Saima nro 41, 10.10.1844

Tietoka dokumentista

Tietoa
10.10.1844
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Uutisia

Pariisi. Ainoa merkittävä ulkomaanuutinen on tieto Ranskan ja Marokon välisestä rauhasta. Ehtoja ei vielä tiedetä, mutta on itsestään selvää, että marokkolaiset ovat niissä menettävä osapuoli.

Tukholma. Kuninkaan kruunajaisten piti tapahtua 28. syyskuuta. F. A. T. ei pidä siitä, että osa komeudesta on peruutettu. Vielä ihmeellisempää kuin tämä vähäinen vajavaisuus on kuitenkin se seikka, ettei Ranskan Kuningasta ole koko 14 vuoden hallitusaikanaan kruunattu, vaan siellä on säästetty koko touhun kustannukset.

 

Hänen Majesteettinsa Keisari on suvainnut ilmoittaa Korkean Tahtonsa kanavan rakentamisesta Saimaan järven ja Suomenlahden välille sekä keinoista tämän rakennustyön kustannusten maksamiseksi vahvistaen Armollisesti asianomaisen komitean ehdotuksen, ja samalla H. K. Majesteettinsa on Armollisesti käskenyt, että lainmukaisiin toimiin on ensi tilassa ryhdyttävä kanavan tarvitseman maa-alueen ja tilusten arvioimiseksi. Keis. Suomen Senaatti on tämän Armollisen päätöksen johdosta jo määrännyt tehtäväksi mainittujen maiden mittaamisen ja tarpeellisten asiakirjojen laatimisen jne., minkä jälkeen kartat ja asiakirjat jätetään Viipurin läänin kuvernöörinvirastoon lainmukaisen arvioinnin suorittamista varten.

Tähän ilouutiseen emme pysty lisäämään mitään, mikä paremmin kuin vilkaisu Suomen karttaan selvittäisi H. K. Majesteettinsa Armollisen Päätöksen erinomaisen suuren merkityksen maalle. Tulevat vuosisadat pystyvät arvostamaan sen tuottamia hedelmiä runsaamman tietämyksen varassa, mutta eivät kiitollisemmin kuin nykyinen sukupolvi.

 

Kuopio

Syysmarkkinat eivät ole koskaan olleet merkittäviä ja nyt ne olivat erityisen vähäpätöiset. Maalaisten tuotteista tarjolla oli vain voita mutta sillekään ei löytynyt ostajia, koska Pietarissa hinta nyt on alhaalla. Pienempiä eriä myytiin kuudella ruplalla lispunta. Ruis on maksanut 18, kaura 15 1/2 ruplaa. Lihaa on tarjottu runsaasti hintaan 1 rupla 70 kopeekkaa – 1 rupla 80 kopeekkaa lispunta, vaikka viime vuosien karjanhoidon kannalta epäsuotuisat sadot olivat jo tähän mennessä merkittävästi vähentäneet karjaa. Mutta rukiin tämänvuotinen kato ei jätä maamiehelle muuta rahanansion mahdollisuutta kuin karjan tuotteet. Kauppiaat, lähinnä Pohjanmaalta, olivat lukuisina paikalla mutta heidän myyntinsä on ollut erittäin vähäistä.

–––––––––––––––

Yleisö on osin matkustavaisten huolestuneiden ja liioiteltujen kertomusten, osin paikkakunnan lehdissä julkaistujen ryöstö- ja varkausuutisten vuoksi saanut helposti aiheen olettaa, ettei poliisi ole tehnyt paljoakaan tällaisten ilkitöiden estämiseksi ja ettei se valvo henkilökohtaista turvallisuutta niin kuin pitäisi. Ja koska kaupungissa on nyttemmin taas sattunut hirvittävä väkivallanteko, joka herjaajien ja pahansuopaisten parissa voi edelleen synnyttää virkamiesten arvovaltaa loukkaavia huhuja, niin pyydämme, että seuraava tiedotus ystävällisesti julkaistaisiin Saiman palstoilla.

