Olemme kokoontumisissamme kuulleet monen kysyvän mikä on Osakunnan kunnia? olemme kuulleet sen arvioiden osoittavan melkoista harkitsemattomuutta, ilman että kukaan edes olisi yrittänyt vastata kysymykseen tai oikaista näitä ajattelemattomia/motivoimattomia huudahduksia. Seikka on varsin kiintoisa ja vajavainenkin selvitys lienee parempi kuin ei minkäänlainen.
Ottakaamme pelkästään kokemus avuksi. Emmekö katsokin että Osakunnalle ovat kunniaksi ne sen jäsenet jotka tutkinnoissaan ovat saavuttaneet erinomaisimmat arvosanat. Eikö esim. katsotakin joka promootiossa suurta määrää promovoitavia Yliopistolle kunniaksi, suuremman määrän joltakin tietyltä osastolta olevan sille kunniaksi? Eivätkö kaikki tarkastelekin korkeampaa tai matalampaa arvosanaansa suhteessa Osakuntaan ja sen maineeseen? iloitse tai masennu enemmän sen kuin oman itsensä vuoksi? Emmekö katso olevan itsellemme kunniaksi jos suurenmoisia miehiä on valmistunut meidän yhteisöstämme, joko opettajiksi tänne tai muihin yhteiskunnan asemiin? Kuka meistä ei olisi ylpeä jostakin Porthanista Franzénista Choraeuksesta ja heidän kaltaisistaan miehistä?
Tuskin kukaan kieltää että asia on näin, tai ainakaan kieltää parempaa tietoaan joka sanoo että näin tulisi olla. Tässä on päämäärä jonka saavuttaminen yhteisössä synnyttää iloa ja ylpeää itsetuntoa.
Sillä mikä olisikaan enemmän kunniaksi kuin se, että on täyttänyt velvollisuutensa, suorittanut tehtävänsä niin hyvin kuin (yksilölle) on mahdollista. Ja kuinka vähän mietiskelyä vaaditaankaan tämän päämäärän oivaltamiseen, ja sen kautta syyn siihen miksi meidän Corpsimme on jaettu erityisiin Osastoihin tai Osakuntiin. Tämä järjestys on varmasti Yliopistolle hyödyksi, ainakin tätä mieltä tulisi olla; sillä muuten niiden olemassaololle ei olisi mitään syytä. Millä tavoin se sitten voi olla Yliopistolle eduksi? Auttamalla opiskelijaa kartuttamaan tietojaan ja siveyttään. Epäilläänkö että näin ei käy? olkoon niin, mutta varmaankin jokainen myöntää, että tämä kartuttaminen riippuu pääasiallisesti siitä sävystä ja hengestä/espritistä joka Corpsin jäsenten keskuudessa vallitsee. Yleissivistys jonka jokaisen valtion palvelukseen astuvan yksilön tulisi Yliopistossa saavuttaa, tavoitetaan juuri siellä vallitsevalla pyrkimyksellä kohti totuutta ja oikeutta. Meillä on monenlaisia esimerkkejä siitä että Dosentti voi herättää ja suunnata tämän pyrkimyksen kohteeseensa; mutta jos jokainen meistä eläisi erityksissä olisi yleisempi herätys miltei mahdoton, ja se kävisi ravinnon puutteessa pian tehottomaksi. Tiedottaminen on yksi mielen hengitysprosesseista, jonka avulla vasta lauseet saadaan palvelemaan henkisen elämän ylläpitämistä. Ilman tiedottamista se tuhoutuisi ja hajoaisi tukehtumalla pedanterian epäterveisiin huuruihin tahi puutteellisen itseluottamuksen ilmattomuuteen. Meidän ylen harvaan asuttu maamme lähettää poikiaan kaukaisilta seuduilta tänne. Tietenkin yhteen liittyvät ne jotka tulevat samoilta seuduilta, ovat saaneet saman kasvatuksen ja solmineet veljessiteet jo lapsuusvuosina. Ja tämähän on mahdollisimman pitkälle hyvin hyödyllistä. Mutta jos väittää että sen pitäisi koskea koko Corpsia, on se väärin, koska mikään aika ei riittäisi kaikkien sen jäsenten suhteiden ylläpitämiseen. Tästä seuraa että kunkin tulisi hakea vain sellaista seuraa jossa hän tuntee olonsa hyväksi, niitä joiden kanssa hän on samalla sivistystasolla, nauttii samoista huveista, harjoittaa samoja opintoja jne.
