Maamiehen Ystävä nro 3, 20.1.1844

Tietoka dokumentista

Tietoa
20.1.1844
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Mikä tieto vanhoilla suomalaisilla oli jumalasta

Niinkuin myöskin pakanat taitavat tietä, mikä oikeus ja kohtuus on, niin on heillä myös aina ollut joku tieto Jumalasta. Sillä sen pakanakin ymmärtää, ettei tämä maailma ole ittiään tehnyt; eikä se ihmisenkän tekemältä näytä. Ja on se vielä merkillinen asia, että he tavallisesti itte ovat kattoneet epäjumalitansa huonoksi ja korkiamman Jumalan päälle uskoneet, vaikka heillä tästä Jumalasta ei ole mitään erinäistä tietoa ollut. Osottaa tämä heidän niinkuin odottaneen sen oikian Jumalan tiedon, jonka laupias Jumala Profetain ja viimmein meidän Vapahtajamme Jesuksen Kristuksen kautta on meille ittestään ilmottanut.

Niin myös vanhoilla Suomalaisilla ennen kuin Kristin oppi heidän mieltä ylösvalaisi, oli monta epäjumalata, joillen he nimet antovat ja joiden teoista he kaikenlaista juttelivat. Mutta näitä korkiampi oli heidänkin mielestänsä itte Jumala, jolla ei muuta nimeä ollut, ja josta ei mitään muuta tietty, kuin että hän oli kaikkein korkein, kaikkivaltias, näkymätöin Jumala. Hänen päälle uskovat Suomalaiset kaikki. Mutta ej tiedä Jumalan palvelusta missään muualla pidettäneen, kuin Bjarman maassa, nykyisen Arkangelin paikoilla, Venäjässä. Nämät Bjarmalaiset olivat Suomen sukua, valda kauppamiehet ja isot rikkaat; josta se tulenee, että vieläkin Arkangelin ja Vuokkiniemen miehet ovat sukkelat kaupan teossa. Siellä nyt sanotaan Viin-joen rannalla olleen pyhä paikka, korkialla pystö-ajdalla piiritetty, ja sen keskipaikassa Jumalan kuva. Täsä uhrasivat ihmiset paljon tavarata, joka maahan kaivettiin, ja yötä päivää erinäiset miehet tätä vartioittivat. Näyttää se uhraaminenkin, että ihmisillä aina on ollut lunastuksen kaipaus, vaikka ei he ole oikiata ja ainoata Lunastajaa tunteneet. Sillä uhrilla he luulivat heidänsä lepyttävän Jumalan vihaa heidän synteinsä ylitte.

Ne epäjumalat, joidenka päälle meidän esivanhimpamme uskoivat, ja joista vanhoissa runoisa puhutaan, näyttävät meidän silmissä melkeen niinkuin väkevät uroot ja isot noidat. Näistä on vanhin ”itte vanha Väinämöinen.” Sitä myös mainitaan Kave-Ukoksi, josta vielä nytkin sanotaan: Ukkosen ilma ja Ukkosen jyrinä. Tämä Väinämöinen oli iso viisas, joka sanoillansa teki, mitä hän vaan tahto, ja erinomattain hän oli hyvä runoilemaan. Sanotaan sitä toisinaan maailman luojaksi, mutta on tästäkin asiasta toinenkin sanoma. Niin tarinojaan, Väinämöinen kerran komialla hevoisellaan rattastaneen meriä myöten. Siinä hänen yksi Lappalainen ampu nuolellaan. Väinämöinen putosi mereen, ja vietiin siellä tuulelta ja aalloilta sinne tänne. Tulipa tänne iso kotka lintu joka pani munan Väinämöisen polven mutkaan. Tässä muna hautui. Kuin Väinämöinen sen siitä puotti, niin se meni kahtia. Toisesta puolesta tuli taivas ja toisesta maa, ja munan sisuksesta aurinko, kuu ja tähet. On se lapsellinen juttu, mutta kyllä kuuluu somalta runossa laulettuna.

Oli Väinämöisellä velimies Ilmarinen. Tämä ei ollut niin viisas kuin veljensä. Mutta oli hän oiva seppä, ettei parempata taida löytyä. Sillä sanotaan hänen takoneen taivaanki kannen, jossa ei suinkan näy yhtään koloa. Puhutaan runoissa paljon Lemminkäisestäkin, joka oli nuori, ilonen ja kaunis mies, ja jota vaimoväki hyvin hyvänä pitivät. Mutta ei se näy olleen Väinämöisen ja Ilmarisen vertainen.

