Robertsonin menetelmä vieraiden kielten käytännöllisessä opetuksessa on niin hyvin tunnettu ja niin yleisesti käytössä, ettei sitä tarvitse suositella. Se on kuitenkin osoittautunut parhaiten käytäntöön soveltuvaksi silloin, kun kyseessä ovat toisilleen läheistä sukua olevat kielet, etenkin ranska ja englanti, koska näissä kielissä sangen suuri määrä samaa merkitseviä sanoja kirjoitetaan täysin tai melkein samoin, joten oppilaat pystyvät helpommin pitämään mielessään sanavaraston, jonka oppimiseen metodi tähtää.

Tätä menetelmää soveltavaa ranskan kielen oppikurssia ei kuitenkaan voitane edellyttämiensä kotiläksyjen ja kirjoitusharjoitusten takia saada viedyksi läpi meidän oppiaineilla liiankin raskaasti kuormitetuissa lukioissamme, etenkin kun opetuskieli ei tue mieleen painamista. Kurssin supistaminen taas veisi menetelmän edut täydellisesti. Sehän voi johtaa tarkoitettuun tulokseen vain esimerkkien runsauden ja niiden järjestelmällisen ryhmittämisen avulla.

En toki kiistä, että on hyödyksi, jos alkeiskoulujen ja lukioiden oppilaat saavat jonkinlaisen valmiuden elävien kielten suulliseen ja kirjalliseen käyttämiseen. Pääasiana on kuitenkin pidettävä sitä, että oppilas saavuttaa kyvyn lukea näillä kielillä kirjoitettuja tekstejä; ja hyvin perustein voidaan vaatia, että jo lukion kurssi tutustuttaa hänet jossakin määrin kulloinkin kyseessä olevan kielen kirjallisuuteen. Koko opiskeluajan mittainen käytännön kurssi haittaisi näin ollen koulun kielenopetuksen varsinaisen tavoitteen saavuttamista. Verraten harvat maamme koulujen oppilaat saavat milloinkaan tilaisuutta saavuttamansa käytännön kielitaidon ylläpitämiseen; kielenopetusta voidaan sen sijaan pitää epäonnistuneena, ellei se ole pystynyt johdattamaan oppilasta rakastamaan kyseessä olevan kielen kirjallisuutta, herättämään rakkautta, jota hän voi missä yhteiskunnallisessa asemassa tahansa pitää sivistyksensä hyödyksi yllä jatkamalla lukemista.

Näiden edellä esitettyjen seikkojen perusteella on helposti ymmärrettävissä, mistä syystä Robertsonin menetelmää ei ole otettu käyttöön Saksan koululaitoksissa eikä myöskään Ruotsissa, jossa ranska on kuitenkin vastikään määrätty ensimmäiseksi kouluissa opetettavaksi vieraaksi kieleksi.

Saksassa on sitä vastoin pyritty Robertsonin menetelmää muokkaamalla yhdistämään käytännön harjoitukset yhtenäisempään ja runsaampaan lukemiseen. Robertsonin menetelmän paranteluyritys, ns. Oldendorpin menetelmä, näyttää kuitenkin siellä jo tulleen tiensä päähän. Sen merkittävin poikkeama esikuvastaan on ennen jokaista kielenkäytön harjoitusta tapahtuva siihen liittyvien kieliopillisten muotojen ja kieliopin sääntöjen opettelu. Kun kurssi on kuitenkin rakennettu siten, että kielioppi esitetään sanojen sanastolliseen merkitykseen perustuvan harjoittelun määräämässä järjestyksessä, kieliopillinen tietämys annetaan siinä niin epäjohdonmukaisella tavalla, että sen opettelu ja mieleen painaminen vain lisäävät käytännön harjoittelun vaikeuksia kouluopetuksessa.

Nyttemmin on kehittynyt kolmas, Gaspeyn mukaan nimetty menetelmä, joka on hyväksytty erityisen nopeasti ja innokkaasti. Sen kehittäjä pyrkii yhdistämään kieliopillisen järjestyksen ja käytännön harjoitukset. Hän on myös supistanut kieliopillisen lukemisen yhteyteen liitettyjä harjoituksia, ja toinen osa hänen työstään on yhtenäisen kokonaisuuden muodostava lukukirja, joka sisältää otteita hyvien kirjailijoiden teoksista sekä ohjeita luetun perusteella suoritettavia keskusteluharjoituksia varten. Sikäli kuin opetusmenetelmän soveltuvuutta voidaan arvioida ilman omakohtaisia kokemuksia sen käytännöllisestä soveltamisesta, pidän omasta puolestani Gaspeyn menetelmää kouluopetukseen suositeltavampana kuin molempia muita tässä mainittuja, ja mielestäni sitä kannattaa kokeilla maan alkeiskouluissa. Lisäksi voidaan todeta, että tätä menetelmää käytettiin Helsingin rouvasväenkoulussa englannin kielen opetuksessa opettajan lausunnon mukaan hyvin menestyksekkäästi.