Syysmarkkinoilla oli väkeä tavalliseen tapaan vähän eikä ensimmäisten tietojen mukaan rauhaa, joka nyt on usean viikon ajan jälleen kaupungissamme vallinnut, häirinnyt mikään vähimmässäkään määrin. Sen paremmin tappeluista kuin pikku näpistyksistäkään ei tehty ilmoituksia. Mutta vakavammilta rikoksilta ei valitettavasti vältytty. Sunnuntai-iltapäivänä, 6. päivänä tätä kuuta saatiin tieto että Leppävirran pitäjästä täällä yhä jatkuville markkinoille saapunutta Blomberg-niminen puuseppä oli sen jälkeen kun häntä oli täkäläisestä asuinpaikastaan turhaan etsitty, löydetty murhattuna niin kutsutulta Pormestarinpellolta. Vielä samana iltana kuulusteltiin paikan päällä hänen olinpaikassaan majailevia epäilyttäviä henkilöitä. Jo seuraavana päivänä aloitti raastuvanoikeus tutkimukset, suoritettiin lainmukainen ruumiinavaus ja läänin maaherra laati markkinavieraille osoitetun pikasanoman useiden markkinoilta kotiinsa palaavien kuulustelemisesta joko osallisuudesta murhaan tai tietojen saamiseksi epäiltävistä henkilöistä. Sitä seuraavana, siis 8. päivänä kuulusteltiin tästä syystä lääninkansliassa useita henkilöitä, joiden uskottiin voivan antaa valaistusta asiaan ja tämän seurauksena on jo annettu määräys erään murhasta vakavasti epäiltävän henkilön vangitsemisesta. On siis kaikki syy toivoa, että rikos tällä tavoin saadaan pian täysin selvitetyksi eikä väkivallantekijä kauempaa onnistu välttämään oikeudenmukaisesti ansaitsemaansa rangaistusta. Jos murha onkin herättänyt yleistä kauhua, niin sitä vastoin olemme saaneet sen yleistä turvallisuutta koskevan varsin rauhoittavan tiedon, että seudun pahantekijöiden johtaja, Viaporista kesällä karannut linnoitusvanki Levänen on viime perjantaina Leppävirran pitäjän kruununpalvelijoiden kiitettävän uurastuksen ja tehokkuuden ansiosta tavoitettu metsästä Osmanjärven kylästä, otettu kiinni ja lähetetty vankilaan.

Samoin kerrotaan raportissa, että eräs samassa pitäjässä kiinniotettu mustalainen kuuluisi Heinäveden kappelissa Mikkelin läänissä pidätettyyn rosvojoukkoon, josta hän kuitenkin nimismieheen kohdistamansa väkivallan turvin pääsi silloin pakenemaan. Näyttää kuitenkin siltä, että tällaisten pahantekijöiden nopea kiinnisaanti ja kiireiset toimenpiteet rikosten selvittämiseksi rauhoittaisivat pelästyneitä ja vakuuttaisivat seudun asukkaat siitä, ettei sen paremmin läänin- kuin kaupunginkaan poliisi kaihda vaivoja eikä vaaroja maakunnan yleisen turvallisuuden takaamisessa.

 

