Sanoma- ja aikakauslehdet ovat kiistatta kauppatavaraa, niiden julkaiseminen ainakin jossakin määrin taloudellisen voiton tavoittelua.
Niinpä ei voida vaatia, että postin virkamiesten pitäisi ilmaiseksi toimia välittäjinä niiden myynnissä tai että niitä olisi valtion kustannuksella kuljetettava ilmaiseksi paikkakunnalta toiselle.
Ne eivät kuitenkaan ole pelkästään tavaraa.
Kaikkien sivistyskansojen keskuudessa on edistetty kirjallisuuden, myös lehtien muodossa julkaistun kirjallisuuden levittämistä. Kirjaa tai lehtijulkaisua ei ole asetettu samalle viivalle kankaankaistaleen tai tapettirullan kanssa. Näin ei ole menetelty, koska tietämyksellä ja valistuksella on katsottu olevan kaikille kansoille enemmän arvoa kuin ruumiillisten tarpeiden täyttämisellä. On oivallettu, että luonnollinen pakko ajaa ihmisen kuten eläimetkin hankkimaan välineet näiden tarpeiden tyydyttämiseksi, mutta ihmistä on kannustettava hankkimaan tietoa. Ja jokainen tehtävänsä oikein ymmärtänyt hallitus onkin arvioinut asiakseen tarjota kansalle välineitä, joiden avulla valistusta saadaan.
Suomen postilaitoksen lehtienkuljetustaksan perusteella pitänee kuitenkin päätellä, ettei Suomen hallitusvalta tunnusta olevansa mitenkään velvollinen toimimaan tuolla tavalla.
Tämän lehden (Litteraturbladetin) vuosikerta painaa 1 3/4 naulaa [runsaat 700 g].
Jos vuosikerta lähetetään postissa tavarana mille tahansa paikkakunnalle Suomessa, postimaksu on 20 hopeakopeekkaa. Postilaitos perii kuitenkin postimaksua 45 kopeekkaa. Hallitus voi arvioida lehden kyvyn valistuksen levittämiseen miten vähäiseksi tahansa. Tosiasiat ovat tosiasioita. Valtiovalta kuljettaa Litteraturbladetin painoisen kankaanpalan hinnalla, jota se korottaa 125 prosenttia kuljettaakseen lehteä.
Sanomia Turusta -sanomalehden tilaushinta on 50 hopeakopeekkaa. Postilaitos kuitenkin korottaa tätä hintaa 27 ½ kopeekan verran eli 52 ½ prosenttia! Ei ole olemassa mitään tavaraa, jonka kauppaaminen kestäisi yhtä suuret lähetyskustannukset ja myyntiprovision. Postilaitos on nähtävästi halunnut kokeilla, paljonko kirjallisuuden myynti ehkä pystyy kestämään. Ja voi ihmettä! Se ei ole todellakaan onnistunut lyömään hengiltä tuota pientä suomenkieliselle rahvaalle tarkoitettua lehteä. Mutta mitäpä merkitsevät muut tämän rahvaan taakaksi pannut verot verrattuna tähän sille suunnatun valistuksen verottamiseen?
Näitä tosiasioita ei voida kiistää millään todistelulla. Niille ei voida löytää vastinetta maailmalta mistään. Postilaitoksen lehtienkuljetustaksasta voitaisiin vetää esiin monia samantapaisia tosiasioita. Edellä esitetyissä saattaa kuitenkin olla kylliksi.
Tällaiset tosiasiat eivät ole minkään maan hallitukselle kunniaksi. Hallitus on aina alttiina tällaisille arvostustaan alentaville tahroille, jos se harkitsemattomasti kuuntelee ehdotuksia, joista rakkaus tietämiseen ja valistukseen on kaukana.
II [nro 1, tammikuu 1863]
Meitä ilahduttaa havainto, että sanomalehtien postitaksasta kirjoittamamme rivit ovat herättäneet siinä määrin huomiota, että niihin on Finl. Allm. Tidningissä vastattu peräti kahdella viran puolesta esitetyllä vastineella.
Maan sanomalehdet ovat jo kaksi vuotta valittaneet mainitusta taksasta minkään merkin osoittamatta, että sen asianomaiset aikaansaajat ovat tunteneet mitään huolta siitä, että nämä hyvin perustellut valitukset heikentävät hallituksen nauttimaa arvostusta.
