Saima nro 50, 11.12.1845

Tietoka dokumentista

Tietoa
11.12.1845
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Kuopio

Tämän kuun 4. päivänä alkoi sataa lunta, ja se peittää nyt maan neljänneskyynärän paksuisena kerroksena. Talvi näyttää nyt tulleen pysyvästi. Mutta vaikka tämä uutinen ilahduttaakin maamiehen talvisten töiden kannalta, se antaa kuitenkin aihetta pahoin pelätä seurauksia syyskylvöille, koska maa ei ollut roudassa ennen lumentuloa. Jo nyt pelätään, että ensi keväänä kärsitään pahaa puutetta, ennen kuin kalastus ja karjan tuotteet antavat kansalle ravintoa. Kaupunkiin ilmaantuu nyt joka päivä maalaisia ostamaan naulan tai pari jauhoja, koska maaseudulla ei ole viljaa ostettavissa. Jos ensi vuosi on jälleen katovuosi, hätä yltyy pakostakin hyvin vaikeaksi. Ehkä tämä pelko on kuitenkin aiheeton, kuten usein ennenkin. Niin onnen kuin onnettomuudenkin osalta pätee viisaus: ”Ihminen päättää ja Jumala säätää.”

Keinon nälänhädän ehkäisemiseksi tarjoaisi epäilemättä perunanviljely, jota tällä seudulla ei vielä paljonkaan harjoiteta. Ja kun voidaan tuskin toivoa Suomen säästyvän kaikkialla riehuvalta perunarutolta, olisi sangen tärkeää, että rahvaalle annettaisiin päteviä neuvoja parhaasta tavasta välttää sen ilmaantumista. Koska tämän tuotteen hinta epäilemättä nousee vielä ensi vuonna tuntuvasti, perunanviljely tarjoaa nykyoloissa erityisen suotuisat mahdollisuudet hyviin voittoihin sekä maalle että yksityiselle viljelijälle.

 

Kotimaasta

Kanava-lehti on julkaissut ensi vuoden näytenumeron, joka osoittaa lehden koon suurentuneen merkittävästi samalla kun tilaushinta on laskenut yhteen hopearuplaan. Lehti on yleisestikin vuoden aikana osoittanut suurta nokkeluutta ja monissa asioissa sellaista kyvykkyyttä, että sen varmasti voi olettaa tavoittavan entistä suuremman yleisön. Yksityistä kautta tiedämme, että lehden varsin vähäinen luotto ei salli julkaisijan omistautuvan kokonaan lehden tekemiseen. Toivoa kuitenkin sopii, että lukijakunnan vähitellen kasvaessa hänelle tulee mahdolliseksi siirtyä alempitasoisesta, mekaanisesta virantoimituksestaan sen kirjallisuuden pariin, jota hän niin lämpimästi rakastaa ja jonka alueella harva (ehkei kukaan) pystyy hänen kanssaan kilpasille, siis suomenkielisen kaunokirjallisuuden.

 

Uusia teitä Kuopion läänissä

Maan hyvinvoinnin vuoksi suoritettavista toimenpiteistä kaikkein pitkäaikaisinta hedelmää kantaa varmasti kulkuyhteyksien parantaminen ja laajentaminen. Se ei vain vilkastuta kotimaan kauppaa, mikä taas synnyttää uusia tuotteita ja lisää olemassa olevien tarvetta. Kaikkialla ja erityisesti niin vähän viljellyssä maassa kuin Suomessa viljely seuraa teitä aivan kuin se seuraa vesistöjäkin. Yhteiselämän, muiden ihmisten avun sekä tavaranvaihtoon käytettävän tien tarve saa uudisraivaajan panemaan kulkuyhteyksien helppouteen jopa enemmän painoa kuin maan viljelykelpoisuuteen.

Vesireittien varrella viljelijän etuna on usein kulkuyhteyden ohella tuottoisa ja helposti raivattava maa. Mielestämme myös teiden rakentamisessa pitäisi jonkin verran kiinnittää huomiota viimeksi mainittuun seikkaan. Ensimmäinen ehto on tietenkin, että tie ei sen vuoksi tarpeettomasti pitene. Mutta myös tämän näkökulman täytyy usein väistyä edullisempien kustannusten tieltä, jos suorempi tielinjaus vaatisi rakentajan voimavarat ylittäviä ponnistuksia. Näiden seikkojen arviointiin taas vaikuttaa se, miten paljon liikennettä uudelle tielle voidaan odottaa tulevan. Harvaan asutuilla seuduilla, joille itse kukin asukkaista vain harvoin tekee matkoja, pieni kiertäminen ei merkitse yhtä paljon kuin tärkeällä tavarankuljetusreitillä, jolla se myös tarpeettomasti nostaa tavaran hintaa. Tässä on vielä yksi syy siihen, että viljelemättömillä seuduilla tie kannattaa mieluummin vetää vaikka hiukan pidempänäkin viljelykelpoisten maiden halki kuin karuun ja viljelykelvottomaan erämaahan. On kuitenkin katsottava, että kustannukset eivät siitä kohtuuttomasti nouse.

