Luetun johdosta senaattori Snellman antoi pöytäkirjasta seuraavan lausunnon: – Valtiosihteeristön 1. helmikuuta (20. tammikuuta) 1865 päivätyllä kirjelmällä annettiin senaatille tiedoksi Hänen Keisarillisen Majesteettinsa päätös Venäjän setelirahan käypyydestä Suomessa rahanuudistuksen jälkeen.
Tämän armollisen päätöksen nojalla asetettiin Venäjän 72-pitoinen hopeavaihtoraha ja kupariraha samanarvoiseksi penninrahan kanssa.
Pennimääräisen rahan käypyydestä taas oli säädetty 12. kesäkuuta 1860 annetulla asetuksella siten, että sitä on otettava yksityisissä maksusuorituksissa vastaan aina 10 markkaan asti ja kruunun kassoissa rajoittamattomaan määrään asti. Kyseisellä pennimääräisen rahan pakollisen käypyyden rajoituksella yksityisissä suorituksissa ei voinut olla muuta tarkoitusta kuin että se on vastaanottajalle mukavuudeksi, mutta välttämätön se ei suinkaan ollut, koska oli selvää, että Suomen Pankki lunastaisi täysiarvoisella rahalla sekä sen että liikkeelle laskemansa setelit, ja pennimääräinen raha siis joka tapauksessa kävisi samasta kuin täysiarvoinen raha.
Kun nyt Venäjän ala-arvoinen raha, jota ei lunasteta al pari, sai saman pakollisen käypyyden kuin pennimääräinen raha, oli rahankierto maassa näin altistunut mitä vakavimmille häiriöille. Sama raha, joka keisarikunnassa viime aikoina on ollut vain 3 % arvokkaampi kuin ruplan seteli, kävisi siis Suomessa samasta kuin täysiarvoinen hopearaha.
Vahingollinen oli erityisesti määräys, jonka mukaan kruunun kassojen olisi vastaanotettava sitä rajoittamattomia määriä. Tämä säännös houkuttelee nimittäin voitonhimoisia ryhtymään Venäjän vaihtorahan tuontiin.
Olisi kuitenkin ollut sopimatonta ja hyödytöntä vaivata Hänen Keisarillista Majesteettiaan tätä koskevalla alamaisella anomuksella, ennen kuin itse kysymys rahanuudistuksen voimaan astumisesta oli ratkaistu.
Mutta heti tämän uudistuksen tultua Hänen Keisarillisen Majesteettinsa 4. marraskuuta (23. lokakuuta) 1865 ilmoittamalla armollisella myöntymyksellä toimeenpannuksi, oli sellainen esitys ehdoton välttämättömyys.
Senaatti antoi siksi 13. marraskuuta, samana päivänä jolloin rahanuudistus pantiin täytäntöön, Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen alamaisen esityksen, jonka mukaan kaikkea vaihtorahaa, sekä Venäjän kopeekkoja että penninrahaa, otettaisiin vastaan kruunun kassoissa vain samaan määrään asti kuin yksityisissä maksusuorituksissa, siis 2 ½ ruplaan eli 10 mk asti. Penninrahan osalta esitys oli tarpeen vain ja ainoastaan jotta säilytettäisiin Hänen Keisarillisen Majesteettinsa tarkoittama kummankin rahalajin samanarvoisuus, eikä syynä siis ollut millään tapaa tarve rajoittaa pennimääräisen rahan käypyyttä.
Kun Hänen Keisarillinen Majesteettinsa hyväksyi kyseisen alamaisen anomuksen, oli itse asiassa Venäjän hopeavaihtorahan pakollisesta käypyydestä aiheutuva haitta kokonaan poistettu.
Jäljellä olivat ainoastaan hankaluudet, joita saattaisi koitua, kun määrä, johon asti sitä olisi maksusuorituksena vastaanotettava, oli niinkin suuri kuin 2 ½ ruplaa.
