Freja-lehden tutkielmien, avioliittoromaanien ja matkakirjan rinnalla Snellmanilla oli hautumassa vieläkin suurempi hanke. Vihiä tästä saa Snellmanin kesällä 1843 Upsalan oikeustieteen professori P. E. Bergfalkille lähettämästä kirjeestä, jossa hän paljasti kirjoittaneensa yhdeksän kuukautta erästä teosta alkuvuodesta 1842 Södermalmin vuokra-asunnossaan: raskas työ oli vienyt hänen ruumiilliset voimansakin.323

Syntymässä oli Valtio-oppi, jonka ajatukset olivat kypsyneet kuitenkin pidempään. Kaksi vuotta aikaisemmin ilmestyneen Oikeusopin kaavamaiset ja suppeat näkemykset olivat saamassa nyt havainnollisemman ja perustellumman muodon. Kustantajan vaatimukset näkyivät siinä, että teos oli laadittu kansantajuiseen asuun, aika ajoin melkeinpä romaanin muotoon. Snellmanin oman ilmoituksen mukaan teosta ei ollut kirjoitettu tiedemiestä vaan kirjallisesti sivistynyttä yleisöä varten. Valtio-oppi onkin huomattavasti helppolukuisempi kuin 1840 ilmestynyt Persoonallisuuden idea, koska arkipäivän yhteiskuntaelämästä ja tunnetusta lähihistoriasta poimitut lukuista esimerkit auttavat teoksen filosofisen sisällön aukeamista.324

Kolmen vuoden ulkomailla oleskelu tarjosi Snellmanille runsaasti aineksia teosta varten. Perhettä käsittelevän pääjakson esivalmisteluna voidaan nähdä Tukholmassa ilmestyneen Käy laatuun. Jatkoa -romaanin ajatukset avioliitosta ja samaan teemaan liittyvä lehdistöpolemiikki Frejan useissa kirjoituksissa. Erityisesti oleskelu Saksassa on luonut merkittävän perustan teoksen synnylle. Tübingenissä kirjoitettu Persoonallisuuden idea -teoksessa kehitelty ajatus tradition omaksumisesta yksilöllisen persoonallisuuden ja vapauden ehtona esiintyy Valtio-opissa konkreettisemmassa muodossa.

Snellmanin matkakirja osoittaa hyvin, miten Saksan yhteiskunnallinen taantumus synnytti hänessä älyllisen kriisin, joka johti Hegelin auktoriteetin kyseenalaistamisena. Se näkyi historiallisen otteen vahvistumisena hänen omissa tutkimuksissaan. Valtio-opin problematiikka koski väistämätöntä sitoutumista yhteisölliseen sivistysperintöön, jonka historia välittää. Kun Snellman oli puhunut aikaisemmin maailmassa kaiken olevan toinen toiseensa kietoutuneena, tämä ajatus kehittyi Valtio-opissa eteenpäin tekijän oman henkilöhistorian pohjalta. Monin paikoin Snellman viittasi teoksessa omiin elämänkokemuksiinsa. Snellman näki itsensä kahden aikakauden välisessä murroksessa: taakse olivat jäämässä feodalismi ja kristinuskon hallitsema maailmankuva, ja edessä oli näkyvissä voimakkaiden kansallisvaltioiden ja luonnontieteen keksintöjen synnyttämä maailma. Snellman ei teoksessaan kannattanut kumpaakaan vaan yritti etsiä sovinnon näiden välille korostamalla vuosituhansien sivistysperinnön voimaa sopeutua muutokseen.

Kustantaja Zacha-rias Haeggström mai-nosti uutta teosta näyt-tävästi useissa Ruotsin päivälehdissä esittäen kirjasta lyhyen yhteenvedon ja sisällysluettelon ja korostaen, että vaikeassa aiheessa abstraktisuus oli onnistuttu välttämään konkreettisin esimerkein ja että teos suhtautui keskeisiin auktoriteetteihin kriittisesti eikä esitystavan populääri muoto häirinnyt sen sisäistä johdonmukaisuutta. Snellmanin läheiseksi ystäväksi tullut Haeggström oli hyvin vakuuttunut Snellmanin filosofin lahjoista ja uskoi kirjan menekkiin toisin kuin muihin aikaisemmin julkaisemiinsa Snellmanin teoksiin, joista oli tullut tappiota.

