Kun laajalta näyttävä sota on leimahtamaisillaan Balkanilla, ei ole aikaa kiinnittää huomiota vähäisempään ja toisenlaiseen taisteluun, joka silti ansaitsee meidän taholtamme kaikkein suurimman huomion – tarkoitamme Tanskan perustuslaillista selkkausta.
Kuten tunnettua, riita on nyt ajettu siihen pisteeseen, missä täytyy tunnustaa vakavimpien selkkausten vaaran olevan käsillä. Kuningas on Estrupin ministeristönsä ”kaikkein alamaisimman ehdotuksen” pohjalta hyväksynyt väliaikaisen finanssilain, kun hallituksen lakiesitys ei saanut folketingetin hyväksyntää. Ei voi olla epäilystäkään, että siinä on rikottu perustuslakia. Kuka sen on tehnyt? Folketingetin vasemmisto-enemmistö vastaa: Kuningas, hallituksen neuvosta ja landstingetin ja oikeiston suostumuksella; ei, vaan vasemmisto itse on ensin rikkonut perustuslakia, kuuluu vastakkaiselta taholta, kun se haluaa ajaa läpi folketingetin tahdon vastoin sekä lagtingetin että kuninkaan tahtoa.
Tanskalla on kaikkein järkiperäisin perustuslaki, jonka kansallisliberaalinen puolue aikanaan laati. Siinä on perustuslaillisuuden kolme valtaa: kuningas, ylähuone ja alahuone, tai kuten niitä kutsutaan, landsting ja folketing. Kuningas valitsee itse neuvonantajansa, mutta nämä eivät voi hallita ilman kansanedustuslaitoksen tukea; ja kansanedustuslaitos tietenkin antaa tukensa myöntämällä verot, kuten perustuslaillisuuden periaatteisiin kuuluu.
Kuten tunnettua yleiseen perustuslaillisuuden teoriaan kuuluu myös, että toinen huone eli kansanedustajien kamari edustaa varsinaista kansan tahtoa ja etupäässä huolehtii kukkarosta, ensimmäinen huone sitä vastoin on eräänlainen säilyttävä vastapaino saman kansantahdon aivan liian äkillisiä heilahduksia vastaan. Sillä tavoin saadaan aikaan terveellinen tasapaino.
Mutta tästä kaikesta huolimatta Tanskassa on jouduttu yhteenottoon. Folketinget on päättänyt päästä eroon nykyisestä Estrupin ministeristöstä, kuten se on aiemmin taistellut useita hallituksia vastaan, joiden linjaa se ei ole hyväksynyt. Perustuslaillisiin teorioihin kuuluu myös, että hallituksella on oltava enemmistö alemmassa kamarissa. Mutta tässä tapauksessa ei ole haluttu pitää kiinni teoriasta. Tanskan lukuisa ”älymystöpuolue” katsoo, että folketingetin ei pidä saada tahtoaan läpi, ja kuningas on tähän asti antautunut tämän puolueen johdettavaksi. Hallitus pitää pintansa ensimmäisen kamarin tuella. Semmoisessa tilanteessa on törmätty yhteen suostuntaverojen alalla. Folketinget pyyhkii yhtä ja toista hallituksen finanssilakiesityksestä. Landstinget kieltäytyy itsepintaisesti suostumasta mihinkään muutoksiin. Ja kun budjettivuosi on kulunut loppuun ilman että lakia seuraavalle on hyväksytty, yhtenä kauniina päivänä ollaan ilman finanssilakia ja ilman laillista oikeutta kantaa veroja. Mutta valtion koneisto on pidettävä käynnissä, ja silloin kuningas laatii mieleisensä väliaikaisen lain, mikä rikkoo perustuslakia.
Nyt tietenkin riidellään, onko sellainen askel oikeutettu. Kukaan ei näytä haluavan puolustaa asiaa muodollisesti. Mutta oikeiston kannattajat sanovat, että askel oli välttämätön, sillä perustuslaki ei ollut ennakoinut, että molemmat käräjät eivät pääse sovintoon finanssilaista ja valtionhallinto on pidettävä toiminnassa. – Mutta kuningas olisi voinut erottaa hallituksen, vastataan vastakkaiselta taholta. – Kuninkaalla on oikeus itse päättää, ketä hän haluaa kutsua neuvonantajikseen, väittää taas oikeisto. – On jo huomautettu miten tämä viimeksi esitetty väite käy yksiin tavallisen perustuslaillisen doktriinin kanssa.
Mutta miksi vasemmisto sitten haluaa päästää eroon hallituksesta? Mistä elinkysymyksistä sitten ollaan eri mieltä?
Sanomalehdissä on lueteltu useita finanssilain kohtia, joista viimeksi on riidelty. Mutta mikään niistä ei näytä ansaitsevan sellaista jääräpäisyyttä oikeiston taholta. Ainoa, joka voi vaikuttaa pöyristyttävältä, on folketingetin hylkäämä kuninkaallisen teatterin määräraha, mikä merkitsisi sen toiminnan lakkauttamista. Näin jyrkkää toimenpidettä vasemmisto puolustaa sillä, että teatterille myönnetyt määrärahat on jatkuvasti ylitetty. Mutta myös tässä kohtaa vasemmisto on myöhemmin antanut periksi, kuten useissa muissa; vain pari kohtaa oli viime kädessä riideltävinä.