Paitti näitä uskovat vanhat Suomalaiset muidenkin ihmistä ylempäin olennoitten päälle. Niin Kekriä taikka Köyriä luultiin karjan haltiaksi. Tästä vielä pyhäin päivä kututaan Köyriksi, ja monta tapaa löytyy, jolla tänä päivänä karjan hyvin käymistä koitetaan matkaan saattaa. Niin epäuskonen ihminen usiammasti onkin että vielä moni meidän maassa uskoo Veen emännän, Tapiot, Haltiat ja Tuonen Neiton löytyvän, ja näistä lapsilleen puhuu, että nämätkin tuleevat senkaltaisia hullutuksia uskomaan.

Sillä nyt kyllä olisi se hullusti tehty, jos Kristuksen seurakunnan jäsen niitä uskosi. Mutta taisi tästä uskosta meidän esivanhimmille, jotka eivät sen parempaa tienneet, jotaan hyvää olla. Pelkäsi toki pahantekiä Haltioita ja muita, kuin hänellä jotaan pahaa mielessä oli, ja niin kukatiesi jäi monesti paha tekemätä. Ja on se ainakin ilahuttava nähä, ettei he kokonansa olleet Jumalan tiedosta ulossuljetut, mutta uskoivat näkymättömän ja kaikkivaltiaan Jumalan päälle, joka suuresta laupiudestaan ja rakkaudestaan kyllä heidänkin ijankaikkisesta elämästä huolen pitääpi.

 

Kuinka paljon väkeä Suomenmaassa

Suomessa luettiin lopulta vuoen 1841: yksi milliona, neljä sataa kuusikymmentä kolme tuhatta, neljä sataa ja seittemän kolmatta (1 463 427) asukasta.

Kuinka tihiään nämät asuvat, sen ymmärtää seuraavaisesta:

On se tietty, että maata mitataan tynnyrin maan jälkeen. Mutta näitä tulis kovin paljon koko maakunnasa. Sentähden mitatan maa myös nelisnurkalla, jolla on joka kulma kaksitoista tuhatta (12 000 kyynärää pitkä, se on: liki seittemän venäjän virstaa joka kulmalta.1 Semmosta nelisnurkkaa mahtuu Suomenmaahan kuusituhatta kaheksansataa neljäkymmentä neljä (6 844).

Tästä sen nyt havaittee, että joka nelisnurkalla asuu kaksisataa neljätoistakymmentä (214) henkiä. Se on aivan vähän; sillä löytyy niitäki maakuntia joissa asuvat semmosessa neliskulmassa viisi tuhatta (5 000) henkiä.

Puhutaanpa vasta siitä, kuinka itekussakin maaherranläänissä tämän asian kansa on. Tällä kerralla pankoot akat vaan sen soman asian muistoon, että Suomessa löytyy neljäkymmentä viisi tuhatta, sata kaksikymmentä seittemän (45 127) usiampata vaimonpuolta kuin mies väkeä. He luultaan olevan ne pahat akat, joita kylvämäta kasvaa. Mahtaa se Kuopiolaisille olla lohduttava, että näitä on vähemmin Kuopion Maaherran läänissä kuin esimerkiksi Oulun läänissä.

 

Mitä siitä rankista karjalle hyvää on

Sanoo monikin, että viinan poltto on maamiehelle hyödyllinen, sentähen, että mukama se rankki olisi niin hyvä eläville syöttää. Ovat ennen aikaan oppineetkin siinä tuumassa olleet. Mutta nykyisempään aikaan ovat tulleet paremmin asian perille ja ei sitä enään epäile kukaan taitava mies, että kuin elo rankiksi tehään, niin se on melkeen yksi kaikki kuin sen panisi märänemään, ja että sillä tavalla ei taida elatus lisäyntyä eikä parata.

Tietään se vielä, että rankissa on ätikkata, mitä happaisimpata juomista mailmassa löytyy, jolla ittensä saattaa ihminenki tyyni pilata, kuin sitä paljon juopi. – Niin on myös joka emäntä sen havannut, ettei niiden elävitten suolet, joillen paljon rankkia on annettu, taho kestää makkaroitakaan tehä. Ja on kyllä ymmärrettävä, ettei se elatus saata eläimille hyvä olla, jota ei suoletkaan kestää vastaan ottamaan.

