Johanna Lovisa Snellmanilta

Editoitu teksti

Suomi

Iisalmi 27.8.1847

 

Oma rakas ja kaivattu Puoliso! 

 

Kiitos oma rakkaani, pitkistä ja hauskoista kirjeistäsi, odotin niitä jo malttamattomasti, mutta uskoinhan minä että oma Puoliso ei ollut unohtanut minua, ilo oli jo ihan täysi kun sain nähdä ensimmäisen kirjeen, en ollenkaan uskonut että saisin sen onnen että saisin monta, mutta olisitpa nähnyt kun sain kaksi kirjettä lisää, minä avasin ne kaikki yhtä aikaa, ja katsoin millä päivämäärällä ensimmäinen oli kirjoitettu. Sydämmeen sattui kun luin ensimmäisen, sinä et ollut viellä saanut minun kirjeitäni, vaikka minun mielestä kirjoitin kyllä aika usein. Mutta lupaa että et ole pahoillasi jos ne viipyvät matkalla, muista että mikään ei voi estää minua vaan kirjoitan joka viikko, älä ikänä luule että mikään homma panisi minut unohtamaan, tai että edes voisin unohtaa, sillä minulla on tarve saada valaa ajatuksiani oman rakkaan Puolisoni syliin.

Anna anteeksi rakas kulta, että viimmeiset kirjeet oli niin ikäviä ja täynnä Valitusvirsiä, mutta kun kaipasin edes muutamaa riviä niin tulin epäluuloiseksi, että minä ikävissäni lankesin ajattelemaan että olet jo ehkä unohtanut minut. Mutta anteeksi ikänä ikänä, en enään ajattele niin, nythän minä tiedän että sinä pidät minusta. Sinä teit minut niin sanomattoman iloiseksi sekä sielun että mielen puolesta viimmeisellä kirjeelläsi, uskoit onneen, Voi Luoja taivaassa anna minulle voimaa pyrkiä siihen mikä on oikein ja hyvää, ja että sitten osaan luoda sinulle kodin, temppelin josta et koskaan joudu tempautumaan pois. vaan pysyt aina minun Puolisonani ja opastajanani halki elämän.

Yhtenä oikein kauniina päivänä minä olin aivan yksin kävelyllä, ja oli ikään kuin oikein mukavaa, sain ihan häiritsemättä ajatella sinua, ja meidän tulevaisuutta, ja meidän pikku Hannaa ja minä oikein hämmästyin niin monesta kauniista ajatuksesta, ja silloin minä kiitin sydämmessäni Jumalaa siitä hetkestä, kun hän herätti sinun sydämmessäsi ajatuksia minua kohtaan, näin pientä mitätöntä ihmistä, joka ei olisi ikinä voinut kuvitella sellaista. Luoja taivaassa siunatkoon sinua kaikesta jalosta ja hyvästä mitä sinä olet tehnyt, minustakin sinä olet muovaillut uuden Ihmisen, ja minä tulen olemaan kiitollinen koko elämäni ajan, mutta pelkään että kuolema erottaa meidät ennen aikaisesti, sinä pilaat terveytesi, ja minullakin on paljon mistä syyttää itseäni, ajattelen kauhulla omaa ymmärtämättömyyttäni, ja rukoilen Jumalalta että sinä voisit unohtaa kaikki, kaikki mitä on ollut. Ethän sentään luule että tein sen tahallaan, tai ilkeydestä, kun minä en tiennyt miten vaarallista se oli. Minä olin sellainen tyhmä lapsi, joka ei ymmärtänyt, Minä en tuntenut sinua. Ei, ei, en minä yritä, puolustautua oli minullakin omat vikani. Mutta anna anteeksi oma rakas Puoliso, minähän rakastan sinua niin kovasti, tee se minun rakkauteni tähden. ja unohda,

Tänäin istuin pikku Hannan luona ylhäällä Vintti kamarissa, ja luin Postillaa, koska lupasin Marielle kirkossa, tuntui ihan että sinä olit luonani ja se oli ihanaa, minä ajattelin että tästä lähtien me tulemme aina lukemaan Postillaa yhdessä pikku Hannan ja Callen kanssa, lupaa minulle oma Puolisoni että me ei ikinä mennä pitkäksemme ennen kuin on yhdessä luettu rukous Jumalalle, samoin kuin Sunnuntaisin luemme Postillaa. Minä iloitsen jo siitä että saan nähdä miten Hannasta ja Callestakin kasvaa kilttejä ja Jumalalle otollisia lapsia, kyllä minun tärkein työni on opettaa hänet tuntemaan Jumala.

Olen kovin pahoillani viimme kirjeestä kun en muistanut lähettää Hannalta terveisiä, ja kirjoittaa että hän voi oikein hyvin, sinä olit varmaan huolissa? mutta voihan olla ettei se ehdi ennen tätä.