Voi tuskin tyytyä näihin selvityksiin, jotka vaikuttavat pelkiltä mitättömyyksiltä. On selvää, että vasemmiston eli kansanpuolueen ja sen vastustajien välillä täytyy olla syvempi periaate-erimielisyys, joka on ajanut edelliset koettamaan saada omat miehensä neuvospöytään. – Mikä?
Juuri siihen nyt käsillä olevista riitakysymyksistä on vaikeaa saada vastausta, emmekä ryhdy antamaan sitä kovin selvästi.
Oikeisto selittää asian hyvin yksinkertaisesti. Vasemmiston johtajat ovat korskeita ja omahyväisiä kansankiihottajia, jotka haluavat päästä ministereiksi, joiden paikoille he eivät lainkaan kelpaa. Suuri kansa ja valitsijat tukevat näitä johtajia silkkaa tietämättömyyttään ja vailla tietoa yleisistä asioista.
Tämä selitys on niin vanha ja arkipäiväinen, että se epäilyttää jo siitä syystä. Voimme ehkä käsittää asian paremmin ottamalla tarkasteluun samanlaisia ilmiöitä Ruotsista ja Norjasta.
Kuten tunnettua Norjassa on käynnissä ns. talonpoikaisliike, joka on suuntautunut virkamiesvaltaa vastaan. Sen edistynein johtaja on tunnettu Jaabaek, maltillisempi stortingetin puhemies Sverdrup. Tällä kansanpuolueella on kaikki mahdollisuudet saada valta siellä käsiinsä, koska Norjan perustuslaki on hyvin demokraattinen. Viittaamme muuten toisessa kohtaa lehteä julkaistuun otteeseen kirjeestä kansanpuolueeseen hyväntahoisesti suhtautuvalle Göteborgs Handels- och sjöfartstidningille. Kirje voi antaa valaistusta siitä, mistä kysymyksistä mielipiteet eroavat. Huomattakoon, että kansankorkeakoulut, joista sama kirje puhuu, ovat sekä Norjassa että Tanskassa olleet pääasiallisin keino herättää talonpoikaisluokka poliittiseen toimintaan. Siksi nämä laitokset, joita aluksi tervehdittiin sellaisella innolla, että vastakaiku kuultiin jopa täällä Suomessa, ovat nyttemmin saaneetkin virkamiehistä perivihollisiaan.
Ruotsin tilanne lienee meille tutumpi. Siellä toista kamaria hallitseva maalaispuolue on kauan ollut ”älymystön” hyökkäysten kohteena. Viime viikkojen tapahtumiin kuuluu äänestys pyydetyistä Upsalan ja Lundin yliopistorakennusten määrärahoista, jotka maalaispuolue halusi poistaa. Vastapuolueen äänenkannattajat eivät sen johdosta ole kitsailleet moitteitaan. Maalaispuolueen johtajat saavat tietää, että heillä ei ole mitään käsitystä korkeamman kulttuurin eduista jne.
Yleensä toinen kamari on aina nipistänyt pyydettyjä määrärahoja virastoille, kalliin ajan lisiä virkamiehille ym. Puolueen kanta on yleensä melkein sama kuin Norjan talonpoikaispuolueen.
Yhdessä asiassa varsinkin Ruotsin maalaispuolue on noudattanut politiikkaa, joka meistä vaikuttaa omalaatuiselta, ellei suorastaan omaa etua ajavalta. Se on jääräpäisesti kieltäytynyt hyväksymästä uutta sotilasjärjestelmää, joka nojaa yleisen asevelvollisuuden periaatteeseen ja pienemmän veropalkkalaitoksen lakkauttamiseen. Turhaan on sitä vastaan väitetty, että vaaditulla toimenpiteellä kiirehdittiin maanomistajalle lahjaa muiden veronvetäjien kustannuksella; omasta vaatimuksesta on pidetty kiinni, ja armeijan uudelleen järjestäminen on yhä uudestaan ajanut tälle karille, viimeksi vain viikko sitten.
Kun liittää yhteen kaikki nämä jokseenkin samanlaiset ilmiöt, on huomattava, että kaikissa Skandinavian maissa on käynnissä liike, joka vastustaa virkamiesvaltaa ja sen halua omia sivistys, varallisuus ja valta harvalukuisen kansanluokan yksinoikeudeksi. Tämän mahdin murtaminen on selvästi Tanskan kansanpuolueen tarkoitus. Voiko se saavuttaa tavoitteensa? Myös muualla kuin kolmessa Skandinavian maassa luultavasti tunnustetaan, että virkamies- ja sivistysylimystö on sitkeä vastustaja. Onko ennen kaikkea Tanskan vasemmistolla uusi ohjelma, uudistusohjelma, joka koskee hallintoa, opetusta ja muita yhteiskunnallisia oloja, jonka se haluaisi panna nyt voimassa olevan tilalle? Ne ovat kysymyksiä, joihin emme uskalla vastata. – Sen mukaan mitä sieltä on kuultu, siellä samoin kuin Norjassa ja Ruotsissa on enimmäkseen ollut kysymys yksittäisistä menokohdista, määrärahoista, palkoista ym., mutta vaikka kuinka on puhuttu älymystön tai virkamiesluokan vallasta ja sitä vastaan, tie sen murtamiseen ei vielä näytä löytyneen. Sillä jos vasemmistolaiset vain yleensä pyrkivät saamaan aikaan muutoksen, oikein tietämättä mitä he haluavat, pelkästään heidän asettamisensa hallitsemaan voisi vain saattaa heidät vaikeaan asemaan vihamielisesti suhtautuvia alaisia samoin kuin omaa puoluettaan vastaan.
