…siihen senaattori Snellman ilmoitti, että senaattori, joka oli keisarillisen senaatin kyseisessä istunnossa osallistunut asian käsittelyyn, kun esillä oli kysymys valtiopäiville laadittavasta esityksestä Suomen masuunien ja kankirautatehtaiden vapauttamiseksi kymmenys- ja vasaraveron suorittamisesta, on luopuen siitä ehdotuksesta asiaa koskevaksi esitykseksi, jonka hyväksymisen puolesta senaattori oli silloin äänestänyt, nyttemmin erillisessä ehdotuksessa esittänyt yhteenvedon senaattorin tätä kysymystä koskevista, talousosastossa esittämistä ja keisarillisen senaatin yleisen täysistunnon pöytäkirjaan merkityistä mielipiteistä, minkä liitteenä on esitys nyt voimassa olevista, malmisuonien ja kaivosten omistusoikeutta koskevista lakisäännöksistä. Senaattori halusi syvimmin alamaisena esittää Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen, että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa armollisimmin antaisi laatia esityksen säädyille tämän ehdotuksen tarkoittamalla tavalla.
Mainittu esitysehdotus, jonka senaattori tässä yhteydessä luki ääneen, kuului seuraavasti:
”Alamainen ehdotus armolliseksi esitykseksi Suomen säädyille maassa sijaitsevien rautatehtaiden vapauttamiseksi kymmenys- ja vasaraveron suorittamisesta”
Joukko rautatehtaitten omistajia on aloitteessaan selostanut, kuinka muut tehtaat maassa ovat vapautetut verosta manufaktuuriprivilegioitten nojalla, mutta tämä etu ei maassamme koske rautatehtaita, joita verotetaan sekä takkiraudan että kankiraudan valmistuksesta. Siksi he ovat anoneet Hänen Keisarilliselta Majesteetiltaan, että raudankäsittely vastaisuudessa vapautettaisiin tuotantoverosta, jota masuunit ja kankirautatehtaat suorittavat kymmenys – ja vasaraveroraudan nimellä. Tällä tavoin raudankäsittely saatettaisiin tasa-arvoiseen asemaan maan muitten teollisuuslaitosten kanssa. Tämän tasa-arvoisuuden ne ansaitsisivat sitäkin suuremmalla syyllä, koska ne ainakin osittain jalostavat kotimaista raaka-ainetta ja osallistuvat maamme vientiin arvomäärällä, joka ei ole aivan vähäinen. Aloitteentekijät viittaavat myös erityisiin asiaintiloihin, jotka tällä hetkellä vaikeuttavat rautatehtaitten asemaa ja ovat tehneet nykyisen verotuksen niille raskaaksi.
Hänen Keisarillinen Majesteettinsa on armossaan antanut esitellä itselleen tämän alamaisen aloitteen sekä Suomen senaatin talousosaston sen johdosta antaman alamaisen lausunnon tästä asiasta. Ja Hänen Keisarillinen Majesteettinsa on, kiinnittäen armollista huomiota aloitteentekijöitten ilmaisemiin perusteluihin sekä siihen, mitä asiasta muuten on tuotu ilmi, armossaan halunnut antaa maan nyt kokoontuneille säädyille harkittavaksi ja perustuslain mukaan käsiteltäväksi esityksen kyseisten verojen poistamiseksi.
Vanhimmista ajoista lähtien kuului kaikkien malmisuonien omistusoikeus kruunulle. Sellaisena sitä pidetään vielä 6. heinäkuuta 1649 annetussa kuninkaallisessa vuorimiessäännössä vuorikunnasta ja useissa myöhemmissä asiaa koskevissa säädöksissä. Mutta 27. elokuuta 1723 annetulla plakaatilla kruunu irtisanoutui tästä oikeudestaan, ja omistusoikeus löydettyihin malmisuoniin taattiin maanomistajalle, kuitenkin niin, että jos joku muu löytää hänen maallaan sellaisen, ja löytäjä haluaa harjoittaa kaivostoimintaa, omistaa hän siitä ¼ ja maanomistaja ¾. Kruununoikeus oli ymmärrettävä siitä lähtien vain sillä tavoin, että jos lähinnä oikeutetut kätkevät malmisuonen tai eivät halua sitä käyttää, saattaa hallitus, jotta malmisuoni ei jäisi hyödyntämättä, antaa käyttöoikeuden jollekulle muulle siihen halukkaalle. Myöhemmillä säädöksillä säännösteltiin tarkemmin maanomistajan ja löytäjän välisiä suhteita sillä tavoin, että kumpikin omistaisi kaivoksesta puolet. Asia on tällä kohden erityisesti Suomen osalta järjestetty Hänen Keisarillisen Majesteettinsa 25. toukokuuta 1857 antamalla armollisella malmisuonten valtaamista koskevalla säännöllä. Tämän säädöksen mukaan maanomistajan oikeus kruunun mailla tulee valtaajan osaksi sekä kruununtiloilla ja puustelleilla asukkaan tai haltijan osaksi, ja kruunulle pidätetään ainoastaan oikeus lunastaa jalometalleja koskevat valtaukset. Järvimalmin otto on niinikään myönnetty valtauksen tekijälle, kuitenkin ottaen huomioon rannanomistajan ja yksityisten vesien omistajan lailliset oikeudet.