Minä olen vielä Iisalmen Pappilassa, aijomme lähteä Perjantaina Täti ja Setä tulevat mukaan Toivalaan asti, ja siellä Nanny, erkanee heistä ja tulee kaupunkiin, muut matkustavat Kaville, ja sieltä sitten Kuopioon, missä he viipyvät jonkun päivän, ja menevät sitten Nilsiään, mistä palaavat Iisalmeen.

Lönnrot oli täällä jonkun päivän paluumatkalla, hänen seurassaan oli oikein hauskaa, minusta hän tulee aina vain kiltimmäksi mitä useammin minä tapaan häntä, jo senkin takia että hän pitää sinusta niin kovasti, hänkin odotti malttamattomasti, sinun kirjeitäsi, jotta kuulisi miten sinä voit.

Ja mukana seuraa, lappunen jonka hän pyysi saada lähettää minun kirjeessä. Tohtori Lönnrot pyysi minua kirjoittamaan Helsingfors Tidningistä seuraavaa, kappaleen Valtioneuvos Grotin matkakuvauksesta.

On ilo seurata Herra Grotia halki monen monen vieraanvaraisen seudun ja uudistaa tuttavuutensa Tohtori Lönrotiin Rehtori Snellmaniin, ja Professori Borgiin ja moneen muuhun arvostettuun maanmieheen. Ensimmäisenä merkinnöissä suomalaisten joukossa on ”Ilja Ivanovitsh Lönnrot”, jonka vilpitöntä rakkautta Suomen kieleen ja kirjallisuuteen kuvataan lämpimän hartaasti. Hän toimi Herra Grotin matkaseuralaisena Kuopiosta Aavasaksaan ja paluumatkalla asuinpaikkaansa Kajaaniin. Snellmanista ja hänen työstään luemme seuraavassa otsikolla. ”Saima ja sen toimittaja.” Täällä (Kuopiossa) ilmestyy (vuonna 1846) kaksi sanomalehteä, toinen Ruotsin kielellä toinen rahvaalle Suomeksi. Ensiksi mainitulla, Saimalla, joka on luultavasti luetuin Suomalainen Lehti, on kahdeksansataa tilaajaa. Sen julkaisija, Herra Snellman, täkäläisen Ylemmän Alkeis-Koulun Rehtori, on hyvin lahjakas kirjailija; hän on eri aloja koskevilla kirjallisilla töillään saavuttanut huomiota ei pelkästään Suomessa vaan myös ulkomailla. Erityiseksi ansioksi hänelle luetaan se muutos jonka hän vireällä valvonnallaan ja noudatetulla koulukurilla on saanut aikaan. Vain muutaman vuoden aikana hän on onnistunut uudistamaan koulupoikiensa hengen siinä määrin, että koulun nykyisessä erinomaisessa tilassa, rangaistuksia esiintyy nykyään vain poikkeuksellisesti.

Nyt olen täyttänyt Lönnrotin pyynnön, voi ei, olin ihan unohtaa koko asian, hän pyysi minua myös kuvaamaan miten me saatoimme häntä. Hän seisoi jo pihassa ja teki lähtöä, kun täti kutsui minua ja antoi tarjottimen ja lasit, ja itse hän toi punssipullon, ja niin me tallustimme tyttöjen kanssa veräjälle, missä nostettiin maljoja kunnes putelin sisällys alkoi vajeta, ja viimmein tyttöjen avulla tyhjeni, sillä tytöt ottivat pari kolme lasillista kukin, niin että tulivat vähän hiprakkaan. Me joimme sinunkin maljasi, ja kilistimme aika riuskasti. Kun kaikki oli tehty, Nanny ja Betty istahtivat kieseihin Tohtori Lönnrotin viereen, ja Josephine ja minä istuimme taakse, ja muut seurasivat saattueena, maantielle asti, missä erosimme.

Sinä kysyt kirjeessäsi miksi minä olen niin umpinainen, voi kun osaisin sanoa, mutta kun en tiedä itsekään, minä kärsin siitä, ja olen usein kiihkeästi rukoillut Jumalaa muuttamaan asian, Hyvä rakas älä ole huolissa, kaikki muuttuu varmaan hyväksi, jahka ajatukseni ovat selkiytyneet ja minä olen löytänyt niille sanat, sitten sinä saat tietää jokaisen pikku ajatuksenkin.

Olit niin kiltti ja kultainen, ja kehuit minun kirjeitäni, mutta olit niin iloinen niiden saamisesta että et hetikään huomannut minun suuria virheitä, mutta sinähän katsotkin niitä sormien läpi, sinähän ymmärrät minua, kun kirjoitan vilpittömin sydämmin. Miksi sinä kirjoitat niin synkkiä Herra Jumala miten onneton minä olisinkaan jos sinä menisit minulta, en tahtoisi elää enää hetkeäkään, ja sinä uskot että minä joudun jäämään yksin, minä pakahdun kyyneliin kun ajattelen sitä, ei pois julma ajatus, Sinusta on varmaan mieletöntä puhua näin, mutta en voi sille mitään.

