Niiden monien syiden rinnalle, jotka viime vuosina ovat aiheuttaneet maallemme tappioita ja vaikeuksia, on nyttemmin tullut erittäin huono vaihtokurssi.
On tosiasia, että suomalaisen kauppiaan ulkomaan kurssiin vaikuttaa kyseinen kurssi Venäjällä. Ilmeistä on, että tämän aiheuttavat yhteinen rahayksikkö ja vaihtokaupan vähäisyys omassa maassa.
Olemme aikaisemmin tässä lehdessä yrittäneet tehdä selväksi sen, mitä kukaan ei muuten tiettävästi epäile, nimittäin että niin kauan kuin Suomen Pankki vaihtaa setelinsä Pietarissa, on Suomen setelirahan lähettäminen sinne sama asia kuin hopean vienti.
On myös tunnettu asia, että kaikkina aikoina on tehty merkittäviä ulkomaanremissejä Pietarin ja joiltakin osin Riian kautta. Kun vuoden 1857 rahakriisin seurauksena ulkomaanluotto äkkiä lakkasi, oli väistämätöntä, että syntyisi laajamittaista remittointia. Suomen Pankin lainaamasta 2 ½ miljoonasta lienee varsin pieni osa todella tullut maahan. Suurin osa on epäilemättä mennyt suomalaisiin kaupan remisseihin, nimittäin sillä tavoin, että Pietarissa on saatu nostaa rahat Suomen Pankin diskonttaamista suomalaisista arvopapereista, tekaistuista velkakirjoista ja pankin välittämistä tavarahypoteekkilainoista
On toki luultavaa, että vaikkeivät Pietarin vekselimarkkinat olisi olleet avoinna suomalaisen kaupan ulkomaanvekselien tarvetta varten, olisi tätä nykyä kurssi silti ollut epäedullinen. Vastaavasti on vekselien kysyntä Suomesta omalta vähäiseltä osaltaan vaikuttanut kurssin nousuun Pietarissa.
Emme kykene arvioimaan kaikkia vaikuttavia seikkoja; mutta yksinkertainen syy kohonneeseen kurssiin on, että nyt pyydetään paljon ulkomaanvekseleitä, mutta annettavissa on vähäinen määrä, toisin sanoen että velat ulkomaille ovat suuremmat kuin saatavat.
Jos siis hopeaa ja kultaa saa viedä, on kurssin nousulla tietty rajansa. Kun se on saavutettu, on nimittäin edullisempaa maksaa metallin kuljetus ja vakuutus kuin ostaa vekseli.
Venäjällä vaihdetaan yhtä vähän kuin tässä maassa hopeaa valtionpankin seteleihin. Siellä, kuten täälläkin, tapahtuu niin vain vähäisinä määrinä vaihtorahaa tarvittaessa. Tällä seikalla on siellä syynsä, ja olemme yhtä vähän halukkaita kuin kykeneviä niitä arvioimaan.
Mutta koskaan emme ole voineet vakuuttua siitä, että sen kummemmin Suomella kuin Suomen Pankillakaan olisi vähäisintäkään etua, mikäli se ei esteettä vaihtaisi hopeaa. Maamme ei tässä suhteessa mielellään voi tehdä toisin kuin muut maat. Tosiasiassa pankki antaa hopeaa, kun se lunastaa seteleitään Pietarissa. Sillä kun venäläisten setelien (joita tässä suhteessa voidaan pitää ulkomaanvekseleinä) saatavuus ehtyy, tarvitaan silti hopeaa. Pankkihan voi, niin kuin se on tehnytkin, tilapäisesti selviytyä lainan avulla. Voi käydä niin, että kun se on maksettava takaisin, on jälleen saatavissa vekseleitä ja venäläistä setelirahaa, eli maan saatavat ulkomailta ovat velkoja suuremmat. Mutta jos asia ei ole niin, täytyy laina maksaa hopealla. Sanotaan, että hopean agio [määrä jolla rahan kurssiarvo ylittää nimellisarvonsa] Moskovassa on tällä hetkellä 9 %. Jos takaisinmaksun aikaan vallitsee sellainen suhdanne, voisi pankki toki hyötyä siitä, vaihtaa hopeansa ja maksaa papereina. Mutta välttämättömyys säilyttää säädetty suhde valuutan ja setelirahan välillä tekee mahdottomaksi sellaisen spekulaation. Suurempien rahamäärien maksamiseksi on ostettava hopeaa, toisin sanoen vähennettävä kotimaisten arvopaperien diskonttausta ja lainausta, koottava vekseleitä ulkomailla ja hankittava niitä vastaava määrä hopeana, eli, mikä on sama asia, pidettävä hopea pankissa ja maksettava laina tuollaisilla vekseleillä.