Yhdessä kohdassa olemme erehtyneet. Olemme uskoneet, ettei kerta kaikkiaan missään muussa maassa kuin Suomessa makseta säännöllisesti ilmestyvän julkaisun lähettämisestä 125 pros. enemmän kuin tavaran lähettämisestä eikä missään muualla ole mahdollista, että lehden postimaksu on 52 ½ (po. 55) prosenttia sen tilaushinnasta. Viimeksi mainittu tilanne vallinnee kuitenkin myös Ruotsissa, jossa pienin lähetysmaksu kuuluu olevan 1 riikintaalari 50 äyriä ja halvimpiin kuuluva lehti voi joutua maksamaan lähettämisestä vielä suuremman osuuden tilaushinnasta. Vastineiden lähettäjät eivät ole kuitenkaan esittäneet todisteita siitä, että me olimme tehneet mainitun virheen.
Toinen heistä, A. B–n [A. Boisman], haluaa todistaa, että Litt.bladet lähetetään postitse ”yhtä halvalla” kuin mitkä tahansa kauppatavarat. Hän päätyy tähän tulokseen sillä tavalla, että hän laskee 10 vihkon lähettämisen paketissa samalle paikkakunnalle maksavan 17 ½ kopeekkaa, siis seitsemäntoista kopeekkaa postimaksuna ja tilausten vakuutusmaksuna sekä ”paketoinnin, sinetöinnin, tilaajalistan, postilähetysluetteloon merkitsemisen ym.” aiheuttamiin kuluihin.
”Vakuutettava” tilaushinta on 10 vihkolta 2 ½ ruplaa. Vakuutusmaksu siitä on 1 kop. Postinkuljetusmaksu on, koska tiettävästi 30 ruplaa voidaan lähettää luodin painoisessa kirjeessä, 5/6 kop. Paperisarkin puolikas kääreeksi ½ kop., kaksi kyynärää purjelankaa arvioitakoon 1/5 kopeekaksi (sinetöintiä ei tarvita). Tilaajalista 1 kop. Summa 3 19/30 kop. Postilaitoksen hyödyksi jää vielä 13 13/15 kopeekkaa postilähetysluettelon 2 riviä varten ”ym.” tarkoituksiin. Postinhoitajan palkkio, josta emme ole puhuneet ja jota ei mistään tavaralähetyksestä makseta, merkitsee lisäksi 8 1/3 kopeekan erää.
Tällaisella laskelmalla tämä ins. A. B–n saa Litteraturbladetin lähettämisen ”yhtä halvaksi” kuin samanpainoisen tavaralähetyksen postittamisen. Vaikka 10 vihkoa painaa yhteensä vähemmän kuin 1 ½ naulaa, maksetaan tällöin kuitenkin täydestä 2 naulasta eli 20 kopeekkaa.
Toinen vastineen kirjoittaja, ins. G. [U. L. Godenhjelm], hakee vauhtia kauempaa. Hän tähyää kokeeksi Ranskaan – mutta siellä postimaksun havaitaan olevan ”paljon huokeampi” kuin täällä Suomessa. Häntä houkuttelee tutustuminen Englantiin; sielläkään hän ei silti onnistu. 4 unssin painoisesta lähetyksestä maksetaan 5 pennyä. Litteraturbladetin vuosikerta painaa suunnilleen 20 unssia. Lähettäminen siis maksaisi Englannissa 5 pennyä eli 13–14 kopeekkaa vuosikerralta. Meidän postimme tyytyy nelinkertaiseen maksuun eli 55 kopeekkaan.
Mutta entä Preussi – sieltä hra G. onnekseen löytää mallin. Siellä postilaitos ansaitsee lehtien kuljettamisesta 80 000 taalarin ”nettotuoton”! Tähän meidänkin maamme postilaitos haluaa päästä. Meidän erinomainen lehtien postitusjärjestelmämme kuuluu olevankin Preussin mallin mukainen.
Miten paljon Preussissa sitten maksetaan? 25 prosenttia tilaushinnasta. Meillä sen sijaan maksetaan jopa 55 prosenttia. Todiste: Sanomia Turusta -lehden lähetyskustannukset = 27 ½ kop., kun tilaushinta on 50 kop.
Totta on: Litteraturbladet joutuisi mainitun preussilaisen taksan mukaan maksamaan 75 kop. Mutta sovelletaanko tätä taksaa myös kuukausijulkaisuihin? Emme usko, että edes Preussin nykyinen hallitus käyttäisi noin raakoja otteita.