Sanomalehtikiistoista

Monia ihmisiä kiusaa äärettömästi kaikki, mikä häiritsee heidän mukavaa rauhaansa. Miksipä ei patruuna joka on hyvin pärjännyt elämänsä kuudella Eukleideen kirjalla (”puutteita” lukuun ottamatta) tai 20 Daavidin psalmilla ja lisäksi ollut ympäristönsä valo, tai se, joka on keksinyt että valtiotiedettä voi lukea muutamasta Paul de Kockin romaanista tai se, joka voi ostaa tervaa ja myydä nauloja esi-isien tapaan – miksipä eivät kaikki he täysinäisten vatien ääressä rakastaisi mukavaa rauhaansa? Mitä heitä hyödyttää kaikki puhe korkeammasta valistuksesta, elinkeinoelämän parannuksista, kansalliskirjallisuudesta tai yleisestä mielipiteestä? Eivätkö he ole valistuneita? Eivätkö he hoida liikeasiansa? Eivätkö he tiedä mitä Mehemed Ali tekee, mitä Marokon keisari ajattelee, mitä voi maksaa Turussa ja kuka on koko maassa saanut minkäkin seurakunnan? Eivätkö he tiedä, että kannullinen kalkkia ravitsee kolme neljännesjalkaa maata, että Strauss on kirjoittanut jumalattoman kirjan, että on olemassa viisas mies nimeltä Peel ja että sen, joka haluaa haastaa riitaa, tarvitsee vain kiivetä puuhun ja heittäytyä pää edellä alas tullakseen yhtä nokkelaksi kuin kaikki muutkin? Ja kukapa antaa heille pikkurahalla kaiken tämän tiedon maailman tapahtumista? Mikä muu kuin sanomalehdet? Eivätkö ne siis voi jatkaa rauhallisin mielin? Miksi uusia väitteitä tai vaatimuksia jostain paremmasta? Ja ennen kaikkea – miksi polemiikkia ja lehtien välisiä riitoja?

Ehkä sanotaan: ”Nämä kysymykset ovat epäoikeudenmukaisia; ihmisten suuressa joukossa on myös niitä, jotka toivoisivat sanomalehtien puuttuvan niin henkisessä kuin ruumiillisessakin mielessä hyödyllisiin asioihin ja jotka mieluiten lukevat pohdiskelevia kirjoituksia isänmaallisista aiheista”. Varmaankin. Jollei sellaisia ihmisiä olisi, niin lehdet eivät varmasti tekisi edes heikkoja yrityksiä siihen suuntaan. Mutta heidän joukkonsa rajoittuu tavallisesti tieteellisesti sivistyneisiin. Eikä se yleisö kykene pitämään pystyssä lehteä, jonka hinta on kolmannes tavallisesta kirjakauppahinnasta. Eikä sanomalehden johtavia kirjoituksia sitä paitsi suunnata pääasiassa tieteellisesti sivistyneille. Heillä voi olla paljon arvokkaampia omassa kirjastossaan ja omissa ajatuksissaan. Ja lopuksi, jos nämä miehet huolestuvat lehdistön poleemisesta suuntauksesta, koskee se sitten heitä ja heidän pyrkimyksiään tai vallitsevia yleisinhimillisiä ja kansallisia seikkoja ylipäänsä, niin juuri sillä he osoittavat, ettei heillä tiedoistaan huolimatta ole minkäänlaista käsitystä sanomalehdistön merkityksestä.

Ryhtyköön joku näistä herroista, jotka kiivailevat polemiikkia ja lehtikiistoja vastaan – ja sen he tekevät – itse kirjoittamaan lehteä. Vaikka aihepiiri olisi rajoittamatonkin, mitä se Suomessa ei ole, niin hänen pitäisi puhua Salomonin viisaudella ja enkelten kielillä, eikä lehti silti saavuttaisi kannattavuuteen tarvittavaa yleisöä. On nimittäin helppoa täyttää palsta mutta vaikeaa on saada se menemään perille lukijaansa. Joissakin tilanteissa voi yleisöäkin tavoittaa helposti, mutta silloin on vaikea samalla pitää kiinni linjastaan. Mikään ei väsytä sanomalehdessä nopeammin kuin yleisluontoiset tutkielmat, siksi että ne ollakseen kelvollisia vaatisivat enemmän tilaa kuin lehdellä on tarjota. Yleisiä totuuksia voidaan lehdessä vain soveltaa erityiseen, käsillä olevaan tilanteeseen ja niiden on oltava sellaisia, että ne herättävät mielenkiintoa siinä hetkessä. Sillä toistamme, että lehti kirjoitetaan suurelle yleisölle ja se sitä pitää pystyssä, eivät tutkijankammioiden asukit. Mutta mainitunkaltaiset olosuhteet ovat helposti laskettavissa. Ennen pitkää tuolta niin viisaalta polemiikinvihaajalta puuttuu aiheita ja hänen kirjoituksiltaan lukijoita – jos hän kieltäytyy polemiikista.

