Maanviljelys

Maanviljelys

Carl Johan Jägerhornille

Datum: 
27.6.1865
27.6.1865   Jalosukuinen Herra Esittelijäsihteeri    Hyväntahtoisen lupauksenne mukaisesti toivon saavani luettelot tapahtumista. Olkaa ystävällinen ja kertokaa minulle myös, mitä on saapunut Vaasan ja Oulun lääneistä, miten pitkälle on päästy kylvösiemenen toimittamisessa Jyväskylään, ja sitten aikanaan, miten Kuopion kuvernöörin huutokaupat ovat onnistuneet. Näiden viimeksi mainittujen osalta pelkään pahinta. Anteeksi, etten löytänyt luetteloa toimituskunnalle kuuluvista asioista. Selvitellessäni papereitani edellisenä iltana minulla oli tuo asiakirja kädessäni, mutta en pystynyt mitenkää...
Brevväxling: 

Georg von Alfthanilta

Datum: 
2.9.1865
Oulussa 2.9.1865   Suuriarvoinen Herra Senaattori.    Kun en ehdi laatia päivän postiin virallista, perusteellisempaa anomusta toimista, jotka nyt jälleen sadon osittain epäonnistuttua käyvät välttämättömiksi, otan vapauden tällä tavalla ennakolta täydentää tänään lähettämääni sähkettä. Käytyäni henkilökohtaisesti, vaikkakin vain pikaisesti, useilla viimeksi sattuneiden hallaöiden pahimmin koettelemilla samoin kuin parhaiten niiltä säästyneillä seuduilla Oulun, Haapajärven ja Salon [Saloisten] kihlakunnissa ja sen jälkeen kun tietoja on ajan mittaan saatu läänin pohjois- ja itäosistakin ole...
Platser: 
Brevväxling: 

Carl Gustaf Wredeltä

Datum: 
2.10.1865
Nikolainkaupungissa 2.10.1865   Suuriarvoinen Herra Senaattori!    Sen jälkeen kun keisarillisen senaatin käskystä suorittamani toimitukset kruunun liikamaiden erottamiseksi yksityisten omistuksista oli saatu loppuun suoritetuksi, palasin 24. syyskuuta Nikolainkaupunkiin [Vaasaan], jossa minulla oli ilo ottaa vastaan Herra Senaattorin arvoisa kirjelmä syyskuun 11. päivältä. Näiden toimitusmatkojen aikana olen ollut läheisessä kosketuksessa Laukaan kihlakunnan ja osaksi Kuortaneen kihlakunnan rahvaan kanssa ja minulla on ollut tilaisuus tutkia tarkasti vuodentuloa näillä seuduilla ja olen tä...
Brevväxling: 

Vastine artikkeliin Suomen rahanuudistuksesta S:t Petersburger Zeitung -lehden numerossa 123, konsepti

Datum: 
30.12.1865
S:t Petersburger Zeitung -lehden numerossa 123 on luettavissa artikkeli, joka alkoi seuraavin sanoin: ”Suomen rahanuudistusta ja sen vaikutusta maan rahaoloihin, josta jo aikaisemmin meille tulleitten ilmoitusten perusteella emme voineet antaa parasta ennustetta, arvioidaan vastaavassa tarkoituksessa Helsingfors Tidningar -lehdessä.” Tätä johdantoa seuraa yhteenveto Helsingfors Tidningar -lehden numerossa ilmoitetuista vääristä ja harhaanjohtavista tiedoista, jotka koskivat pankin valuutan vähentymistä ja rahankiertoa maassa lokakuusta 1865 lähtien, jotka tiedot antoivat aiheen oikaisuun Al...

Georg von Alfthanilta

Datum: 
24.2.1866
Oulussa 24.2.1866   Suuriarvoinen Herra Senaattori ja Ritari.    Herra Senaattorin tervetullut kirjelmä tämän kuun 16. päivältä sekä samaan aikaan lähetetty sähke päätyivät käsiini samanaikaisesti vasta eilen; valtiovaraintoimituskunnan 17. päivän kirje, jossa hyväksytään anomukseni Kajaanin kihlakunnan avustamisesta, taas saapui muutamia tunteja vastaussähkeeni lähettämisen jälkeen. Esitän suuret kiitokseni myönnetystä rahalainasta; rahaa on nimittäin oltava, koska kylvettäväksi kelvollista viljaa ei enää ole käytettävissä, ja Kajaanin seudun asukkailla, joista enemmistö asuu 20–30 peninku...
Platser: 
Brevväxling: 

