Finlands Allmänna Tidning nro 7 ja 8, 11. ja 12.1.1864: Hypoteekkiyhdistyksen lainan takuusta

Tietoka dokumentista

Tietoa
11.1.1864
Pvm kommentti: 
Myös 12.1.1864
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Lienee todistettu seikka, että maamme maatalous tarvitsee lisää pääomia.

Yhtä selvää on, että niitä ei ole saatavissa omasta maastamme. Kaikki muutkin elinkeinot kärsivät rahanpuutteesta. Eikä asianlaita voi muutoin ollakaan näin rahasta köyhässä maassa varsinkin nyt, maalle miljoonia maksaneen kadon jälkeen.

Kun Hypoteekkiyhdistys siis nyt haluaa ulkomaisen lainan avulla tuoda maahan rahaa, se olisi tällä hetkellä maalle todella suuri hyvänteko.

Mutta Hypoteekkiyhdistys tai kukaan muukaan ei voi eikä sen pidä lainata ulkomailta niin kauan kuin rahan arvo omassa maassa on epävakaa.

Valtiovalta on uskaltanut tehdä yhden sellaisen lainan. Kurssin ollessa nykyisellään se maksaa vuodessa noin 17 000 ruplaa yli vaaditun koron eli se maksaa 4 ½ 9/6 prosenttia 4 ½ prosentin asemesta. Kukaan ei tiedä, koska näissä tappioissa tulee raja vastaan ja näin epävarmassa tilanteessa Hypoteekkiyhdistys riskeeraisi osakkaidensa varat.

Yhdistyksen laina on kuitenkin sidottu vielä yhteen ehtoon. Sen on maksettava korkoa siitä päivästä lähtien kun laina nostetaan. Se itse ei kuitenkaan voi heti lainata rahaa eteenpäin ja saada siten korkoa samasta päivästä alkaen; lainan ollessa esim. 12 miljoonaa markkaa tähän kuluu ainakin vuosi.

Yhdistys onkin siksi aivan oikein halunnut varmistaa, että se saa rahoilleen korkoa suunnilleen samasta päivästä alkaen kuin se itse joutuu sitä maksamaan.

Hypoteekkiyhdistys onkin siis anonut, että Suomen Pankki ottaisi rahat talletettaviksi ja maksaisi niistä korkoa. Hänen Majesteettinsa on antanut pankille luvan auttaa tällä tavoin yhdistystä. Pankki lupaa 5 1/4 prosentin koron.

Mihinkään muualle yhdistys ei olisi voinut sijoittaa rahojaan yhtä korkeaa korkoa vastaan. Varat on nimittäin pidettävä yhdistyksen käytettävissä niin että jos ne talletetaan tänään, yhdistys voi huomenna nostaa koko summan.

Yhdistys antaa rahat pankille ulkomaisessa valuutassa eli pankki perii ne sisään. Pankki on siis tässä liiketoimessa vain yhdistyksen asiamies ja erittäin vapaamielinen sellainen, koska ei pyydä minkäänlaista provisiota vaan maksaa korkeimman mahdollisimman koron. Jokainen ymmärtää, että pankki ei koko touhusta voi ansaita penniäkään.

Mutta koko maa hyötyy siitä, koska sama operaatio voi auttaa vakiinnuttamaan rahan arvoa, kumoamaan venäläisen setelirahan nykyisen oikeuden käydä maassa pakkokurssia vastaan sekä tekemään metallirahan maan ainoaksi lailliseksi maksuvälineeksi.

Hänen Majesteettinsa on nimittäin sallinut, että tämä uudistus saa tapahtua, jos Hypoteekkiyhdistys tuo maahan 8 miljoonaa markkaa ulkomaiden valuuttoina eli saman summan metallirahaa. Pankki saa silloin avata rajoituksettoman hopeavaihdon.

