henkilöltä katsojan jalon myötätunnon ja runosta kauneuden. Sitä vastoin Fjalarin pyrkimys edistää rauhaa ja hyviä tapoja, missä hän myös onnistuu, sekä estää rikosta perhepiirissään, jossa hän tosin epäonnistuu, tekee hänen pyrkimyksensä kiinnostaviksi ja hänen rikoksensa sekä rangaistuksensa vaiheiksi kokonaisen kansan kohtaloissa. Sälli, joka tyhjää ylimielisyyttään lyö lapsensa hengiltä, on vankila- tai mielisairaalakandidaatti parhaasta päästä. Mutta hallitsija, joka valtakuntansa parhaasta huolehtiessaan esim. surmauttaa rikollisen poikansa – historiasta ei puutu esimerkkejä tällaisesta – hänen kohtalonsa on todella traaginen, sillä kysymys on oikean ja väärän ristiriidasta, kahden yhtä oikeutetun siveellisen instituution välisestä ristiriidasta, jonka ratkaisemisessa yksilö sortuu – tietenkin inhimilliseen heikkouteen, mutta sellaiseen heikkouteen, joka on ihmisyyden yleinen osa.

Olemme myöntäneet, että sellaista ristiriitaa ei ”pidä” olla ja että se on näennäinen. Fjalarin olisi esim. pitänyt kasvattaa lapsensa onneen ja hyviin tapoihin samalla kun hän johdattaa kansansa niihin. Hallitsijan, joka huomaa olevansa pakotettu jättämään maan ja valtakunnan kelvottomalle seuraajalle, olisi pitänyt kasvattaa tuon seuraajan ymmärrystä ja jaloa tahtoa. Ensiksi mainittu antaa kiihkonsa johdattaa hakkaamaan solmun poikki sen avaamisen sijasta, jälkimmäinen on esim. valtion parhaasta huolehtiessaan laiminlyönyt pojan kasvattamisen ja siten tehnyt itsensä vikapääksi. Kukapa kieltäisi, että molemmat ovat erehtyneet kyvyttömyydessään täyttää oikean vaatimukset siinä tehtävässä, jonka kaitselmus on heille antanut. Herra Gt:n vaivannäkö tämän asian todistelemiseksi on siis jälleen tuulenpieksäntää. Mutta herra Gt, joka jo riisti yhteiskunnalta oikeuden rangaista rikos, kieltää myös teolta kaikki rikollista järkyttävät seuraukset, jos tämä vain tekee rikokseen ryhtyessään väkivaltaa tunteilleen. Pikku lisäyksenä tähän hän julistaa, että ”puutteellinen ymmärrys” oikeasta ja väärästä antaa etuoikeuden selvitä vailla rangaistusta niin että rikos tehdään ”harmittomasta typeryydestä, mutta hyvän omantunnon oikeasta tarkoituksesta.” Ehkä hän tietää, että myös siviililaki pitää tällaista harmitonta typeryyttä lieventävänä asianhaarana. Mutta hän ei näytä olevan oikein selvillä siitä, mikä vaikutus tällä on teon historiallisiin seurauksiin yleensä. Voi olla, että mikään inhimillinen mahti ei voi estää niitä satuttamasta jopa rikollista itseään. Ignorantia juris nocet [Laintuntemuksen puute on vahingollista] on lause, joka pätee myös siviili- ja rikoslain ulkopuolella. Ihmisellä sanotaan olevan järki ja hän on syyllinen, jos hän ei tee sitä mikä on oikein ja järkevää. Tarvitaan herra Gt:n lepertelevää mielenlaatua, jotta tässä tehtäisiin poikkeus ”harmittoman typeryyden” eduksi silloin kun tämä ei ole muiden aiheuttamaa mielettömyyttä. Jokainen ajatteleva ihminen ymmärtää, että oikea ja väärä tällöin ovat sama asia.

Mutta jos yksilö itse on vastuussa teoistaan, siitä ei seuraa, että jokainen rikos ja rangaistus antaa aiheen kauniiseen runoelmaan. Siitä ei voida myöskään päätellä, että Fjalarin uhma jumalia kohtaan ja näiden hänelle antama näpäytys on se, joka synnyttää Runebergin runoelman kauneuden. Pelkkä uhmaamisen ja herrana olemisen halu tekisi Fjalarista narrin. Jos taas Gt. katsoo, että Fjalarin teko sisällöstään riippumatta olisi tehnyt sen riittävän arvokkaaksi runon aiheeksi niin että runoilija olisi voinut panna sankarinsa jumalia uhmatakseen esim. ottamaan miekka kädessä voileivän Sjolfilta ja rangaistukseksi tukehtumaan katumuksen kyyneliin sitä niellessään – niin hänen erinomainen näkemyksensä olisi luvalla sanoen naurettava. – Sanalla sanoen: ei tarvitse todistaa, että syy rikokseen on tekijän itsensä. Mutta herra Gt. unohtaa kokonaan todistaa, että Fjalarin asema, hänen tehtävänsä kansan hallitsijana ja hänen vakaumuksensa, että hänen täytyy joko tukahduttaa isänrakkautensa tai lakata olemasta kansansa onnen ja hyvän tavan luoja, tekee hänen syyllisyydestään ja rangaistuksestaan runoelman. Jos Gt. olisi lisäksi todistanut, että teon objektiivinen laatu on samantekevä, että mikä tahansa rikollinen teko käy runon aiheeksi kunhan sitä seuraa rangaistuksena katumus ja päätös parannuksesta, ja että erityisesti tällainen sisältö on draamallinen, niin silloin hän olisi perustellusti voinut käydä puolustamaan Runebergin esittämiä näkemyksiä.

Haluamme tehdä oikeutta herra Gt:n innostukselle, lämmölle sekä kauneudelle, jolla hän ilmaisee ajatuksiaan, mutta nämä ajatukset näyttävät vielä epäselviltä ja innostus muuttuu kaikenlaisiksi hyvää tarkoittaviksi toiveiksi, jotka eivät vain mene sivuun asiasta, josta on kysymys, vaan jotka menevät sivuun koko historian ja estetiikan alueelta.