Georg von Alfthanilta

Datum: 
8.5.1866
Oulussa 8.5.1866   Suuriarvoinen Herra Senaattori.    Vaikka toivon suunnilleen viikon kuluttua olevani matkalla Helsinkiin, jossa saanen tilaisuuden suullisesti neuvotella Herra Senaattorin kanssa täällä pohjoisessa vallitsevasta tilanteesta, toivoin jo sitä ennen voivani ilmoittaa joistakin asioista, jotka painavat mieltäni. Levottomuutta herättäviä tietoja, joiden mukaan syksyllä suoritetuissa kokeissa itämiskykyiseksi todettu viime vuoden ohra olisi jo nyt menettänyt tämän ominaisuutensa, saapuu edelleenkin monilta seuduilta, joilta ei olisi odottanut kuulevansa moista, mm. Iistä, Haapa...
Platser: 
Brevväxling: 

Clas Herman Molanderille

Datum: 
30.6.1866
H:ki 30.6.1866   Kunnioitettu Veli.    Kiitän kohteliaimmin ystävällisestä 21. päivän kirjeestäsi, jonka sain käsiini eilen palattuani maalta. Rukiinoraiden kehnous on tosiaan huolestuttavaa. Toivon kuitenkin, että ne toipuvat kautta maan nyt, kun säät ovat näin ihanat, vaikka seurauksena väistämättä onkin viljan epätasainen tuleentuminen. En usko, että yleiset työt ovat välttämättä tarpeellisia, kun tilallisten on nyt ponnisteltava äärimmäisen ankarasti saadakseen kaikki tilojen työt tehdyksi. Jos tämä helle jatkuu, toivotaan elonkorjuuseen päästävän jo heinäkuun lopussa ja elokuun alussa ...
Platser: 
Brevväxling: 

Christian Oker-Blomilta

Datum: 
11.7.1866
Viipurissa 11.7.1866   Suuresti kunnioitettu Veli!    Viitaten siihen, että kruunulle tulevien verojen ja maksujen perimisen odotettiin tuottavan tänä vuonna vaikeuksia Viipurin läänissä, kiiruhdan ilmoittamaan sen iloisen uutisen, että nämä pelot ovat osoittautuneet enimmäkseen aiheettomiksi tai liiallisiksi ja että kruununvoutien antamien tilitysten mukaan vuoden verojen ja maksujen perintä on sujunut odottamattoman hyvin, sillä rästiin jääneiden suoritusten koko määrä tässä läänissä yltää juuri ja juuri noin 33 000 markan vähäiseen summaan. Tämä tulos on todellakin väistämättä todettava ...
Platser: 
Brevväxling: 

Georg von Alfthanilta

Datum: 
14.7.1866
Oulussa 14.7.1866   Suuriarvoinen Herra Senaattori.    Noudattaakseni senaatin toivetta olen peruuttanut Lapin-matkani – sen toteuttaminen myöhemmin ei monestakaan syystä voisi käydä päinsä. Vasta muutaman viikon kuluttua voidaan jotensakin varmasti arvioida, voidaanko vuoden sadosta saada kelvollista rukiinsiementä, elleivät jo tässä vaiheessa sattuvat ankarat hallat, joista Jumala varjelkoon, poistaisi epävarmuutta kertakaikkisesti, minkä tapauksen varalta olin antanut lääninhallitukselle tarpeelliset ohjeet. Sade vaikutti aluksi suotuisasti, mutta nyt sitä lienee varmaankin saatu enemmän...
Platser: 
Brevväxling: 

Georg von Alfthanilta

Datum: 
25.7.1866
Oulussa 25.7.1866   Suuriarvoinen Herra Senaattori.    Vahvistan saaneeni Herra Senaattorin kunnianarvoisan kirjeen tämän kuun 13. päivältä ja vakuutan tuntevani mitä suurinta kiitollisuutta siitä. Matkaani Muonionniskalle oli suunniteltu jo niin kauan, että siitä luopuminen tuntui raskaalta; paluu oli ajoitettu tavanomaiseen yöhallojen alkamisaikaan, ja olin antanut ohjeeni poissaoloni aikana ehkä sattuvien poikkeuksellisten tapausten varalta ja erityisesti siitä, miten rukiinsiementä piti käsitellä, mistä kaikesta halusin tässä vain ohimennen mainita. Kruununvoudit esittivät pääpiirteisen...
Platser: 
Brevväxling: