Kuopio 1.10.1844

Veli Castrén! 

Vaikka Sinun lähestymisesi muutamilla riveillä ja sen ystävällisen mielenkiinnon ilmaiseminen, jolla olen seurannut sitä, mitä saavutuksistasi kerrotaan, tuottaa minulle suurta iloa, tunnustan että tavanomainen inhimillinen vis inertiae [vitkastelun voima] ei olisi luultavasti päästänyt minua esittämään tätä vakuutusta nyt, elleivät eräät Tengströmiltä ja Kellgreniltä kuulemani seikat olisi kannustaneet minua mitä voimakkaimmin lähettämään Sinulle nämä rivit.

Tiedät, mistä asiasta tässä on kyse ja ettei ole mitään kallisarvoisempaa niin kauan kuin me hengitämme tämän suomaan ilmaa. Se vastaanotto, jonka Lönnrot ja Sinä olette saaneet, ja ne sanat, jotka Te olette saaneet kuulla siitä, miten erilaista on toimia hiljaisesti ja viisaasti isänmaan asioiden edistämiseksi, ei avoimesti ja taistellen kuten muuan minun kätyrinäni toimiva lehti, ovat saaneet Teidät lähettämään minulle veljellisen varoituksen asian takia ja ehkä minunkin takiani. Mitä minuun ja lehteeni tulee, tämä kaikki on vain pikkuasia. Koska itsepintainen pysyttely omalla tielläni saattaisi kuitenkin Teidän silmissänne näyttää vain egoismilta, pidän osaksi velvollisuutenanikin esittää omat ajatukseni aiheesta.

Aloitan siis väittämällä, että on pelkurimaista totuuden välttelemistä kuvitella, että alistettu kansa voisi koskaan herätä tietoiseksi kansallisuudestaan, ellei se joudu ipso facto [itse asian perusteella] oppositioasemaan. Päinvastoin tuollainen tietoisuus ei ole muuta kuin tämän kansan palautumista omaan itseyteensä, jossa vastakohtaisuuden edellytetään ilmenevän ja johon se sisältyy.

Voidaan toki väittää, että mainittu oppositioasema on ymmärrettävä puhtaasti teoreettiseksi ja sen vastapuoleksi on käsitettävä yleisesti muut kansayksilöt. Kansan keskuudessa voi olla tuohon tapaan teoretisoivia miehiä, mutta heidän tietoisuutensa ei ole kansakunnan tietoisuutta eikä sen takia myöskään tietoisuutta kansallisuudesta. Kansa elää käytännöllisemmin. Se ei arvioi suhdettaan koko maailmaan, vaan niihin, joihin sen yhteys ulottuu, ja alistetulle kansakunnalle on vastustava reagointi sen kansallisuuden alistajaan lähin ja aivan luonnollinen tie kansallisen tietoisuuden heräämiseen.

Riittääkö ehkä se, että kansakunnan kirjoittavat miehet mieltävät olevansa tuollaisen vastakohtaisuuden osapuolena – tietysti kaikessa hiljaisuudessa? Onhan nimittäin toki myönnettävä, ettei heidän työnsä muuten ilmentäisi rakkautta eikä tuottaisi tuloksia. Tämä hiljaisuus kuitenkin tarkoittaa sitä, että heidän on ponnisteltava sellaisen hengen vallassa, josta heidän ponnisteluissaan ei saa näkyä jälkeäkään. Sanot varmaankin, että kielioppeja, sanakirjoja ym. kansakunnan kieltä koskevaa voidaan panna kokoon, sen teoriaa voidaan kehittää päästämättä mainittua vastakohtaisuutta näkyviin. Mutta mihin sitten kielioppia ja sanakirjoja tarvitaan? Ei kai pelkästään ikuisesti uusien samanlaisten töiden valmistelemiseksi? – Ei, vaan kansalliskirjallisuutta varten. Hyvä on, mutta miten saadaan aikaan kansalliskirjallisuus ilman selvästi ilmaistua kansallishenkeä; ja missä tämä henki tietoisena ilmenee, ellei sitä ole kansakunnassa? Kääntele nyt asiaa miten tahdot. Kansalliskirjallisuutta ei ole olemassa ilman tietoista kansallishenkeä, sillä ensiksi mainittuhan on vain jälkimmäisen ilmausta, ja tämä taas on olemassa vain muiden kansallisuuksien vastapuolena, ensisijaisesti vastatusten sen kansallisuuden kanssa, jonka koetaan uhkaavan omaa olemassaoloa. Ilman tätä kaikkea myös Teidän työnne on – koulupuuhastelua.

Meidän onnemme onnettomuudessa toki on, että Suomen kansan kansallista tietoisuutta polkee ensisijaisesti toinen mahti kuin se, joka sulkee siltä tien poliittiseen itsenäisyyteen. Jos nämä molemmat mahdit olisivat yksi ja sama taho, ei silti olisi muuta mahdollisuutta kuin hävitä tai voittaa – eli uskaltaa. Vieras sivistys on kuitenkin peräisin toiselta taholta, ja reagointi sitä vastaan näyttää olevan pelkästään kirjallisuuden tehtävä. Viivytelkää! Silloin kuitenkin on edessä aika, jolloin molemmat mahdit ovat yhtä ja jolloin vastakohtaisuudesta toista vastaan tulee myös avointa kapinaa toista vastaan. – Vai mitkä sanakirjat ja yleensä mitkä teokset on asianmukaisesti sidottava vasikannahkakansiin, ennen kuin kansakunnan pitää saada tietää, että se on tai sen pitää olla kansakunta? Toden totta – mitä suurenmoisimpia painotuotteita ilmaantuu yhdessä päivässä, jos kansakunta on sen päivän aamuna herännyt tietoisuuteen; mutta Suomalainen seura täyttää turhaan kokonaisia varastohalleja maailmankuuluilla teoksilla niin kauan kuin tätä tietoisuutta ei ole.

Ymmärsin kuitenkin kunnioitetun ystävämme Tengströmin kirjeestä, että Sinulla on jo kauan ollut tästä päättelystä oma käsityksesi: nego maiorem [tärkeämpää perustetta en myönnä], ettet pidä lainkaan tarpeellisena sitä, että kansan kieli olisi myös sen kirjallisuuden ja sivistyksen kieli. Olen täysin samaa mieltä, jos kyseessä on kuolemassa oleva kansa kuten saksit ja bretonit, molemmat Englannissa, gallit, burgundit, baskit ym. Ranskassa, gaelit Skotlannissa, alemanit, belgit jne. germaaniheimojen joukossa. Uskon siihen luonnonlakiin, joka säätää, että heimojen risteytyminen ja kansakuntien yhteensulautuminen tuottaa entistä paremman rodun. Ovathan nimittäin Euroopan sivistyneimmät kansat esimerkkejä tästäkin. Niinpä meille voi olla eduksi, että germaaninen ja slaavilainen veri raikastavat meidän hitaasti virtaavaa vertamme. Vastattavaksi jää kuitenkin kysymys, mikä rotu oikeastaan tuottaa tuon jalostumisen – silloinkin kun asiaa tarkastellaan maailmanhistorian näkökannalta ilman kumpaankaan osapuoleen kohdistuvaa erityistä suopeutta. Voitaisiin varmaankin ajatella, että tämä osa kuuluu sivistyneemmälle niistä. Historia ei kuitenkaan ole tällä kannalla, vaan osoittaa, että uuteen runkoon ympättynä sivistys kehittyy aina nopeammin ja tuottaa jalompia hedelmiä. Älä nyt käsiteltävässä tapauksessa anna tätä roolia slaaveille, joiden massa on kenties vielä terveemmässä luonnontilassa kuin meikäläiset. Yhteentörmäys sen kanssa tulee eteemme vain siinä tapauksessa, että joudumme ottamaan kantaa siirtolaisuuteen. Inhimillisen ennakointikyvyn kaiken viisauden perusteella meidän tulevaisuudessamme on kyse vain slaavien sivistyksestä. Ja loppujen lopuksi olisi luonnonvastaista, että kansakunta työskentelisi yksilöllisyytensä hävittämiseksi, yhtä luonnonvastaista kuin yksilön halu oman yksilöllisyytensä tuhoamiseen. Myös risteytyminen vaatii sitä, että kumpikin rotu on kehitetty huippuunsa; eihän kahdesta kelvottomasta kannasta saada syntymään kelvollista. Suomen kansakunta ei vielä ole saavuttanut tätä huippua. Tulkoon siitä sellainen kuin siitä voi tulla ja sitten se menköön Herran nimessä kaiken lihan tietä. Niinpä pidän rakkautta omaan nimeen, sumeaa itsesäilytysvaistoa seurauksena tästä.

Kautta maan veisataan ikuista virttä siitä, mitä hyvää ruotsin kieli ja germaaninen sivistys ovat meille tuottaneet. Ne ovat kuitenkin 1. tähän päivään asti nujertaneet meidät olemattomiin. Vai sanotko, mitä me merkitsemme historialle, ihmiskunnalle? 2. Niillä (germanismilla) on meille merkitystä vain keinoina. Mutta anna keinolle päämäärä. Voidaan toki sanoa: jokainen keino on päämäärä sinänsä. Se on tässä asemassa kuitenkin vain kadotessaan itseään korkeampaan. Germaaninen sivistys ei voi germaanisena edetä pidemmälle, kohota huippuunsa ei-germaanisen heimon keskuudessa. Se voi kuitenkin sulautua tämän keskuuteen. Ylistä sen takia menneisyyden antia, mutta älä sillä tavalla, että se menettää ainoan arvonsa, ainoan piirteensä, jonka takia se ansaitsee ylistystä – että se Huom. on ollut olemassa.

Germaanisen sivistyksen kyvystä pitää meitä voimissamme slaaveja vastaan ei juuri kannata puhua. Seuraahan edellä esitetystä myös, että sen sulautuminen, sen muuttuminen keinoksi on täälläkin ainoa tie. Mitään kansakuntaa ei yleensäkään pidetä voimissaan toisen kansakunnan teoilla. Tämä koskee älyllistä itsenäisyyttä yhtä hyvin kuin poliittistakin. Meidän nykyinen sivistyksemme on vieraan lahja, eikä se pidä meitä voimissamme. Pyrkiessämme kehittämään sitä sellaisena (vieraana) me emme myös koskaan pääse pitemmälle kuin olemme jo päässeet – voimattomaan, usein karikatyyriksi hahmottuvaan apinointiin. Germaanit eivät ole niin hyväntahtoisia, että he pysähtyisivät paikoilleen ja antaisivat meidän viedä heidän asiaansa eteenpäin.

Ja lopuksi. Vaella asioita hoitavien herrojen viisauden tietä, niiden, jotka eivät voi tai halua uskaltaa mitään, ts. uhrata mitään, jotka haluavat saada aikaan suuria asioita ja ahtaa samalla herkkuja sisäänsä ja varjella omaa kelmin nahkaansa hyvin, jotka ovat mielellään isänmaanystäviä, ”kunhan se käy laatuun” – tai vaella kaikkien suomalaisten isänmaanystävien yhteistä tietä, jolloin vaellat heidän tietään. Herrojen historiankirja opettanee, että kansakunnat ovat sitä tietä nousseet itsenäisyyteen. Jos Jumala suo, en enää kauan täällä ponnistele ainoana epäviisaana ja kansakunnan tulevaisuuden kannalta turmiollisena miehenä. ”Aber darum keine Feindschaft nicht.” [Mutta eipä siitä syystä vihoitella.]

Anna tämä J. J. Tengströmin ja Robertuksen luettavaksi, koska hän on niin lämpimästi muistanut minua. – Suokoon Jumala Sinulle onnea matkallesi ja pyrkimyksissäsi ja sen vakaan uskon, että näissä viimeksi mainituissa ovat kyseessä isommat asiat kuin kielitiede. Olen

Sinun

ystäväsi ja veljesi

Joh. Vilh. Snellman