Yleisiin asioihin osallistumista voidaan lisätä kiittämällä sitä, mitä voi ja pitää kiittää. Mutta muuta sanottavaa siitä ei sitten olekaan. Sammunutta kiinnostusta sitä vastoin voidaan herättää parantamaan sitä, mikä ei kaipaa kiitosta. – Tällöin on voitava osoittaa, että parempi olotila on välttämätön ja mahdollinen, mikä ei voi käydä toisin kuin osoittamalla mikä vallitsevissa oloissa on puutteellista ja hylättävää – siis polemiikilla niitä vastaan. Jos mainittu viisas ja kaunopuheinen polemiikinvastustaja olisi ainoa joka ymmärtää asian ja kykenisi vain yhdellä rivillä vakuuttamaan tuhansia lukijoita, niin sellainen ihmeidentekijä olisi kyllä turvassa vastaväitteiltä, mutta juuri tämä varmuus myös veisi hänen ihmevoimansa. Pian hän saisi aikaan yhtä vähän kuin innokkainkaan apostoli saa aikaan, jollei tällä ole vastustajanaan paholainen, maailma ja liha. Ei hän voisi muuttaa totuuden luonnetta, joka ei ole yhden yksilön ajatus, vaan taistelevien vakaumusten tulos. Jo vastaväitteiden puute tekisi hänen sanansa suun pieksennäksi, josta kukaan ei lopulta piittaisi.

Ne hyvät miehet, jotka toivovat hyvää lehdistöä mutta sanovat vihaavansa polemiikkia, eivät siis tiedä mitä tahtovat. On tyydyttävä joko lehdistöpolemiikkiin tai sitten ilmoituslehtiin joista puuttuu kaikki pohdiskelu. Mutta sellainen sanomalehtikirjallisuus vastaisi huonosti tarkoitustaan. Mikä se tarkoitus on, siihen olemme tässä viitanneet ja useissa aiemmissa artikkeleissa tarkemmin kehitelleet. Ja tämän lehden vakioartikkeli on juuri polemiikki nykyisen lehdistön tyyliä vastaan ja sen osoittaminen, miten huonosti lehdistömme tehtäväänsä täyttää. Ehkä olemme siinä toimineet myös omaksi eduksemme, sillä keskustelun puuttuminen veisi lehtemme pian aihepulaan eikä se silloin pystyisi saamaan mitään hyvää aikaan. Mutta olemme tehneet niin siinä uskossa, että samalla hyödytämme yhteiskuntaa.

Jos arvoisat kollegamme lehtimaailmassa mieluummin keskittyvät puolustelemaan itseään kuin kumoavat meidän moitteemme lähtemällä keskusteluun yleisistä asioista ja siten kanssamme lisäämään niihin suuntautuvaa kiinnostusta, niin sitä ei voi katsoa meidän syyksemme, ja heidän itsensäkin suhteen se on ehkä vain inhimillisen heikkouden aiheuttamaa. Mutta samalla tavoin emme voi katsoa läpi sormien sitä, että heidän loukattu itserakkautensa on antanut heidän puolustautumiselleen katkeran sävyn. Muutenhan heidän moraalisesti loukkaavat syytöksensä meidän karkeasta omahyväisyydestämme, totuudenvastaisuudesta, epärehellisyydestä, yleisen mielipiteen tarkoituksellisesta harhaanjohtamisesta, ilkeydestä, vihamielisyydestä olevia oloja kohtaan jne. (vielä häpäisevämmistä syytöksistä puhumattakaan) heittäisi aivan liian mustan varjon heidän omien tekemistensä ylle.

