Ulkomailta

Pariisi (Edustajainhuone)

Remusat: Virkamiehet eivät kelpaa kansanedustajiksi, sillä he ovat riippuvaisia hallituksesta. Minulla on kunnia ehdottaa – jne. –

Liadières: Ehdottaa? Roskapuhetta! Sitä asiaa on turhaan jauhettu jo viidesti vuoden 1832 jälkeen.

Odillon Barrot: Mitä hemmettiä tämä nyt oikein on? Eikö herra Salvandy ollut hallituksen lähettiläs? Eikö hän äänestänyt hallitusta vastaan kuin mies? Ja silti hänet erotetaan. Onko tässä mitään järkeä?

Guizot: Tietenkin. Minä en halua juoruta. Mutta sen verran voin sanoa, että eräs tietty lähettiläs sai kunnian tulla erotetuksi. Hänellä oli todella vaikeaa saada tahtoaan läpi. Sillä hallitus, jossa tietty mies on yksi sormi ja tämä sormi taas on minun oikeassa silkkihansikkaassani, ei hätiköi. Lähettiläät voivat olla itsepäisiä. Erotetaan heidät sitten heidän itsepäisestä pyynnöstään. Olen puhunut.

Salvandy: Minun asemastani, hyvät herrat, tuli ”arkaluontoinen”. Sitä se on vieläkin. (Sormeilee kunnialegioonan nauhaa ja istuu).

Thiers: Minä en koskaan noin pienen puheen jälkeen sanonut ”Olen puhunut” silloin kun minun sormeni oli hallituksessa. Tietenkin Herra Salvandy oli arkaluontoisessa asemassa. Hänet kutsuttiin Tuileries’hin – se on totta. Varmaa on myös, että hän sai asiaankuuluvat nuhteet. Samantekevää, kuka häntä ojensi. Mutta herra Guizot’n silkkihansikas se ei ollut. Herrat, sillä tavoin ei ojenna kenenkään muun hansikas kuin minun. Se noudatti siten Kartaun määräystä. Se oli perustuslaillinen hansikas. Nöyrin palvelijanne kumartaa Guizot’lle. Aiemmin olimme molemmat ankaria oppositiomiehiä. Ja sitten huomasimme molemmat, että edustuksellinen järjestelmä sietää vain edustuksellisia hansikkaita.

Guizot: Kuka on edustuksellisen järjestelmän tukipylväs ellen minä? Mutta sellainen järjestelmä tarvitsee yhtä lailla vaikenevia tukipylväitä kuin puhuviakin. Juuri nyt sellaista tarvitaan. Siksi minä vaikenen. Viekää minut kämnerioikeuteen kuka haluaa. Mutta minä vaikenen. Olen puhunut.

Edustajainkamari päättää, sen jälkeen kun keskustelu on riittävästi valaissut asiaa, että virkamiehet saavat kamarissa äänestää niin kuin haluavat ja heitä voidaan nuhdella ja erottaa miten halutaan. Kamari voi siten täysin riippumattomana todeta, ettei herra Remusat’n aloite anna aihetta toimenpiteisiin.

Kuopio

Kuopiokin saa nyt ”Ukkosenjohdattimensa”, ”Correggiolaninsa”, ”Franz Moorin tiikerinsä”, ”kaksossulottarensa” – oi onnellinen Kuopio, oi onnellinen Saima – Teatteriarvosteluja, ihastuneita teatteriarvosteluja ilmestyy siis nyt Saimankin palstoille! Kunpa lehti vain pystyisi arvokkaasti täyttämään tämän korkean tehtävänsä!

