Kunnioitetun ystäväni kauppaneuvos H. Borgströmin kehotuksesta olen osittain toteuttanut osittain tarkastanut toisen tekemän käännöksen tästä kirjasta.
Muuten vähän houkutteleva käännöstyö on antanut minulle tyydytystä, koska kirjan julkaisu tulee täyttämään puutteen ruotsalaisessa kirjallisuudessa, jolla ei ole yhtään teosta tätä lajia, ja koska se on niin hyvin, niin suurella oivalluksella ja lahjakkuudella, osittain jopa nerokkaasti kirjoitettu ja sillä on niin vakaa tarkoitus kohottaa liike-elämä vakaumuksen ja velvollisuuden toteutuksen asiaksi, että voi varmasti olettaa, että kirja materialistisella nimellään vaikuttaa enemmän sivistykseen ja moraliteettiin kuin suuri määrä niitä kirjoja, jotka otsassa kantavat uskonnon tai moraalin nimeä. Kaiken tämän jälkeen ei liikemies saata uskoa, että kirjassa on laiminlyöty ne opit, jotka nimi lupaa; samoin kuin siinä myös on paljon tällä tavalla oppia joka säädyn ja luokan henkilöille, varsinkin niissä luokissa, joissa isä kuollessaan valitettavasti useimmiten jättää perheelle ja omaisille vain huolen perinnönluovutusanomuksesta.
Kuitenkin toivoin kiinnittäväni lukijan huomion joihinkin kirjan oppeihin, ja siinä on varsinainen syy tähän esipuheeseen.
Nimilehdellä mainittu kirjoittaja ei itse ole oivaltavin tai nerokkain niistä, joiden näkemyksiä ja arvioita kirja sisältää. Hänen vakaumuksensa näyttää päinvastoin olevan hivenen epäselvä ja horjuva. Mutta toiset henkilöt, joiden lausuntoja hän vain osittain on siteerannut, osittain varta vasten pyytänyt ja kirjaansa painanut, ovat tyydyttävällä tavalla korvanneet sen, mitä hänen omassa käsityksessään asiasta puuttuu.
Siten huomaamme tekijän kysymykseen: mikä on liike-elämän tarkoitus? vastaavan: ”onni”. Ja kun hän taas kysyy: Miksi yleensä pitää valita itselleen ammatti? tulee vastaukseksi: ”tullakseen riippumattomaksi!”
Kannattaa huomata, että antamalla liikemiesten lähinnä huolehtia omasta riippumattomuudestaan, omasta onnestaan, tekijä ei ole jättänyt määräämättä virkamiehiä ajattelemaan vain yleistä parasta.
Riippumattomuus on tietysti miehelle erittäin tärkeää. Mutta vakaumuksen ja luonteen riippumattomuus ovat merkittävämpiä kuin taloudellinen riippumattomuus. Vielä voidaan oikeutetusti sanoa, että taloudellinen riippumattomuus on ehto henkiselle. Mutta todellinen henkinen riippumattomuus koostuu kyvystä uhrata ei vain omaisuutta vaan hyvinvointi ja elämä siitä, mitä pitää totuutena ja oikeana. ”Anna omaisuutesi köyhille ja seuraa minua!” on Vapahtajan neuvo sille, joka pyytää onnea.
Toki itse kirjassa on oikaisu tekijän äsken esitetyille yksipuolisille näkemyksille, jotka vapauttavat meidät kumoamasta sitä. Luvussa kahdeksan, Horace Greeleyn ilmoittamana, sanotaan: ”Oikean kauppiaan pitää harjoittaa vakaasti uskomaansa kutsua, että hän siinä parhaiten palvelee Jumalaa tekemällä onnelliseksi lähimmäisensä.” Tämä on aivan toista puhetta. Yleensä löytyy mainitussa kappaleessa kirjan pääydin, ja varsinkin liikemiehiin kuuluva lukija pankoon sen jokaisen sanan sydämelleen.
Tehdäksemme oikeutta kirjoittaja Edwin T. Freeleylle on kuitenkin muistettava, että hän ei määrää vain liikemiestä toimimaan yleiseksi parhaaksi vaan menee niin pitkälle, että katsoo kaikkien ihmisten pitävän uhrata hyväntekeväisyyteen ja lähimmäisten hengellisen ja maallisen toimeentulon edistämiseen kaiken, mitä eivät tarvitse kelpo toimeentuloon. Se, että hän osoittaa tämän toiminnan olevan liikemiehen etu, on osuva käänne, olkoonkin että hän on jättänyt tarkasti selittämättä, että olkoonpa oma etu kuinka hyvänsä seurausta pyrkimyksestä yleiseen, se ei kuitenkaan voi aiheuttaa sitä, koska se silloin toimii itseään vastaan. Sanotaan: ”etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki tämä teille itsestään annetaan!” ja sillä voitaneen ymmärtää myös Jumalan valtakunta maan päällä. Se, joka lukee kirjaa, on huomaava, miksi tässä lainaan Raamattua.
Vielä on minulla sana sanottavana tekijämme tavasta järkeillä luvussa 12, missä hän puolustaa McDonoghin oppia, jonka summan lakimies on tiivistänyt sanoihin: syötä rikasta, alista köyhä ja rukoile Jumalalta tukea. Myöntäen, että lakimies toisessa ja kolmannessa kohdassa on epäoikeudenmukaisesti arvioinut kyseistä oppia, ei kuitenkaan voi olla huomaamatta, että tekijä ensimmäisen kohdan selvittämisessä on osoittanut kunnioittavansa luonteen ja vakaumuksen riippumattomuutta vähemmän kuin taloudellista vapaaherruutta – tai oikeastaan, hän ei ole arvostanut viimeksi mainittua niin kuin pitää. Sillä liikemiehen pitää osata arvostaa asemansa onnea juuri siinä, että mikään ei pakota häntä menestyäkseen kumartamaan rikkauksien tai titteleiden vernissalla ylipyyhityn moraalisen huonouden edessä.
Lopuksi: omasta puolestani allekirjoitan ilman epäilyjä opin, että kun liikemies parhaiten hoitaa omia hyvin ymmärrettyjä etujaan, hän toimii myös yleisen, perheensä, yhteisönsä, isänmaansa, ihmiskunnan hyväksi. Mutta siinä hänellä ei ole etusijaa kaikkien muiden edessä. Sillä samoin kuin jokaisen toisen ihmisen hänen itsensä on oivallettava ja tunnustettava, että se mikä vahingoittaa, jopa mikä ei hyödytä yleistä, sotii hän omia hyvin ymmärrettyjä etujaan vastaan. Mitä laki ja tapa käskevät, se on myös ohjenuorana hänen toiminnalleen. ”Koettaa saada kaikki, minkä voimme”, sanoo tekijämme, ”ja pitää kaikki, minkä olemme saaneet, on kaksiselitteinen luonnon oikeus, joka voi löytää sovellutuksensa vain luonnonoloissa. Sivistyneessä elämässä annetaan rajat oikeudelle hankkia rahaa ja tiettyjä rajoja oikeudelle pitää ne.” Alistua näille rajoille ja rajoituksille on nyt liikemiehen hyvin ymmärretty etu. Se sisältää, että uhrauksella ihmisen hyväksi voi olla korkeampi etu kuin se niin sanottu oma etu, ja että voitto silloin ei ole vain hänen vaan myös ihmiskunnan. Yksilö, perhe, yhteisö, valtio, jopa ihmissuku eivät elä vain itselleen vaan myös tulevalle. Kaikki mitä nykyaika tietää, osaa ja omistaa, on perintöä menneiltä sukupolvilta. Paras osa siitä perinnöstä on koottu jalolla uhrauksella ja toiminnalla yleisen parhaan hyväksi. Se, joka sanoutuu irti velvollisuudesta samalla tavalla palvella perintöosaansa, joutuu todella myös siitä poissuljetuksi. Vaikka hänestä tulisi kaiken maan kullan perijä, häneltä puuttuu kuitenkin inhimillisyyden oikea leima, kyky kohottaa ajatus ja tahto hengelliseen ja ikuiseen. Mutta vain tämä kyky erottaa ihmisen eläimestä.
J. V. S.
