Litteraturblad nro 1, tammikuu 1859: Läänien järjestelystä

Tietoka dokumentista

Tietoa
2.1.1859
Pvm kommentti: 
Päivämäärä ei ole tarkka
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Voi olla hieman sopimatonta käyttää yllä olevaa otsikkoa, koska tulemme sanomaan niin vähän kyseisestä asiasta. Mutta läänien uudesta järjestelystä on tullut paitsi yleinen puheenaihe myös pohdiskelujen kohde lehdissä. Ja kun uskomme tietävämme, että läänien järjestely sellaisena, kuin se on tullut kysymykseen, on niin sanoaksemme laajemman järjestelysysteemin sivuseikka, niin katsomme, että tästä asiaintilasta tietämätön lukija voi pitää tervetulleena tätä koskevaa valaistusta.

Tunnettua on, että jo useiden vuosien ajan ovat maan nykyisen hallinnollisen, oikeudellisen ja kirkollisen jaon haitat olleet enemmän tai vähemmän keskustelun kohteena ja herättäneet ajatuksen mahdollisuuksista saada aikaan tällä kohden joitakin muutoksia.

Jos aloitamme suurista jaoista, niin osoittautuu, että hovioikeuksien oikeudenkäyttöalueet käsittävät tietyt läänit. Mutta läänijako, joka halkoo pitäjiä ja kappeliseurakuntia saa aikaan sen, että yksi pitäjän tai jopa seurakunnan asukas kuuluu yhden hovioikeuden ja kihlakunnantuomarin alaisuuteen, toinen taas toisen. Näitä tapauksia on kuitenkin harvassa. Hiippakuntajako taas ei seuraa lääninrajoja, ja hiippakunnat eivät siksi myöskään käy yhteen hovioikeuksien oikeudenkäyttöalueiden kanssa.

Kirjavammaksi käy asia tarkasteltaessa alajakoja. Tuomiokunnat ja kihlakunnat eivät käy keskenään yhteen. Kummatkaan eivät pitäydy pitäjänrajoihin, mutta tavallisesti kuitenkin seurakunnanrajoihin, ellei sitten lääninraja jaa seurakuntaa. Nimismiespiirit muodostavat usein vielä yhden ylimääräisen jaon pitäjien ja seurakuntien sisällä. Ne lienevät kuitenkin käräjälain mukaisia.

Emme tiedä, miten uuden piirilääkärijaon on onnistunut selviytyä tässä vyyhdissä; emme liioin, voivatko silloin tällöin kahden eri lääkärin potilaat törmätä toisiinsa samalla kirkkomaalla.

Ei liene epäilystäkään siitä, etteikö myös maanmittaustoimi voisi mieluusti liittyä tähän hallintopiirien joukkoon.

Vielä yhden jaon muodostavat rovastikunnat, jotka kulkevat omaa tietään, välittämättä kihlakunnista ja tuomiokunnista. Tästä epäsäännönmukaisuudesta ei aiheutune mitään olennaisia haittoja.

Yhtä vähän on syytä tarkastella tuomiokuntien ulottuvuuksia. Siellä missä ne nyt jakavat seurakuntia tai pitäjiä, tapahtuu tämä lääninrajaan ja siihen perustuviin hovioikeuksien oikeudenkäyttöalueisiin nojaten. Tunnettua on, että laamannioikeuksien poistuminen on jo kauan kuulunut hurskaisiin toiveisiin myös lakiviisaudesta osattomilla, jotka eivät vakaumuksensa tueksi täällä Suomessa tarvitse muuta perustetta kuin Caloniuksen tunnetun voimailmaisun: ”kapakka kahden kestikievarin välillä”.

Mainitut toisiaan leikkaavat jaot eivät luonnollisestikaan ole peräisin muinaiselta ajalta. Kun hallintoa järjestettiin Ruotsissa ja Suomessa, muodosti jokainen kihlakunta yhden tuomiokunnan ja yhden voutikunnan, kihlakuntien lukumäärä oli niin vähäinen, että ei voinut edes herätä kysymystä pitäjien ja vielä vähemmän seurakuntien jakamisesta eri kihlakuntien kesken. Mutta ajan mittaan on syntynyt uusia tuomiokuntia ja voutikuntia, joiden jako on tapahtunut väkiluvun perusteella, ilman että on voitu ottaa huomioon kirkollisia jakoja. Ja kun myös tuomiokuntien ja voutikuntien halkominen on jatkunut tarpeen mukaan eri aikoina, ei myöskään niiden rajoja aina ole voitu määrätä suhteessa toisiinsa.

Jokainen ymmärtää, mitä suuria etuja toisi mukanaan, jos vähitellen syntynyt epäjärjestys voitaisiin onnellisesti selvittää. Jos saamamme tieto on oikeaa, niin asia on jo pitkään ollut hallituksen aloitteesta tehtävien tutkimusten kohteena, ja juuri niiden yhteydessä on herännyt kysymys myös uudesta läänien järjestelystä.

Nykyisellä läänijaolla on sitä paitsi erityiset piirteensä. Vilkaisu Reinin tilasto- ja väkilukutaulukkoihin näyttää, miten epätasainen se on. Esitämme tässä nykyisten läänien laajuudet neliöpeninkulmina ja niiden väkiluvut pyöristettyinä tuhansina.

neliöpnk. asukasta

Uudenmaan 234 154 tuhatta

Turun 488 298 ”

Hämeen 343 155 ”

Viipurin 779 263 ”

Mikkelin 431 153 ”

Kuopion 800 212 ”

Vaasan 757 278 ”

Oulun 3 012 171 ”

 

Heti pistää silmiin tämän jaon epätasaisuus, tarkoitetaanpa sitten laajuutta tai väkilukua, vaikka ei edellisessä suhteessa otettaisikaan huomioon Oulun lääniä, jonka kannettavana on koko maan tyhjä kattorakenne – Lapinmaa.