Lukija sallinee meidän vielä hiukan käsittelevän tätä polemiikkia, ei lehtemme vuoksi, vaan asian. Vaikka omalta puoleltamme olemmekin vapaamielisiä julkisen kritiikin suhteen, niin emme silti voi olla pitämättä tällaisille tasoille harhautunutta polemiikkia hylättävänä, koska se ei enää käsittele mitään asiaa, jolla olisi yhteiskunnallista merkitystä.

Yleisesti ottaen on kirjoittajalta tahdikkuuden osoitus, jos hän ei milloinkaan puolusta itseään tai teostaan moittivia arvostelijoita vastaan. Jolleivät hänen teoksensa itse puolusta itseään tai saa puolustajia liikkeelle, niin turhaan hän koettaa tätä asiaa peittää puolustuskirjoituksilla. Asianomaiset toimitukset, joita vastaan me olemme esiintyneet, ovatkin tehneet suuren virheen kun he koettavat vastata meidän väitteisiimme jollakin muulla kuin mitä heidän lehtensä sinänsä sisältävät. Ja kun moitteemme vielä ovat koskeneet pikemmin sen puuttumista, mitä näissä lehdissä meidän mielestämme pitäisi olla kuin sitä, mitä ne nyt sisältävät, niin eihän vastakkaista kantaa voi mitenkään todistaa, ellei sitten osoittamalla, ettei vaatimaamme sisältöä pidä ollakaan, tai sisällysluettelon avulla osoittamalla, että kaipaamaamme sisältöä onkin todellisuudessa siellä ollut. Myös jälkimmäinen olisi kuitenkin ollut turhaa työtä. Mutta kun ne ovat myöntäneet, että vaatimamme asiat ovat tärkeitä ja osaksi senkin, ett niitä saa turhaan maamme sanomalehtikirjallisuudesta etsiä, niin on vaikea ymmärtää mitä muuta enää voi tehdä kuin korjata tätä virhettä. Jos me taas olemme puuttunet arvoisien kollegoiden nerontuotteiden laatuun, niin heidän olisi varmasti kannattanut jättää niiden erinomaisuus yleisön arvioitavaksi. Niissä harvoissa tapauksissa, joissa me olemme voineet jotenkin puuttua heidän käsittelemiinsä yleisesti kiinnostaviin asioihin, on heidän puolustautumisensa ollut yhtä tärkeää meidän kuin asian itsensäkin vuoksi.

Olkoon meidän huomautuksemme olleet miten ankaria tahansa, niin ne eivät silti koskaan ole sisältäneet mitään halventavia ilmauksia asianomaisten toimittajien kyvyistä, vielä vähemmän heidän tai heidän lehtiensä moraalisesta ryhdistä. Sitä vähemmän niiden olisi pitänyt antaa jonkin lapsellisen harmistuksen harhauttaa itseään edellä mainitsemiimme ylilyönteihin. Jotain niin loukkaavaa kuin kysymys ”Ovatko tarkoitukset hyviä?” emme ole koskaan itsellemme sallineet. Olisimme voineet osoittaa useamman kuin yhden meidän sanojemme virheellisen siteeraamisen, mutta emme katsoneet sitä vaivan arvoiseksi, ja kaikkein vähiten olemme puhuneet valheellisuudesta tai epärehellisyydestä. Olisimme helposti voineet osoittaa heidän käyttäytyvän tavalla, joka olisi sallinut meidän kutsua heitä obskurantismin puolustajiksi. Mutta me olemme aina luottaneet ja osoittaneet luottavamme heidän älyllisiin kykyihinsä ja vilpittömyyteensä. Emme edes ole nimittäneet monien edellä mainittujen kaltaisia syytöksiä epäkohteliaisuudeksi, ”parjauksesta” puhumattakaan. Ainoa, mistä olemme huomauttaneet on arvon kollegoidemme saamattomuus ja illuusiot, joihin olemme katsoneet sen perustuvan. Ainoa syytös, jota vastaan olemme puolustautuneet, koskee epärehellisyyttä. Ja siihen meitä on vaatinut yleisön kunnioittaminen.

