Viittaamme tätä aihetta käsittelevään artikkeliin lehden tammikuun numerossa vuonna 1857, sivu 20.
Tarkoituksemme on muutamalla lisätiedolla kiinnittää huomiota siihen ja alamme siksi julkaista tässä lyhyitä käännöskirjoituksia, jotka aikanaan ovat olleet luettavana Augsburger Allgemeine Zeitungissa.
Pidämme varmana, että jokainen ajatteleva ihminen mielihyvin myöntää:
1. Että hellä ja säälivä luonteenlaatu voi joskus koitua ansaksi inhimilliselle heikkoudelle; mutta että sen puute on varma lähde sortoon, rikokseen ja kurjuuteen.
2. Että jos sellaista luonteenlaatua ei juurruteta lapseen, se puuttuu koko elämän ajan.
Näille kokemussäännöille eläinsuojeluyhdistykset perustavat toivonsa siitä, että ne voivat vaikuttaa jalostavasti yleiseen sivistykseen. Sillä
3. Lapsi voi harjoittaa julmuutta vain suhteessa luontoon ja totuttautua piittaamattomaksi aiheuttamaansa kärsimystä kohtaan, minkä vuoksi
4. Tapa tuntea sääliä vähäisimmänkin elävän olennon hätää ja kipuja kohtaan vaikuttaa voimakkaasti lapsessa syntyvään myötätuntoon myös inhimillistä kärsimystä kohtaan ja saa hänet inhoamaan sen aiheuttajaksi joutumista.
Edelleen, vaikka kuten sanottua varttuneempien paatunutta tuntoa tuskin millään tavoin voidaan pehmittää muuten kuin tilapäisesti, he harjoittavat eläimiä kohtaan paljon ajattelematonta julmuutta, jonka syynä ei ole paatuminen. Siksi mainitut yhdistykset pyrkivät
5. Puhein ja kirjoituksin saamaan kaikkien yhteiskuntaluokkien ihmiset kiinnittämään huomiota kaikkeen sellaiseen eläinten kohteluun, joka aiheuttaa niille turhaa kärsimystä, koska sellainen kohtelu pitää yllä mielen raakuutta ja esimerkkinä vaikuttaa sen jatkumiseen tulevissa sukupolvissa.
Koska sellaisia tapoja ei helposti hävitetä, yhdistysten ei mielestään tule vaikuttaa vain vakaumuksen tietä, vaan myös
6. Toimimalla lainsäädännön ja poliisivalvonnan hyväksi, jotka estävät ja rankaisevat eläinten rääkkäämisestä.
Olisi todella kohtuullista vaatia eläimille myös oikeutta, niin ettei niistä kevytmielisesti tehdä ihmisen raakuuden kohdetta ja purkuväylää hänen intohimoilleen. Yhdistykset näkevät asian myös tältä kannalta, mutta haluavat nimenomaan jättää sen täysin sivuun, jotta eivät aiheuttaisi väärinkäsitystä niiden varsinaisesta tavoitteesta, jonka suhteen niiden yleisenä oppina voidaan katsoa olevan: ”ihmisen on oman jalostumisensa vuoksi pidättäydyttävä eläinten rääkkäämisestä”.
Tri Perner on asian innokas ajaja. Satunnaisen liioittelun vuoksi ei pidä sivuuttaa jaloa ja hyödyllistä hänen ja yhdistysten pyrkimyksissä. Sellaista liioittelua on itse otsikko siinä kirjassa, johon hän on koonnut mainitut sanomalehtikirjoitukset. Se on: ”Über die Hauptgebrechen der Erziehung”.