Ei toki ole mahdollista varmasti tietää, miten paljon ala-arvoista vaihtorahaa, jota ei voi lunastaa al pari, voidaan tehdä pakollisesti käyväksi. Teoria opettaa, että kaikki pakkokurssin alainen raha laskee alle nimellisarvonsa. Mutta kokemus osoittaa, että ala-arvoista vaihtorahaa voidaan ylläpitää nimellisarvossaan vain jos sellaista rahanmerkkiä tarvitaan päivittäisen liikkeen vaihtorahana, edellyttäen kuitenkin, ettei sitä lasketa liikkeelle enempää kuin tuo tarve vaatii ja että se ei ole pakollinen maksuväline suurempina määrinä kuin mitä tarvitaan vaihtorahaksi.
Mitä tulee Venäjän vaihtorahan käypyyteen Suomessa, on vaikeus juuri siinä, että sen leviämistä kierrossa ei voi tarpeen mukaan rajoittaa. Tuonti keisarikunnasta tuottaa välttämättä aina jonkin verran voittoa, jos sitä harjoitetaan laajamittaisesti. Pakollisen käypyyden määrää rajoittamalla voidaan tuon voiton saavuttamista vain vaikeuttaa, ei kokonaan estää. – Vaara, että Venäjän vaihtoraha putoaa alle nimellisarvonsa, kun sitä tuodaan maahan suurina määrinä, on väistämättä aina olemassa.
Kun Venäjän vaihtorahan asettamista samanarvoiseksi pennimääräisen rahan kanssa voidaan raha-asioita tärkeämmistä syistä pitää välttämättömänä, olisi toki kummankin pakollisen käypyyden määrän pienentäminen ollut toivottavaa, mutta se ei olisi ollut mikään ehdottoman varma keino ensiksi mainitun arvon säilyttämiseksi nimellisarvossaan.
Sitäkin vähemmän se on voinut ajan pitkään onnistua, jos voimassa olisi ollut tuo suurempi määrä, johon asti Venäjän vaihtoraha nyt on pakollisesti käypää. Tiedetään myös, että se nyttemmin käy päivittäisessä liikkeessä 20 % alennuksella nimellisarvostaan. Yleisesti tiedossa on myös, että tätä kehitystä on jouduttanut kaikkea muuta kuin kiitosta ansaitseva voitonhimo. On täysin totta, että penninrahan ja Venäjän vaihtorahan käypyyden ero johtuu siitä, että edellistä lunastetaan al pari ja jälkimmäistä ei. Mutta täysin selvää on myös, että jos pennimääräistä rahaa ei lunastettaisi, niin se yhtä lailla laskisi alle nimellisarvonsa, minkä seurauksena ne hankaluudet, joista nyt valitetaan, olisivat lisääntyneet, mutta Venäjän vaihtorahan käypyys ei olisi vähimmässäkään määrin helpottunut.
Rahanuudistuksen toteuttamisen jälkeen ei alamaisen anomuksen tekeminen vaihtorahan pakollisen käypyyden rajoittamisesta tullut kysymykseen, johtuen juuri siitä seikasta, ettei voitu luottaa tämän toimen johtavan tavoitteen saavuttamiseen, varsinkin kun maassa kiertävän Venäjän vaihtorahan määrä oli merkittävä jo uudistuksen astuessa voimaan ja kasvoi sen jälkeen ensimmäisten viikkojen aikana Venäjältä tuonnin seurauksena. Lisäksi tuli ottaa huomioon maahan sijoitettu Venäjän sotaväki, jonka taloudellista asemaa sellainen rajoitus olisi vaikeuttanut. On myös pidettävä onnellisena, että Venäjän vaihtoraha edelleen oli yleisessä liikkeessä käypää nimellisarvoonsa, kunnes ainakin osa sotaväen palkoista alettiin maksaa Suomen rahassa.
Jos tuon rahan pakollista käypyyttä olisi vähennetty määräyksellä, olisi siitä aiheutuva vaikutelma ollut paljon epämiellyttävämpi kuin sen arvon pakon sanelema aleneminen päivittäisessä liikkeessä, joka nyt on tapahtunut huolimatta hallituksen ponnisteluista sen säilyttämiseksi. Toisaalta hallituksen velvollisuus oli antaa maan rahvaalle mahdollisuus maksaa tämän vuoden kruununveronkannossa veronsa Venäjän vaihtorahana nyt säädettyyn enimmäismäärään asti ja säästää se näin suurimmaksi osaksi tappiolta, jota se olisi saattanut kärsiä otettuaan aikaisemmin sitä vastaan sen nimellisarvon mukaan.