Rautatehtailta tuleva vero perustuu tässä esitettyihin asiaintiloihin. Se oli korvaus kruunulle malmisuonten hyödyntämisestä ja se on jatkunut myös kruunun irtisanouduttua oikeudesta niiden omistukseen. Itse kaivoslouhinnasta ei kuitenkaan nyttemmin makseta veroa, kun taas sitä maksetaan raudan tuottamisesta myös ulkomaisesta raaka-aineesta, niin että suuri osa rautatehtaista hankkii malminsa ja takkirautansa Ruotsista, mutta maksaa veroa samalla lailla kuin ainoastaan kotimaista malmia käyttävät tehtaat. Tätä veroa suoritetaan asian johdosta annettujen erityisten säädösten nojalla seuraavia määriä:
a) kymmenysrautaa masuuneista, 1 rupla 44 kopeekkaa eli 5 markkaa 76 penniä jokaiselta vuorokaudelta, jolloin lietsontaa on tapahtunut, tai vähäisempi määrä sen mukaan, mitä toimitetuissa verollepanoissa on erityisissä tapauksissa määrätty; ja
b) vasaraverorautaa
1. kankirautavasaroista 4 ½ kippuntaa vuoripainon mukaan jokaiselta vanhalta ahjolta, jolle on saatu privilegio ennen vuotta 1804, ja kaksinkertainen määrä ahjolta sen jälkeen rakennetussa laitoksessa, sekä 1 % tuotannosta, kaikki tämä vuosittain, Franche comté -taontaa varten muunnetuilta saksantaonta-ahjoilta.
2. mellotuslaitoksista, joissa on yli 5 leiviskän [1 leiviskä n. 8,5 kg] painoisia vasaroita, yksi prosentti vuotuisesta tuotannosta, sekä
3. valssaamoista samoin yksi prosentti vuoden tuotantomäärästä.
Sen mukaan, mitä on ilmoitettu, on kotimaisesta malmista valmistetun kankiraudan vero yhdestä ja yhdestä neljäsosasta kahteen prosenttiin sen valmistusarvosta. Kun nyt rautatehtaan omistaja ei aina voi saada tätä veroa korvatuksi vientiin menneen tavaran hinnalla, mutta sitä vastoin voi helpommin sälyttää sen kotimaisen kuluttajan maksettavaksi, tekee tämä maassa kulutetun raudan kalliimmaksi valmistushinnasta laskettuna suuremmalla prosenttimäärällä. Ja kun lähes kaiken muun teollisuuden harjoittamiseen ovat rauta ja rautatavarat enemmän tai vähemmän tarpeen, vaikuttaa siis kyseisen veron poisto välittömästi maan teollisiin etuihin yleensä, varsinkin kun se suojatulli, jota rautatehtaat vielä osittain nauttivat, tulisi sillä tavoin vähemmän tarpeelliseksi.
Koska varsinkin kankiraudan valmistus on viime aikoina merkittävässä määrin lisääntynyt, on myös veron kokonaismäärä ollut kasvussa. Kymmenvuotisjakson 1856–1865 aikana se oli keskimäärin suunnilleen 32 000 mk ja erityisesti vuosina 1861–1865 keskimäärin lähes 40 000 mk. Toisaaltahan on osoittautunut, että valtio on pystynyt kattamaan suuria, maassa vallitsevan hädän lievittämiseksi ylimääräisiä menoja, ja siksi on odotettavissa, että kyseisen valtion tuloerän poisjääminen ei ole tuntuvaa, varsinkin kun veron poistamisen vaikutuksen maan teollisuuteen pitäisi vähitellen antaa valtiolle siitä korvaus muiden, välillisten vero-otsikkojen alla. Mutta toisaalta on useita maan parasta ajatellen toivottavia toimia tähän asti jouduttu lykkäämään äsken mainittujen ylimääräisten menojen pakottavan välttämättömyyden takia, ja koska jo lähitulevaisuudessa valtion varoja tarvitaan sellaisiin toimenpiteisiin, on Hänen Keisarillinen Majesteettinsa pitänyt tarpeellisena, että poistaminen tapahtuu vähitellen, ja siksi armossaan halunnut esittää:
että yllä mainittuja, kymmenys- ja vasaraveroraudan nimellä suoritettavia veroja maksettaisiin kuluvalta vuodelta 1867 kolme neljäsosaa, vuodelta 1868 puolet ja vuodelta 1869 yksi neljäsosa kullekin eri laitokselle säädetystä rahamäärästä, minkä jälkeen rautatehtaat vuodesta 1870 lähtien olisivat kokonaan vapautetut kyseisten verojen suorittamisesta.
Perusteena tälle alamaiselle esitykselle senaattori esitti, että senaattorin käsityksen mukaan esityksen säädyille tulisi puoltaa yleispätevänä toimenpidettä, jota Hänen Keisarillinen Majesteettinsa siinä esittää. Samoin tulisi senaattorin mielestä esityksen sisältää jonkinlainen selonteko perusteista, joiden nojalla vero poistetaan vain vähitellen. Tämän lisäksi senaattori katsoi, että säädyille tulee viitata nyt voimassa olevaan, asiaa koskevaan lainsäädäntöön.