Mutta on toinenkin seikka, joka lienee otettu tarkasteltavaksi, nimittäin maan luonnollinen maantieteellinen jako, jota nykyisessä läänijaossa ei juuri ole otettu huomioon. Tunnustamme, ettemme tässä suhteessa ole voineet saada arviollemme erityisen varmaa pohjaa. Maanselän ulokkeet ja vesiväylien niiden mukainen kulku ovat jakaneet sisämaan valuma-alueisiin, jotka juoksevat pohjoiseen ja etelään. Mutta ilmasto ja kulttuuri taas piirtävät linjansa itään ja länteen. Ja vesiväylät ovat noin kolmasosana vuodesta yhtä suuri este kaikelle liikenteelle kuin ne muuna aikana ovat sen luonnollisia edistäjiä. Näin ollen ne muodostavat positiivisempia maanrajoja kuin vedenjakajat. Toisaalta on kuitenkin epäilemättä todettava, että viljelys on kerääntynyt vesiväylien ympärille ja erämaat taas ovat vedenjakajien ympärillä.

Miten sitten lieneekin ensiksi mainitun jakoperusteen laita, niin varmaa lienee, että vaivalloinen työ ei vielä ole ehtinyt ehdotusta pitemmälle, ja että järjestely siksi antaa vielä odottaa itseään. Väitetään myös, että läänien lukumäärää tultaisiin ehdotuksen mukaan lisäämään vain yhdellä, yhdeksännellä, nykyisestä kahdeksasta. Muuten tulisi lisää pari kolme tuomiokuntaa ja voutikuntaa.

Olemme jo antaneet ymmärtää ajatuksemme kyseenalaiseksi asetetusta järjestelystä olevan, että sellainen vääjäämättä on maallemme mitä suurimmaksi hyödyksi. Sen hedelmänä saatavan kevennetyn hallinnon me vain mainitsemme. Päähuomion kiinnitämme seikkaan, joka on yhtä tärkeä niin tieteelle, tai pikemminkin yleiselle tietämykselle, kuin hallinnollekin. Maan tilastotoimeen nähden ovat läänit selvästi aivan liian isoja yksiköitä. Yksi sellaisen osa on useimmiten täysin erilainen kuin toinen. Tiedot joita papisto, tuomarit, voudit ja lääkärit voivat antaa kunkin omasta toimintapiiristä, koskevat eri alueita, eikä mikään tilastollinen toimisto maailmassa voi sellaisista tiedoista koota minkäänlaista luotettavaa kokonaisuutta.

Mitä erityisesti tulee lääneihin, niin kokemuksemme on, että niiden ollessa nykyisessä muodossaan ei maassamme ole monia niin työntäyteisiä virkoja kuin kuvernöörien virat. Pelkät juoksevat asiat, loputon kirjeiden kirjoittaminen ja lähettäminen, vievät heidän aikansa. Kuvittelemme että kuvernööri, joka haluaa tietää, mitä hänen kansliassaan ja konttorissaan tapahtuu, ei juuri voi omistaa aikaa lääninsä parhaan ajattelemiseen ja siitä huolehtimiseen, sen maanviljelykselle, sen teollisuudelle, sen kansakouluille, sen kulkuyhteyksille jne. Ei toki ole sanottu, etteikö hänellä ajan ja tilaisuuden tullen myös olisi halua ja kykyä tähän toimintaan. On kuitenkin välttämätön ehto, että siihen on aikaa ja tilaisuuksia. Halu ja kyky riippuvat sitten siitä, miten nuo paikat on täytetty. Toki voidaan sanoa, että väestölle itselleen kuuluu yhdistyksien ym. kautta huolehtia paikkakuntansa sivistyslaitoksista ja aineellisesta kohentamisesta. Mutta kaikkialla tarvitaan joku, joka kokoaa yhteen hajallaan olevat pyrkimykset, eikä ole mitään pahaa siinä, että hän on se, joka virkansa takia johtaa paikkakunnan yleisiä asioita ja käyttää sen puhevaltaa maan korkeimman hallituksen edessä.

Ruotsi, jonka väkiluku on Suomen väkilukuun verrattuna kaksinkertainen, on jaettu kolminkertaiseen määrään läänejä. Emme halua väittää asian johtuvan pelkästään tästä, mutta havaitaan, että Ruotsissa on myös viime aikoina ollut joukko maaherroja, jotka ovat toiminnallaan voimakkaasti vaikuttaneet lääninsä hyvinvoinnin ja sivistyksen kohentamiseksi. Että näin tulisi tapahtua, on myös meidän maaherrojemme ohjeiden varsinainen tarkoitus.

Emme jätä huomioimatta kustannusnäkökohtaa, joka lienee yleiselle mielipiteelle tärkein, mutta juuri siksi, että sellaista tietoa ja halua, joka saisi kustannukset kantamaan hedelmää, voidaan odottaa vain miehiltä, jotka tuntevat maan ja kansan ja jotka ovat säännöllisesti osallistuessaan isänmaansa asioihin oppineet sitä rakastamaan.

J. V. S.

 

 

Vertailu