On helppo oivaltaa miten tällä tavoin paitsi että meidän nykyisin voimassa olevan seurustelutapamme monipuolisuus katoaisi, myös sivistyneempi ja siveellisempi ei enää kykenisi perusteluin ja esimerkillään vaikuttamaan niihin, jotka eivät tässä suhteessa ole vielä ehtineet yhtä pitkälle. Kuten kaikissa yhteisissä yrityksissä lähtisivät liikkeelle niin monet intohimot, niin monien yksilöiden itserakkaus ja omat mielipiteet joutuisivat ristiriitaan, vaikkei tuloksesta olisi tietoakaan, ei ainakaan mitään sellaista joka ei olisi jonkin tietyn puolueen luomus. Asia on tässä suhteessa toisin, kun jostakin asiasta väitellään ainoastaan osakuntalaisten kesken, hoc est [se on] läheisten ystävien, ja Corpsin votum [ääni] tulee olemaan erillisten Osastojen votum. Ja asia on toisin myös ensimmäisessä tapauksessa, kun tavat, kodinrakkaus, yhteiset muistot ja yhteiset pyrkimykset sitovat johonkin piiriin, joka on kuitenkin kyllin suuri asettaakseen sen jäsenet kosketuksiin mitä erilaisimpien luonteiden ja mitä ristiriitaisimpien näkökantojen kanssa. Mutta tiivis yhdessäolo ja läheisempi side helpottavat näiden ristiriitaisten näkemysten sovittelua ja niiden johdattamista yhteisymmärrykseen.
Jos tarkkailee meidän aikamme tapahtumia, huomaa toki miten valtioissa, joissa tuota naurettavaksi tehtyä yhteishenkeä ei ole, kaikki instituutiot juuri samaisen yhteishengen puutteessa jakavat päivänkorennon kohtalon, levittävät aamulla metelöiden siipensä kuollakseen ja kadotakseen illan tullen. Sen vuoksi juuri nykyiset filosofit katsovat korporaation välttämättömäksi yhdistäväksi lenkiksi Perheen ja Valtion välillä.
Jotta tähän varmemmin päästäisiin olisi tarpeen, että osakunnan jäsenten välillä olisi likeinen side, että erilliset osakunnat valtuutettujensa kautta olisivat alituisessa kanssakäymisessä keskenään ja että olisi mahdollisuuksia määrättyihin yleisiin kokoontumisiin, jotka olisivat ainoa käyttökelpoinen seurustelu koko Corpsille.
Lisäksi katsomme että Osakunnat yksimielisin rahallisin toimin kykenevät varsin merkittävästi edistämään Yliopiston päämääriä. Samoin niiden välillä vallitseva kilpailu, joskin se usein saa kateuden ja inhon hahmon, ei voi jäädä vaille hyödyllisiä seurauksia.
Sitä tieteellisen tutkimuksen ja sielullisen jalostumisen henkeä, joka onkin A ja O, alku ja loppu, ei tarvitse tyrkyttää, se herää itsestään siellä missä tietty sivistyksen taso ja nuorekas mieli ovat olemassa. Jos Osakuntalaitoksen päämäärä on sama kuin Yliopiston, samoin kunnia, ja lähenee sitä niin paljon kuin mahdollista, silloin ei Osakunnan kunnia voi olla erillään siihen kuuluvan yksilön kunniasta eikä tämän velvollisuus työskennellä sen hyväksi voi mitenkään olla ristiriidassa hänen todellisen etunsa kanssa; päinvastoin jokaisen sen jäsenen tulisi oivaltaa, että pelkästään sana Osakunnan kunnia sisältää sen, että sen tulisi hänen Yliopistossa olonsa ajan olla hänen pyrkimystensä päämääränä. Niinpä ei olisi virheellistä sanoa että Osakunnan kunnian, joka on synonyymi sanoille oikea ja siveellinen, tulisi olla normina jokaisen oikeamielisen opiskelijan tekemisissä ja tekemättä jättämisissä. – Mutta kenties koko meidän järkeilymme on ollut turhaa ja meidän olisi tarvinnut vain pysyä siinä mitä me tavallisesti käsitämme sanalla osasto. Osakunta muodostuu tietenkin meistä sen jäsenistä. Osakunnan kunnia tarkoittaa niin muodoin meidän kunniaamme, ja sen mikä on meidän kaikkien kunnia täytyy olla myös jokaisen yksilön kunnia. Se että yksilön todellinen kunnia milloinkaan vaatisi hänen velvollisuuksiensa ja hänen siten erottamatta siihen liittyvän todellisen etunsa syrjäyttämistä, olisi niin paradoksaalinen väite, ettei se kaipaa edes kumoamista. Ja jos niin on, se on oikein, mutta jos toisin olisi, se olisi väärin, kuten muinoin kuulu mies on väittänyt. Mutta siihen asti kunnes olemme oppineet käsittämään tuon lauseen jollakin järkevällä tavalla pitäkäämme Osakunnan kunniaa lähimpänä päämääränämme, sen kunniaa erottamattomasti liittyvänä Yliopiston kunniaan ja Yliopiston kunniaa Isänmaan kunniaan.