Mutta taitavat emännät sanoa: ”Kuin lehmät saavat rankkia, niin he syövät paremmin olkia ja siitä sekä lihovat että lypsävät.”

Kyllä se on tosi hyvä emäntäni. Mutta katoppas, minkäläinen se maitosi on. Siniseltäpähän näyttää; ja semmosta maitoa paljon saapi, kuin kaivosta pönttöönsä lisää panee. Niin se on lihanki kansa. Talia ei löydy lehmästäs, kuin sitä lahtiin viet, ja liha on paisunut mutta ei ole sitä raskaammaksi tullut, eikä anna sitä enemmän elatusta ihmiselle. Ei ole ees siasta mihinkään, kuin se rankilla elätetään, sillä läski tulee siitä veteläksi ja huonoksi.

Ja se vielä pahin asia on, että siitä rankin syöttämisestä tulevat elävät vuosi vuodelta pienemmäksi ja huonommaksi. Tätä ei mahda talonpoika niin paljon havata, koska hänellä tavallisesti ei ole kovan paljon rankkia antaa elävilleen. Mutta isoissa herrain kartanoissa sen paremmin havaittee. Näihin tuodaan isoja ja hyvin lypsäviä ulkomaan lehmiä, rankkia niille syötetään aamusta iltaan saakka, mutta heidän vasikkansa tulevat pieniksi, ja kymmenkunta vuoen perästä ei niistä isoista lehmistä tiedä kukaan enään mitään.

Niin on rankki eläville melkeen samasta verosta kuin viina ihmisillen. Tulee ihmiselle viinasta hyvä ruan halu ja kuin sitä paljon juopi, niin posketkin paisuvat, mutta ei se miestä väkevämmäksi tee. Samaten rankki tekee lehmiä halullisemmaksi syömään huonompatakin ruokaa. Sentähden myös silloin mielellään olkia syövät. Mutta niinkuin elo on ihmiselle leipänä hyödyllisempi kuin viinana, niin on myös jauhona eläville parempi kuin rankkina.

Kyllä syövät lehmät olkiakin kuin niitä vaan lämpymällä vedellä kastaa ja jauhoja päälle panee sen verran mikä myös rankista löytyy. Vaikka se ei suinkaan ole paras neuvo että eläviä paljon olella syöttää. Huonoksi he siitä tulevat lypsämään ja sonta siitä ruuasta on huono ja pellolle kelpamatoin. Parempi keino se sitten on, että heitä elättää potaatilla. Sillä ei mikään elatus tule näitä helpommaksi. Mutta tästä asiasta on Maamiehen ystävän mielessä vielä kerran erittäin jutella.

 

Kuinka viisas mies lapsensa kasvattaa

Tämä ei ole isoin oppineitten mutta yxinkertasen talonpojan neuvo. Hän oli jo niin vanha mies, että hänellä oli kaksitoistakymmentä täysiikäistä lasta ja iso joukko lapsenlapsia, ja nämät kaikki elivät Jumalan pelvossa ja olivat ahkerat työhön ja kaikella lailla hyvän tapaiset.

Niin tuli uusi pappi seurakuntaan. Kuin hän tuli tuntemaan tätä vanhaa Vaaria, hänen sukunsa ja heidän elämätä, niin hän kerran äijältä kysy: ”Kuinkas oletta vaari ittiännä käyttäneet lapsianne ylöskasvattaissa”?

Ukko (vastaten): Ei se asia vaikia ole, kuin vaan ensimmäisen lapsen hyvästi ylöskasvattaa. Jälimmäiset kyllä sitten kasvattavat ittensä.

Pappi: ”Kuinka se on ymmärrettävä”?

Ukko: Se on asia semmonen, että lapset kyllä toinen toistansa ylöskasvattavat. Vanhimpain ei tarvitte muuta kuin pitää heitä silmällä.

Pappi: ”Olis se minulle opiksi, jos tahtositte tämän keinon vähän tarkemmasti selittää”.