Emme halua puhua molempien herrojen puheenvuoroissa ilmenevästä valistuksen rakkaudesta. Toinen heistä, A. B–n, riemuitsee taidostaan veloittaa kääreestä ja sinetistä ”ym.”, siitä, että lehtiä saa lähettää yhtä halvalla kuin tavaroita! Toinen, G., julistaa yhtäläisesti riemuaan siitä, ettei Suomen talonpoikaparkojen valistuksenjanoa ole voitu lamauttaa sillä, että postilaitos on kasvattanut sen tyydyttämisen kustannuksia ottamalla tilausmaksusta 55 prosenttia!
Seuraavassa numerossa – ja monissa myöhemmissä – osoitamme herroille huomaavaisuutta kertomalla aiheesta tietoja ja esittämällä siitä mietteitämme, joita emme tällä kertaa voi tilasyiden takia lisätä.
III [nro 2, helmikuu 1863]
Edellä on osoitettu, että postilaitos itse asiassa perii säännöllisesti ilmestyvän lehden kuljettamisesta kalliimman hinnan kuin tavaran lähettämisestä, vaikka esittämällä virheellisiä tietoja erilaisista oheiskustannuksista on pyritty uskottelemaan, että postimaksu olisi ainoastaan samansuuruinen kuin tavaroistakin peritään.
Lukijalla on samoin ollut tilaisuus vakuuttua siitä, että mainittu maksu on Suomessa erinäisiä satoja prosentteja korkeampi kuin esim. Englannissa (samoin kuin Ranskassa) ja korkeampi kuin Preussissa, joissakin tapauksissa yli 100 pros. korkeampi. Meille oli ilmoitettu, että lopulta Ruotsi voisi olla esimerkkinä maasta, jossa postitaksa on yhtä korkea kuin Suomessa. Tämä tieto, jonka mukaan pienin postitusmaksu olisi Ruotsissa 1 riikintaalari 50 äyriä, on kuitenkin ilmeisen väärä. Käy nimittäin ilmi, että esim. 3 kertaa viikossa ilmestyvä Götheborgs Handels- och Sjöfartstidning maksaa ilmestymispaikkakunnalla 18, maaseutupaikkakunnilla 19 riikintaalaria. Lähetyskustannukset ovat siis 1 riikintaalari eli noin 5 ½ prosenttia. Päivittäin ilmestyvästä Dagl. Allehandasta maksetaan 3 riikintaalaria, kun tilaushinta on 20 riikintaalaria, siis 15 pros. Olemme pitäneet tarpeettomana useampien esimerkkitapausten etsimistä osoittaaksemme, että Suomen postilaitoksen lehtienkuljetustaksa on paljon korkeampi kuin taksa Ruotsissakin.
Julkisuuteen annetuissa selityksissä on kerrottu, että Helsingistä lähetettäisiin tiettyinä päivinä lehtiä niin paljon, että niiden yhteispaino on peräti 12 leiviskää, ja kun määräysten mukaan suurempia kuormia ei saa lähettää yhdellä hevosella, tarvittaisiin 10 kopeekan lisämaksu naulalta kustannusten maksamiseksi. Katsokaamme, kuinka hyvä tämä perustelu on.
Näistä 12 leiviskästä pitäisi postilaitoksen siis saada tuloa 24 ruplaa. Tämä vastaa noin 85 peninkulman kyytimaksua. Postilaitos voi siis lähettää 12 leiviskää lehtiä esim. Turun kautta Ouluun. On todellakin valitettavaa, että postilaitokselta jää puuttumaan kyytimaksu Oulusta Tornioon, jossa luultavasti pidetään tarpeellisena saada 12 leiviskää lehtiä kahdesti viikossa! Kukapa ei huomaisi, miten tällaisilla väitteillä hämätään yleisöä? On kuitenkin harvinaisen uskaliasta pitää lukevaa yleisöä niin typeränä, etteivät kaikki huomaa, että enintään Helsingin ja Turun välillä voi noin merkittävän iso lähetys tulla kyseeseen. Kaikki tietävät senkin, että postia kuljetetaan koko maassa yhden hevosen taksan mukaan paitsi rantatiellä Turusta Rajajoelle. Kyytimaksuna ei siis makseta kopeekkaakaan enempää lehtien takia. Sen sijaan saattanee hyvinkin käydä niin, että lehtien kuljetusmaksut yksinään kattavat kyytimaksun ja koko kirjeposti kulkee mukana ilmaiseksi. Tämä näyttää helpostikin mahdolliselta, olemmehan ainakin yhden esimerkin avulla osoittaneet, että lehden kuljettamisesta maksetaan enemmän kuin 10 kop. naulalta, nimittäin 15–20 kopeekkaa.