Sanomalehdistä ensimmäisenä teoksen ehti arvioida konservatiivinen Svenska Biet (3.12.1842), jota vastaan Snellman oli käynyt 1841–1842 kiivaan uskonnonfilosofisen väittelyn. Kun teoksen ehtivät arvioida ensimmäiseksi konservatiivit, liberaalilehdistö joutui alusta asti altavastaajan asemaan. Teoksesta käyty kirjoittelu sai heti puoluepoliittisen leiman, kun Svenska Biet ihmetteli, miksi teosta ei ollut kustantanut liberaalileirin keulakuvan Aftonbladetin omistaja ja päätoimittaja L. J. Hierta. Konservatiivisessa Svenska Minervassa 26.1.1843 J. C. Asklöf kehui kaunista esitystapaa mutta ei malttanut olla samalla piikittelemättä Ruotsin liberaalilehdistöä.

Freja, johon Snellman oli kirjoittanut vuoden 1839 lopusta kesään 1842 asti, ei julkaissut arvostelua lainkaan, vain laajahkon otteen avioliittoa koskevasta luvusta. Teosta käsitteli C. V. A. Strandberg Skånska Correspondent -lehdessä tammikuussa 1843 (17.1. ja 21.1.1843). W. F. Dalman julkaisi helmikuussa kaksiosaisen arvostelun Dagligt Allehandassa (22.2. ja 23.2.1843).

Ruotsin johtava päivälehti, liberaalinen Aftonbladet ei julkaissut teoksesta varsinaista arvostelua, vaikka Hierta oli lukenutkin teoksen tarkasti ja varustanut sen lukuisin reunamerkinnöin ja kommentein. Lehti heräsi vasta, kun Skara Tidning väitti Snellmanin teoksessaan kiistävän liberaaleille tärkeän yksilöllisen äänioikeuden. Oikaistessaan asian 28.3.1843 Aftonbladet perusteli samalla arvostelun viipymistä, koska Valtio-opissa oli arvosteltavia yksityiskohtia niin runsaasti. Svenska Biet moitti 15.4. 1843 tätä arvostelua, koska sen mielestä Snellmanin kannanotot nähtiin suorasukaisesti omaa etuaan ajavan kirjoittajan kannanottoina Suomen yhteiskunnalliseen tilanteeseen eikä tieteellisenä tutkimuksena Hegelin ajattelusta.

Teoksen arviointi urautui alusta asti poliittiseksi kiistakirjoitteluksi, jossa teoksen sisällön lisäksi otettiin voimakkaasti kantaa Snellmaniin henkilönä. Teoksen yhteiskuntafilosofinen sisältö pääsi vähemmän esille, kun siitä esiteltiin korkeintaan otteita, joita höystettiin vähäisin kommentein. Todellinen arviointi käytiinkin yksityisessä kirjeenvaihdossa. Kustantaja ilmoitti Snellmanille, että Atterbom ja Bergfalk olivat pitäneet teoksesta. Bergfalk oli kirjoittanut teoksesta joukon yksityiskohtaisia huomioita, joista hän ja Snellman väittelivät kipakasti useissa kirjeissä keväällä ja kesällä 1843. 325 Snellman joutui nopeasti puolustuskannalle, koska tiedemiehen ankaralla logiikalla Bergfalk löysi selkeää huomauttamista monissa kohdin: epäjohdonmukaisuuksia, ristiriitaisuuksia ja käsitteellistä horjuvuutta. Teoksen ymmärtämistä Bergfalk havainnollisti vertauksella islantilaiseen lakikokoelmaan Grågåsen, joka hänen mielestään avautui paremmin alkukielisenä kuin käännöksenä. Siksi hänen mielestään Snellman jäi ruotsinkielellä vaikeaselkoisemmaksi kuin Hegel alkukielisenä saksaksi. Kiivaanakin käynyt keskustelu päättyi kuitenkin sovinnollisiin sävyihin heinäkuussa.

Suomessa teoksen ilmestyminen pantiin merkille lähinnä uutisena, jollaisen Åbo Underrättelser julkaisi 30.11.1842. Paria viikkoa myöhemmin lehti julkaisi Svenska Bietin arvostelun 17.12.1842. Fabian Collanin Helsingfors Morgonblad huomioi teoksen kotimaan katsauksessaan 19.1.1843. Suomalaisista lehdistä teosta laajemmin kommentoi Borgå Tidning, jonka vastaavana toimittajana oli J. E. Öhman apunaan J. L. Runeberg. Suomen johtavien virkamiesten mielipiteistä ei ole tietoa. Suomessa teos läpäisi kuitenkin ennakkosensuurin ja teos-ta saatiin tuoda maahan. Heinäkuuhun 1843 mennessä teosta oli myyty 442 kappaletta.

Yhteiskuntafilosofisesta kirjallisuudesta Snellmanin Valtio-opille ei löydy suoranaista esikuvaa. Perusjaottelu muistuttaa kuitenkin Hegelin oikeusfilosofiaa, jossa yhteiskuntaelämä kuvataan perheen, kansalaisyhteiskunnan ja valtion ykseytenä. Teos jakautuu näihin pääjaksoihin sen mukaan, millainen on yksilön suhde normeihin.326

Perheessä yksilön suhde normeihin on välitön, koska perheessä vallitsee rakkaus, jolloin edut eivät asetu toisiaan vastaan. Kansalaisyhteiskunnassa suhde normeihin on totteleva. Toiminta ilmenee lainkuuliaisuutena, ulkoisten ohjeiden noudattamisena. Valtio on Snellmanille tärkein toiminnan tila, koska siinä yksilön suhde normeihin on muuttava tai asettava. Normit muuttuvat koko ajan, koska yksilö pääsee valtiossa määräämään oman yhteisönsä normit vapaasti. Niiden liikevoima on kansallishenki, jonka subjektiivinen puoli on patriotismi.

Asetelman ymmärtämiseksi on pidettävä tiukasti erillään prosessit ja ne instituutiot, joihin termit viittaavat. Snellmanin kolmen tason yhteiskunta-analyysi voidaan kiteyttää yksilötahdon ja yleistahdon dialektiikaksi. Perheessä yksilötahto ja yleistahto ovat identtisiä. Kansalaisyhteiskunnassa yksilötahto ja yleistahto ovat erillään toisistaan ja toisilleen vastakkaisia. Valtiossa intressi on muodostaa yleistahto. Snellmanin pääajatus oli, että oli vain yksilötahdon päätöksestä riippuvaista mikä yleistahto on. Konkreettiset yksilöt ovat historian subjekteja. Tässä juuri Snellmanin ajattelu erosi Hegelistä. Snellmanin mielestä subjektin omantunnon mukaista toimintaa oli korostettava enemmän kuin Hegel teki.

Teoksen kirvoittamassa kirjeenvaihdossa Snellman sanoutui jyrkästi irti Hegelin käsityksistä. Kirjeessään J. J. Tengströmille 12.9.1844 Snellman totesi saaneensa vaikutteita Rousseaun Du contrat social -teoksesta (1762, Yhteiskuntasopimuksesta), jonka hän tahtoi muutenkin asettaa Hegelin oikeusfilosofian rinnalle. Snellman on Valtio-opissaan viitannut kaikkein useimmin Montesquieuhön ja lähes yhtä usein Tocquevilleen. Seuraavina ovat Sismondi ja Rousseau ja vasta sitten Hegel. Tämän vuoksi Snellmanin teos poikkesi suuresti sisällöltään ja esitystavaltaan Hegelin oikeusfilosofiaa käsittelevästä teoksesta.

Snellmanilla hegeliläinen perusta oli kuitenkin vahva. Vaikka hän olikin kiinnostunut liberalistisista aatteista, hän piti niihin selvän eron ja pysyi jatkuvasti kosketuksissa hegeliläisen koulukunnan edustajiin. Valistus ja liberalismi vain vapauttivat Snellmanin oppi-isänsä orjallisesta seuraamisesta. Teoksessaan Snellman siirsi painotusta valtiosta kansakuntaan ja kansakunnan piirissä vallitsevaan yleiseen tietoisuuteen, kansallishenkeen. Tämä ajatus on paremmin esillä Snellmanilla yhteiskunnallisena uudistajana kuin poliittisesti varovaisella Hegelillä.

Snellmanin teoksen tärkein anti, kansallishengen toiminta, on teoksen lopussa konkretisoitu vertaamalla Suomen aseman yhtäläisyyksiä Sveitsiin. Snellmanin mielestä muodollinen olemassaolo valtiona ei takaa kansakunnan hyvinvointia. Suomen tie kansakunnan onneen oli kulkeva valistuksen, hyvien tapojen ja yleisen hyvinvoinnin laajentamisen kautta perustanaan Aleksanteri I:n Porvoon valtiopäivillä takaama autonominen erillisasema. Siten Valtio-oppi kokonaisuudessaan voidaan nähdä Snellmanin kansallisena ohjelmanjulistuksena, jonka mukaan Suomi omaa sivistysperintöään kehittämällä lunastaisi itselleen paikkansa kansakuntien joukossa. Näin kesällä 1840 Cygnaeuk-selle ja Lillelle esitetty ajatus sivistyksen voimasta oli huolellisesti määritelty ja perusteltu julkisuuteen tulevassa teoksessa.

Käytännölliseen ohjelmanjulistukseen liittyi myös Snellmanin henkilökohtainen valinta Ruotsiin jäämisestä tai Suomeen palaamisesta, josta ensimmäistä vaihtoehtoa moni piti jo itsestäänselvyytenä. Myös ystävät Suomessa arvuuttelivat asiaa. Collan kirjoitti Arppelle kevättalvella 1842: ”Moni kysyy täällä, eikö Snellman aio palata synnyinmaahan, ja minä kysyn samaa, vaikkakin tuskin tiedän kumpaa mieluummin toivoa – että hän jää sinne ja vaikuttaa laajemmissa ja vapaammissa piireissä tieteen ja muiden inhimillisten pyrintöjen hyväksi, vaiko, että hän tulee tänne ja vaikuttaa täällä, epäilemättä pienemmissä puitteissa ja enemmän ulkoisesti sidottuna, mutta kuitenkin siten, että hänen toimintansa koituu välittömästi synnyinmaan hyväksi.”327

Snellmanin päätettyä palata Suomeen hän kirjoitti Reiffille: ”Ja lopuksi ’veri on vettä sakeampaa’ sanoo suomalainen sananlasku; ts. kukin eläköön primo loco (ensi sijassa) isänmaansa hyväksi ja harjoittakoon, jos niin täytyy, myös filosofiaa.” Saksankielinen ilmaus ”Philosophie fahren lassen” tarkoittaa itse asiassa filosofoinnista luopumista, kuten koko kirjeen henkikin paljastaa: isänmaalle on elettävä ja annettava filosofiankin mennä menojaan, jos niin tarvitaan. Saksalaiselle ystävälleen hän suositteli ympäriinsä kuljeskelua, jotta hän pääsisi ulos ”kirotusta skolastisesta filosofoinnista, ja sinun yksinäiseen mietiskelyyn ja luulosairauteen kovin taipuvainen luonteesi tulisi vähän ravistelluksi”.328

Saksan-kokemukset kirkastivat Snellmanin toimintanäyn. Saksan yliopistoelämän tiede-elämän pysähtyneisyys pelkiksi oppijärjestelmiksi ja kansakunnan jättäminen oman onnensa nojaan olivat tuoneet täyden selvyyden Snellmanin maailmankuvaan. Ruotsin tilanne oli sinetöinyt tämän vaikutuksen. Tietynlainen varmuus ja selkeät käytännölliset toimintaohjeet mielessään Snellman jätti Tukholman marraskuun 23. päivän pakkaspäivänä ja suuntasi takaisin kotiin vailla mitään varmuutta tulevaisuudestaan. Jäähyväisiksi Blanche runoili hänelle lähtösatamassa impromptun: ”Soliden kera saavuit, solidi olit aina: Solide sinut vie pois, Soliden keralla palaat!329 Almqvist lausui enteellisesti: ”Suomessa sinut joko hirtetään tai tehdään sinusta senaattori.” Juuri tässä järjestyksessä Snellmanin toiminta tuli kulkemaan Suomessa.

323                         Kirje Per Erik Bergfalkille 5.6.1843, konsepti. KT 5, 396.

324                         ”Valtio-oppi. Tukholma 1842”. KT 5, 32–293. Tarkemmin Valtio-opin taustasta ja vastaanotosta ks. Jouni Alavuotungin kommentaari, SA. III:12.sekä Alavuotungin julkaisematon käsikirjoitus.

325                         Per Erik Bergfalkin ja Snellmanin välinen kirjeenvaihto 26.5., 3.6., 16.6., 26.6. ja 7.7.1843. KT 5, 384, 396, 408, 420 ja 433.

326                         Tuija Pulkkinen, J. V. Snellmanin yhteiskuntafilosofinen järjestelmä vuosien 1856–1863 luennoissa. Poliittisen historian pro gradu, syyskuu 1982. Helsingin yliopisto, 32–39. Ks. myös Tuija Pulkkinen, J. V. Snellmanin valtio-oppi. Teoksessa Valtio- ja yhteiskunta. Tutkielmia suomalaisen valtiollisen ajattelun ja valtio-opin historiasta. Toim. Jaakko Nousiainen ja Dag Anckar. Porvoo 1983. Ks. lisäksi Tuija Pulkkinen, Tavallinen elämä, valtio ja patrioottisuus J. V. Snellmanin ajattelussa. Teoksessa Patriotismi, historia ja sosiaalireformismi. Toim. Tuija Pulkkinen. Historiallisen yhdistyksen julkaisuja 2. Helsinki 1984.

327                         F. Collan A. E. Arppelle 18.4.1842, HistArk XIX. Jälkimmäinen vihko, 303. Sitaatti Alavuotungin käsikirjoitus, 4–5.

328                         Kirjekonsepti Jakob Friedrich Reiffille 21.12.1843. KT 5, 485–486.

329                         Jäähyväisruno August Blanchelta 23.11.1842. KT 5, 23.