Maamme hyödyllisimpiin yksityisiin yrityksiin kuuluvat niin kutsutut suoviljely-yhtiöt. Maamiehen pahin vihollinen Suomessa on epäilemättä halla. Tiedossa on myös, että suot ja rämeet edistävät sen tuhotöitä. Niiden ottaminen viljelyyn vaikuttaa siten tulevaisuuteen pysyvästi myös muuttamalla ilmastoa. Mutta yhden ihmisen voimat eivät usein tällaiseen hankkeeseen riitä. Yhtiöiden perustaminen tätä asiaa varten on siis suuri askel maamme viljelemisessä. Yksi merkittävä sysäys on jo annettu, kunpa se vain saisi seuraajia.
Savosta ei puutu ainakaan tilaisuuksia hankkia hyötyä tällaisten hyödyllisten yritysten avulla. Myöskään kyvykkäistä miehistä tuskin on puutetta. Turhia uhrauksia ne eivät vaadi, sen todistaa Vasa Tidningissä julkaistu kertomus Vaasan läänin suoviljely-yhtiön toiminnasta.
Kertomuksesta käy ilmi, että yhtiö on seitsemän vuoden aikana ottanut viljelykseen 340 tynnyrinalaa maata ja näistä viljelyksistä on saatu puhdasta voittoa 1 550 hopearuplaa. Kun otetaan huomioon, että yhtiön koko pääoma on vain 4 600 ruplaa, minkä lisäksi se on ottanut 1 420 ruplan lainan 2 prosentin korolla maan ostoa ym. varten, niin täytyy myöntää, että peliin pantu vähäinen summa on antanut erittäin hyvän tuoton. Menestys ei silti ole erityisen hyvien vuosienansiota, vaan esim. kaksi viimeksi kulunutta vuotta ovat päinvastoin olleet katovuosia, joina yhtiö on saanut viljelyksiltään vain 3 1/2 -kertaisen sadon.
–––––––––––––––
Borgå Tidning on kahdessa numerossaan julkaissut luettelon ”Suomalaisista kirjapainotuotteista vuonna 1842”. Näitä ”tuotteita” on kaikkiaan 63, joista alle kahden arkin laajuisia vihkoja on kolmasosa. Tämä joukko sisältää kirjallisia sellaisia töitä kuin ”Säädökset höyrylaivoja varten”, ”Luettelot” Suomen Talousseuran jäsenistä ja henkilöistä, jotka ovat saaneet tukea lahjoitusrahastoista, ”Kirjaluetteloita” jne. Toden totta, kun tätä koko köyhyyttä katselee, niin tulee mieleen, että luettelo olisi ollut parempi jättää julkaisematta. Silloin tämä nurja tilanne ei olisi päässyt ainakaan ulkomaalaisten tietoon. Sillä onko tässä todiste puolitoistamiljoonaisen kansan henkisestä toiminnasta, kansan joka seitsemän vuosisataa on nauttinut kristinuskon ja eurooppalaisen kulttuurin siunauksista? Ja antaako tällainen todistus todellakin aihetta iloon? Lukekaa luettelo ja vastatkaa käsi sydämellä.
–––––––––––––––
Ainokainen armas postimme on yhä poissa keskiviikkona klo 5 ip. Eikä tällä kertaa kuulukaan mitään uutisia. Eihän se asia enää ole mikään uutinen, että Morgonbladet, H-fors Tidningar, Borgå Tidning ja Åbo Underrättelser ovat ”mit” [keskenään] sopineet jättävänsä nyt Euroopan asiat kiehumaan omassa liemessään, kuten on tapana sanoa, ja onhan tätä pakko pitää valitettavana asiana.
Kuopio
Kaupungin kaunis, yksinkertaisesti koristeltu kirkko on viime aikoina saanut runsaasti lahjoituksia, jotka todistavat samalla kertaa antajien hurskaudesta ja heidän suopeudestaan tätä seutua kohtaan. Jokunen vuosi sitten lahjoitettiin niin suuri ja komea kristallikruunu, että sellaista harvoin näkee. Se ei ole aivan nykyaikaisinta mallia ja ehkä juuri siksi se sopii hyvin temppelin koristukseksi. Viime vuonna lahjoitettiin arvokas hopeakannu ja alttaritaulu sekä aivan hiljattain pari kaunista alttarikynttilänjalkaa. On helppo arvata, että alttaritaulu on näistä lahjoista kallein. Se esittää Mariaa ja Maria Magdalenaa polvistuneina kuolleen Vapahtajan ristin ääreen. Taulun on maalannut maanmiehemme Godenhjelm Pietarissa ja se on luultavasti kopio, ainakin mitä suunnitteluun tulee. Ryhmittely ja hahmot seuraavat tavanomaista, tyypiksi muodostunutta muotoa. Ankaralla taidearvostelijalla voisi olla kenties jotain huomauttamista taulun toteutuksesta. Ylipäänsä voinee sanoa, että Godenhjelmin tyyli on jotenkin kovaa, muttei kuitenkaan samassa määrin voimakasta ja ilmaisevaa. Hahmot ovat voimakkaasti kohollaan, mikä tekee niistä miltei veistoksia. Niistä puuttuu siten se eloisuus ja voima, joka saattaisi korvata tällaisenmaneerin viat. Mutta tämä taulu on silti kaunis ja kuuluu varmasti maamme pohjoisosan parhaimpiin. Lahjoittaja on seurakunnan kirkkoherra, tohtori Ingman.
Siirtyminen kirkosta teatteriin voi tuntua vähän kevytmieliseltä, ellei taide tekisi siirtymää helpoksi. Katolisessa maailmassahan kirkot kilpailevat orkesterin komeudessa teattereiden kanssa ja usein molemmilla onkin sama orkesteri. Myös luterilaisia kirkkoja muutetaan joskus konserttisaleiksi. Kirkko ja teatterihuvit ovat siten meidän ennakkoluulottomassa maailmassamme usein lähimmät naapurit. Berliinissä onkin teatteri rakennettu symmetrisesti kahden samanlaisen kirkon väliin, niitä suuremmaksi ja komeammaksi.
Entä Kuopion teatteritalo? – Sehän on vaihtunut kirjapainoksi. Mutta tanssisalongissa esitetään Veljesriitoja, Gosterin veljeksiä, Ryövärin morsianta, Vaarallista tätiä ja etenkin Mykkää, joka täällä kulkee nimellä Cassander, luulosairas. Tässä ”naiivissa ja rakastettavassa mestariteoksessa nähtiin nurinkaatuvan tuolin antama paukkuefekti. ”Franz Mohrtigern”, ”osuva” oli nyt peikko Malå ja roolista tuli ”historiallinen tulkinta”. ”Ukkosenjohdattaja” Pierrot oli tosin ”epäpohjoismainen ja ei-objektiivinen, mutta kauneudesta innostuneena hän kaiken omasta lähtökohdastaan teki. Onnittelemme herra P:tä hänen tämänkertaisesta erinomaisesta näyttelemisestään.” Colombine, joka ”meillä on ensimmäinen, ainoa, jäljittelemättömän veitikkamainen, unohti kolmesti isänsä Cassanderin kehotukset ja kerta kerralta naiivimmin, sievemmin, luonnollisemmin”. Kaikkein mieluiten, pikemmin vänrikkinä kuin everstinä hän varmasti ”tulkitsisi Don Juania rakastettavan epätotuudellisesti”. Sanalla sanoen: hän olisi Lindmark numero 2, jos meillä vain olisi jotain syytä toivottaa hänelle hiukan lisää ”kokemattomuutta ja yksinkertaisuutta”.