Viimeksi mainitun asian osalta voimme myös ilmoittaa, ettei postilaitos ainakaan kaikkialla huolehdi lehtien kääreistä eikä paketoinnista, minkä menoerän korvaukseksi on laskettu tarvittavan 10–12 kopeekkaa kultakin paketilta. Allekirjoittanut sai Kuopiossa sikäläiseltä postinhoitajalta tiedon, ettei hänellä ollut postilaitoksen puolesta määrärahaa tätä tarvetta varten; ja kun tätä lehteä julkaistiin siellä, se lähetettiin postin kuljetettavaksi valmiina paketteina. Emme tiedä, myöntääkö postilaitos nykyisin anteliaammin rahoja postinhoitajille. Mutta vaikka näin olisikin, tämä anteliaisuus vie postimaksusta niin vähäisen osan, ettei siitä puhuminen juuri maksa vaivaa.
Mutta kun nyt säännöllisesti ilmestyvien julkaisujen lähettäminen on tässä maassa niin kallista, että Euroopan maista saa turhaan etsiä esimerkkiä samanlaisesta kiristyksestä, mitä etuja maan postilaitos sitten tarjoaa tämän korkean maksun vastineeksi?
No, huolehtiihan se lehtien lähettämisestä 40, siis neljäänkymmeneen, postitoimistoon; ja se lähettää ne sinne enintään kymmenen kertaa, toisinaan vain kerran viikossa.
On kerrassaan ylittämättömän oivallista verrata tämän tilanteen vallitessa täkäläistä postimaksua Englannin ja Ranskan tai edes Preussin postimaksuihin! Onhan määräpaikkoja viimeksi mainitussakin maassa varmasti tuhansia. Ellemme erehdy, postilaitos jakaa siellä lehdet paitsi varsinaisiin postitoimistoihin myös rautateiden ja postiteiden asemille, jotka vastaavat meidän kestikievareitamme. Tulliliiton rajojen sisällä ei Preussin lehtiä sitä paitsi kuljeteta ensiksi esim. Dresdeniin sieltä edelleen Saksiin jaettaviksi, vaan suoraan Saksin postitoimistoihin – ja samoin järjestelmä toimii muissakin Saksan valtioissa. Englannista ei kannata edes mainita. Siellä ei ole yhtään niin surkeaa kylää, ettei sillä olisi omaa postitoimistoaan.
Jos sen sijaan joku tässä maassa haluaa tilata lehden, hän saa itse huolehtia sen noutamisesta jostakin noista 40 postitoimistosta. Jos hän pitää postiaan varten toimistossa omaa postilaukkuaan, hän saa maksaa siitä erikseen. Tavallisesti papisto osoittaa sellaista todellakin suurta hyväntahtoisuutta, että se huolehtii omien laukkujensa välityksellä seurakuntalaistensa kirjeistä ja lehdistä. Postilaitoksen mieleen ei ole kuitenkaan koskaan juolahtanut edes postilaukun tarjoaminen ilmaiseksi pappien käyttöön, saati lehdistä perityn maksun jonkin osuuden myöntäminen heille. Kun siis sanomalehtitoimistossa ja väitteiden mukaan koko postilaitoksessa rahastetaan toisten hyväntahtoisuuden ja vaivannäön kustannuksella, pitäisi yleisön edessä puhua omista vaatimuksista hieman pienemmällä suulla.