Ukko: Lasten ylöskasvattamisen kansa on asia niin, että sen helpommasti tekee kuin selittää. Matti tuossa ompi meidän vanhinpoika, ja Eva vanhin tytär. Näitä me ylöskasvatimme Jumalan pelvosa ja hyvisä tavoisa, pidimme heitä lukemaan ja ittiänsä siistinä pitämään, niinkuin olivat vanhimpamme meidänkin kansa tehneet. Jumala heitä siunatkoon! – Kuin nyt usiampia lapsia tuli, poikia ja tyyttäriä, niin aina sanottiin: ”Matti kato veliäs”! ”Eva kato sisartas”! – Mutta lapset ovat niinkuin marakatit, että, mitä he näkevät toisten tekevän, sitä he myös ittekkin tekevät. Niin ne toiset kaikki tulivat yhenlaisiksi kuin ne ensimmäisetkin.

Mutta vielä siinä on toinen asia, että myös vanhimpain pitäis niin elämän, kuin he lapsensa elämään neuvovat. Sillä heidän käytöksensä ja esimerkkinsä ovat paljon paremmat lapsia opettamaan kuin kaikki muut opit ja neuvot.

Ja kolmanneksi se on lapsia ylöskasvattaissa kaikkiin tarpeellisin asia, että Jumala tähän antaa siunauksensa (niin sanoten kohotti äijä lakkiansa). Kyllä se myös aina Jumalan armosta lähellä on, kuin ihminen siihen turvaa ja ahkerasti velvollisuudensa tekeepi. Tätä parempaa selitystä minä en taida teille antaa.

Tähän vielä Maamiehen ystävä sanoopi: Jos et tiedä mitenkä lapsia ylöskasvatetaan niin mene johonkuun taloon, jossa tiedät isäntäväen jumalalliseksi, rehelliseksi menoissaan ahkeraksi työssään ja puhtautta rakastavaksi, ja katto, kuinka siellä lapsen kansa käytetään.

 

–––––––––––––––

Pietarista mainitaan että Hänen Kejsarillinen Korkeutensa Cesarevitsch ja Isoruhtinas Valtakunnan Perintö Ruhtinas Aleksanderi, joka Hänen korkian Puolisonsa kansa oli käynyt Darmstadtissa Saksan maalla tämän korkian puolison vanhempaita kahtomassa, sieltä on lähtenyt takasin tulemaan 2:na päivänä tässä kuussa.

Sicilian saaressa Keskimeressä on Etna niminen korkia vuori, joka ennen aikaan usiammasti heitti ulos tulta ja palavaa liekkiä. Sitten tämä vuori kauan aikaa lepäsi. Mutta toissa vuonna lopusta vuotta se taas rupeisi tulta oksentamaan. Nyt taas viime Marraskuussa tähän vuoreen tuli viisitoista isompata ja pienempätä reikää, joista tuli leimahti ylös. Kymmenen näistä reijistä olivat niin lähellä toisiaan, että niistä tuli yksi ainua iso reikä. Ja tästäkö sitten tuli tulta ja liekkiä ja poroa vallaton paljous. Tämä poro ja liekki semmoisesta vuoresta on sulattua kiveä, joka juoksee niinkuin sulanut vaski. Niin myös se nyt virran tavalla kulki vuoren kupeita alaspäin, polttain pellot ja niityt ja metät. Ja on se kaikkiin surullisempi asia, että siinä ovat 130 ihmistä myös henkensä jättäneet.

Kuopion isot markkinat nyt ovat loppuneet. Väkiä ei ole ollut niin paljon kuin monasti muina vuosina. Ei ole talonpoikakaan saanut paljon maksoa tavaroistaan. Muikkuja on myöty ruplaan ja yhteen ruplaan kahteenkymmeneen kopeikkaan. Aivinata on saatu kaikkein huonompata viiellätoista kopeikalla ja parempi on maksanut 20 taikka 23 kopeikkaa. Tali on myös nyt halpana ollut, koska on täytynyt maamiesten heinän ja oljen puutteessa karjansa tappaa. On sitä myyty 4 ruplaan 50 kopeikkaan ja vielä halvemmallakin. Mutta voista taasen on maksettu aina kaheksaan ruplaan. Jyviä ei vielä taho kukaan paljon ostaa, sillä rahan tarpeessa on vähän ittekukin. Ei taida Maamiehen Ystävä väärin sanoa, jos sanoo rukiin olevan 18 ja ohran 14 ruplan hinnassa. Se on ymmärrettävä asia, että tässä kaikki hinnat ovat laskettu paperi rahassa.

  • 1. Tämä kututaan myös nelisnurkanen penikulma, sentähden että kulman pituus tekee Saksalaisen penikulman. Ruottalainen ompi kuusi tuhatta kyynärätä pitempi.

Vertailu