Asia olisi täsmälleen samoin, jos hopeaa vaihdettaisiin pois ja vienti sallittaisiin, paitsi että pankilla pitäisi aina olla hopeavaranto yli säädetyn minimimäärän – ja että Pietari ei olisi välttämättä vaihtopaikkakunta, eikä ulkomaankurssi olisi riippuvainen Venäjän kauppa- ja rahaoloista.
Tämä hopeanvaihtoliike ei juuri enää voi olla muuta kaupankäyntiä sidotumpaa. On ostettava hinnan ollessa halpa ja myytävä sen ollessa kallis, sehän on sääntönä siinäkin. Hopeahan ei seteleitä liikkeelle laskevassa pankissa voi koskaan tulla kalliimmaksi pois vaihdettaessa. Mutta setelit, joihin se vaihdetaan, voidaan tehdä kalliimmiksi, toisin sanoen voidaan nostaa diskonttokorkoa; samoin tulee ostaminen edulliseksi kurssin ollessa alhainen ja näin ollen itse ostovälineen ollessa edullinen.
Pankki voi hopean sijasta säädetyn määrän ylittävältä osalta hankkia itselleen hyviä ulkomaisia valtion arvopapereita, joita voidaan tarvittaessa käyttää joko otetun luoton kattamiseen tai hopean ostoon, mikäli sellainen on edullisempaa. Kymmenkunta vuotta sitten Venäjän valtionpankki osti Ranskan valtionpankilta suuren määrän Ranskan valtion arvopapereita, ja viimeisimmän kriisin aikana, jos emme väärin muista, lainasi Englannin pankki Ranskan pankilta merkittävän summan kultana. Emme tiedä, mitä käytäntöä erinäisissä olosuhteissa noudatetaan ja mitä on pidettävä tärkeimpänä. Olemme vain halunneet lyhyesti näyttää, mihin hopean vaihtoa tarvitaan ja miten se voi tapahtua ilman pankille koituvia menetyksiä.
Vaihtotarve voidaan myös joiltakin osin tyydyttää ja hopean kysyntää vähentää siten, että pankki ottaa luottoa joillakin Euroopan merkittävimmistä vaihtopaikkakunnista.
Juuri sellaisen luoton kattamiseksi voivat ulkomaiset valtion arvopaperit olla suureksi hyödyksi.
Suomessa kauppa ei ole senkaltaista, että täällä olisi koskaan odotettavissa mitään suoranaista kullan ja hopean tuontia, niin että jalometalleja tarjottaisiin pankkiin kolikkojen lyöntiä tai lunastusta varten. Hopean hankkiminen jäisi aina pankin huoleksi. Mutta näin on asia myös Ruotsissa ja monissa muissa maissa, joissa hopean vaihto silti tapahtuu täysin esteettä.
Kurssin ohjaamisella on Ruotsin kuten myös meidän entisen pankkilaitoksemme historiassa huono kaiku. Kun ns. vapauden aikana pankki antoi lainaksi suuria määriä seteleitä, kasvoivat kulutus ja tuonti, ja ulkomaisen rahan kurssi nousi. Kurssin ohjaaminen sillä tavoin on turmiollista ja mahdotonta. Mutta kun korko nousee samaa tahtia kuin hopea poistuu pankista, ohjaa hopean vienti kurssia, ja koron nosto vähentää antolainausta, kulutusta ja tuontia, jolloin kurssi edelleen laskee.