Lukija kuitenkin ihmettelee, mikä meitä näin riemastuttaa. – No, hra Mineur ja hänen kuuluisa teatteriryhmänsä ovat saapuneet tänne Oulusta. Teatterisalin täyttävät tosin nyt kirjakekastit, painokoneet ja painomuste, ja Saima ja Maamiehen Ystävä ovat ottaneet kadehditun paikkansa entisessä teatterin taivaassa. Hra Wiikin tanssisalissa on kuitenkin riittävästi tilaa näyttämötoiminnalle, suosionosoituksille ja arvostelulle. Mitä huveja! Mitään ei jätetä vajaaksi, mitään ei jää puuttumaan, ei edes hra Marmier eivätkä etenkään puhvit julkisissa lehdissä. Arvoisa yleisö suvainnee huomata, että viimeksi mainituista puhutaan Kuopiossa monikkomuodossa.

Sursill-kirjallisuus

Oi arvoisat Sursillin sisarukset, suonette anteeksi että minä, luultavasti Teidän arvoton sukulaisenne, kastan arvottoman kynäni mustepulloon kertoakseni Teidän kunniaanne!

Mitä olisikaan Suomi, jos te ette olisi suvainneet olla Sursilleja? Mistä olisivatkaan kappalainen Hans ja pastori Ericus Eschilli Laihelasta, mistä talonpoika Lars, vouti Matthias Erikson ja pastori Henrik Larsson Lithovius, mistä nimismies Pehr Gumse, mistä pastori Johan Lithovius, mistä N. N. Tukholmasta, mistä rovasti Pehr Michelsson Arcthophilacius, mistä vaasalainen räätäli Abraham Tysk, jonka poika pääsi uroteoillaan Oulun pormestariksi, mistä kaikki nämä kuuluisat miehet olisivat saaneet vaimon, mistä pastorit olisivat saaneet pastorskat, mistä rovasti Archtophilacius ruustinnan ellei teitä, rakastettavat Sursillin sisarukset, olisi miellyttänyt tämä raskas osa, parhaiden antimienne uhraaminen isänmaalle? Kuinka kaikki nämä Herran pojat muuten olisivat päässeet naimisiin, niin kuin he kai tekivät ja minkä Helsingfors Tidningar sekä kappalainen A. parhaiten tietävät. Niin, mitä olisi tullut 1 400 suomalaisesta perheestä, elleivät Sursillit olisi näin uhrautuneet?Mitä olisi tullut Suomesta ilman Sursillin sisaruksia ja noiden perheiden miehiä, naisia ja lapsia? Teen kaikille valistuneille miehille omantunnonkysymyksen: kuka olisi vaivautunut synnyttämään ja jatkamaan näitä 1 400 perhettä, lisäämään Suomen nykyistä väkilukua noin yhdeksällätuhannella hengellä?

Aiemmin on luultu, että Aatami on jotain pientä toimitellut tässä maailmassa. Samoin on vallinnut korkea käsitys Nooasta ja hänen pojistaan – eikä tällä mitenkään haluta kiistää rouva Eevan tai Nooan ja hänen poikiensa vaimojen ansaittua kunniaa. Mutta ihmettelenpä vain, mitä merkitystä sillä kaikella olisi ollut, elleivät seitsemän Sursillin sisarusta sekä mainitut rovasti Archtophilacius, pastorit Lithovius, vouti Mathias, nimismies Gumse, räätäli Tysk, hänen poikansa pormestari, herra N. N. Tukholmasta jne. olisi ottaneet heidän työtään jatkaakseen. Ei kerrassaan mitään! Ja vielä ihmeellisempää on, että Helsingfors Tidningar, mitä minä puhunkaan, että Suomen kansa, että ihmiskunta on niin kauan voinut unohtaa Sursillien, Archtophilaciuksen, Lithoviuksien, Mathias Eriksonin, Gumsen, Tyskin, hänen poikansa, tukholmalaisen N. N:n ja kumppanien kuolemattomat palvelukset, ettei heille ole jo pystytetty kuolemattomuuden temppeliä, hienolle paperille oktaavokokoon, uusilla ja kauniilla kirjakkeilla painettuna.

Emme löydä parempia sanoja kehottaaksemme isänmaata siihen kuin Helsingfors Tidningarin 6.3.1844 julkaisemat.

Ja jos onkin myönnettävä, että tämä viimeksi laadittu luettelo (Sursillien 1 400 perheen sukuluettelo) sisältää, eikä voikaan olla sisältämättä, monia puutteita ja virheitä, niin sen laatijan uutteruus on niin kiitettävää ja luettelon genealoginen merkitys niin ilmeinen, että sen aiottua painatusta on pidettävä suurena voittona historiallemme ja sen tulevalle tutkimiselle. Aika kohottaa sellaisen teoksen arvoa eikä jälkipolvien edessä kyetä puolustautumaan, jos tällaisen teoksen annetaan kokea käsikirjoituksen tavallinen kohtalo, hajoaminen ja tuhoutuminen.

Valitettavasti tämän jättiaskeleen jälkeenkin Suomen historiassa on vielä yksi aukko jäljellä, nimittäin koko lopun väestön sukuluettelon puuttuminen.

Näpäyksiä

Näyttää siltä, että Saima ei tule selviämään tästä tärkeästä artikkelista kovin vähäisellä palstatilalla.

Ensinnäkin Helsingfors Morgonblad vaatii maineensa palauttamista, koska Saima on sen mukaan väittänyt että maan ”kaikki” lehdet julkaisevat uutisia ja ilmoituksia vain palstantäytteenä. Morgonbladetilla on siihen kuitenkin aivan erityiset syyt eikä sitä siis voi tässä suhteessa samaistaa kaikkiin muihin. Vaikkei Saima lainkaan ole moittinut tällaista palstantäytetyyliä, vaan on pyytänyt moista ankaraa välttämättömyyttä anteeksi itsensä ja muiden puolesta, niin hän joka tapauksessa ilmoittaa Morgonbladetin itsepintaisten pyyntöjen vuoksi jo etukäteen tekevänsä poikkeuksen, jos hän vielä aikoo sanoa jotain moittivaa tästä asiasta. Mutta Morgonbladetin ei olisi tarvinnut pahastua siitä, ettei Saima tiennyt mitä Spanska Fluganin toinen vihko sisältää, sillä Saiman toimitus ei ole koskaan nähnyt tuota kirjasta.

Åbo Underrättelserin ”nuorilla kirjailijoilla” näyttää olevan aivan erityinen halu ärsyttää lähimmäistensä moraalisuutta. Olemme lukijoiden edessä sanoneet heidän karkeita, perusteettomia syytöksiään ”valheiksi” eivätkä he silti katso sen edellyttävän syytöksien peruuttamista. Nyt he eivät epäröi syyttää Saimaa lainattujen kirjoitusten epärehellisestä omimisesta. Kysymys on Saiman numeroissa 6 ja 7 julkaistusta kertomuksesta ”Ristiäiset, häät ja hautajaiset”. Lukija voi nähdä, että kirjoituksen nimi on lainausmerkeissä ja se on varustettu kirjoittajan nimellä. Mutta koska olemme muuttaneet kertomuksen jäsennystä sekä tehneet haluamiamme poistoja ja lisäyksiä, katsoimme rehellisyyden kirjoittajaa kohtaan vaativan nimeen lisäystä ”muunnelmia”. Sitten ”nuoret kirjailijat” julistavat nähneensä aiemminkin myös ”publisistin uudenvuodenpuheen” (ks. Saima nro 6). Heidän typeryytensä voittaa jo heidän kavalan härskiytensäkin. Jonkinlaiseksi korvaukseksi voimme kuitenkin kertoa, että kirjoitus ”Kunnia. Akateeminen saksalainen luento” (Saima nro 5) on, kuten nimikin osoittaa, lainatavaraa. Toimitus on tehnyt siihen vain joitakin lievennyksiä.

Muuten emme yritäkään väittää Saimaa omaperäiseksi. Lukija tietää parhaiten, ettemme ole koskaan luvanneetkaan alkuperäisartikkeleja. Saima on myös vain puolustautunut herjaavia syytöksiä vastaan.