Hyvien ja vilpittömimpienkin neuvojen kohtalo on yleensä se, että niitä ei seurata. Emme siksi toivo paljoa niiltäkään joita tässä olemme antaneet. Mutta selvää on, että mitä kauemmin kollegamme jatkavat aloittamallaan tiellä, sitä enemmän heidän asiansa kärsii. Sillä ensinnäkin henkilökohtainen syyttely alkaa aina vasta silloin kun todelliset syyt loppuvat. Yleisö ei ole niin sokea, etteikö se huomaisi mitä sellaiseen kiistelyyn pakeneminen merkitsee. Samoin ne lukijat, jotka oivaltavat lehdistön välttämättä tarvitsevan polemiikkia ellei se tahdo jäädä vaille merkitystä, oivaltavat helpoimmin senkin, että jos polemiikki koskee vain jonkin yksittäisen lehden yksittäisiä asioita eikä mitään yleistä periaatetta tai asiaa niin se on aivan yhtä merkityksetöntä. Sen sijaan, että sellainen lisäisi Saiman moittimien lehtien arvostusta, se päinvastoin sitä heikentää. Emme kiellä, etteikö sellainen tule vaikuttamaan Saiman luottoon. Mutta tuntuu oudolta, että se voisi Saiman vastustajia erityisesti lohduttaa, ja vakuutamme heille, että Saima kyllä osaa välttää heidän katkerien mielenpurkaustensa vaikutukset. On myös turha toive, että hänen kritiikkinsä tällä tavoin voitaisiin väsyttää. Jos kritiikkimme synnyttää ainoastaan puolustelua eikä kunnon pyrkimystä puutteiden korjaamiseen, niin meidän on tulkittava asia niin, että sanomalehdistön nykytilaa koskevat väitteemme ovat riittämättömästi todistettuja ja työskenneltävä jatkuvasti saadaksemme niille tunnustusta. Tästä tavoitteestaan Saima tulee pitämään kiinni loppuun saakka. Niin luja on vakaumuksemme siitä, miten tärkeä asia hyvin hoidettu sanomalehdistö ja julkinen keskustelu maalle on.

Ja sitä yleisön osaa, joka haluaa henkisesti elää mukavassa rauhassa, me neuvomme koreasti säästämään kaksi ruplaansa ja karttamaan Saimaa kuin ruttoa. Ymmärrämme hyvin, että ostereiden ja chambertinin [Chambertinin alueen viini]ääressä on epämukavaa ajatella pettuleivän syöjiä eikä totilasin ääressä mielellään muistele Gräfenberginkuuria. Ymmärrämme, että jos on kerran onnellisesti suorittanut tutkintonsa niin tulee vihaiseksi, jos kehotetaan oppimaan. Tai jos ei ole näköpiirissäkään palkankorotusta, antaa pitkät niille jotka puhuvat yhteisestä hyvästä. Tai jos on saanut kunniamerkin oppineisuudestaan, niin pitää arvostelijoitaan jakobiineina, ja kun on saanut seurakunnan hoitoonsa, pitää heränneitä kerettiläisinä. Tai että yleinen mielipide on peikko niille, jotka pitävät yksityistäkin mielipidettä tarpeettomana ja poleeminen lehti jänisräikkä niille jotka ovat valmiit päivällislevolle – sanalla sanoen, ajatteleminen ja kuoleminen ovat monelle kaksi ikävää asiaa. Mutta jos Saima kysyessään, miksi he niin inhoavat edellistä, samalla itse joutuukin valmistautumaan jälkimmäiseen, niin hän ei osaa olla kyllin kohtelias ajatellakseen vain heidän mukavaa lepoaan.

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: