Ruotsin kirjallisille lehdille ja aikakauskirjoille on aina ollut ominaista, että kun suinkin on ollut aihetta mainita Hegelin nimi, ne ovat hyökänneet hänen oppinsa kuivaa dialektiikkaa ja rationalismia vastaan ja tuominneet sen egoistiseksi, mutta samalla sellaiseksi, että se tuhoaa täysin yksilöllisyyden ja kristillisyyden. Skandia, Litteraturföreningens Tidning ja Eos ovat enemmän tai vähemmän huomattavien nimien turvin jaelleet ylimielisen rohkeina näitä sankarillisia tuomioitaan. Edes Upsalan ja Ruotsin suuri G. ei ole epäröinyt näyttää tässä esimerkkiään;1 se onkin johdonmukaista henkilöltä, joka on julistanut filosofian kerta kaikkiaan vararikkoon. Asiasta kiinnostunut saa sen sijaan etsiä perin pitkään näiden kriitikkojen kirjoituksista jotain Hegelin spekulatiivisten oppien kritiikkiä muistuttavaa. Millaista esitetty kritiikki sitten on? Siinä otetaan umpimähkään esille jotain, mitä kutsutaan järjestelmän ”tuloksiksi” ja niitä pohdiskellaan mielivaltaisesti, latteasti ja merkityksettömästi. Ainakaan kirjoittaja ei tunne yhtään yritystä, jossa järjestelmää olisi arvosteltu sen omalta kannalta.

Mistä nämä sumeilemattomat tuomiot sitten ovat kotoisin? Saksasta, hyvä lukija. Jo tästä syystä ne ovat niin arvovaltaisia ja käyvät tietysti vielä painavammiksi ja arvokkaammiksi sen vuoksi, että ne tulevat Ruotsin yleisön ulottuville Upsalan kautta, missä Hegelin järjestelmä tunnetaan niin hyvin ja missä sitä on tutkittu niin perusteellisesti. Saksassa ovat nimittäin filosofien ja teologien lisäksi yleensä kaikki tiedemiehet, luonnontieteiden harjoittajia lukuun ottamatta, jakaantuneet kahteen tiukasti vastakkaiseen leiriin suhteessa hegeliläiseen spekulaatioon.2 Toisen muodostavat ne, jotka ovat tutkineet Hegelin järjestelmää, toisen taas ne, joilla on siitä joko aivan olemattomat tai perin niukat tiedot. Mikä olisikaan sen luonnollisempaa kuin että jälkimmäinen leiri tuomitsee Hegelin ja että siihen liittyy jokainen, joka haluaa huokealla sanoa sanansa asiasta. Filosofian tuomarimme lainaavat kuitenkin myös niitä (esim. Weisse), jotka ovat kuulemma olleet hegeliläisiä, mutta ovat nyttemmin oivaltaneet suunnan tuhoisaksi ja hylänneet Hegelin koulukunnan. Heidän kaltaisistaan Michelet sanoo: ”Ne, jotka eivät ole kyenneet tunkeutumaan ulkokuoren lävitse ja nauttimaan ytimestä, eivät silti suostu heittämään vaivannäköään hukkaan, vaan yrittävät kovasti osallistua filosofiseen keskusteluun. Kun järjestelmän todellinen merkitys on kuitenkin jäänyt heille tuntemattomaksi maaksi, heidän on parhaan kykynsä mukaan korvattava puute omilla mielivaltaisilla oletuksillaan.” Weisse kuuluu selvästikin tähän hegeliläisten luokkaan. Hänen teostensa perusteella voi helposti osoittaa esimerkiksi sen, että hän ei ole kyennyt tunkeutumaan Hegelin logiikan ytimeen, oppiin käsitteestä. Myös nuorempi Fichte, hänkin tuomitsijoiden leirin keulakuvia, on kasannut Hegelin teeseistä ja järkeilyistä filosofisen järjestelmän omalla tavallaan, vapaalla kädellä ja Schellingin kannattajien tyyliin. Sen hutera rakennelma riittää kuitenkin todistamaan, kuinka vähän hän on tuntenut ja kyennyt tutkimaan sen rakennusaineksia.

Ruotsissa ei ole tosin seurattu näiden edelläkävijöiden jälkiä niin tarkkaan, että olisi ryhdytty rakentelemaan omia järjestelmiä, ellei sitten estetiikassa, mutta nopean tuomitsemisen ja hylkäämisen huvista ei ole voitu kieltäytyä. Yritämme myöhemmin osoittaa, kuinka maan nykyinen kriittinen äänitorvi Eos on siinä onnistunut.

F–e

• 1. Ks. Atterbomin ”Studier till Filosofiens Historia och System” -teoksen arvostelua Litteratur-föreningens Tidningissä v. l835.
• 2. Asian luonteeseen kuuluu, että itse koulukunnankin piirissä on eri ryhmittymiä, mutta se taas ei kuulu tähän.