On hiljaista ja rauhallista kaikki ovat levolla, mutta minusta on paljon mukavampi kirjoittaa iltaisin, minkä takia teen niin melkein aina. Pikku Hanna nukkuu suloisesti, kumpa voisit nähdä hänet, tai edes aavistaa miten tavattoman soma hänestä on tullut, minä luulen että hän oppii jo melkein kävelemään siihen mennessä kun tulet kotiin, hän ottaa jo jaloilla tukea, hampaita ei ole tullut enempää, kuin ne kaksi, jotka hän sai jo aikoja sitten, hän on ollut ihan terve. Minä kylvetän hänet vielä joka toinen päivä, mutta nyt pitää käyttää jo pientä soikkoa, sillä hän ei suostu enää makaamaan vaan tahtoo istua, ja läiskyttää ihan kamalasti sekä käsillä että jaloilla. Hanna on kovin mieluusti ulkona, ja on päässyt kävelyille puistokujalle ja pihalle ja jopa joskus niitylle ja pellolle, ja ne ovat tehneetkin hänelle hyvää. Minä olen nyt ollut täällä jo seitsemän viikkoa, eikä tämä aika ole käynyt pitkäksi, paitsi kun olen odottanut kirjeitä, minua ihan nolottaa se hyvyys jota minulle on osoitettu enkä tiedä oikein, miten näyttää kiitollisuuttani näille hyville ihmisille. Etenkin Hannalle meidän olo täälä on varmaan ollut hyödyksi. Täti ymmärtää lapsia niin tavattoman hyvin ja iloitsee niistä, hän sanoo usein että hänelle tulee kovin ikävä Hannaa.

Huomena minä kirjoitan pari riviä Carlille, hänen tutkintonsa meni oikein hyvin, mutta en tiedä monesko hän oli. Sixtus ja Carolus lukevat Hinritziuksen kanssa. Maist. Blommen [Blom] ei ole vielä tullut Kuopioon mutta häntä odotetaan, häntä varmasti nolottaa ne jäähyväis juhlat jotka hän piti kun toivoi pääsyä Heinolaan, hän on jopa kaikissa Päiväkirjoissa ilmaissut ilonsa siitä että pääsee Kuopiosta.

Schilten [Schildt] on tullut (mutta Ida on kotona Vanhempiensa luona), hän on nähnyt vaivaa, mutta kuulemma on hyvin epävarmaa saako hän sen.

Minä luin yhden Hermann Kellgrenin kirjeistä Collanille, jonka Lönnrot toi, jotta kuulisin jotain sinusta, mutta ei siinä ollut sen enempää, kuin että sinua odotetaan joka päivä, mutta sekin ilahdutti, koska siitähän minä tiesin että sinä elät vielä. Kun ajattelen sitä että me olemme erillämme, niin minusta se on hyvin raskasta, en olisi ikänä luullut että ikävä voi olla niin suuri; minä luulin että Hanna täyttäisi minulta sen ajan; että minä en ikävöisi niin usein, mutta koko ajan se palaa, teen minä mitä hyvänsä niin minä muistan sinut, rakas kulta oma Puoliso, jota minä ainoastaan rakastan sydämmeni pohjasta.

Älä nyt pahastu, mutta minä en voinut pitää Marieta, etkös muista mitä vahinkoa hän teki ja nyt kun pikkuinen ei tarvitse häntä, hänen pitäisi taas ruveta hoosaamaan, ja pelkään että siinä kävisi ihan niin kuin ennenkin. Minä olen puhunut Schiltenien Christinen kanssa ja hän tulee meille mielellään. Uskon että olen häneen tyytyväinen. Seuraavan kerran kirjoitan omasta pikku kodistani, siellä on työt käynnissä saadaan oikein uudet portaatkin, mistä minä kovasti iloitsen. On sentään mukava päästä kotiin vaikka olenkin yksin.

Miten sinun kipeä jalkasi voi? sano suoraan jos se vaivaa, minä olen usein ajatellut sitäkin. Me olemme kaikki terveinä.

Näkemiin oma rakas kulta Puoliso en kai tarvitse muistuttaa sinua että kirjoitat, oletkin ollut kiltti, ja kirjoittanut paljon useammin ja pidempiä kirjeitä kuin minä aluksi uskoin. Näkemiin Näkemiin Luoja varjelkoon ettei mitään pahaa satu vaarallisilla matkoilla. Näkemiin Puolisoni rukoilen Jumalaa puolestasi voi hyvin.

Sinun uskollinen Jeanette.

Papan Hanna lähettää omakätisiä tervehdyksiä hellälle Papalleen.

 

Salainen

*** *** ***

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: