[1858]

Molempiin kirjeisiisi vastaaminen on viipynyt pitempään kuin olisi ollut kohtuullista, pääasiassa sen takia, että niistä edellinen on vaatinut minulta pitkällistä pohdiskelua, ennen kuin olen päässyt omassa mielessäni selvyyteen siitä, miten minun on sen sisältö oikein ymmärrettävä. Lukemalla huomautuksesi uudelleen jätettyäni ne välillä lepäämään olen yrittänyt etsiä niistä vahvempia perusteita valituksillesi kuin kullakin erillisellä lukukerralla olen pystynyt löytämään, ja minun on avoimesti tunnustettava, että tähän tähtäävä vaivannäköni ei ole johtanut muuhun tulokseen kuin vastaukseni viipymiseen.

Esität kolme kohtaa, joista kehotat minua sanomaan mielipiteeni. Yritän tehdä sen niin lyhyesti kuin pystyn:

Huomautetaan:

1. Te sanotte: ”Snellmanin avoin syytös, että Suomen menettäminen ei ole ollut eikä enää ole Nordströmille menetys.”

Sinä valitat, että sanojen ”ei ole ollut eikä enää ole” takia asia saa sellaisen sävyn kuin sinäkin olisit puhunut Nordströmin ajatuksista ja tunteista, ja väität, ettet ole niin tehnyt.

Minä puolestani en ymmärrä, että sanat ylimalkaan voivat merkitä muuta kuin suuremman huomion kiinnittämistä niihin; tässä sillä nyt painotetaan sanojen sisältämää ankaraa syytöstä. Eikä tämä syytös vastalauseessa esitetyn tulkinnan mukaan toki ole mitenkään toinen kuin artikkelissasi, jossa annetaan tiedoksi, ettei Suomen menettäminen ole Nordströmille minkäänlainen menetys. Lisätyn välisanan perfektiaikamuodon voit löytää kirjoituksestasi muutaman rivin päästä, missä sanotaan: hän ei itse ole katsonut olevansa mitään velkaa maalle jne. Kun tämä kaikki otetaan huomioon, eiköhän pieni sanamuodon poikkeama ole mitätön, kun merkitys on sama ja ilmeisen selvä. Mitä taas tulee siihen, että kiistät puhuneesi mitään Nordströmin ajatuksista ja tunteista, lienee mahdotonta kuvitella muuta kuin paatumusta sellaisen ihmisen tunnetilaksi, jolle isänmaan menettäminen ei merkitse minkäänlaista menetystä, ja muita kuin katkeroituneita mietteitä sellaisen ajatuksiksi, joka ei ole mielestään ollut mitään velkaa syntymämaalleen, joka on kohottanut hänet korkeaan asemaan. – Kai Sinä näet, millaisia syytöksiä olet syytänyt sellaista miestä vastaan, joka on ollut ja edelleenkin on kunniaksi isänmaalleen.

2. Valitat, että olemme panneet suuhusi väitteen: että Nordström ei maasta muutettuaan – ole tuntenut minkäänlaista velvoitusta isänmaan palvelemiseen. – Tässä ilmauksessa sanat eivät todellakaan ole kirjaimellisesti omiasi, mutta ajatus, tarkoitus on Sinulta peräisin, ja kun tämä näyttää selvältä, mitä hyödyttää saivartelu sanojen merkityksestä. Olet sanonut, että muuttonsa jälkeen Nordström on ollut Suomen kannalta laskettuna hautaan ja että ”motiivien täytyy olla raudanlujia, jotta ne voittaisivat velvollisuuden isänmaan palvelemiseen”. Yritä nyt pelkistää tuosta esiin toinen merkitys kuin se, jonka me olemme esittäneet. Käänteleepä Sinun tuomiotasi millä tavalla tahansa, sen kohtuuttomuutta ja kovuutta ei voida koskaan selittää olemattomaksi, ja tähän virheeseen me olemme halunneet kiinnittää lukijoidemme huomiota kunnioituksesta ja kiintymyksestä vanhaa ystävää kohtaan.

3. Se mitä sanot vastalauseessa esitetystä tulkinnasta, jonka aiheena on esittämäsi mielipide, ettei Nordström ole näyttänyt pitävän itseään Suomen edustajana jne., pitää paikkansa siinä mielessä, että Sinun käyttämäsi sanamuodot syyttävät Nordströmiä vähäisemmästä tahallisen välinpitämättömyyden synnistä, mutta vapauttavat hänet siitä suuremmasta syyllisyydestä, että hän olisi edustanut huonosti entistä isänmaataan.

Millään muulla tavalla en voi ymmärtää esittämäämme asiaa. En muista epäröineeni kirjoituksemme allekirjoittamista; päinvastoin pidin velvollisuutenani antaa nimeni, sikäli kuin sillä merkitystä on, takuuksi ankarasti ahdistetun ystävän puolesta valittaen vain sitä, että minun oli pakko tehdä se toista ystävää vastaan. Tekstimme saattaminen Sinun silmiesi eteen tapahtui minun kehotuksestani, ja toivoin, että olisit voinut tehdä sen tarpeettomaksi muutamilla lieventävillä sanoilla Litteraturbladetissa.

Et voi odottaa minulta minkäänlaista kiitosta siitä, että olet jättänyt kirjoituksemme vaille enempiä jälkiseuraamuksia; olen tottunut kiittämään Sinua todellisemmista aiheista kuin tuollaisesta. Näihin aiheisiin sisällytän viimekertaisen yhdessäolomme Helsingissä. Ilmaisemasi käsitys niistä muutamista valmistelemattomista sanoista, jotka lausuin tilaisuudessa, jossa sain ottaa teiltä tuon suuren lahjan [virsikirjakomitean kokoaman kansalaislahjan], osuu niin hyvin kohdalleen kuin suinkin saatoin toivoa. Toivon, että teidän tiedotuksenne asiasta on sanamuodoltaan sellainen, ettei asianomaisilla tahoilla ole mitään aihetta tyytymättömyyteen siitä, ettei niitä ole vedetty asiaan mukaan.

Hyvästi nyt, ankara veli; ota vanhassa ystävyydessä vastaan edellä oleva avoin selvitykseni ja ole edelleen samanlainen kuin olet ollut

altista ystävääsi

J. L. R:ää kohtaan