Vaikka H. K. Majesteettinsa senaatin nyt jättämän anomuksen seurauksena armollisimmin myöntyisi pakkokurssin lakkauttamiseen, tulisi mainittu rahvaan nauttima etu säilyttää.
Yllä esitetyistä syistä olisi muutos tarkoitusta vailla, jos se rajoittuisi ainoastaan venäläisen vaihtorahan pakollisen käypyyden rajoittamiseen pienempään määrään. Nyt sitä vastaanotettaessa käyttöön tullut kurssin laskenta ei sellaisen toimenpiteen seurauksena lakkaisi, eikä siinä luultavasti edes tapahtuisi havaittavia muutoksia.
Ainoa keino on pakkokurssin lakkauttaminen. Ja tätä koskeva alamainen esitys olisi joka tapauksessa myöhemmin tullut välttämättömäksi, kun Venäjän sotaväen tertiaalien maksu Suomen markkoina ja kruununveronkannon loppuun saattaminen olisivat tehneet sen sopivammaksi. Sen olisivat tehneet välttämättömäksi, nyt voimassa olevista säännöksistä aiheutuvien muiden haittojen lisäksi, ennen muuta valtion kärsimä tappio, joka kyllä voidaan kantaa kerran, yhdessä muitten rahanuudistuksen toteuttamisen vaatimien uhrausten kanssa, mutta joka jatkuessaan ja uudestaan sattuessaan kävisi aivan liian tuntuvaksi valtion rajallisille varoille.
Asiaa harkittuaan päätti keisarillinen senaatti alamaisuudessa antaa H. K. Majesteetilleen asiaa koskevan esityksen, joka johdanto pois jätettynä kuului seuraavasti:
Otettuaan tämän asian harkintaansa senaatti, tunnustaen ne nyt vallitsevista rahaoloista aiheutuvat haitat, jotka kenraalikuvernööri on kirjelmässään maininnut, ja joista merkittävimmät ovat valtiolle koituvat tappiot Venäjän vaihtorahan vastaanottamisesta kruununveronkannossa, leimapaperien myynnissä ja postin tuloissa, sekä eräiden työnantajien tuolla rahalla harjoittamasta keinottelusta työtätekevälle luokalle koituva vahinko, ei ole voinut havaita tähän olevan muita syitä kuin pakkokurssi, jolla tuota vaihtorahaa, jota ei voida lunastaa täysiarvoisella hopealla, on määrätty otettavaksi vastaan. Senaatti katsoo näin olevan kaiken epäilyksen ulkopuolella, että kyseiset haitat voitaisiin poistaa lakkauttamalla tämä pakkokurssi.
Koska kuitenkin senaattia tällöin alamaisuudessa velvoittaa Teidän Keisarillisen Majesteettinne valtiosihteeristön 1. helmikuuta (20. tammikuuta) 1865 päivätyllä kirjeellä ilmoittama armollinen päätös, jonka mukaan Venäjän kopeekkamääräisellä vaihtorahalla pitää olla maassa sama pakollinen käypyys kuin sitä vastaavalla Suomen rahalla, jollaiseksi on 12. kesäkuuta 1860 annetulla asetuksella määrätty lyötäväksi 72-pitoista penninrahaa, on senaatti uskonut velvollisuutensa olevan alamaisimmin esittää keinona tämän penninrahan poistamista yleisestä liikkeestä ja korvaamista täysiarvoisella hopearahalla, jolloin siis mikään muu kuin hienoa hopeaa sen nimellisarvon mukaan sisältävä hopearaha ei olisi maassa pakollisesti käypää.
Sellainen menettely olisi senaatin alamaisen käsityksen mukaan sitäkin sopivampi, kun voidaan pitää periaatteessa oikeana, että vaihtorahalla on maassa sama hienous kuin täysiarvoisella rahalla, mistä johtuen tämä normi on myös tullut noudatettavaksi useimmissa Euroopan maissa.
Tällä tavoin maa ja sen pankki, jonka on huolehdittava rahan arvosta, suojataan myös ala-arvoisen vaihtorahan mahdolliselta ulkomailta tapahtuvalta tuonnilta.
