Hyvät herrat! Kiitän jälleen nöyrimmästi tästä käynnistä ja laulusta. Olen aiemmin maininnut, että olen hieman hämilläni ottanut vastaan vuodesta vuoteen herrojen ystävyydenosoituksen. Aina tuottaa kuitenkin iloa se, että on säästynyt uuteen auringon aikaan, säästynyt myös näkemään Suomen nuorisoa ja saamaan muistutuksen sen olemassaolosta. Herrat ovat siinä iässä, että auringon palatessa meidän suuntaamme teidän sydämenne täyttyvät pelkästä ilosta ja uudesta elämäntunnosta. Karvas kokemus on opettanut monet – muiden muassa minut – ajattelemaan aikaa, jolloin aurinko palaa kohti sen omiksi sanottuja maita, ja odottamaan tuota aikaa sekä toivoen että peläten, rukoillen Jumalaa, ettei aurinko jättäessään meidät talven yöhön jättäisi jälkeensä hätää ja surua.
Herrojen näkeminen johtaa kuitenkin ajatukset aina kauas vuodenaikojen vaihtelun tuolle puolelle aikaan, joka isänmaalla on edessään vuosien pitkässä saatossa. Tuohon aikaan suuntaa katseensa aina sekoittumattomia toiveita, sekoittumatonta iloa tuntien, toivoo sen tuovan vain hyvää; onhan se riippumaton vuodenaikojen vaihtelusta kuten tässä maailmassa kaikki, mikä kuuluu vain hengen elämään. Toivon ja uskon, että tämä tulevaisuus osoittautuu ajaksi, jolloin isänmaalle koituvat ilonaiheet ovat paljon runsaampia kuin vastoinkäymiset ja raskaammat hetket, joita mikään kansa ei voi elämässään välttää kuten ei yksityinen ihminenkään. Missä määrin tuo ilo on aikanaan sekoittumatonta, tämä taas riippuu siitä, millainen perusta nuoruusvuosina lasketaan, ja paljon, paljon riippuu siitä, millainen perusta luodaan Suomen sivistyneimmälle nuorisolle.
Herrat muistavat Bysantin keisarikunnan historiasta, että kilpa-ajojen katsojien ryhmistä kehittyi valtiollisia puolueita ja että valtakunta vähitellen sortui näiden taistellessa keskenään. Näin tosin kävi aikana, jolloin tuo valtio oli melkein tiensä päässä, jolloin se oli saanut historian lopullisen tuomion. Tuollaiset taistelut eivät kuitenkaan tuota nuorelle kansalle sen suurempaa hyötyä kuin vanhallekaan. Niihin ei pidä kuluttaa nuoruusajan intomielisyyttä. On olemassa vakavampaa huomiota ansaitsevia tavoitteita, tulevaisuudessa on suoriuduttava suuremmista tehtävistä. Niitä on ajateltava; ellei nimittäin aseta elämänsä tavoitetta korkealle, ei tämän elämän kuluessa saa mitään aikaan. ”Päämäärä korkealla”, se antaa voimia toimintaan, se antaa voimia uhrien antamiseen. Isänmaallamme on vielä niin paljon tulevaisuudelta odotettavana, ettei varmastikaan puutu työtä, korkeisiin tavoitteisiin pyrkivää työtä jokaisen sydämelle, järjelle ja tahdolle. Toivotan herroille sitä, mitä erään suurmiehen mukaan ihmisen pitäisi rukoilla: ”Jumala antakoon minulle suuria ajatuksia.” Nämä suuret ajatukset pitävät ihmistä yllä elämän aikana; juuri ne antavat takeet tyydytyksen ja onnen saavuttamisesta hänen omassa elämässään, sillä ne antavat ihmiselle tilaisuuden unohtaa kaikki vähäiset surut ja huolet ja muistaa, että nämä menevät ohi ja että elämä on lyhyt, mutta se, mitä hän suurten ajatusten ohjaamana kykenee saamaan aikaan, elää ja tuottaa satoa ikuisesti, vaikka hänen nimensä unohtuukin eikä kukaan enää pysty kertomaan, mistä tuo hyvä työ sai alkunsa, kuka sitä edisti, kuka sen takia kärsi.
Kunpa herrat siis aina muistaisivat tämän: otettakoon toki osaa hetken vähäpätöisempiinkin harrastuksiin, mutta älkööt nämä saako työntää syrjään sitä suurta asiaa, joka tulevaisuudella on Teitä varten varattuna, työntää syrjään sitä sillä tavalla, että kallisarvoinen päivä kulutetaan hukkaan näihin vähäpätöisiin harrastuksiin ja, kun Te joskus lähestytte suuria asioita, Teiltä puuttuu voimia ja kykyä niiden edistämiseen.
Parempaa toivotusta en voi Teille esittää. Niinpä lopetankin toistamalla sydämellisen kiitokseni teidän hyväntahtoisuudestanne, kun olette ilahduttaneet minua sillä, että olen saanut nähdä teidät, sekä laulullanne.
