Leskirouva professorinrouva Runeberg, syntyjään Tengström, suurta runoilijaa kaipaamaan jäänyt, iäkäs puoliso on seurannut miestään hautaan.

Itsekin huomattavan lahjakkaana hän on tullut kirjallisuudessa tunnetuksi lukuisilla novelleillaan, kuvauksillaan ja kekseliäillä vertauksillaan. Mutta kaikkien arvostuksen ja luottamuksen hän on ansainnut nimenomaan Runebergin kunnioitettuna puolisona, joka ei ainoastaan osannut arvostaa hänen runouttaan ja oivaltaa runojen kauneutta tavalla johon runoilija luotti, vaan myös piti hellästi huolta siitä, että mies saattoi suoda mahdollisimman paljon aikaa työlleen nykyhetken ja tulevaisuuden hyväksi. On luonnollista, että häneen koski kovimmin se vastoinkäyminen, joka vuosikausiksi lamautti runoilijan toiminnan, mutta tiedetään myös, että tämä keskeytys sinänsä oli puolisolle kaikkein raskain murhe. On oletettavissa, että poismenneen sieluntila runoilijan kuoleman jälkeen vaihtui huolenpitoon siitä, ettei mikään tämän kynästä lähtenyt joutuisi kateisiin, ja että niin muodoin ”Jälkeen jääneet kirjoitukset” näkivät päivänvalon ehkä hivenen ennenaikaisesti. Mitä hän merkitsi Runebergille pitkien sairausvuosien aikana, se pysyköön vieraiden katseilta rauhoitettuna alueena; mutta nyt hänen itsensä avoimen haudan äärellä ei ole enää epähienoa sanoa, että koko Suomi tunsi ja myös kiitollisuudellaan palkitsi hänen väsymättömän huolenpitonsa.

Hänen osalleen tuli suuri kohtalo olla Runebergin puoliso. Se tulee säilyttämään muiston hänen kuten hänen miehensäkin elämästä, eikä hänenkään hautansa ole vaipuva unhoon.