Mutta koska sellaista muutosta ei voida saada aikaan heti, niin jotta kuitenkin olisi jotakin pakollisesti käypää rahaa täysiarvoisen rahan yksikköä pienempiä maksuja varten, olisi välttämätöntä julistaa, että nykyistä 72-pitoisuuden mukaista hopeapenninrahaa tulee ottaa vastaan sekä kruunun kassoissa että yksityisissä maksuissa aina 100 penniin eli yhteen markkaan asti sekä penninarvoista kuparirahaa aina 25 penniin asti, toistaiseksi ja siihen saakka kunnes se on ehditty vaihtaa uuteen vaihtorahaan. – Tämä pakollisen käypyyden rajoitus siihen nähden, mitä nyt on säädetty, nimittäin että kyseistä rahaa on otettava vastaan 10 markkaan asti, ei toki ole minkään välttämättömyyden sanelema, koska niin kauan kuin Suomen Pankki lunastaa sitä täysiarvoisella rahalla, on se sellaisena käypää myös yleisessä liikkeessä. – Mutta senaatti on uskonut rajoituksen olevan muista syistä sopiva, koska sen avulla voitaisiin vähentää sitä etua, joka sille väliaikaisesti koituisi kopeekkamääräiseen vaihtorahaan nähden, jos nimittäin jälkimmäisen pakkokurssi raukeaisi.
Näillä perusteilla rohkenee senaatti syvimmin alamaisena esittää Teidän Keisarilliselle Majesteetillenne, että Teidän Keisarillinen Majesteettinne suvaitsisi armollisella julistuksella ilmoittaa, että kahden eri ala-arvoisen rahalajin samanaikaisesta käypyydestä aiheutuneitten haittojen poistamiseksi pitää Suomessa painattaa pennimääräistä hopeavaihtorahaa, joka sisältää hienohopeaa nimellisarvonsa mukaisesti täysiarvoiseen rupla- ja markkarahaan nähden 1/83-pitoisesti, armollisimmin määräten senaatin laatimaan Teidän Keisarilliselle Majesteetillenne alamaisen esityksen uuden rahan arvomääristä, leimoista, suuruuksista ja lejeeraussuhteista.
Yhtä lailla alamaisena saanee senaatti ehdottaa, että Teidän Keisarillinen Majesteettinne haluaisi armollisimmin, kumoten sen mitä on 12. kesäkuuta 1860 annetulla asetuksella, 8. marraskuuta 1865 annetulla asetuksella ja 6. joulukuuta viime vuonna annetulla asetuksella armollisesti säädetty sekä kopeekka- että pennimääräisen 72-pitoisen vaihtorahan samoin kuin kopeekka- ja pennimääräisen kuparirahan pakollisesta käypyydestä, sallisi, että kyseistä pennimääräistä vaihtorahaa olisi sekä kruunun kassojen että yksityisten otettava vastaan, hopeavaihtorahaa 75, 50 ja 25 pennin kolikkoina vain 100 penniin asti, ja kuparirahaa 20, 10 ja 5 pennin kolikkoina vain 25 penniin asti kussakin maksusuorituksessa, kuitenkin niin, että sitoumus ottaa vastaan kyseistä hopeavaihtorahaa olisi voimassa vain niin kauan ja siihen asti kunnes se on ehditty vaihtaa uuteen täysiarvoiseen vaihtorahaan. Ja jättänee Teidän Keisarillinen Majesteettinne armollisimmin senaatin asiaksi laatia säädökset kyseisen vaihdon toimeenpanosta.
Lopuksi saanee senaatti alamaisimmin anoa, että mikäli Teidän Keisarillinen Majesteettinne havaitsee hyväksi suostua senaatin yllä esitettyyn alamaiseen pyyntöön, soisi Teidän Keisarillinen Majesteettinne maan rahvaalle sen edun, että se saisi edelleen kruununveronkannossa aina tämän vuoden heinäkuun 1. päivään asti suorittaa veronsa myös Venäjän vaihtorahalla aina 2 ½ ruplaan asti kutakin täysmääräistä maksua kohti sekä yhtä lailla armollisimmin sallisi senaatin antaa tästä erityisen julistuksen.