Kysymyksessä ei ole mikään pieni tappio. Liikemies, joka on sijoittanut suuren osan pääomastaan kahvi-, puuvilla- tai raakasokerilastiin tai manufaktuuritavaroiden tilaamiseen, näkee tavaran äkkiä kallistuvan kurssinmuutoksen seurauksena 25–30 prosenttia, jolloin hän häviää tällaisessa tuonnissa kahden tai kolmen vuoden mahdollisen kauppavoiton. Mutta jos hän on tehnyt tilauksensa enemmän tai vähemmän luotolla, voi sellainen kauppa viedä hänet perikatoon, koska hän joutuu maksamaan esim. kolmen kuukauden korkoa 1 1/4 prosentin sijasta 31 1/4 prosenttia.
Jos tuonti ja vienti olisivat tasoissa, saataisiin ulkomailta takaisin se mitä sinne maksamalla menetetään, ja yhden tappion korvaisi toisen voitto. Mutta paitsi että kansallinen hyvinvointi joka tapauksessa menettää siinä, että joukko aikaisemmin sen kohentamiseksi tarmokkaasti toimivia yksilöitä heitetään nyt ulos toimintansa piiristä, on vienninharjoittajan varsin pian pakko alentaa tavaransa hintaa kurssista saamansa voiton mukaan. Voi sitä paitsi käydä niinkin, että kurssi ei viejän periessä saatavansa enää tai vielä ole sama kuin silloin, kun tuojan on maksettava velkansa. Ja yleensä on pidettävä viisaana, että maa ei altista itseään hyvinvointinsa vaihteluille, joista se ei kykene itse päättämään.
Tarkoituksemme ei ole ollut sanoa, että mielestämme olisi äärimmäisen helppoa saattaa maamme kauppa Venäjän kurssivaihtelujen ulkopuolelle. Suomen voisi olla helppo huolehtia sellaisissa kauppatoimissa itse itsestään, vieläpä suureksi edukseen. Mutta, kuten saksalainen sananlasku sanoo, siitä on huolehdittu, että puut eivät kasva taivaaseen asti.
Kyseisessä tapauksessa este voidaan käsittää seuraavasti. Jos pankista olisi helppo saada hopeaa, ja tämän seurauksena tuleva pankkiiri voisi myydä vekseleitä Helsingissä halvempaan kurssiin kuin se mihin ne on noteerattu Pietarissa, niin silti jokainen suomalainen vienninharjoittaja, jolla on rahaa saatavana ulkomailta, olisi kyllin viisas myydäkseen vekselit Pietarissa, jossa hän saa niistä paremman hinnan. Suomalainen pankkiiri ei siis koskaan saisi ostaa vekseleitä, vaan ainoastaan myydä niitä. Mutta on myös uskottava hänen olevan niin viisas, että jos hän voi asettaa ulkomaanvekselin, niin hän myy sen siellä, missä siitä maksetaan parhaiten – siis myöskin Pietarissa. Suomen pankkilaitos voisi ehkä toimia avokätisemmin, asettaa vekseleitä ja myydä niitä paikan päällä kurssiin, joka tekee vekseliremissin hieman edullisemmaksi kuin hopean viennin. Mutta silloin keinottelijat varmasti ostaisivat sen vekseleitä ja myisivät niitä voitolla Pietarissa, toisin sanoen: vekseliä tarvitseva venäläinen kauppias antaisi ostaa niitä täällä. Suomen Pankki saisi huolehtiakseen paitsi Suomen, myös Venäjän vekselien tarpeesta, mikä olisi yhtä lailla mahdoton kuin tarpeetonkin uhraus, varsinkin kun pankki yksityisen pankkiirin tavoin ei koskaan saisi ostaa vekseleitä halvempaan kurssiin kuin Pietarissa vallitsevaan.
Tämän kaiken syy olisi ilmeisesti se, että venäläinen seteliraha käy Suomessa samasta kuin suomalainen. Jos täällä olisi käypää ainoastaan suomalainen seteliraha, ei suomalaisten laskuun ostettaisi eikä myytäisi vekseleitä Pietarissa enempää kuin mitä näiden maiden välinen tavarakauppa vaatisi. Edellytämme tällöin, että Suomen Pankista vaihdettaisiin hopeaa, ja että pankki olisi lakannut vaihtamasta suomalaisia seteleitä Pietarissa.
Onko nykyoloissa mahdollista aloittaa hopean vaihto Suomen Pankista, mistä suomalainen vekselikauppa oikeastaan riippuu, sitä emme uskalla sanoa. Tämän kysymyksen kohdalla on tapana lyhyesti mainita, että pankin hopea silloin menisi nopeasti Venäjälle. Asiaa pohdittaessa huomataan, että koska Suomen Pankki ei voi lunastaa hopealla muita kuin omia seteleitään, olisi seurauksena katsottava olevan suomalaisen ja venäläisen setelirahan välinen agio, joka suunnilleen vastaa paperin ja hopean välistä agiota Venäjällä. Kokemus taas osoittaa, että koska ruplat ovat lähes kokonaan kadonneet liikkeestä Suomessa, ei kuitenkaan agio hopeaan ole täällä tullut vielä ajankohtaiseksi, ainakaan yleisemmin. Mutta jos joku olisi onnistunut keräämään sitä suurehkon määrän, niin hän ei kaiketi laiminlöisi hankkia siitä voittoa; sillä muutenhan ei olisi mitään syytä, miksi hopea katoaisi liikkeestä. Kultarahaa, jonka aina lasketaan kasvavan arvossaan 3 %, kuuluu nyt vaihdettavan 9–12 % kalliimmalla. Tällä kohden käyvät suomalaiset ja venäläiset paperit samasta, joten ensiksi mainitun arvo on siis todella laskenut, vaikka Suomen Pankin asema ei antaisi siihen pienintäkään aihetta. Mihin tämä putoaminen päättyy, sitä ei kukaan kuulu osaavan tarkoin ennustaa. Kuitenkin on selvää, että suomalaisen setelirahan luotto ei nyt riipu pelkästään sen joka suhteessa varmoista pääomarahastoista, vaan myös venäläisen setelirahan luotosta. Tämä on erityinen asiaintila, joka ansaitsee tulla huomioiduksi.
Venäjän kanssa käytävän kaupan tullimääräyksistä maalle koituneita haittoja on ollut mahdollista korjata. Näistä haitoista suurin on ollut Suomen valtion finansseihin kohdistunut uhka, kun niin tärkeitä kulutustavaroita kuin tupakkaa, sokeria ja teetä ei ole voitu verottaa vain sen finansseja silmälläpitäen, ja kun yleensäkin on maahan voinut tulla tavaraa Venäjän kautta ilman Suomen tullimaksua. Näyttää siltä kuin rahasuhteet vaatisivat samanlaista reformia. Vaikuttaa todennäköiseltä, että jos valtion ja pankin kassoissa otettaisiin vastaan vain suomalaista rahaa, voitaisiin hopeaa vaihtaa vaaratta. Tällä hetkellä sellainen rajoitus ei koskisi mitenkään erityisen suurta määrää maassa kiertäviä venäläisiä seteleitä, koska vain pienet venäläiset setelit ovat liikkeessä yleisiä, niin että jopa venäläinen kymmenen ruplan seteli kuuluu olevan varsin harvinainen näky. Tähän liittyen toivotaan maassamme uskoaksemme yleisesti, että Suomen Pankki laskisi liikkeelle yhden ruplan seteleitä, jotka olisivat hopearuplien kadottua päivittäiselle liikkeelle välttämättömiä, puhumattakaan siitä, että sellaisten pikkusetelien kierrosta saatavan voiton tulisi mieluiten koitua maan omien finanssien hyväksi.
J. V. S.
