Tornio 21.11.1845
Veli Janne!
Mitä oikein aiot! Onko Lundiin lähettämäsi hakemus totta vai pilaa? Oletko väsynyt saarnaamaan parannusta ja puhdistamaan uskoa? Loppuvatko Sinulta aiheet? Vai eikö kukaan kuuntele saarnaasi vai kaipaatko Sinä maanmiestesi suosionosoituksia? Otan tehtäväkseni tyydyttävän vastauksen antamisen kaikkiin näihin kysymyksiin lukuun ottamatta ensimmäistä, johon Sinun on itse vastattava. Koska tiedän, ettet hae professuuria tittelin takia eivätkä myöskään taloudelliset syyt siihen pakota, ainoa jäljellä oleva peruste on se, että teet sen tieteesi takia, ja kun voit vapaasti valita, taisteletko filosofian vai pienen maamme puolesta, ja kun ihmiskunnan asiaa on aina pidettävä merkityksellisempänä kuin meidän maamme asiaa, on toki selvää, kumman vaihtoehdon valitset. Mutta etkö voi yhdistää niitä molempia täällä? Ja etkö todellisuudessa teekin niin nykyoloissa ja vieläkin menestyksekkäämmin kuin siinä tapauksessa, että muuttaisit Lundiin? Kunnianhimo saattaa useinkin olla egoismia, mutta toisinaan saa toki ollakin kunnianhimoinen; ja myönnän odottavani Sinulle kunniaa siinä määrin, että kannattaisin ehdottomasti muuttoasi, jos uskoisin Sinun todella hyötyvän siitä. Enkä epäile nyt yhtään enempää kuin ennenkään sitä, että Sinun on vietävä asiaasi eteenpäin. Olkoon niin; olettakaamme, että onnistuisit rohkeimmassa yrityksessä mitä voin kuvitella, rakentaisit uuden järjestelmän; mieltä painamaan jää kuitenkin aina tämä ajatus: joku muukin olisi voinut tehdä tämän, ihmiskunnan ja totuuden asialle löytyy aina esitaistelijoita, se ei tuhoudu; nekään herätteet, jotka olet jo antanut, eivät varmastikaan jää hedelmättömiksi; se, mitä Sinä voit tehdä Suomen hyväksi, jää kuitenkin ehkä ainiaaksi tekemättä, jos nyt luovut siitä. Nimesi ei saa niin merkittävää asemaa kirjallisuuden historiassa kuin se ehkä voisi saada, mutta sen sijaan sitäkin korkeamman sijan Suomen historiassa ja – niin toivon – kerran maailmanhistoriassakin. Älä kosta koko maalle sitä, että Sinua on syrjitty yliopistossa. Jos tietäisit, miten paljon maanmiehesi rakastavat Sinua, ja joka päivä tämä rakkaus kasvaa – jos tietäisit, miten paljon koko maa (ainakin parhaimmisto) toivoo Sinusta, et varmastikaan jättäisi meitä. Jos joskus joudut sinne kauas, niin – voit tietysti sittenkin toimia maamme hyväksi, mutta se ei ole samanlaista kuin nyt. Heräämässä olleet nukahtavat uudelleen; puolittain pelkäävät menettävät uudelleen rohkeutensa; he syyttävät juuri Sinua pelostaan ja ovat sitä mieltä, että olet tällä teollasi kumonnut kaiken mitä olet sanonut. Olet joko unohtanut, mitä kirjoitit Saiman 15. numeron viimeisen palstan viimeisessä kappaleessa tai et kirjoittanutkaan sitä vakavassa tarkoituksessa – ja me olemme kuitenkin tottuneet ottamaan kaikki Sinun sanasi todesta – tai sitten – olet arvioinut kaiken turhaksi. Olisin kuitenkin valmis vannomaan, ettei mikään näistä vaihtoehdoista pidä paikkaansa.
Nyt minun olisi kerrottava jotakin itsestäni, matkastani jne., mutta säästän sen toiseen yhteyteen. Sinä voit vastata minulle edellä kirjoittamaani, ettei sellaisella, joka ei ole tehnyt mitään maansa hyväksi, ole lainkaan puheoikeutta, ja sellainen vastaus osuu kyllä kohdalleen, tiedän sen valitettavasti liiankin hyvin; mutta – olisinpa tehnyt edes jotakin, jos olisin onnistunut saamaan Sinut perääntymään suunnitelmastasi. Älä kirjoita tai kirjoita ja ärhentele niin paljon kuin haluat; olen silti kuten ennenkin
ystäväsi
Carolus
Anteeksi! Tuhannet sydämelliset terveiset eukkokullallesi, jota jo ennakolta sydämestäni rakastan.