Postilaitos voisi kuitenkin äärettömän helposti moninkertaistaa postitoimistojen määrän. Jokaisesta maaseudun seurakunnasta on löydettävissä luotettavia henkilöitä, jotka ovat halukkaita ottamaan vähäistä korvausta vastaan hoitaakseen postinhoitajan tehtävän, nimittäin kirjaamattomien, postissa leimattujen kirjeiden ja lehtien välittämisen. Kaikkialla on valitettavasti köyhiä leskiä ja turvattomia naimattomia naisia, jotka pystyisivät täysin hyvin hoitamaan tämän työn ja itkisivät ilosta saadessaan tiedon, että heidät on valittu tällaiseen toimeen, josta maksettaisiin esim. 50 ruplan vuosipalkkio. Moni varmaan ottaisi vastaan puoletkin tästä summasta kädet ojossa. Luultavasti löytyisi toimeen halukkaita lukkareita ja maalaiskauppiaita, ehkä nimismiehiä ja pappejakin. Ei ole pulaa siinä määrin kirjoitustaitoisista talonpojistakaan, että he pystyisivät erinomaisesti hoitamaan tätä tehtävää. Postilaitos joutuisi esim. 100 tuollaisesta postiasemasta maksamaan aluksi 5 000 ruplaa. Mutta voidaan myös pitää varmana, että niiden perustaminen lisäisi merkittävästi kirjeenvaihtoa ja lehtien tilaamista, joten kustannukset saadaan pian korvatuksi. Kun paikkakunnalla voidaan tämän järjestelyn jälkeen helposti ostaa postimerkki ja lähettää kirje liikkeelle, ei vain kirjoiteta enemmän kirjeitä kuin ennen, vaan ne tuhannet kirjeet, jotka nykyisin sujautetaan pimeästi postinkuljettajille tai lähetetään yksityishenkilöiden mukana tilaisuuden tarjoutuessa, kulkevat pian postilaukussa. Lehtitilausten määrä kasvaa joka tapauksessa vuodesta vuoteen. Itse tilaamiseen saattaisi tosin liittyä hankaluuksia. Mutta jos tilausmaksujen lähettämistä yksityisessä postilaukussa pidetään liian epävarmana menettelynä, paikallinen postinhoitaja, mies tai nainen, kyllä huolehtii siitä, että tilaus kulkee suoraan virkapukuisille virkatovereille kaupunkiin. Kun tuollainen postiasema on kerran saatu perustetuksi jokaiseen seurakuntaan, jonne johtaa postitie, voisi postilaitoksella olla jonkinlainen, joskin vielä varsin heikko peruste ryhtyä vertaamaan lehtienkuljetustaksaansa ulkomaiden taksoihin. Jos seurakunnille annetaan oikeus itse ehdottaa sopivaa henkilöä, saadaan nähdä, että näillä asemilla ilmenee harvoin minkäänlaista huolimattomuutta. Ainoaksi epäkohdaksi jää, että toisinaan voidaan joutua tarkoin tutkimaan postileimaa, sinettiä ja käsialaa ja jokin rakastavaisten kirjeenvaihto voi paljastua.
Sanomalehtitoimiston tapa käsitellä lehtien tilauksia ansaitsee erikseen muutaman sanan. Voitaisiin ajatella, että kun esim. Tornioon tilataan Oulun Wiikko-Sanomia, postihallituksella ei olisi asian kanssa muuta tekemistä kuin postimaksujen tilityksen vastaanottaminen. Näin asiat eivät kuitenkaan ole. Tilausmaksut lähetetään Torniosta postihallitukselle Helsinkiin, ja lienee erityinen armonosoitus, jos Wiikko-Sanomien julkaisija saa nostaa tilauksista kertyneet varat Oulun postitoimistosta. Näyttää siltä, että tämä hyödytön kierros ja samalla suurin osa sanomalehtitoimiston puuhailusta voi aivan hyvin jäädä pois; tällöin myös suuremman palkkion maksaminen postinhoitajille lienee aiheellista. Sanomalehtitoimistoa tarvitaan oikeastaan vain ulkomailta tulevia ja ulkomaille meneviä tilauksia varten. Pääkaupunginkin lehtien jakelu kuljetuksiin voisi tapahtua kaupungin postitoimiston välityksellä. Tästä aiheutuu tosin jonkin verran työtä; se antaa kuitenkin nykyisen palkkion perusteella noin 3 000 ruplan tulot. Varsinaisen työn tämän asian hoitamisessa tekee nykyisin postihallituksen vahtimestari. Julkaisijat maksavat erikseen eri postitoimistoihin lähetettävien kappalemäärien laskemisesta tämän virkamiehen kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti, ja hän onkin, se on tunnustettava, tarkkuutensa ja palvelusalttiutensa ansiosta ihailua ansaitseva tuon viraston virkamies.
Emme ole vielä puhuneet mitään siitä, mitä perusteita lehdillä olisi vaatia, ettei niitä tarkasteltaisi pelkästään voitontavoittelun välineinä ja ”tavarana”, vaan myös valistusta palvelevina kirjallisina tuotteina, emmekä postilaitoksen tähän perustuvasta velvollisuudesta olla ainakin haittaamatta niiden levittämistä. Palaamme seuraavassa numerossa tähän asiaan.
J. V. S.