Vaikka tämä uudistus koskettaa koko maan etua, lupaus siitä on samalla Hypoteekkiyhdistykselle annettu takuu. Ilman sellaista lupausta yhdistys ei voisi eikä sen pitäisi ottaa mitään ulkomaista lainaa. Tämä olisi hyvä muistaa niiden, joiden mukaan yhdistyksen olisi pitänyt ottaa laina vuosi sitten jne. Vain varmuus rahanarvon ja kurssin pysymisestä vakaana lainanoton jälkeen voi, kuten sanottu, vapauttaa yhdistyksen riskistä, johon se ulkomaisen lainan ottaessaan muutoin sitoutuisi. Myöskään tässä suhteessa yhdistys ei siis uhraa mitään vaan päin vastoin ajaa omaa etuaan. Mutta sen etu on koko maan etu.

Suomen Pankki ei hyödy asiasta vähääkään. Sen etu on, että setelirahan arvo laskee 50 prosenttiin ja realisaatio tulee välttämättömäksi. Pankki voittaisi silloin sen 14 miljoonaa markkaa, jonka maan väestö häviäisi.

Nyt on samantekevää, paneeko hopean kiertoon yhdistys vai pankki1. Hypoteekkiyhdistyksen etu on kuitenkin, että pankki ottaa tämän jaon huolekseen; yhdistyshän tarvitsee ja pyytää vain korkoa rahoilleen. Jos yhdistys haluaa lainan sisäänoton jälkeen nostaa uudelleen pankista kahdeksan miljoonaansa hopeassa, se voi vapaasti niin tehdä. Pankki voi siten menettää vain siirtokulut ja vakuuden uuden hopean saamiseksi ulkomailta. Mutta kun pankin omat setelit samasta hetkestä lähtien ovat hopean veroisia, koska pankki ne varauksitta lunastaa, yhdistys ei varmaankaan huvin vuoksi ota kuormakseen pelkkää metallirahaa, vaikka se ilman korkotappioita voisikin hetkellisesti nostaa suurehkonkin summan.

Kaikki tämä on niin yksinkertaista, että jokaisen pitäisi se ymmärtää: Hypoteekkiyhdistys on pyytänyt Suomen Pankilta apua ja Hänen Majesteettinsa on sallinut pankille sen antamisen. Hypoteekkiyhdistys on lisäksi edellyttänyt, että rahauudistus tulee voimaan samanaikaisesti; Hänen Majesteettinsa on siihen suostunut, koska hypoteekkiyhdistyksen ja maan etu on sama. Pankille koko transaktio on ja voi olla samantekevä.

Mutta Hypoteekkiyhdistyksellä on asiassa vielä yksi riski. Jos yhdistys ei nimittäin onnistu saamaan lainaksi 8 miljoonaa markkaa, vaan sen on tyydyttävä vähempään, rahauudistus ei ehkä astukaan voimaan ja yhdistyksen on siis tämän summan osalta alistuttava kaikkiin epävakaan rahanarvon epävakaan kurssin aiheuttamiin tappioihin.

Yhdistyksen voisi olla pakko tyytyä pienempään summaan, sillä kun se päättää lainan otosta, se saa varman lupauksen vain vähäisestä osasta lainaa. Saako se enemmän, riippuu siitä, menevätkö lainaobligaatiot kaupaksi.

Yhdistyksellä täytyy siis olla varmuus, että se ei tässäkään tapauksessa joudu tappioihin epävarman rahanarvon vuoksi. Ja koska maan ja yhdistyksen etu on sama, Hänen Majesteettinsa on antanut yhdistykselle takeet myös tätä mahdollista tappiota ajatellen. Yhdistyksellä on myös siinä tapauksessa, siis että rahauudistusta ei tapahdukaan, oikeus saada pankista pankin seteleitä vastaan hopeaa täydestä arvosta – tai mikä on sama asia, vaihtaa al pari -kurssilla [nimellisarvon mukaisella kurssilla] – aina siihen summaan saakka, jonka yhdistys joutuu maksamaan ulkomaisen lainan vuotuisena kuoletuksena.

Hopeaa pankin omia seteleitä vastaan pankki on velvollinen antamaan jokaiselle, joka sellaisen setelin esittää. Tämän velvollisuutensa täyttäessään pankki ei tietenkään menetä mitään. Jos olosuhteet eivät salli pankin täyttävän velvollisuuttaan kaikkia kohtaan, ei silti voi pitää epäoikeudenmukaisena, että se täytetään ainakin Hypoteekkiyhdistyksen kohdalla.

