[1862]

Suunnitelman selvänä ytimenä on sellaisen sanomalehden perustaminen, joka pystyisi valistamaan yleistä mielipidettä ja ohjaamaan sitä hallituksen haluamaan suuntaan.

Tämä ei ole onnistunut Euroopassa missään. Hallitus voi vastata moittijoilleen vain teoilla, ei sanoilla.

Myönnettäköön kuitenkin, että oppositiolehdistön levittämien vääristelyjen ja virheiden oikaiseminen ja hallituksen tarkoitusten selittäminen yleiselle mielipiteelle voivat silti olla hyödyksi.

Niinpä tällaisen hankkeen johtoon tarvitaan henkilö, jonka ilman muuta oletetaan olevan ehdottomasti hallituksen mielipiteiden kannalla ja siis esittävän julkaisemansa tiedot oman vakaumuksensa perusteella.

Kukaan ei voi esittää tuollaista olettamusta minusta. Olen tähän asti toiminut lehtimiehenä itsenäisesti. Vaikka olenkin toisinaan kirjoittanut hallituksen toimista myötämielisesti, minulla on kuitenkin ollut aina vapaus niiden arvostelemiseen ja olen tätä vapauttani käyttänyt. Kun tästä arviointieni riippumattomuudesta on oltu vakuuttuneita, lukijat ovat ottaneet sanani vastaan. Mutta heti kun arviointejani voidaan epäillä riippuvuudesta, sanani katoavat tyhjyyteen vailla vaikutusta. Jokainen lukija ajattelee ja sanoo: ”Hän on kirjoittanut sanansa tarkoitushakuisesti hallitusta palvellakseen; ne eivät vastaa hänen vakaumustaan; hänen vaikenemisensa on ostettu – eli ne johtuvat hänen asemansa vaatimuksista.”

Osallistumiseni johtaisi siis suunnitelman epäonnistumiseen heti alussa.

Tuon lopputuloksen aikaansaaminen on muulle lehdistölle helppo tehtävä. Se ei piittaa lehdessä julkaistuista tosiasioista eikä juuri antaudu esittämään vastaväitteitä. Se hyökkää henkilön kimppuun.

Minulle kerrotaan: virallinen lehti omaksuu vapaamielisen linjan, pystyn esittämään siinä vapaasti omat käsitykseni. Se on mahdotonta. Jos tuollaisen lehden toimittaja ei voi hyväksyä jotakin asiaa, hänen on pakko ainakin vaieta. Ja tämä on pääasia. Vaikenemiseni halvaannuttaisi puhekykyni.

–––

On varmaankin anteeksi annettavaa, että pidän tuollaisen sidonnaisen aseman vastaanottamista uhrautumisena. Jos voisin siten palvella Hallitsijaa, en silti epäröisi. Mutta koska havaitsen, ettei siitä olisi hyötyä ja että osallistumiseni aiottuun hankkeeseen jopa tuottaisi sille suorastaan vahinkoa, tarjoukseen suostuminen olisi sekä kunniatonta että epäviisasta.

Senaattorin asema osoittautuu tässä yhteydessä vain näennäiseksi koristeluksi. Siihen ei liittyisi mitään muita nimenomaisia virkatehtäviä kuin lehden johtaminen. Tämän asian oikeasta hoitamisesta olisi jokaisella hallitustehtävissä mukana olevalla oma mielipiteensä, jonka he myös ilmoittaisivat.

Väistämättä jouduttaisiin tilanteeseen, jossa vaikenemistanikin jostakin asiasta paheksuttaisiin.

En voisi hyväksyä sitä, että minun edellytettäisiin hyväksyvän ja puolustelevan jotakin vastoin omaa vakaumustani. Toisaalta minulle olisi mahdotonta sellainen pöyhkeys, että haluaisin muuttaa hallituksen lehden subjektiivisten mielipiteitteni äänitorveksi.

Asema olisi siis myös kestämätön.

–––

Pyydän kuuliaisimmin saada vielä lisätä:

Nykyinen asemani yliopiston opettajana ei uskoakseni ole ollut poliittiseltakaan kannalta täysin hyödytön.

Yliopistonuorison piirissä on jo varsin vahva suuntaus noussut vastustamaan niitä mielipiteitä, jotka olivat vallitsevia vielä 1857. Tämän seikan vaikutus on näkynyt monin tavoin ylioppilaiden käyttäytymisessä. Kaikkien tämän suuntauksen johtajien voidaan sanoa opiskelleen filosofiaa. He ovat oppineet, että valtio on rakennettu kansan vuosisatoja jatkuneella ponnistelulla eikä yksityisellä ihmisellä ole oikeutta asettua pinnallisine mielipiteineen sen lujaa säilymistä vastaan.

Velvollisuuteni on kasvattaa seuraaja virkaani, edustamaan yliopistossa filosofiaa, ennen kuin jätän tämän viran.

Jos voimani riittävät siihen, että jatkan toimintaani lehtimiehenä, minusta näyttää mitä selvimmältä tosiasialta, että voin tällä kentällä olla hallitukselle riippumattomassa asemassani paljon suuremmaksi hyödyksi kuin siinä tapauksessa, että ottaisin vastaan virallisen lehden päätoimittajuuden.