Näihin ajatuksiin antoivat aiheen alempana julkaistavat, toimittajalle ystävällisesti välitetyt tiedot Kuopion läänissä viimeksi kuluneiden 12 vuoden aikana rakennetuista teistä. Emme tiedä, onko näissä hankkeissa tai maamme tienrakennustöissä yleensäkään kiinnitetty huomiota edellä esitettyyn seikkaan. Mutta toinen huomionarvoinen seikka on valtion vähäinen osallistuminen tienrakennuksiin tässä läänissä. Tämä seikka on sitäkin odottamattomampi siksi, että Savon ja Karjalan väestö pitkään on saanut valtiolta merkittävää apua. Tästä ei voi vetää muuta johtopäätöstä kuin että tienrakennukset ovat niin kalliita, että sinänsä ehkä suurenakin pidettävä valtion avustus jää silti merkityksettömäksi suhteessa niihin uhrauksiin, joihin rahvaan näiden hankkeiden vuoksi on alistuttava.

Kruunun tienrakennushankkeille antama tuki on kuitenkin viime vuosina merkittävästi kasvanut, mikä käy ilmi siitä, että vielä työn alla olevat tiet ovat lähes poikkeuksetta sellaista tukea saaneet. Kuinka suurta tämä tuki sinänsä ja suhteessa rahvaan samassa hankkeessa tekemään työhön on, siitä emme osaa kertoa mitään. Myös rahvaan työpanoksesta voitaneen esittää vain hyvin karkeita arvioita.

Muutoin tilanne on seuraava: Vuoden 1833 alusta lokakuuhun 1845 läänissä valmiiksi saatujen uusien teiden yhteispituus oli 405 1/2 virstaa, rakenteilla oli 398 virstaa. Valmiiksi saaduista teistä vain 20 virstaa oli rakennettu kokonaan valtion kustannuksella, 102 virstalle oli saatu jonkin verran valtion tukea. Rakenteilla olleista teistä oli täysin valmiina eräs 206 1/2 virstan mittainen osuus joten keskeneräistä tietä olisi siis mainittuna ajankohtana 191 1/2 virstaa. Valmiina olevasta tieosuudesta valtion kustannuksella oli rakennettu 102 1/2 virstaa ja 62 1/2 virstalle oli saatu avustusta valtiolta. Kruunun kustannuksella oli siis tehty hiukan enemmän kuin puolet tiestä ja loppuosasta 2/3 sen avustuksella.

Näiden tienrakennusten lisäksi samana aikana on rakennettu kivisiltoja 1 528 kyynärän pituudelta.

Näihin tietoihin voisi vielä liittää sen huomion, että valtion osuuden kasvaminen ja väestön viime vuosina aiempiin vuosiin verrattuna vähäinen osallistuminen tienrakennuksiin kertovat hyvinvoinnin laskusta. Suurelta osin tämä huomautus osuukin oikeaan. Mutta syytä mainittuun tilanteeseen voidaan kuitenkin etsiä itse valtion lisääntyneestä avokätisyydestä. Onhan rahvaalle tietenkin edullisempaa työskennellä maksua vastaan kuin tehdä päivätöitään ilman suoranaista korvausta.

Emme suinkaan tarkoita, että tällainen valtion osoittama anteliaisuus olisi turhaa tai haitallista. Esitetty tilanne voi kuitenkin palvella todisteena siitä, millä tavoin valtion apu voi vaikuttaa monissa muissa asioissa, joissa se ei ole tarpeen vaatimaa. Uudet kulkuyhteydet tarjoavat kuitenkin niin suuren ja pysyvän hyödyn, että valtion varoja tuskin voisi millään muulla tavoin hyödyllisemmin käyttää maan viljelemisen hyväksi. Ja ilahduttavaa on, että näin vähän viljellyssä ja raivatussa maakunnassa on näin lyhyessä ajassa syntynyt niin paljon teitä. Yli 60 peninkulman mittainen erämaita moneen suuntaan halkova tieverkko on nimittäin suuri askel eteenpäin maan raivaamisessa. Kunnia tämän seikan osoittamasta yritteliäisyydestä ja tarmokkuudesta kuuluu ensi sijassa lääninhallitukselle, ja varmalta näyttääkin, että mikä hyvänsä lääninhallitus tällaisia töitä järjestämällä ja järkevästi johtamalla pystyttää pysyvän muistomerkin toiminnalleen.

 

 

Vertailu