Yksityiskirje

Tübingenissä 27.5.1842   Parahin Ystävä!    En tiedä, oletko vielä Tukholmassa. Hyvään onneen luottaen lähetän tämän sinne – näin pitkän vaikenemisen jälkeen sinä varmaan uskot, että olen unohtanut Sinut, ja olet minulle vihainen siitä, että olen jättänyt näin pitkäksi aikaa kirjeesi vastaamatta. En pysty puolustelemaan itseäni enkä yritäkään sitä millään keinotekoisella selittelyllä selvittää; minun on täysin antauduttava armoillesi. Itseään Kornbeckia olen varsin useinkin pyytänyt kirjoittamaan kanssani yhteisen kirjeen, mutta jo kauan hän on suhtautunut pyyntööni, miten nyt sanoisin, väl...

10.6.1842 Kiitoksia tukuittain! – Aikaa vähittäin!    Nyt esitän lyhyen tunnustuksen! Jo 8–10 päivää sitten kirjoitin Lindhille, nimettömästi huom. Hän vastasi hyvin kohteliaasti, sanoi haluavansa mielellään ryhtyä kustantajakseni, mutta pyysi tietoa, mitä halusin painoarkilta, ei halunnut itse tarjota jne. Vastasin silloin totuudenmukaisesti ja vilpittömästi, että olin saanut suunnilleen 37–39 riikintaalaria arkilta, mutta että kun tämä oli hieman liian laaja, minun ei varmaankaan pitäisi pyytää aivan niin paljon, koska tavoittelin pikemminkin sitä, että kirja menisi hyvin kaupaksi, ei oli...

[kesäkuussa 1842] Eikö olekin hyvä pitää varansa ja suorittaa kaunis vierailukäyntimme silloin, kun sää on näin kaunis? Sen takia huomenna, jos Herra Professori suvaitsee, saamme sitten suullisesti keskustella pienestä keltaisesta sirosti kirjoitetusta kirjeestä. Herranen aika, miten Freja oli eilen kiukkuinen! En halua pitkään viivyttää ”Merkuriusta taivaansinisessä valepuvussa” [postinkantaja], lopetan sen takia sulkemalla Hra Professorin ystävyyteen Wendelan  

Mitä suurimmin kunnioittamani Maisteri Snellman!   Skarassa & Skålltorpissa 30.6.1842 Kaipauksen ja tuskan tunteeni, kun sunnuntai-iltana tämän kuun 19. päivänä sanoin viimeiset jäähyväiset niin monille hyville ystäville ja rakastettaville persoonallisuuksille, olivat sangen luonnollinen kokemus, ja tässä jäähyväisten jättämisen murheessa oli ylevää ja puhdasta runoutta, mutta siitä seikasta, että saisin samalla maistaa harmin latteimman proosan koko karvauden, siitäpä saan kiittää anteeksiantamatonta muistamattomuuttani, sillä tuskin olimme päässeet kannelta alas hyttiimme, ennen kuin ...