Jos venäläisen setelirahan arvo pysyy alhaisena ja vaihtokurssi siitä syystä huonona, niin pankki häviää vaihtaessaan hopeaa täydestä arvosta – jos se nimittäin samalla joutuu ostamaan saman määrän hopeaa ulkomailta.

Mutta se ei ole lainkaan välttämätöntä.

Jos oletamme, että Hypoteekkiyhdistys saa lainaksi esim. miljoona ruplaa, niin pankin täydestä arvosta vaihtama vuotuinen lyhennyssumma on 60 000 ruplaa.

Mutta laina on tuonut maahan miljoonan hopeassa tai sen arvon. Tulee jokin osa siitä sitten pankkiin tai ei, niin pankki säästyy vaihtamiselta eli vekselinmyynniltä samaan summaan saakka, siis 16 2/3 vuoden kuoletuksien verran. Pankki voi siis antaa yhtä pitkän kuoletusajan ilman että sen hopeavaranto eli toisin sanoen sen ulkomaisten vekselisaatavien määrä pienenee.2

Todellisuudessa ei tule tapahtumaan aivan tällä tavalla, koska lainan tuoma valuutta kulkeutunee nopeammin pois maasta lisääntyvän tuonnin vastikkeena. Silti pankki tulee kaiken aikaa säästymään pääosaa tuosta summasta vastaavalta vekselinmyynniltä. Ja mainittua valuutan poisvirtaamista taas jälkikäteen tasapainottaa lainapääoman aikaansaama viennin kasvu.

 

[nro 12.1.1864]

Jos katsotaan, ettei vuosien mittaankaan ole mitään keinoa toteuttaa rahauudistusta, niin pankki tulee kuitenkin jälkikäteen häviämään al pari -kurssiin myöntämänsä annuiteettisumman verran. Jos tappio arvioidaan 10 prosentiksi, se on esitetyssä tapauksessa 6 000 ruplaa vuodessa. Hypoteekkiyhdistys saa siis silloin pankilta tällaisen vuotuisen avustuksen siihen saakka kunnes hallitus ja säädyt antavat pankille tilaisuuden antaa kaikille sen setelien haltijoille täydestä arvosta hopeaa. Jos Hypoteekkiyhdistyksen laina on kuitenkin tuonut maahan miljoonan arvosta hopeaa, pankin ei ole vaikea kattaa mainittua tappiota. Sen tarvitsee saada vain 1/12 tuosta määrästä, 100 000 ruplaa, ja antaa seteleitä tätä valuuttaa vastaan saadakseen korkotuloina tuon 6 000 ruplaa, mikä on sama asia kuin jos se todella saa kassaansa tämän osan maahan tulevasta valuutasta tai jos se ulkomaisissa saamisissaan säästää saman summan vähentyneen vekselinmyynnin kautta.

Mutta voidaan olettaa, että Hypoteekkiyhdistys luovuttaa saamansa suuren tai pienen valuuttamäärän pankkiin, koska kukaan ei voi tarjota yhdistykselle parempaa kurssia eikä korkeampaa korkoa. Silloin pankki voi heti sitä mukaa kuin yhdistys nostaa talletustaan pankin seteleinä, myöntää lainaa saadun valuutan määrään saakka ja siten jälkikäteen hyötyä korkotuloina suunnilleen kyseisen annuiteetin verran.

Tätä pankin toimenpidettä ei olisi tarvinnut selittää näin monisanaisesti, ellei tästä pikkuasiasta olisi koetettu tehdä pankille tuhoisaa liiketointa.

Pankki voi joka hetki täyttää velvollisuutensa antaa kenelle hyvänsä hopeaa täydestä arvosta, kunhan se vain pääsee vaihtamasta myös venäläisiä seteleitä hopeaan. Vain viimeksi mainittu velvoite estää sitä vaihtamasta sisään omia seteleitään, sillä Pietarin pankki ei nimittäin lunasta venäläisiä seteleitä täydestä arvostaan. Mutta vaikka sanottua estettä ei olisikaan, vaan pankki avaisi hopeavaihdon, niin yleinen liike joutuisi kärsimään sitten kun kaikki hopea olisi virrannut pois pankista. Pankinhan on nimittäin otettava sisään markka seteleinä jokaista ulosvaihdettua hopeamarkkaa kohti ja kun kiertoon tarvittaneen vähintään kuusi miljoonaa markkaa, pankin on vähennettävä lainanantoaan tällä summalla, siis kuudella miljoonalla. Sellainen rajoitus merkitsisi monen liikkeenharjoittajan vararikkoa ja juuri siksi tarvitaan tietty hopeamäärä kiertoa varten ennen kuin pankki voi aloittaa hopeanvaihdon ja rahauudistus voi tapahtua.

Juuri tämän kiertoon tarvittavan metallirahan Hypoteekkiyhdistyksen laina toisi maahan. Suomen Pankki ei sitä tarvitse, mutta maa tarvitsee. Siksi tuo valuutta voidaan myös hetkellisesti luovuttaa Hypoteekkiyhdistykselle. Pankki tarvitsee vain varmuuden, että valuutta tullaan panemaan maassa kiertoon sen jälkeen kun metalliraha on julistettu ainoaksi lailliseksi arvon mitaksi.

Nyttemmin voikin pitää onnettomuutena, että hypoteekkiyhdistys on pyytänyt lainalleen myös valtion takuun.

Se on onnettomuus, koska tämän pyynnön vuoksi meni ohi se ajankohta, jolloin Hypoteekkiyhdistys vielä olisi voinut saada lainan hyväksyttävillä ehdoilla. Se on onnettomuus, koska säätyjen epäröinti ja keskustelu säädyissä on heikentänyt yhdistyksen luottoa.

Mutta sen paremmin Hypoteekkiyhdistys kuin hallituskaan eivät kai aavistaneet, että kun maan säädyille annettiin mahdollisuus hankkia maataloudelle ja koko elinkeinoelämälle tällä hetkellä niin välttämätöntä pääomaa ja samalla keino erottaa Suomen rahalaitos Venäjästä, niin säädyt pitäisivät asiaa niin merkityksettömänä, että ne päätöksellään lykkäävät sen epämääräiseen tulevaisuuteen.

Takuut vai ei? Siihen säätyjen on pitänyt vastata.

Vastauksen tulisi riippua vain siitä, sisältyykö takuuseen jokin riski.

Hypoteekkiyhdistyksen velka on 7 600 000 markkaa. Tämä velka on kiinnitetty 23 000 000 markan arvoiseen maaomaisuuteen, johon ei ole laskettu omaisuuteen kuuluvien rakennusten, metsien, kalan, myllyjen ym. arvoa.

Luulisi, että tällaisessa suhteessa turvaa tarjoava lainanottaja ei saattaisi takuumiestään puille paljaille.

Jos Hypoteekkiyhdistys olisi pyytänyt takeita ulkomaiselle lainalle ilman varmuutta rahauudistuksesta, vakaasta rahanarvosta ja vakaasta kurssista – silloin olisi vielä ollut aihetta takuun epäämiseen. Kurssien äkillisesti romahtaessa valtiovalta olisi silloin joutunut antamaan Hypoteekkiyhdistykselle ennakkoa, kunnes mahdollinen vajaus tämän kassassa olisi ehtinyt sen osakkaiden maksettavaksi. Silloin olisi myös ollut syytä sanoa: ”lainaajalle, joka ei tiedä, millaista korkoa hän joutuu maksamaan, ei kukaan voi antaa takuita.”. Mutta nyt Hypoteekkiyhdistys kykeni antamaan varmuuden, että jos laina kohoaa 8 miljoonaan, rahauudistus tekee kurssin vakaaksi ja vaikka laina jäisi pienemmäksi, yhdistys silti saisi vuotuisen annuiteettinsa kiinteään kurssiin – siis hopeassa täydestä arvosta lunastettuja pankin seteleitä vastaan.

Näin ollen se, että rahauudistus olisi seurausta yhdistyksen lainasta ja että uudistus pahimmassa tapauksessa toteutettaisiin vaikka yksin yhdistystä varten, oli takuun, siis valtion tekemän takaussitoumuksen, välttämätön ehto.

Kun myös tämä ehto oli täytetty, takuu ei voinut aiheuttaa minkäänlaista riskiä, ei edes lyhytaikaisen ennakon aiheuttamaa. Hypoteekkiyhdistys on nimittäin sellaisessa valtion kontrollissa, että jos sitä vain ei laiminlyödä, niin yhdistyksen asioita ei voi jatkuvasti hoitaa huonosti. Jos säädyt eivät siltikään olisi tyytyneet tähän kontrolliin, ne olisivat voineet vapaasti kiristää sitä.

Vastauksessaan mainittuun Hänen Majesteettinsa armolliseen esitykseen säädyt eivät puuttuneet muuhun kuin takuisiin ja mainittuun kontrolliin.

Rahauudistuksesta ja sen toteuttamistavasta taas on olemassa Hänen Majesteettinsa käsky, jota säädyt eivät voi muuttaa miltään osin.

Jos säädyt eivät halua ottaa hoitoonsa pankin rahastojen hallintaa rahauudistuksen tapahduttua, vaan katsoisivat paremmaksi säilyttää pankin nykyisen velvollisuuden lunastaa myös venäläistä setelirahaa – niin tämän asian ratkaiseminen kuuluu toisen säädyille tehtävän esityksen yhteyteen.

Nyt olosuhteet ovat valitettavasti sellaiset, että Hypoteekkiyhdistys ei enää voi ottaa ulkomaista lainaa. – Ne ovat myös sellaiset, että uudella esityksellä rahauudistukseksi ei ole menestymisen mahdollisuuksia. Hypoteekkiyhdistys oli valinnut asiamiehen neuvottelemaan lainasta ja heitä varten laaditut ohjeet olivat valmiina. Jos säädyt olisivat ottaneet esityksen vastaan sillä tavoin, että siitä olisi voinut päätellä takuita oltavan pikimmin myöntämässä, asiamies olisi voinut matkustaa ulkomaille ja aloittaa järjestelyt. Takuun myöntämisestä ilmoittavan sähkeen saavuttua neuvottelut olisi voitu viedä päätökseen ennen kuin ulkomainen rahakriisi ehti väliin. Nyt aika on menetetty. Maanviljelijät ja maamme muut elinkeinonharjoittajat eivät siis voi odottaa minkäänlaista apua siltä suunnalta.

Hänen Majesteettinsa oli armollisesti sallinut senaatin laatia määräyksen rahauudistuksesta ja ryhtyä kaikkiin sen toteuttamisessa tarvittaviin toimenpiteisiin heti, kun Hypoteekkiyhdistys on tallettanut pankkiin määrätyt 8 miljoonaa markkaa

Mutta kun tämä Hänen Majesteettinsa kannattama tie on nyt tullut mahdottomaksi, ei myöskään mainittu senaatille annettu oikeus enää ole voimassa. Kaikki ehdotukset rahauudistuksen toteuttamisesta jollain muulla tavalla riippuvat tietenkin Hänen Majesteettinsa suostumuksesta. Ja on vain luonnollista, että myöskin Venäjän rahaa koskevassa kysymyksessä kuullaan myös Venäjän finanssihallintoa. Viisaat voivat arvioida, kannattaako sieltä tällä hetkellä odottaa tukea Venäjän rahan käypyyden kieltämiselle Suomessa.

Jos yhdistys ei olisi pyytänyt valtion takuita niin, että kysymys oli vietävä säätyjen käsiteltäväksi, laina olisi jo voitu päättää ja rahauudistus julistettu syyskuussa.

Toivottavasti olosuhteet muuttuvat niin, että onnettomuus voidaan vielä korjata. Valitettavasti siihen ei tällä hetkellä ole minkäänlaisia näköaloja.

 

 

  • 1. Hallitus ei kuitenkaan voi eikä sen pidä säätää rahauudistusta vain sen tiedon varaan, että tämä tai tuo persoona maassa, esim. Hypoteekkiyhdistys, aikoo panna 8 miljoonaa markkaa kiertoon. Sillä täytyy olla varmuus, että niin tapahtuu ja tämä varmuus on olemassa heti kun valuutta on pankkiin talletettu, nostakoon tallettaja sen sieltä sitten takaisin ja levittäköön ympäri maata.
  • 2. Ts. pankki ostaa vekseleitä niin kuin ennenkin, mutta sen ei tarvitse myydä maan liikkeenharjoittajille yhtä paljon kuin muutoin on tavallista.